Juurikin näin, hinta kompensoi pelin heikkouksia. Kyllä tämä sen 50€ arvoinen on. 7/10 ei ole huono, muttei huippukaan.
Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Olen itse nyt tuntimäärällisesti noin pelin puolivälin tienoilla (en ole ehtinyt pelaamaan niin paljon kuin olisin halunnut) ja tunteet on kyllä aika negatiiviset. Tarina on käynnistynyt todella hitaasti ja tuntuu oudosti edelleen vähän tutoriaalimaiselta. Aikaisemmissa peleissä oli tässä kohtaa jo mielestäni ihan täysi tohina päällä, mutta tässä availlaan edelleen pelin perusominaisuuksia.
Myöskään Sisilia ympäristönä ei oikein istu omaan makuun. Koko karttaa ei ole vielä käyty läpi, mutta kaikki tähän asti on näyttänyt samalta, mikä on karu kontrasti edellisten pelien suurkaupunkeihin, joissa eri kaupunginosat ovat saman tien mieleenpainuvia ja erilaisia tunnelmaltaan.
Kaipaan myös aika paljon sitä pelimäistä rakennetta, että tehtävälle lähdetään omasta tukikohdasta ja lopuksi ajetaan sinne takaisin. Tässä on tosiaan menty enemmän elokuvamaiseen malliin, että tarina vain skippaa suoraan seuraavaan kohtaukseen.
Räiskintä on vähän tönkköä. Hiippailu aika tylsää, koska lähes poikkeuksetta viholliset on valmiiksi selin pelaajan tulosuuntaan ja "hiippailu" on siis vain samojen turhan pitkien kuristusanimaatioiden ja ruumiiden raahaamisen mekaanista toistoa. Lisäksi älyttömänä ratkaisuna tällaiselle toimintapelille, maassa makaavat ruumiit pitää erikseen lootata, jos haluaa dinaarit ja kudit talteen. Eikä se ole vain yksi napin painallus, vaan nappia on pidettävä pohjassa pari sekuntia. Jokainen loottaus syö tällä hetkellä ainakin neljä sekuntia elämästä; sen verran alkanut tuo jo tympäisemään. Nerokkuuden multihuipentumana sama näppäinkomento myös poimii maasta vihollisen pudottaman aseen, eli niitäkin saa aika usein venkslata. Tähän olisi ollut helppo ratkaisu: Yksi napsu loottaa ruumiin ja pitkä napsu poimii aseen. Härdelli helposti vältetty.
Hangar 13 oli Mafia 3:n kanssa oikeilla jäljillä, mutta nyt pallo on kyllä minun näkökulmastani pudotettu. Tarinan loppupuoli käytännössä ratkaisee onko tämä kokonaisuutena positiivinen kokemus vai ei. Ei tuo 50€ minua rahallisesti kirpaise - pakko tämä oli joka tapauksessa kokea - mutta näyttää vähän siltä, ettei sarjan uudet isännät ole ihan tehtäviensä tasalla.
Edit. Ja tosiaan Wile.ytä kompaten: Jos useammat pelit maksaisivat 50€, niin niitä tulisi varmasti ostettua enemmän ihan vaan kokeilumielessä. Nykypäivän normaalihinnoilla tuntuu, että ostoksesta pitää olla aika varma ennen kuin siihen uskaltaa sijoittaa rahansa.
Viimeksi muokattu:
Remeded
Well-Known Member
Aikaa on jo mafia 3 ajoilta kun sitä pelasin, mutta siinä ainakin ellen ihan unta ole nähnyt oli se hiippailu ja räiskintä tosi hyvin tehty, sekä aika brutaali, äijä veti puukolla kurkun auki ym maffja meininkiä, sit heitti ruumiit jorpakkoon jossa alligaattorit sai välipalaa, ampuminen toimii myös ja oli hauskaa. Tarinaka ei ihan perseestä, pikkasen enemmän panostusta olisi varmasti ollut miltei täydellinen mafia, sivutekemiset parempia ja monipuolisempia jne. Sekä mun mielestä mafia 3.ses parasta oli radiokanavat, vaikkei biisejä ollutkaa gta tyylisesti niin paljon, mut aika kovia sen ajan hittejä.
