Vastaus: Pelialan tulevaisuus?
Koska oon kipeenä ja vailla tekemistä, päätin avautua aiheesta pelialan tulevaisuus. Näistä kaikista seikoista on varmasti kirjoitettu tuhat kertaa ja vielä paljon paremminkin, mutta johonkin piti aikansa käyttää:
Pelintekijöillä on käytettävissä enemmän resursseja kuin koskaan aiemmin. Teknologia ei rajoita meitä tilanteeseen, jossa 95% peleistä ovat sitä, että pelaaja yrittää selvittää tiensä vasemmalta oikealle tai alhaalta ylös hyppien ja/tai ampuen. Teknologialla voidaan toteuttaa maailmoja, mekanismeja, ääniä ja näkyjä, joista ei osattu vielä unelmoidakaan vuosikymmeniä sitten.
Tästä näkökulmasta ajatellen tuntuu suorastaan järjenvastaiselta, että peliteollisuus tuntuu saavuttaneen tietynlaisen saturaatiopisteen; että kaikki on jo tehty, ja kaikki jatkossa tulee enemmän tai vähemmän perustumaan jo aiemmin nähdylle. Ajatus tuntuu vähemmän järjenvastaiselta, kun tajuaa saman tunteen ja dilemman valloittaneen elokuvataiteen ystävät jo aikapäiviä sitten.
Mutta miistä siis on kyse?
Siitä, kun jokin peli nousee uudella mallilla (”mitä jos vaihdettaisiin WWII modern warfareksi?”, ”miten ois tällä pelimekaniikka missä juostaisiin suojasta suojaan?” jne.) menestykseksi, ryöstöviljellään tätä niin maan hemmetisti.
Siitä, että omaperäisimmätkin ja raikkaimmatkin pelisarjat saavat pikaisia ”lisää-sitä-samaa” jatko-osia lyhyen ajan sisään julkaisustaan, tai pahimmillaan vesittyvät jatko-osien myötä ihan täysin. En sano etteikö jatko-osia saisi tehdä; hyvin tehtyä, alkuperäistä peliä ratkaisevasti parantavia jatko-osia pelailee mielellään. Omissa kirjossani kuitenkin esimerkiksi Assassin’s Creed II ja sarjan myöhemmät vuosipäivitykset ovat täysin eri kamaa, mitä jatko-osien suotavuuteen tulee.
Ja taidenäkökulmasta siitä, että videopeleistä on tulossa pikkuhiljaa täysin itseensä ja/tai muihin taiteenlajeihin viittaavia. Postmoderni maailma on vihdoin viiveellä täysin läpäissyt videopelimaailmankin, jonka tuotoksista ei voi enää milteipä puhua viittaamatta muihin teoksiin. Joku voisi sanoa vastalauseeksi, että ainahan on ollut näin; varmasti pelit ovat alusta alkaen ottaneet vaikutteita leffoista tai muualta, toisaalta Link to the Pastia verrattiin aiempiin Zeldoihin ja sitten vielä Conker’s Bad Fur Day ja esim. Max Payne sisälsivät suoria elokuvaviittauksia. Näihin mainittakoon puolustukseksi se, että alkuaikoina pelien elokuvista ammentamat vaikutteet olivat ihan eri luokkaa kuin nykyiset suorat kopiot/viittaukset/”kunnianosoitukset”, jatko-osakeskustelu ei mene tämän ”pointin” alle, ja jälkimmäisissä vuosituhannen vaihteen esimerkeissä oli kyse jostain suht tuoreesta: Se kun videopelit rikkoivat tietynlaista neljättä seinää ensimäistä kertaa oli omalaatuista.
