Murdoc
Well-Known Member
No ei kyllä vaihdu. Eihän tuolla termillä olisi sitten yhtään mitään virkaa.Kyllähän se jatkuvasti vaihtuukin ja hyvä niin.
Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
No ei kyllä vaihdu. Eihän tuolla termillä olisi sitten yhtään mitään virkaa.Kyllähän se jatkuvasti vaihtuukin ja hyvä niin.
Itse en kyllä näe että jos Zelda ei olisi keksinyt jotain, niin sitä ei muka missään pelissä olisi ikinä keksitty. Toki se pioneerin viitta aina jollekin menee mutta vaikea kyllä kuvitella ettäkö pelit olisi jääneet ilman OoT:a jumittamaan paikalleen tai jotain.Olisiko meillä edes Dark Soulsin kaltaisia pelejä nykymuodossaan ilman OoT:tä.
No tätä voi vaan jossitella. Ainoa fakta mitä meillä on, on se, että OoT oli nimenomaan suunnannäyttäjä näillekin peleille ja vielä tänä päivänäkin lähes kaikki toimintapelit käyttää samankaltaista lukitus-strafe systeemiä.Itse en kyllä näe että jos Zelda ei olisi keksinyt jotain, niin sitä ei muka missään pelissä olisi ikinä keksitty. Toki se pioneerin viitta aina jollekin menee mutta vaikea kyllä kuvitella ettäkö pelit olisi jääneet ilman OoT:a jumittamaan paikalleen tai jotain.
Monet asiat tosin on olleet joko ensimmäisiä tai uudella tapaa tehtyjä Nintendon peleissä, joten kyllä siellä on mm. Zeldoissa innovoitu.
En minä nyt sentään pelkästään ekan bossin kokemuksella ole kyseisestä pelistä. Tai siis uudesta olen, mutta en tuosta alkuperäisestä. Olen siis pelannut aikoinaan 3DS-versiota aika pitkälle, mutta en ihan loppuun kyllä silloin jaksanut. Oli jotenkin sen verran vanhentunutta grafiikat sekä pelattavuus silloin, että ei kantanut ihan tarpeeksi, vaikka joitain hyviäkin hetkiä oli. Odotin ehkä isompia muutoksia nyt tältä uudelta versiolta, enkä ainakaan tuossa alkuvaiheessa juurikaan paljon hienompaa ulkoasua lukuunottamatta sellaista saanut. Mutta kuten totesin, kyllä tätä varmaan jatkettua tulee. Saattaa silti olla, että jotkut muut pelit menevät juuri nyt ohi kiinnostavuudessa. Ainakin juuri nyt eilen testaamani Onimusha: Way of the Sword vakuutti alun perusteella paljon enemmän, ja peliin jäikin aika vahva kiinnostunut fiilis, ainakin tällä erää. Mutta ei siinä mitään, ehtiihän tuon Ocarina of Timen pariin palata vaikka myöhemminkin.Boldattuihin kohtiin voisi joku todeta, että pelaa tarinaa eteenpäin ja huomaat eräänlaista kehitystä nimenomaan hahmon osalta.
Muutenkaan koko peliä ei kannattane dumata ensimmäisen helpon pomotaistelun jälkeen. Laitetaan vain sen väsymyksen piikkiin.
Olen vähän eri mieltä tästä. Ainakin itselläni parhaiden pelien terävin kärki on pysynyt samana 90-luvun puolivälistä saakka aina tähän päivään. Alkuperäinen Ocarina of Time on ihan siinä kärkikaksikon kintereillä ja hieman tätä uusioversiota edellä. Uusioversio pelaa sujuvammin, näyttää paremmalta ja siinä on monia pelaamista helpottavia uudistuksia mukana. Alkuperäisen version suurimmat ongelmat liittyvät omalla kohdallani samaan kuin N64-pelien ongelmat yleensäkin, eli ohjaimeen. Se vaiva on toki helposti korjattavissa nykyään. En osaa myöskään olla sijoittamatta näitä pelejä omaan aikakauteensa, joten sekin toki muokkaa näkemystäni.Kyllähän se jatkuvasti vaihtuukin ja hyvä niin.