Kaikki maffjat kuitenkin pelannut niin kyllähän tämäkin pitää kokea, peli jo hommattu ja saa odottaa kun wuchang kesken. Tosin sen verran lyhyt peli että menis varmasti semmosena välipalana wuchangin kanssa, ehkä jopa parempi idea nii ei ehtis tylsyys iskee. Mut näitä viestejä ku lukee niin hieman kyl jännittää et olkoi turha hankinta, tosin hinta ei tällä ole paha edes uutena jos ihan rahalla ostaa, ite sain "ilmaiseksi" kun vein vaihhos kamaa.
Eka mafia oli 1930 lukuu? Maffja 2 sit oliko 1950 lukuu tai jottain, maffja 3 sit 60 lukuu. En yhtää olis suuttunut jos nyt tämä uusin olisi luonnollisesti jatkunut siihen 1970 lukuun "the goodfellas" aikakauteen ja perhana vaikka ottaa tosi paljon inspiraatiota siitä leffasta ja ollut tämmönen 70-80 luvun mafia meininkiä.
Nyt sit mentiin ehkä liian paljon ajassa taaksepäin sinne RDR villilänsi aikakauteen ehkä hieman eteenpäin just kun ekat hieman kovemmat autot alkoi olee markkinoilla.
Noh ehkä seuraava sit 70 lukua, ihan nykyaikaan en välttämättä haluais mafia peliä, kun jotenkin tuntuu että ne kovimmat mafia jutut oli siinä 1900 vuosisadalla.
Kaikki maffjat kuitenkin pelannut niin kyllähän tämäkin pitää kokea, peli jo hommattu ja saa odottaa kun wuchang kesken. Tosin sen verran lyhyt peli että menis varmasti semmosena välipalana wuchangin kanssa, ehkä jopa parempi idea nii ei ehtis tylsyys iskee. Mut näitä viestejä ku lukee niin hieman kyl jännittää et olkoi turha hankinta, tosin hinta ei tällä ole paha edes uutena jos ihan rahalla ostaa, ite sain "ilmaiseksi" kun vein vaihhos kamaa.
Eka mafia oli 1930 lukuu? Maffja 2 sit oliko 1950 lukuu tai jottain, maffja 3 sit 60 lukuu. En yhtää olis suuttunut jos nyt tämä uusin olisi luonnollisesti jatkunut siihen 1970 lukuun "the goodfellas" aikakauteen ja perhana vaikka ottaa tosi paljon inspiraatiota siitä leffasta ja ollut tämmönen 70-80 luvun mafia meininkiä.
Nyt sit mentiin ehkä liian paljon ajassa taaksepäin sinne RDR villilänsi aikakauteen ehkä hieman eteenpäin just kun ekat hieman kovemmat autot alkoi olee markkinoilla.
Noh ehkä seuraava sit 70 lukua, ihan nykyaikaan en välttämättä haluais mafia peliä, kun jotenkin tuntuu että ne kovimmat mafia jutut oli siinä 1900 vuosisadalla.
Paulieparrot
Active Member
Tuli tämäkin nyt pelattua. Pelin ensimmäinen puolikas oli tosiaan hidas, mutta silti tarpeeksi toimiva. Tarina piti kuitenkin sen verran otteessaan että mielenkiinto säilyi.
Mieleen jäi pelistä erityisesti hahmot. Oli lojaalista herrasmiehestä kunnon ihmishirviöihin ja ne oli hyvin näytelty. Monen tarinan henkilön kohtalo jäi mietityttämään, joten moni asia oli tehty oikein.
