Voihan ne tietyn konsolivalmistajan pelit pudota tarkoituksella tai vahingossa vaikka GOTY-listauksestakin, kröhöm
Noobeinsteinin listauksessa oli myös multiplattareita, joten Xbox lienee silläkin jo katettu.
Tarkoitat kröhöm vitsilläsi, että minä en listannut mitään Sonyn pelejä omalle GOTY-listalleni? Aika outoa olisi listata pelejä, joita en ole pelannut. Tiedän jo lajityypin perusteella ettei Returnal sinne yltäisi kuitenkaan. Ratchet and Clank ehkä voisi yltää, mutta ei ole laitetta millä peliä pelata ja edellinen Ratchet, jota olen pelannut jäi kesken. Joten siis miksi minä näitä pelejä olisin omalle GOTY-listalleni nostanut?
Ensi vuodesta puhuttaessa sen sijaan esim. Starfield ja Zelda BotW 2 on niin isoa pelejä, että aika jännä että sellaiset ei tulisi mieleen, kun miettii ensi vuoden julkaisuja.
Ja jos ei tule mieleen, niin täydensimpä sitten
@Noobeinstein :n listausta.
Ihan tarkoituksella jätin Nintendon pelit pois omalta listaltani, koska heidän konsoliaan en ole omistanut 20 vuoteen. Xboxin peleistä myönnettäköön unohtuneen Hellblade 2, mutta muuten ei nyt kyllä tule Xboxilta muuta itseäni kiinnostavaa peliä mieleen. Starfieldin pelkään niin hyvässä kuin pahassa olevan Skyrim/Fallout avaruudessa ja tuollaiset pelit eivät ole ikinä oikein olleet minun juttuni. Varmasti kova muille tulee olemaan. Redfall/Forza Motorsport taas ei kiinnosta meikäläistä. Hienoa jos muita kiinnostaa.
En kyllä odottanut, että joutuisin omaa listaani sen enempää muille perustelemaan. Hieman sama jos olisin tarttunut teikäläisen listaan siitä kuinka sieltä ei löydy yhtäkään pleikkaripeliä vaikka muistan God of Warin maistuneen sielläkin suunnalla.
Yllätyn mielelläni positiivisesti, jos Hellblade 2 julkaistaan ensi vuonna. En todellakaan usko että näin on.
Mainitsit itse että jos unohdit jotain, siksi täydensin. Listasit ison kasan pelejä, mutta et tosiaan yhtään Nintendon tai Xboxin peliä, vaikka sielläkin suunnalla on tulossa isoja julkaisuja. Eikä sinun tosiaan listaasi tarvitse mitenkään perustella, kunhan kysyin. Ja sitten täydensin.
God of War Ragnarok kyllä kiinnostaa, mutta se tuskin on itselle ensi vuoden julkaisu. Siksi se varmaan jäi listaamatta. Ensinnäkään minulla ei ole PS5:sta, enkä mielelläni pelaisi uutta God of Waria suihkukone pleikkanelosella, joten mielenkiinnolla odottelen mihin suuntaan Sonyn pelien PC-porttaukset menevät. Ehkä olen pelin julkaisuun mennessä ostanut PS5:n, ehkä en. Jos näyttää siltä, että PC-versioita tulee entistä tiheämmällä syklillä, niin sitä vähemmän peli on minulle ensi vuoden julkaisu.