Näin itsekin ajattelin ja usein pidän että on lyhyempiä ja tiiviimpiä kokemuksia isompien pelien lisäksi mutta Bondissa kokemus lopulta olikin itselleni jo vähän turhan suoraviivainen. Varsinkin kun myös monipuolisuutta oli riisuttu Hitmaniin nähden. Eikä pelin siis mikään Hitman pitänytkään olla mutta kun ne vapaammat alueet on ihan samalla muotilla tehty, mutta riisuttuna, niin en ainakaan itse voi välttyä ajatukselta että tätä on jo pelannut paljon monipuolisempana Hitmanissa.
Tarinallisesti peli toki kova teos mutta myös vaikkapa haasteiden ja kerättävien kanssa ei toteutus ole kauhean sujuva kun pitää tarinallisuuden vuoksi kuunnella ja käydä läpi kaikenlaisia kävely- keskustelu- ja muita vastaavia kohtauksia.
Peli on siis vähän ristiriitainen sekoitus tarinallista ja ohjatumpaa menoa höystettynä asioilla, jotka toimisi paremmin vapaammalla toteutuksella tehtynä. Toki aika usein kerättävät ja muut vastaavat on vähän pöljiä suoraviivaisemmissa peleissä. Haasteet taas on niin ilmiselvä perintö Hitmanista että harmittaa niiden tönkkö uudelleenpelailu.