Musiikit oli oikein komeat ja sopi täydellisesti Mafia aiheiseen peliin. Pelasin pelin Quality grafiikka-asetuksilla ja se pelasi hyvin.
Ainut isompi moite pelissä on mielestäni rytmitys. Alkupuolen jumittelu pikkuaskareissa ja kissanristiäisissä ei varmasti toimii kaikille. Hitaana pohjalaisena selvisin siitä ja loppupuoli kyllä onneksi lunasti. 3.5/5
Mieleen jäi pelistä erityisesti hahmot. Oli lojaalista herrasmiehestä kunnon ihmishirviöihin ja ne oli hyvin näytelty. Monen tarinan henkilön kohtalo jäi mietityttämään, joten moni asia oli tehty oikein.
Musiikit oli oikein komeat ja sopi täydellisesti Mafia aiheiseen peliin. Pelasin pelin Quality grafiikka-asetuksilla ja se pelasi hyvin.
Ainut isompi moite pelissä on mielestäni rytmitys. Alkupuolen jumittelu pikkuaskareissa ja kissanristiäisissä ei varmasti toimii kaikille. Hitaana pohjalaisena selvisin siitä ja loppupuoli kyllä onneksi lunasti. 3.5/5
Mikäli jaksoit katsoa lopputekstit, niin siinä on ne kappaleet erinomaisia, jopa parasta ja ihmettelinkin, ettei niitä käytetty, itse pelissä. Huomattavasti olisi tunnelmaa luonut.
Dragonfly
KonsoliFIN Alumni
Peli läpi.
Paikka: Sisilia, Italia. Aikakausi: 1900-luvun taite. Henkilö: Enzo, elämän nurjan puolen nähnyt nuori miehenalku.
Mafia: The Old Countryssa on paljon samaa kuin sarjan ensimmäisessä ja toisessa osassa. Kaikissa peleissä nuori mies vedetään mukaan järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan rahan, kunnian ja/tai pakon edessä. Kaikissa peleissä nuori mies huomaa, että elämä rikollisuuden alamaailmassa ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka rahaa ja mahdollisuuksia on enemmän kuin osasi kuvitella.
Enzo vedetään kuin vahingossa mukaan kilpailevien rikollisjärjestöjen välienselvittelyyn ja ei aikaakaan, kun hänelle löytyy aina vaan vastuullisempia hommia mafiapomo Don Torrisin valvovan silmän alla. Vaikka tuntuu että tarinaa kuljetetaan onnistuneesti eteenpäin, niin varsinkin pelin alkupuoliskolla pelaaminen on sen verran simppeliä, että pelin käynnistyminen tuntuu hitaalta. Ei välttämättä edes huonossa mielessä hitaalta, sillä tarinan alkutahdit pohjustavat hienoa Enzon kasvutarinaa, mutta jos odotti että tässä lähdetään heti aseet paukkuen riehumaan pitkin kyliä, niin saattaa pettyä.
Hidas pohjustus antaa Enzolle ja muille keskeisille hahmoille mahdollisuuden muodostaa mieleenpainuvia suhteita, jotka tarinan edetessä vain kasvavat ja monimutkistuvat. Tarinan rakennus on muutenkin erinomaista. Järjestäytyneen rikollisuuden raadollisuus valkenee Enzolle ja pelaajalle pikkuhiljaa tuoden kunnian, ilon, surun ja pakokauhun hetkiä matkan varrella. Tarina onnistuu yllättämään juonenkäänteillään useampaan otteeseen.
Mafia: The Old Countryn pelaaminen on niin ikään sarjalle hyvin tuttua kolmannen persoonan toimintaa. Välillä ammuskellaan ja välillä ajellaan aikakauteen kivasti sopivilla autoilla. Hiippailuosuudet olivat mukava yllätys, joskin ei tässä voi mistään Metal Gear Solidista tai Splinter Cellistä puhua. Oli kuitenkin onnistunutta vaihtelua, että jokaiseen viholliskohtaamiseen ei menty aseet laulaen vaan välillä joko oman maun mukaan tai vähän kuin pakon edessä hiivittiin. Hiipiminen oli tosin yleensä aivan liian helppoa, sillä viholliset käyskentelivät juuri niin, että pelaajalle oli lähes aina tosi selkeä reitti mistä mennä.
