Päivä vaihtuu illaksi, yöksi. Aurinko laskee, pimeys nousee. Ja Alania ahdistaa. Mitä ihmettä on tapahtunut? Missä vaimokulta on? On kulunut viikko siitä, kun Alan kuuli kauhistunutta kirkunaa. Viikko, josta Alan ei muista mitään. Viikko, jonka jälkeen synnit paljastetaan ja pimeyden voimat nostavat päätään.
--
Olivat olennot mistä tahansa, niiden toiminta on selkeää. He tahtovat pysäyttää Alanin. Se varmaan onnistuisikin, ellei Alan olisi saanut tukea ja neuvoja jostain toisaalta. Näin Alan tietää olentojen Akilleen kantapään. Ne eivät näet kestä valoa. Tämä onkin pelin toimintaosuuksien ydin. Pimeys. Valo. Ja tuliaseet.
--
Toimintaosiot tuntuvat muutenkin olevan mainiosti käsikirjoitettuja siten, että pelkän räiskinnän ohessa niissäkin on välillä jotain kierompaa, jopa huvittavaa. Pakkoa sanoa, että pelaajien ennakkoluuloilla ja -odotuksilla pelaaminen tuo menoon paikoittain jopa sarkastista huvittuneisuutta, kun sitä vain sisimmässään tietää, että missä tahansa kauhufilmissä ja -elokuvassa juuri tässä on väijytys. Paikka pedataan niin täydellisen valmiiksi - ja tavallaan tilanne laukeaakin sitten sillä, että eihän siinä mitään ollutkaan.
Hyvin ovat tekijät kauhuleffansa katsoneet, ne perkeleet. Ei näin saisi pientä ihmistä kiusata.
--
Jotkut ovat ehkä kiinnostuneista taisteluista ja Alanin aseista. Pyh. Ei aseilla ole merkitystä. Muutama torrakko. Mutta esimerkiksi Alanin näkemys pimeyden voimiin tehoavasta konekivääristä on repeilyttävän lystikäs.
--
Vihollisia ja ympäröivää pahuutta ei aina edes näytetä. Siitä annetaan vihjeitä. Sen aistii. Juuri siihen parhaimpien kauhuelokuvien tyyliin, jossa se todellinen pelko ja kauhu on juuri ja juuri kameran ulkopuolella. Tiedät että se on siellä. Mutta et näe. Ja siksi pelottaa.
--
Itselleni yksi suurimmista yllätyksistä oli kokea pelin mekaniikka omin pikku kätösin. Jos Max Paynet olivat uraauurtavia räiskintäpelejä, niin mitä ihmettä Alan sitten on? Räiskintäpeli, jossa tärkein ase onkin taskulamppu? Suoraviivaista toimintaa etsivät tulevat todennäköisesti tukehtumaan itkuunsa, kun Remedyn uusimmasta paskapelissä ei olekaan viittätoista eri asetta, joita voisi nykytrendien mukaisesti modata lisävarusteilla. Samoin ne, joista jatkuva rähäkkä on hyvän pelin merkki.
--
Mutta sitä ennen: nauttikaamme Alan Wakesta. Näkemäni ja pelaamani perusteella se on hieno, erilainen ja viiltävää tunnelmaa pursuava seikkailullinen trilleri. Toivottavasti Alan ei petä loppupuolellakaan - ja toivotaan, että sitä suoraviivaisinta toimintaa on mahdollisimman vähän. Tämän pelin vahvuudet kun ovat aivan muualla.
