Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Metroid Prime 4: Beyond

Vaikka itse haluan pelata 2 ja 3 ennen nelosta niin mielenkiinnolla kyllä odotan mimmoisen vastaanoton tämä saa. Voi kyllä olla että ihan turhaan odotan 2 ja 3 switchille.

En usko että tulee. Kuulopuheiden mukaan oli tekeillä jossain vaiheessa mutta ne peruttiin. Ehkä voi tulla tulevaisuudessa joskus 4 jälkeen mutta ei lähiaikoina.
 
Tästä on alkanut ponnahdella nettiin spoilereita, kun pelejä alkaa olla maailmalla. Ihan vaan varoituksena, kun innoissaan klikkailee keskusteluja läpi.
 
3 päivää, arvioita odotellessa. Vielä ei ole yksikään sarjan peli saanut alle 90 metapisteitä joten toivottavasti putki jatkuu. Toki sarjan spinoffit on ollut laadultaan vaihtelevia mutta pääpelit täyttä timangia.
 
Arvostelut julki. Katsotaan mihin arvostelut asettuu, alku näyttää että hyvältä mutta silti sarjan heikoin peli. Toki nykypäivän 85 ei voi verrata entisaikojen numeroihin.

Teknisesti peli on loistava. Sekä 60 fps että 120 fps on molemmat lukittu noihin framerate lukemiin. Yllätys on se että Metroid Prime 4 tarjoaa myös loistavan HDR toteutuksen jonka tasoista eivät ole nähneet vuosiin. Mutta tämä vain TV tilassa, Switch 2 näyttö kun ei kykene oikeaan HDR:ään.

Teknisesti peli on siis TV tilassa loistava Switch 2 joka näyttää mihin konsoli pystyy. Vaikka onkin Switch 1 peli niin se on merkittävästi paremman näköinen kuin Switch 1 versio ja pyörii paljon sulavemmin.

Nähtäväksi jää miten tämä pelinä pärjää mutta odotettua heikommat arviot laskee vähän odotuksia.
 
Viimeksi muokattu:
Nykypäivänä jos pelin keskiarvo asettuu yli 80 pisteeseen, niin kyseessä on hyvä peli. Monesti sen allekin jäävät ovat hyviä pelejä.

Itsellä kaikki 85 ylöspäin asettuu samalle viivalle, eli jos peli kiinnostaa niin helppo ostos jossain vaiheessa. Toki jos on 97 keskiarvo niin asettuuhan siihen sitten erilaiset odotukset kun kaikki antaa täydet pisteet.
 
Aikamoinen savotta edessä kun pitäisi 22 päivää pystyä välttämään kaikki peliä koskeva spoileriaineisto, jotta saa itse kokea ennen näkemätöntä mahollisimman paljon. Ainakin se materiaali mitä ennen arvosteluja on näytetty on ollut eeppistä Primeä (miinus NPC eli pikkuvika kokonaisuudessa), eikä tuo arvostelukeskiarvo laske omaa odotusta tippaakaan. Sinänsähän peliä on rajoittanut Switch alusta, jolle peli on tehty. Toivottavasti saamme myös Prime 5:sen Switch 2:lle, joka hyödyntää uuden konsolin potenttiaalia maksimaalisesti. Sen ei tarvitsisi pyöriä 4K:na vaan 1440p riittäisi, jolloin 4K resoluutioon meneviä resursseja käytettäisiin pelin muilla osa-alueilla.
 
Ei se pyöri nytkään 4K:na. Quality mode on 1440p mutta se Samuksen HUD on 4K.
 
Ign ja digital foundry videot katsottu ja heitin puolenkuunpeleistä switch 1 version tilaukseen, koska se on 20e halvempi (60e) ja lisäksi ekan switchin pelikotelotkin näyttää paremmalta.
Tänään tuli vielä just sopivasti 25e lahjakortti kun oli taas kertynyt 10 tähteä joten switch 2 päivityksen jälkeen pelille jää hintaa 45e.
 
Oli mennyt ihan ohitse että tulee myös switch ygöselle, täytyypä tutustua arvosteluihin tarkemmin.

Arvosana kirjoitushetkellä 82, joka "yllättävän" matala, mutta varmasti odotuksetkin olleet monella kohtuuttomat kun peliä odotettu 2017 asti.

Sekin on totta, että nykyään kasin peli oli vielä viisi vuotta sitten ysin peli
 
Ylös Bottom