Aseilla ampumisessa peli samaan aikaan onnistuu ja epäonnistuu. Tähtääminen ei tunnu mitenkään erityisen hyvältä, mutta toisaalta kun pamauttaa vihollisen rintakehään tai kupoliin täyslaidallisen lyijyä, niin tuntuma on jykevä. Tähtäin huojuu ja heiluu. Aseesta riippuen tähtäimen tarkentuminen myös kestää sekuntikaupalla. Tämä turhauttaa, mutta tuntuu samalla autenttiselta. Suojan takaa ampuminen hidastaa toimintaa juuri sen verran, että hankalan tuntuman voi antaa anteeksi. Niin ja sopiihan se tietysti aikakauteen varsin hyvin.
Miljöönä Sisilia on mallinnettu hienosti. Vehreä kasvusto reunustaa hiekkateitä, pellot aukeavat silmänkantamattomiin ja kivestä muuratut rakennukset seisovat ylväinä ja yksityiskohtaisina. Aikakauden autot alleviivaavat hienoa tunnelmaa. Pelin maailma on avoin, mutta vain näennäisesti. Peli ohjaa pelaajaa niin tarkasti tarinan perässä, ettei tutkimiseen juuri jää aikaa tai ainakaan siihen ei kannusteta. Maailma on hieno, mutta suurimmaksi osaksi vain kulissi.
Xboxin pelikello näyttää reilua 15 tuntia. Tämä tuntui oikein sopivalta pituudelta. Jäin tosin jokusen kerran fiilistelemään, joten nopeamminkin olisi voinut pelin läpi pelata. Pelin rytmitys oli kokonaisuutena erittäin onnistunut alun hitaudesta huolimatta. Tuntui että juuri se alun kunnollinen pohjustus sai loppupuolen pelin tuntumaan paremmalta. Asioista välitti enemmän. Mafia: The Old Country ei yritä keksiä pyörää uudelleen vaan tekee juuri sen mitä Mafia -sarjan peliltä sopii odottaa. Tunnepitoinen katsaus järjestäytyneen rikollisuuden maailman, missä tarina on keskiössä ja aikakauteen panostus näkyy.
Tykkäsin.
Paikka: Sisilia, Italia. Aikakausi: 1900-luvun taite. Henkilö: Enzo, elämän nurjan puolen nähnyt nuori miehenalku.
Mafia: The Old Countryssa on paljon samaa kuin sarjan ensimmäisessä ja toisessa osassa. Kaikissa peleissä nuori mies vedetään mukaan järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan rahan, kunnian ja/tai pakon edessä. Kaikissa peleissä nuori mies huomaa, että elämä rikollisuuden alamaailmassa ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka rahaa ja mahdollisuuksia on enemmän kuin osasi kuvitella.
Enzo vedetään kuin vahingossa mukaan kilpailevien rikollisjärjestöjen välienselvittelyyn ja ei aikaakaan, kun hänelle löytyy aina vaan vastuullisempia hommia mafiapomo Don Torrisin valvovan silmän alla. Vaikka tuntuu että tarinaa kuljetetaan onnistuneesti eteenpäin, niin varsinkin pelin alkupuoliskolla pelaaminen on sen verran simppeliä, että pelin käynnistyminen tuntuu hitaalta. Ei välttämättä edes huonossa mielessä hitaalta, sillä tarinan alkutahdit pohjustavat hienoa Enzon kasvutarinaa, mutta jos odotti että tässä lähdetään heti aseet paukkuen riehumaan pitkin kyliä, niin saattaa pettyä.