Nykyisin lista peleistä, joissa on jonkinlaisen viittaus toiseen peliin, olisi loputon. Tämän lisäksi menneen sukupolven tarinankerronnan puolelta kunnianhimoisimmat pelit kuten BioShock ja Assassin’s Creed viittasivat niin kirjallisuuteen kuin oikeaan historiaankin. Toisaalta Spec Ops: The Line ja Far Cry 3: Blood Dragon perustuivat erilaisista lähtökohdista huolimatta koko ideoiltaan kirjallisuus- ja elokuvaklassikoihin ja yhden videopeligenren kliseisiin ja näiden murtamisiin! Sitten taas Suda51-projektit ovat menettäneet tehoaan, koska miehen mm. Tarantinoa, Kojimaa, animea ja muuta yhdistellyt tyyli on jo muuttunut raikkaasta kliseeksi, siitä on tullut tyylilajinsa ja jokaista uutta teosta verrataan auttamatta vanhoihin. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Joka tapauksessa on mainittava, että tämä viimeinen pointti ei ole lähtökohtaisesti huono asia, ja olen pitänyt kaikista mainitsemistani esimerkeistä. Kuitenkin täysin ”puhtaat” videopelit ovat yhä harvemmassa.
Kun tähän kaikkeen liittyy vielä erottamattomasti se, ettei pelaajan mieli ole enää vähimmissäkään määrin minkäänlainen tabula rasa (pikainen esimerkki: BioShockia pelanneet pelasivat BioShock Infiniten odottaen jonkinlaista twistiä), nämä kaikki seikat yhdessä johtavat siihen mainittuun tunteeseen, että kaikki on jo nähty, mikään ei yllätä, homma toistaa itseään, peliyhtiöt pelaavat varman päälle jne. Onneksi tämä maalailemani kauhukuva ei ole ihan täysin koko totuus, edes meikäläisen keskimääräistä skeptisemmässä päässä. Nyt väistyvä konsolisukupolvi tarjosi helposti ohitettavan rahastuksen (mitä nyt ACIII:n menin harmikseni ostamaan) lisäksi aivan valtavan määrän hyvää, hiottua, raikasta ja viihdyttävää pelattavaa, ja niitä pelihistorian merkkipaalujakin mahtui joukkoon vähintään yhtä monta kappaletta kuin aiempiin sukupolviin. Oikeastaan koskaan aiemmin minulla ei ole ollut niin montaa hyvää ja kiinnostavaa peliä vielä pelaamatta kuin viimeisen vuoden aikana, eikä tämä johdu ihan vain siitä, että iän myötä pelaamiseen käytettävä aika vähenee.
Mitä sitten kaiken sanotun jälkeen odotan pelialan tulevaisuudelta? Vaikka nettipelaaminen kiinnostaa vain vähän, mobiilipelaaminen vieläkin vähemmän ja Xbox Onen ja PS4:n julkaisuikkunat eivät meikäläistä liikuta senttiäkään lähemmäs pelikauppaa, en ole missään nimessäni menettänyt kaikkea uskoani pelialan tulevaisuuteen. Uskon tietynlaisen ”peruslaadukkaan” (mitä meikäläiselle näiden uusien konsoleiden julkaisulistat edustavat) pelitarjonnan haukkaavan yhä suuremman osan markkinoista ja yllätysten jäävän maksimissaan nykyiselle tasolle. Kuitenkin innovatiivisia ja raikkaita messiaspelejä saapuu meille varmasti jatkossakin, ihan vain jo siitä kyynisestä syystä että niillä on ollut tapana osoittautua rahasammoiksi. Joille sitten kannattaa tehdä pikaisesti jatko-osia, mutta ei nyt lähdetä kiertämään samaa kehää enää uudelleen
Kaiken jaarittelun jälkeen palaan siihen, että erityisesti resurssien (huom! Tämä ei kosketa vain isoja pelistudioita, myös pienemmillä resursseilla saadaan aikaan enemmän kuin koskaan huom!) kasvaessa pelien tulisi viedä meitä paikkoihin ja tilanteisiin, joista osaamme vain unelmoida. Vaikka pelaajat tulisivatkin jatkossa yllättymään yhä vähemmän + tehoerot edelliseen konsolisukupolveen eivät olisi ratkaisevan isoja täysin uudenlaisten maailmojen luomiseen, tulemme varmasti näkemään upeita pelejä jatkossakin, niin AAA- kuin kuin pienemmällä tasolla. Pahoin pelkään täälläkin jo mainitun ”uusien suht isojen pelien” (ja sitä kautta uusien IP:eiden) vähenemistä jatko-osien porskuttaessa myyntilistojen ykkösinä, mutta edellä mainittujen täyttä kuolemaa en odota.
