On tämä koukuttavaa menoa. Ei malta lopettaa ennen kuin kroppa meinaa sanoa sopimuksensa irti ja pakko antaa periksi väsymykselle suht varhain illalla. Enpä yhtään ihmettelisi jos olisin "pelannut" vielä unissanikin, kaikki oli niin tuoreessa muistissa vielä herätessäkin.
Eilen kesytettiin porukalla useita eri eläimiä, koska jostain syystä vanhat otukset olivat kadonneet? Yksi näistä oli vaeltanut jonnekin kauemmas ja jossain kohtaa saimme tiedon, että brontosauruksemme kuoli? Kesyttämämme Trike oli myös kadonnut ja sitä ei enää löytynyt. Eilisen jälkeen "kokoelmaan" kuuluvat valtava krokotiili, Trike, muutama pienempi öttiäinen ja ilmeisesti myös lentolisko, jolla voi ratsastaa - sitä en enää nähnyt (lopetettuani pelit), mutta muu porukka kesytti sellaisen.
Yhdestä otuksesta kysymys - en muista sen nimeä, mutta kesyttämisen jälkeen väriltään valkoinen, lentävä otus istahti erään heimolaisemme olkapäälle ja ei lähde siitä minnekään? Nimeä ei voi muokata ja inventoryyn ei pääse. Onko otuksesta jotakin hyötyä, vielä ei selvinnyt.
Välillä ollut todella kuumottavia tilanteita, kun metsästämään lähtenyt saalistaja joutuukin itse saaliiksi. Näytti allekirjoittaneen näkökulmasta todella huvittavalta, kun kuoleman jälkeen varustepakettiaan noutamaan lähteneen tiimikaverin kimppuun loikkaa muutaman kymmenen metrin päästä valtava krokotiili ja siitä otteesta ei pääse irti millään. Paikalla hääri samaan aikaan kolme Velociraptoria ja paluumatkalla eteen osui vielä toinenkin Sarco (kroko), joka sitten kesytettiin heimollemme, kun mokoma seurasi lähes kotibaseen asti. Näiden lisäksi jättiläisboat ovat olleet vaarallisia, niiden uhriksi on joutunut jo monta heimolaista. Sellaisen saa toki helposti ammuttua jousella, mutta käärmeen päästessä yllättämään pako jää vain yritykseksi myrkyn ansiosta.
Trike on muuten melkoinen marjankerääjä - parilla rouhaisulla saa satoja marjoja maasta ja yksi reissu sen selässä täyttää lemmikkien ruokakaukalon äärimmilleen. Mammuttia on kovasti toivottu valikoimaamme, se kun on kuuleman mukaan paras puunkerääjä.
Vinkki kaikille - pilaantuneita lihoja ei kannata heittää pois, koska niitä tarvitaan nukutusnuolien valmistamiseen. Helpottaa huomattavasti kesyttämistä aloitettaessa.