Hidas pohjustus antaa Enzolle ja muille keskeisille hahmoille mahdollisuuden muodostaa mieleenpainuvia suhteita, jotka tarinan edetessä vain kasvavat ja monimutkistuvat. Tarinan rakennus on muutenkin erinomaista. Järjestäytyneen rikollisuuden raadollisuus valkenee Enzolle ja pelaajalle pikkuhiljaa tuoden kunnian, ilon, surun ja pakokauhun hetkiä matkan varrella. Tarina onnistuu yllättämään juonenkäänteillään useampaan otteeseen.
Mafia: The Old Countryn pelaaminen on niin ikään sarjalle hyvin tuttua kolmannen persoonan toimintaa. Välillä ammuskellaan ja välillä ajellaan aikakauteen kivasti sopivilla autoilla. Hiippailuosuudet olivat mukava yllätys, joskin ei tässä voi mistään Metal Gear Solidista tai Splinter Cellistä puhua. Oli kuitenkin onnistunutta vaihtelua, että jokaiseen viholliskohtaamiseen ei menty aseet laulaen vaan välillä joko oman maun mukaan tai vähän kuin pakon edessä hiivittiin. Hiipiminen oli tosin yleensä aivan liian helppoa, sillä viholliset käyskentelivät juuri niin, että pelaajalle oli lähes aina tosi selkeä reitti mistä mennä.
Aseilla ampumisessa peli samaan aikaan onnistuu ja epäonnistuu. Tähtääminen ei tunnu mitenkään erityisen hyvältä, mutta toisaalta kun pamauttaa vihollisen rintakehään tai kupoliin täyslaidallisen lyijyä, niin tuntuma on jykevä. Tähtäin huojuu ja heiluu. Aseesta riippuen tähtäimen tarkentuminen myös kestää sekuntikaupalla. Tämä turhauttaa, mutta tuntuu samalla autenttiselta. Suojan takaa ampuminen hidastaa toimintaa juuri sen verran, että hankalan tuntuman voi antaa anteeksi. Niin ja sopiihan se tietysti aikakauteen varsin hyvin.
Miljöönä Sisilia on mallinnettu hienosti. Vehreä kasvusto reunustaa hiekkateitä, pellot aukeavat silmänkantamattomiin ja kivestä muuratut rakennukset seisovat ylväinä ja yksityiskohtaisina. Aikakauden autot alleviivaavat hienoa tunnelmaa. Pelin maailma on avoin, mutta vain näennäisesti. Peli ohjaa pelaajaa niin tarkasti tarinan perässä, ettei tutkimiseen juuri jää aikaa tai ainakaan siihen ei kannusteta. Maailma on hieno, mutta suurimmaksi osaksi vain kulissi.
Xboxin pelikello näyttää reilua 15 tuntia. Tämä tuntui oikein sopivalta pituudelta. Jäin tosin jokusen kerran fiilistelemään, joten nopeamminkin olisi voinut pelin läpi pelata. Pelin rytmitys oli kokonaisuutena erittäin onnistunut alun hitaudesta huolimatta. Tuntui että juuri se alun kunnollinen pohjustus sai loppupuolen pelin tuntumaan paremmalta. Asioista välitti enemmän. Mafia: The Old Country ei yritä keksiä pyörää uudelleen vaan tekee juuri sen mitä Mafia -sarjan peliltä sopii odottaa. Tunnepitoinen katsaus järjestäytyneen rikollisuuden maailman, missä tarina on keskiössä ja aikakauteen panostus näkyy.
Tykkäsin.
Peli viimein läpi. Ei tämä oikein omalla kohdalla lähtenyt, niin kuin hitaasta läpipeluusta voi päätellä. Mikään pelin osa-alueista ei ole mikään täysi katastrofi, mutta kaikki on auttamatta tylsiä ja täynnä pieniä huonoja ratkaisuja.
