Maukka sanoi:Thompsonin asemastani lähtee todella ärsyttävä sirinä. Onko muilla ollut samanlaista ongelmaa ja miten on onko tuo riittävä aihe palauttaa xbox?
Arcane sanoi:Minulla kyseistä sirinää tulee ainoastaan Ghost Recon: Island Thunderin yksinpeliä pelatessa, mutta eipä tuo nyt niin hirveästi ole häirinnyt.
Kerran alkoi aivan hirveä TIIIRRRRRRRRRRRRR (ei sirinää vaan sellasta outoa ääntä) kuulumaan kun Ninja Gaidenia pelasin. Pelästyin niin, että dvd heti vaan ulos ja kattomaan ettei jälkiä ollut tullut. Eihän niitä, ja pari kertaa kun vielä käynnisteli Xboxia, niin silti kyseinen ääni kuului. Pari kertaa löin boksia päälle, ja se ääni lakkasi hetkeksi, sitten taas jatkui. Seuraavana päivänä, kun peloissani käynnistin Xboxia, ääni olikin hävinnyt kokonaan. Tiedä mistä moinen kohtaus tullut.
Sarine sanoi:Minun boxissa ei ole juuri ääntä nimeksikään, asema on Philips ja versio on kait 1.1 (vihreä).
Joka kerta kun pelaan Ninja Gaidenia kuuluu välillä jotain outoa,ei kovin voimakasta, ruksutus ääntä asemasta. En siihen sen pahemmin huomiota ole kiinnittänyt kun se tulee aina ja siksi luulin sen olevan ihan normaalia. Nyt piti tuota levyäkin vilkaista ja naarmuja löytyy vähän. Luulen että ne on juuri tuon oudon äänen seurauksena tulleet, koska aina olen levyä huolellisesti käsitellyt. Onkohan toi joku Ninja Gaidenin ominaisuus, vai onkohan tuossa Philipsin asemassa mahdollisesti jotain vikaa? Muissa peleissä en ole mitään vastaavaa huomannut.Arcane sanoi:Kerran alkoi aivan hirveä TIIIRRRRRRRRRRRRR (ei sirinää vaan sellasta outoa ääntä) kuulumaan kun Ninja Gaidenia pelasin. Pelästyin niin, että dvd heti vaan ulos ja kattomaan ettei jälkiä ollut tullut. Eihän niitä, ja pari kertaa kun vielä käynnisteli Xboxia, niin silti kyseinen ääni kuului. Pari kertaa löin boksia päälle, ja se ääni lakkasi hetkeksi, sitten taas jatkui. Seuraavana päivänä, kun peloissani käynnistin Xboxia, ääni olikin hävinnyt kokonaan. Tiedä mistä moinen kohtaus tullut.
Josp sanoi:Joka kerta kun pelaan Ninja Gaidenia kuuluu välillä jotain outoa,ei kovin voimakasta, ruksutus ääntä asemasta. En siihen sen pahemmin huomiota ole kiinnittänyt kun se tulee aina ja siksi luulin sen olevan ihan normaalia. Nyt piti tuota levyäkin vilkaista ja naarmuja löytyy vähän. Luulen että ne on juuri tuon oudon äänen seurauksena tulleet, koska aina olen levyä huolellisesti käsitellyt. Onkohan toi joku Ninja Gaidenin ominaisuus, vai onkohan tuossa Philipsin asemassa mahdollisesti jotain vikaa? Muissa peleissä en ole mitään vastaavaa huomannut.
Kyllä luultavasti olisin huomannut jos olisin levyä käsitellessä tehnyt jotain mistä olisi naarmuja aiheutunut. Aina yritän varovasti käsitellä levyjä, ettei naarmuja tulisi. Kokeilin äsken taas Ninja Gaidenia hetken pelata ja tällä kertaa sitä ääntä ei enää kuulunut. No joo, ehkä ne naarmut on voineet tulla levyä käsitellessä, vaikka joskus kun väsyneenä on levyn ottanut asemasta pois ja yrittänyt puoliunessa tunkea sitä koteloon. En minäkään usko että asema ne olisi tehnyt, kun muihin peleihin ei ainakaan ole tullut mitään.FinSX sanoi:en ihan helpolla kyllä usko, että se asema on ne naarmut tehnyt! kyllä ne on tod näk. tullut levyä käsitellessä.
Josp sanoi:Kyllä luultavasti olisin huomannut jos olisin levyä käsitellessä tehnyt jotain mistä olisi naarmuja aiheutunut. Aina yritän varovasti käsitellä levyjä, ettei naarmuja tulisi. Kokeilin äsken taas Ninja Gaidenia hetken pelata ja tällä kertaa sitä ääntä ei enää kuulunut. No joo, ehkä ne naarmut on voineet tulla levyä käsitellessä, vaikka joskus kun väsyneenä on levyn ottanut asemasta pois ja yrittänyt puoliunessa tunkea sitä koteloon. En minäkään usko että asema ne olisi tehnyt, kun muihin peleihin ei ainakaan ole tullut mitään.
