Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Aikooko kukaan ruveta pelaamaan Everquestia ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja XShava
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

XShava

KonsoliFIN Alumni
Itse odotan Everquestia ja ajattelin siis ruveta tätä pelaamaan kun ilmestyy. Onko muita pelistä kiinnostuneita, jos rupeaisimme sitten pelaamaan yhdessä.

Mukavempaa kun vähän tuntisi porukkaa, kuin että pelaisi aivan tuntemattomien kanssa. Tosin itselläni ei ole hajuakaan miten kimpassa pelaaminen tässä onnistuu. Siis montako mahtuu porukkaan mukaan ja miten muutenkin toimii.

Mutta olen käsittänyt, että onnistuu. Löytyykö siis innostuneita aloittamaan tämän pelaamisen sitten aikanaan ?

Syyskuussa taitaa olla ilmestyminen tällä hetkellä, mutta en sitten teidä onko julkaisu jo siirtynyt. Epäilen kuitenkin että siirtyy :(
 
Itseasiassa Everquest on ensimmäinen PS2:sen nettipeleistä joka kiinnostaa, ja todennäköisesti ostankin verkkoadapterin vasta Everquestin julkaisun aikaan. Porukassahan siinä voi kulkea ja mättää hirviöitä yhdessä.

Niin että kiinnostaa, kunhan Sony sen joskus hamassa tulevaisuudessa saa pukattua ulos.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Luckyman
"The first month is free, and then it's $9.99 a month"

Ei kiitos. :(

ööö, no jos vaikka kuukauden pelais ;)

Alkaakohan tuo kuukausimaksu juoksemaan automaattisesti jos pelaa. Tosin luulisi että kysyy ja myös pystyisi lopettamaan heti niin halutessaan.
 
Uusimmasta Pelit-lehdestä olin lukevinani, että jenkeissä PS2 nettiadapterin myynti on ohittanut XBOX Liven ja suurin syy tähän on nimenomaan Everquest.
 
Kylhän tota olis kiva alkaa pelailemaan...tietty riippuen siit miten toi maksu on hoidettu? Ettei vaan olis sitä pakollista luottokorttia oltava...Usassahan ne taitaa antaa tommosen kenelle vaan, mut toista se on täällä...mut jos toi on saatu hyvin hoidettua toi maksu niin sitten...mut mites eiks kohta ilmesty jo Everquest 2?
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Nisupulla
Uusimmasta Pelit-lehdestä olin lukevinani, että jenkeissä PS2 nettiadapterin myynti on ohittanut XBOX Liven ja suurin syy tähän on nimenomaan Everquest.

Joo ja toinen syy on se, että PS2-pelaajia on "hieman" enemmän kuin Xbox-pelaajia. On siis todennäköisyyslaskelmillakin helppo todeta kummassa on enemmän pelaajia, Xbox-Livessä vai PS2-netissä. Ihmettelen vain, että Sony ei ole keksinyt tuollaista markkinointikikkaa kuin MS. Noin kaikissa pelilehdissäkin on isommat jutut Xbox-livestä kuin PS2-netistä, vaikka PS2- netissä on enemmän pelaajia. Luulen ainakin että iso osa tästä asiasta on Live-nimityksen ansiota. PS2-netti on vain PS2-netti.:(
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Pibe
Sony ei ole keksinyt tuollaista markkinointikikkaa kuin MS. Noin kaikissa pelilehdissäkin on isommat jutut Xbox-livestä kuin PS2-netistä,

Eiköhän pelilehdet itse päätä miten paljon mistäkin kirjoittavat. Menee varmaan hivenen myös sen mukaan, kumpi on heidän mielestään kiinnostavampi.

Niin MS kun Sonykin on toimittanut lehdille nettilaitteensa. Loppu on kiinni näistä toimittajista.
 
Ehkäpä alan. Olisihan se mukavaa kasata jonkinlainen PS2FIN-posse joka porukalla jahtaa metsässä rottia ja muita örmyjä :)
 
Kiinnostusta ainakin on. Everquest näkyy tukevan jotain logitechin näppäimistöä.. Saapa nähdä vaatiiko peli käytännössä myös näppäimistön oston, vai riittääkö pelin osto. Jos sitten vaikka tätä sillävälin kun odottelee FFXI. :D
 
EverQuest

Ajattelin kokeilla tuotakin. Joten pistetään leijonat sinnekin metsästämään hämähäkkejä ja rottia. :D

Pelaan nykyisin...
SOCOM: FINLI_DoWe
DDA: Werner D
 
Joka tapauksessa alan tätä pelaamaan ja näköjään muutama muukin aikoo. Joten ajattelin että kiinnostaisiko seuraava homma foorumilaisia.

- Pelattaisiin esim kerran viikossa jonakin sovittuna aikana.

- Valittaisiin hahmot etukäteen siten, että ryhmästä tulisi tasapuolinen. Ei esim että kaikki olisivat sotureita.

- Näillä hahmoilla palattaisiin vain tällä porukalla ja muuta pelaamista varten tehdään eri hahmot. Näin koko tiimi kasvaisi(kokemuspisteissä) suurin piirtein samaa vauhtia.

Tätä voi miettiä sitten, kun näkee millainen peli loppujen lopuksi on. Ja miten tuo maksupuoli hoidetaan.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan XShava

- Pelattaisiin esim kerran viikossa jonakin sovittuna aikana.

- Valittaisiin hahmot etukäteen siten, että ryhmästä tulisi tasapuolinen. Ei esim että kaikki olisivat sotureita.

- Näillä hahmoilla palattaisiin vain tällä porukalla ja muuta pelaamista varten tehdään eri hahmot. Näin koko tiimi kasvaisi (kokemuspisteissä) suurin piirtein samaa vauhtia.

Tätä voi miettiä sitten, kun näkee millainen peli loppujen lopuksi on. Ja miten tuo maksupuoli hoidetaan.

Tuollainen menettely kuulostaa jännältä. Tulee mieleen jo erilaisia tilanteita ja ah... :)

Pelistä minulla ei kauheasti tietoa ole (muutaman kuvan näin joskus, ei kauheasti iskenyt. Pitää tutustua paremmin), mutta jos homma toimii ja peli on hyvin tehty, saatan hyvinkin ostaa ja tietysti alkaa pelaamaan.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan FolioMies
Pelistä minulla ei kauheasti tietoa ole (muutaman kuvan näin joskus, ei kauheasti iskenyt. Pitää tutustua paremmin), mutta jos homma toimii ja peli on hyvin tehty, saatan hyvinkin ostaa ja tietysti alkaa pelaamaan.

Heti saatte iskostaa takaraivoon, että grafiikka on todella syvältä sieltä tässä pelissä. Eli tulee kultainen 80-90 luku varmaan paremmin mieleen, kun nykyajan pelit.

Mutta tuossa pelissä viehätys piilee ihan muissa asioissa, kuin grafiikassa. Ja selostan pelistä hivenen enemmän, sitten kun saan mahdollisesti pelin testiin.

Pelin pitäisi ilmestyä tämän hetken tietojen mukaan 29.10.
 
Ylös Bottom