Tarina on juuri sitä mitä jokainen mafia-elokuvia koskaan nähnyt voi odottaakin: Hierarkiassa kipuamista, vaarallisia naissuhteita, ystävyyttä, joka päättyy joko kuolemaan tai petokseen, jne. Peruskauraa, joka ei yllätä. Hahmoja ja kerrontaa rasittaa kuitenkin monin paikoin heikohko ääninäyttely parodiaa lähentelevine sisilialaisaksentteineen. Lopussa alkaa olla vähän meininkiä ja kunnollista draamaa, mutta jotain olisi toivonut jo kymmenen tuntia aiemmin.
Tehtäväsuunnittelu on jopa geneerisempää kuin Mafia 3:ssa. Tehtävät noudattaa lähes poikkeuksetta seuraavaa kaavaa: Ensin kävellään kuolettavan hitaasti jonkun NPC:n perässä ja kuunnellen jotain hällä väliä monologia tulevasta tehtävästä, jolla ei ole merkitystä, koska pelaaja seuraa kuitenkin 100% ajasta keltaista markkeria, joka kertoo minne mennä ja mitä tehdä. Seuraavaksi - jos hyvin käy - peli antaa pelaajan ajaa tai ratsastaa itse kohteeseen. Jos huonosti käy, niin kohteessa ollaan jo tai sinne teleportataan automaattisesti. Sitten hiivitään kohti objektiivia, mutta hiiviskelyn keskeyttää vähän väliä tiellä poikkiteloin keskustelevat viholliset, jotka horisee jotain tyhjänpäiväisyyksiä. Keskustelun päätyttyä viholliset hajaantuu seisoskelemaan selin pelaajan tulosuuntaan ja pelaaja hapettaa nämä yksi kerrallaan pois vaivoina olemasta. Sitten käydään triggeröimässä objektiivi, joka menee aikalailla joka kerta tavalla tai toisella pieleen ja sitten on aika räiskiä tiensä ulos. Lopussa odottaa pakollinen puukkotappelu, joissa ei ole pelillisesti mitään eroa keskenään.
En tiedä muista, mutta minulle Mafia-pelien suola on aina olleet monipuoliset tehtävät. Olipa kyseessä sitten laatikoiden rahtaaminen paikasta toiseen, pankkiryöstö, kilpa-ajo, salamurha tai pommi-isku, niin pääasia on, että tehtävät pelaa ja tuntuu erilaisilta. The Old Countryn tehtävistä on aika vaikea nostaa mitään erityisiä huippukohtia. Ympäristötkin on jotenkin niin samasta puusta veistetty, ettei edes ne tarjoa mitään vaihtelua puurtamiseen.
Ja miksi tehtävien lopputulos on aina oltava täysi katastrofi? Pelaajan ei vaan anneta koskaan oikeasti onnistua. Vaikka tekisit kaiken tismalleen oikein, niin joka ikisen tehtävän on silti päätyttävä siihen, että kaikki menee pieleen ja hommasta selvitään juuri ja juuri henkiriepu tallella. Tämä ei tyydytä minua pätkääkään. Mafia-pelit tarvitsee niitä onnistumisen hetkiä, kun hoidit homman hiljaa ja siististi. Näiden heppujen pitäisi olla alansa ammattilaisia, joten jokainen tehtävä ei voi mennä näin hiuskarvan varassa.
Ei tämä huono peli ole, mutta ei varsinaisesti hyväkään. Jos puolet pelistä tuntuu melkeinpä tutoriaalilta ja kaikki varsinaiset hetket koetaan vasta parin viimeisen tunnin aikana, niin ei se kokonaisuutena kovin onnistunut ole.
Tarina on juuri sitä mitä jokainen mafia-elokuvia koskaan nähnyt voi odottaakin: Hierarkiassa kipuamista, vaarallisia naissuhteita, ystävyyttä, joka päättyy joko kuolemaan tai petokseen, jne. Peruskauraa, joka ei yllätä. Hahmoja ja kerrontaa rasittaa kuitenkin monin paikoin heikohko ääninäyttely parodiaa lähentelevine sisilialaisaksentteineen. Lopussa alkaa olla vähän meininkiä ja kunnollista draamaa, mutta jotain olisi toivonut jo kymmenen tuntia aiemmin.
