Vastaus: MM-Kisat, Berliini 2009
Onhan Bolt kyllä sellainen urheilulahjakkuus, että oksat pois. Kaverihan on testattu myös jokaisen voiton jälkeen, joten dopingkäry olisi varmasti käynyt jo Pekingissä. Jamaikalla tuskin on ylimääräistä rahaa käytettäväksi dopingkehittelyyn, kuten jenkeillä aikoinaan. Jäihän tuossa vähän aikaa sitten pari jamaikalaista sprintteriä testeissä kiinni, joten ihanperusmömmöillä sielläkin mennään.
Carl Lewis paukutti Los Angelesissa 1984 olympiakullat satasella, 200 metrillä, pituudessa ja pikaviestissä. Bolt rykäisi satasen ensimmäisen kerran virallisessa kilpailussa viime vuonna, joten voisi kyllä terveenä pysyessään putsata pöydän Lontoossa 2012. Bolt oli alunperin pääasiassa 400 metrin juoksija ja puheita tuolla matkalla kilpailemisesta on jo ollut. Pekingissä olympiavoittaja tuli maaliin ajalla 43,75, mutta voisin veikata Boltin rikkovan Johnsoninkin ennätyksen jossain vaiheessa. Pituudessa olympiakultaa vietiin viime vuonna tuloksella 8,34 ja uskoisinkin Boltin leiskaisevan harjoittelun avulla pelkästään vauhtinsa ansiosta ainakin 8,50.
Bolt pystyy ylivoimaisen lahjakkuutensa ansiosta ottamaan arvokisakullat uransa aikana ainakin em. lajeissa, jos niin haluaa. Se, että tekisi esim. Lontoossa kaiken kerralla (100m, 200m, 4x100m, 400m, pituus), olisi jo kaikkien aikojen urheiluteko. Tuossa on jo suht vähän aikaa levolle kisojen aikana ja Boltin tulevaisuuden suunnitelmista minulla ei ole hajuakaan, mutta mielenkiintoistahan tuo olisi nähdä. Bolt on 22-vuotiaana saavuttanut jo sprintterinä kaiken mahdollisen, joten en usko hänen tahkoavan pelkästään samoja matkoja loppu-uraansa.