Vastaus: Se on konsolisota nyt Kaz Hirai!!!
Kismittää vaan tuota laatukysymys(okei, se on parantunut, muttei taida vieläkään olla kilpailijoiden tasolla) ja ylihintaiset lisävarusteet(joista suuri osa löytyy vakiona kilpailijasta). Xboxille tulee hyviä pelejä ja on kilpailun kannalta hienoa, että on useampia laitteita markkinoilla.
Tähän voisin ottaa hieman kantaa myös.
Mielestäni on jotenkin kummallista se, että tuo boxin laatu tuntuu eniten herättävän ärsytystä ihmisissä, jotka eivät koko konsolia edes omista. Vaikka me pelaajat samassa veneessä oltaisiinkin, niin en kuitenkaan näe miten se vaikuttaa henkilöihin, jotka eivät kyseistä konsolia omista tai edes suunnittele ostavansa.
Vajaa kuukausi sitten jouduin itse asiassa lähettämään vanhan boxini jo kuudetta kertaa (ellen ole jo seonnut laskuissani) huoltoon, mutta se ei ole minua enää edes vituttanut pariin viimeiseen kertaan, lähinnä huvittanut. Minulla on toki onneksi uudempi hdmi:n omaava arcade, joka on toiminut täysin ilman ongelmia jo yli vuoden päivät. Siltikään nuo hajoamisrumbat eivät ole saaneet minua vihaamaan boxiani tai edes Microsoftia saatikka pitämään muista konsoleistani sitä enemmän. Vaikka 60gigan PS3:ni tuuletin on todella äänekäs vauhtii päästyään, ei se tee silmissäni laitteesta surkeampaa kuin Wiistä (joka itse asiassa on toiminut kaikkein vakaimmin nykypolven konsoleistani). Nautin pelaamisesta kaikilla kolmella konsolilla, jos peli vain on itseäni miellyttävä.
Mielestäni MS olisi voinut toimia monessakin asiassa eri tavalla, mutta minkäs teet, kyseessä on suuryritys ja yrityksen funktiona on yleensä tehdä rahaa. Olen oman sotani kyseistä lafkaa vastaan käynyt ja todennut sen hyödyttömäksi. Tuskin foorumikirjoittelu vaikuttaa asiaan yhtään paremmin, kuin yhtiön suora lähestyminen. Tietenkin foorumeille kirjoittelulla voi yrittää saada ihmisiä näkemään asioita eri näkökulmista, mutta silloin on todellakin hyvä miettiä miten asiansa ilmaisee. Jos mielipiteitään tulee esittämään kiihkomielisesti veren maku suussaan, niin se todennäköisesti vain työntää kuulijoita kauemmas itsestään, mikä ei sitten palvele alkuperäistä tarkoitusta millään tapaa. Tässä tapauksessa täytyy kuitenkin muistaa myös se, että vaikka se omanäkökulma tuntuu itsestä hyvältä, niin se ei välttämättä tunnu samalta toisista.
Jos haluaa, että se metsän kaiku vastaa miellyttävällä tavalla, niin silloin kannattaa ensin miettiä, että miten sinne metsään itse huutaa. Ei siinä, mielipiteitä pitääkin olla ja eriävät sellaiset synnyttävät keskustelua, mutta se lähtee aina keskustelijasta itsestään, että millä tasolla se keskustelu pysyy. Jos pitää yllä asennetta "mä ny vittuilen takas, ku vastapuoliki vaa vittuilee", niin silloin kierre jatkuu loputtomiin. Toisaalta jos haluaa vain ärsyttää sitä vastapuolta, niin silloin taas on turha itse itkeä sitä, että kommenttia tulee takaisin.
Tämä postaukseni muu osa nyt vain on tällainen oma näkemykseni keskustelukäyttäytymisestä, enkä tarkoita tätä suunnattavaksi jollekin tietylle henkilölle. Loppujen lopuksi kaikkihan kuitenkin jatkavat omalla hyväkseen havaitsemalla linjallaan, oli se sitten sitä toisten silmissä tai ei.