Tehtäväsuunnittelu on jopa geneerisempää kuin Mafia 3:ssa. Tehtävät noudattaa lähes poikkeuksetta seuraavaa kaavaa: Ensin kävellään kuolettavan hitaasti jonkun NPC:n perässä ja kuunnellen jotain hällä väliä monologia tulevasta tehtävästä, jolla ei ole merkitystä, koska pelaaja seuraa kuitenkin 100% ajasta keltaista markkeria, joka kertoo minne mennä ja mitä tehdä. Seuraavaksi - jos hyvin käy - peli antaa pelaajan ajaa tai ratsastaa itse kohteeseen. Jos huonosti käy, niin kohteessa ollaan jo tai sinne teleportataan automaattisesti. Sitten hiivitään kohti objektiivia, mutta hiiviskelyn keskeyttää vähän väliä tiellä poikkiteloin keskustelevat viholliset, jotka horisee jotain tyhjänpäiväisyyksiä. Keskustelun päätyttyä viholliset hajaantuu seisoskelemaan selin pelaajan tulosuuntaan ja pelaaja hapettaa nämä yksi kerrallaan pois vaivoina olemasta. Sitten käydään triggeröimässä objektiivi, joka menee aikalailla joka kerta tavalla tai toisella pieleen ja sitten on aika räiskiä tiensä ulos. Lopussa odottaa pakollinen puukkotappelu, joissa ei ole pelillisesti mitään eroa keskenään.
En tiedä muista, mutta minulle Mafia-pelien suola on aina olleet monipuoliset tehtävät. Olipa kyseessä sitten laatikoiden rahtaaminen paikasta toiseen, pankkiryöstö, kilpa-ajo, salamurha tai pommi-isku, niin pääasia on, että tehtävät pelaa ja tuntuu erilaisilta. The Old Countryn tehtävistä on aika vaikea nostaa mitään erityisiä huippukohtia. Ympäristötkin on jotenkin niin samasta puusta veistetty, ettei edes ne tarjoa mitään vaihtelua puurtamiseen.
Ja miksi tehtävien lopputulos on aina oltava täysi katastrofi? Pelaajan ei vaan anneta koskaan oikeasti onnistua. Vaikka tekisit kaiken tismalleen oikein, niin joka ikisen tehtävän on silti päätyttävä siihen, että kaikki menee pieleen ja hommasta selvitään juuri ja juuri henkiriepu tallella. Tämä ei tyydytä minua pätkääkään. Mafia-pelit tarvitsee niitä onnistumisen hetkiä, kun hoidit homman hiljaa ja siististi. Näiden heppujen pitäisi olla alansa ammattilaisia, joten jokainen tehtävä ei voi mennä näin hiuskarvan varassa.
Ei tämä huono peli ole, mutta ei varsinaisesti hyväkään. Jos puolet pelistä tuntuu melkeinpä tutoriaalilta ja kaikki varsinaiset hetket koetaan vasta parin viimeisen tunnin aikana, niin ei se kokonaisuutena kovin onnistunut ole.
Remeded
Well-Known Member
Tämä on vielä sitä aikaa kato ku ei osattu olla kunnon mafioosoja, aikaa kun vasta alettiin oppimaan että mitä se mahhfja on ja miten saada homma kulkee hyvin.