No joo, voi jossitella mutta aika vähän on luottoa tuhansiin kehittäjiin jos ei vaikka lukitus-strafe -systeemiä voisi keksiä kuin Zelda-tiimi.No tätä voi vaan jossitella. Ainoa fakta mitä meillä on, on se, että OoT oli nimenomaan suunnannäyttäjä näillekin peleille ja vielä tänä päivänäkin lähes kaikki toimintapelit käyttää samankaltaista lukitus-strafe systeemiä.
Mutta voihan sitä toki jossitella ja uskoa mitä haluaa.
Saattaa silti olla, että jotkut muut pelit menevät ohi kiinnostavuudessa. Ainakin juuri nyt eilen testaamani Onimusha: Way of the Sword vakuutti alun perusteella paljon enemmän, ja peliin jäikin aika vahva kiinnostunut fiilis, ainakin tällä erää. Mutta ei siinä mitään, ehtiihän tuon Ocarina of Timen pariin palata vaikka myöhemminkin.
Tässä varmasti vaikuttaa erittäin paljon tietynlainen suhtautuminen nykyisyyteen ja menneisyyteen. Menneisyyden korkealle arvottamisen kautta lienee joillekin pelaajille pelienkin nostalgisella vaikutuksella varsin iso merkitys. Itse taas olen hyvin vahvasti presentisti, jonka ajatusmaailmaa noin ylipäätään hallitsee varsin vahvasti lause: ”What have you done for me lately?” Sama pätee minulle siis peleissä, mutta myös lähes kaikilla elämän osa-alueilla. Nostalgialla on minulle hyvin pieni merkitys oikeastaan yhtään missään. Ja erityisen vähän koen nostalgialla merkitystä peleissä.Olen vähän eri mieltä tästä. Ainakin itselläni parhaiden pelien terävin kärki on pysynyt samana 90-luvun puolivälistä saakka aina tähän päivään. Alkuperäinen Ocarina of Time on ihan siinä kärkikaksikon kintereillä ja hieman tätä uusioversiota edellä. Uusioversio pelaa sujuvammin, näyttää paremmalta ja siinä on monia pelaamista helpottavia uudistuksia mukana. Alkuperäisen version suurimmat ongelmat liittyvät omalla kohdallani samaan kuin N64-pelien ongelmat yleensäkin, eli ohjaimeen. Se vaiva on toki helposti korjattavissa nykyään. En osaa myöskään olla sijoittamatta näitä pelejä omaan aikakauteensa, joten sekin toki muokkaa näkemystäni.
Joka tapauksessa peleissä on niin suuria teknisen puolen, pelattavuuden ja ylipäätään pelisuunnittelun kökköyksiä noissa vanhojen aikojen huippupeleissä, että en valitettavasti niitä pysty enää ajattelemaan kaikkien aikojen peleinä. Itse olen pelannut pelejä jo kasarin puolesta välistä asti, enkä kyllä koske enää pitkällä tikullakaan mihinkään sen vuosikymmenen peleihin (vaikka kuinka suuria suosikkeja olisivat minulle aikoinaan olleetkin), enkä oikeastaan mihinkään ennen 2000-lukua. Niiden aikojen peleillä voi olla valtavakin historiallinen merkitys, mutta ei se minulle tee niistä kaikkien aikojen parhaita pelejä. Aikansa parhaita toki, mutta loppujen lopuksi aikansa kutakin…
Ymmärrän kyllä tämänkin näkökulman. Kuitenkaan kaikki ei ole vain pelkkää nostalgiaa ainakaan itselläni. Voin ihan väittää että parempia 2D-tasohyppelyjä kuin Super Mario 3 ja World ei ole tehty.Tässä varmasti vaikuttaa erittäin paljon tietynlainen suhtautuminen nykyisyyteen ja menneisyyteen. Menneisyyden korkealle arvottamisen kautta lienee joillekin pelaajille pelienkin nostalgisella vaikutuksella varsin iso merkitys. Itse taas olen hyvin vahvasti presentisti, jonka ajatusmaailmaa noin ylipäätään hallitsee varsin vahvasti lause: ”What have you done for me lately?” Sama pätee minulle siis peleissä, mutta myös lähes kaikilla elämän osa-alueilla. Nostalgialla on minulle hyvin pieni merkitys oikeastaan yhtään missään. Ja erityisen vähän koen nostalgialla merkitystä peleissä.