No ei, en tiie. Ite oo vielä peliä pelannut mut melko lailla toi kuulostaa mitä esim monet gta5 tehtävät, vaikka kuinka hiiviskelet ja vaikka kuinka olevinaan teet asiat täydellisesti on kuitenkin lopussa se pakotettu käsikirjoitettu "kaikki meni tosi hyvin alkuun mut sit kuitenkin melkein pieleen mut sit just kuitenkin selvittiin elossa, huh" meininkiä mistä en myöskään itse pidä.Voihan niitä käsikirjoitettuja räiskintöjä olla välillä mutta kyllä itsekin haluaisin sitä onnistumisen meininkiä kun tekee kaiken just niiku pitääkin, mut sit kuitenkin sillä ei ole merkitystä kun lopussa menee riehumiseks.
Hulikopteri
Well-Known Member
Harvoin jälkikäteen kaduttaa, että antoi liian suuret pisteet pelille, mutta tässä on kyllä yksi sellainen. Toinen on Skyrim, mutta ei mennä nyt siihen.
Ei tässä uudessa Mafiassa kyllä pelattavuuden ja peliratkaisuiden kannalta ole paljoa hurraamista. Normaali semmonen 2010 luvun ajan peli.
Ehkä tätä peliä kannattaa pelata ainoastaan tarinan ja hahmojen takia. Se on iso vinkki, minkä voin antaa uusille pelaajille. Älkää pelatko tätä Open World pelinä, tai pelinä jossa pelattavuus olisi mitenkään mielenkiintoista.
Ei tässä uudessa Mafiassa kyllä pelattavuuden ja peliratkaisuiden kannalta ole paljoa hurraamista. Normaali semmonen 2010 luvun ajan peli.
Ehkä tätä peliä kannattaa pelata ainoastaan tarinan ja hahmojen takia. Se on iso vinkki, minkä voin antaa uusille pelaajille. Älkää pelatko tätä Open World pelinä, tai pelinä jossa pelattavuus olisi mitenkään mielenkiintoista.
Nyt on peli pelattu läpi. Cutscenet ja Sisilian miljöö olivat hienoja. Laitoin puheen sisiliaksi ja tekstitykset englanniksi. Muutama vuosi sitten matkustin Sisiliaan ja oli kiva nähdä "Etna" ja "Teatro Massimo" pelissä. Tarina oli mielenkiintoinen, mutta jotkut kohtaukset oli vähän kliseisiä ja juustosia
Laitoin vaikeimman vaikeusasteen, manuaalinen tähtäys, manuaaliset vaihteet, jne. En tykännyt hiippailusta, koska viholliset oli niin tyhmiä, että antoi puukottaa selkään ilmaiseksi joka kerta. Eivät myöskään näe pelaajaa edes metrin päästä. Eli iso ongelma oli se, että haastetta ei ollut. Sen takia pyrin mahdollisimman paljon mennä pyssyt paukkuen ja skippasin hiippailut.
Sain tästä kuitenkin nautintoa ihan hyvin, kun olin alusta lähtien valmis hyväksymään sen, että gameplayn ei tarvitse olla tässä ihan mintissä. Eniten mua kiinnosti itse Sisilia.
7/10 arvosanaksi. Ei oo ensimmäistä Mafiaa voittanutta. En ole sitä remakea pelannut, mutta alkuperäisessä Mafiassa oli haastetta.
Laitoin vaikeimman vaikeusasteen, manuaalinen tähtäys, manuaaliset vaihteet, jne. En tykännyt hiippailusta, koska viholliset oli niin tyhmiä, että antoi puukottaa selkään ilmaiseksi joka kerta. Eivät myöskään näe pelaajaa edes metrin päästä. Eli iso ongelma oli se, että haastetta ei ollut. Sen takia pyrin mahdollisimman paljon mennä pyssyt paukkuen ja skippasin hiippailut.
Sain tästä kuitenkin nautintoa ihan hyvin, kun olin alusta lähtien valmis hyväksymään sen, että gameplayn ei tarvitse olla tässä ihan mintissä. Eniten mua kiinnosti itse Sisilia.
7/10 arvosanaksi. Ei oo ensimmäistä Mafiaa voittanutta. En ole sitä remakea pelannut, mutta alkuperäisessä Mafiassa oli haastetta.