Historialla on toki minullekin merkitystä, mutta enemmän kuriositeettina, sekä vertailutietojen lähteenä, vaikka vertailuun siitä, miten asioita voisi tehdä paremmin nykyaikana, ja joskus on hyvä ottaa oppia myös menneisyydestä. Toki nykyaikaan sopivalla tavalla. Ja historiasta voi myös usein oppia siitä, miten asioita ei nimenomaan kannata tehdä.
Joka tapauksessa peleissä on niin suuria teknisen puolen, pelattavuuden ja ylipäätään pelisuunnittelun kökköyksiä noissa vanhojen aikojen huippupeleissä, että en valitettavasti niitä pysty enää ajattelemaan kaikkien aikojen peleinä. Itse olen pelannut pelejä jo kasarin puolesta välistä asti, enkä kyllä koske enää pitkällä tikullakaan mihinkään sen vuosikymmenen peleihin (vaikka kuinka suuria suosikkeja olisivat minulle aikoinaan olleetkin), enkä oikeastaan mihinkään ennen 2000-lukua julkaistuihin peleihin. Niiden aikojen peleillä voi olla valtavakin historiallinen merkitys, mutta ei se minulle tee niistä kaikkien aikojen parhaita pelejä. Aikansa parhaita toki, mutta loppujen lopuksi aikansa kutakin…
Olen kyllä siitä sinänsä kanssasi samaa mieltä, että ihan kaikessa ei toki aina ole menty parempaan päinkään. Pelattavuudessa ja teknisessä toteutuksessa ollaan useimmiten valovuosia edellä noita vanhempia pelejä. Se missä koen eniten nykyään kuitenkin ongelmia, ainakin ajoittain, on pelien tarinat ja hahmot. Niissä mennään mielestäni liikaakin kaikenlaisten valtavirtausten mukana, ja ilmeisesti ajatellaan, että se miellyttää massoja, ja toki näin välillä onkin. Mutta aika heikkoja räpellyksiä tulee myös tuollaisen myötä helposti tarinoihin ja pelimaailmoihin.Ymmärrän kyllä tämänkin näkökulman. Kuitenkaan kaikki ei ole vain pelkkää nostalgiaa ainakaan itselläni. Voin ihan väittää että parempia 2D-tasohyppelyjä kuin Super Mario 3 ja World ei ole tehty.
Tai parempia seikkailupelejä kuin Zeldat. Nykyään tämän tyypin pelit kaikki ovat jotain roolipelejä ja mukana on kaikkea ”turhaa”. Puolet peliajasta kuluu inventoryssa kun tila on jatkuvasti loppu ja puolet tavarasta on jotain turhaa roskaa. Saa rampata sitten kauppiaalla tai heittää noita mäkeen. Aivan turhaa ”pelaamista”. Jatkuvasti saa vaihdella aseita kun löydät yhden pisteen paremman miekan tai armorin. Jatkuvasti suuntanuolet ja hahmojen päällä jotkut pallerot ettei vahingossakaan pelaaja joudu hetkeä tutkimaan ja miettimään.
On nykyään tehty hyviäkin pelejä runsaasti, mutta ei kaikessa ole menty todellakaan eteenpäin omasta mielestä.