Vastaus: Asian Vision: Ong Bak
Ong Bak heivaa tosiaan klassiseen tyyliin "juonen" sun muut turhuudet pikakelausasteelle, mutta tekee olennaisen niin helvetin hyvin ettei mitään rajaa.
Jaahas, mättöleffaspesialistina pitääkin purkaa hieman tarkempia näkemyksiä teoksesta.
Ensinnäkin, thaimaalaiset stuntmiehet ovat pähkähulluja. Ong Bakia suunniteltiin ja kuvattiin yhteensä nelisen vuotta, mikä näkyy nimenomaan actionin tasossa: kaikki toimii editoinnista lähtien, kontaktia on helvetisti, kameratyö ja editointi on tavattoman huolellista ja tietenkin päästara on ihan uskomaton kumiukko. Enpä ole noin monipuolista setää valkokankaalla nähnyt sitten Jaakko-sedän parhaiden aikojen, koko leffan on lähtenyt yhden miehen showsta liikkeelle, mikä on tietenkin helpoin tapa tehdä leffasta tunnettu alakulttuureissa. "Muistatko sen hurjan tempun" jää ihmisten mieleen paljon paremmin kuin vaikkapa leffana kymmenen kertaa paremman Dao the Bladen huimat miekkahurrikaanit.
Puristit aloittivat tietenkin vinkumisen siitä, ettei Jaa käytä koko aikaa "aitoa muay thaita". Missä niin lukikaan? Leffassa on yhdistelmä modernia MT:tä kyynärpäineen ja polvineen, oletetusti mae mai-nimistä vanhenpaa thaimaalaista kamppailulajia, wushua, voimistelua, akrobaattista urheilukaratea ja törkeitä stunttitemppuja, joita on ilmiselvästi treenattu ja suunniteltu kuukausia. Kohtakset on rakenettu vanhaan kunnon honkkarityylin, eli realismi rajoittuu pitkälti kontaktiin: ideana on näyttää mite huimiin temppuihin jengi pystyy -> klassinen henkilöpalvonnan perusidea. Se toimii tietenkin kuin häkä, en keksinyt yhtään temppua jota Jaa ei olisi itse tehnyt, mikä on aivan uskomatonta. Jopa lopputappelua edeltäneen joukkotappelun kaksi tornadopotkua putkeen lähtivät making of-dokkarissa kuin tuosta vain. Jaa on ehdottomasti tämän hetken fyysisesti pätevin kickass-äijä, muilla ei mitään jakoa.
Kritiikkeinä Ong bakista voi sanoa, että Donnie Yen oli mahtailuillaan osittain oikeassa: OB ei tee oikein mitään uutta, vaikka tekeekin oman tonttinsa loistavasti, herätellen vanhat taidot ja arvot uudestaan henkiin ja tuoden alakulttuurille uutta henkeä säkkitolkulla. Leffan juoni ei pääse vauhtiin ja kärsii siitä että lähes kaikki kulkee actionin ehdoilla. Ilman mättöä ja stunttikohtauksia elokuvaa ei jaksaisi juuri katsoa. Nasaaliäänellään katsojan kuoliaaksi ärsyttävä thaimuija jääköön syvemmin kritisoimatta etnisen tasa-arvon nimissä. Toiseksi, elokuva esitetään yhden miehen showna, vaikka se tehdäänkin hiton hyvin. Tony Jaa omistaa lujaa takaapäin ja kuivana kaulimella kakkoseen, mutta "pääpahis" on onneton nössö, joka osaa irvistellä ja ottaa kympillä nekkuun. Ilkeän näköinen evil-setä joudutaan tuplaamaan joka ikiseen temppun, mikä vie lopputappelulta koreografisen tehon todella ikävästi. Leffan stuntmiehet ovat pääasiassa ottamassa turpiinsa jännittävän koreografian rakentamisen sijaan, mikä edelleen painottaa elokuvan uuh/aah-arvoa: leffan action on käytännössä tungettu täyteen seksuaalisia mastershotteja, joiden tarkoitus on aiheuttaa yleisössä voimakkaita reaktioita ja epäuskon tunteita. Toimii, tietenkin, mutta itse olen oppinut arvostamaan kamppailuleffoissa koreografiaa ja sen autenttista toteutusta leffan omien painotusten mukaan "yli kaiken". Tässä mielessä Ong Bak on vain "varsin hyvä" mättöelokuva, pitkälti kikkojen välttämisen, upean editoinnin ja loistavan tiimityön ansiosta. Paljon täytyy kehaista tekniikoista, jotka näytetään koko ruudulla alusta loppuun ja editoidaan huolella suhteessa muihin shotteihin, mikä on ihan perusjuttu mitä Hollywoodissa ei vieläkään tajuta kunnolla. Äänitehosteet ovat ilmiömäisiä, mikä voimistaa upeasti filmattua lähes eteeristä kontaktia niin ettei mitään rajaa. Parhaimmillaan Ong Bak on orgastista katsottavaa, kun ei äidy turhan empaattiseksi katsojaksi.
Yltiörealismin pyyteistä luovuin jo kauan sitten, efektejä käytetään aina, kun niillä saadaan aikaan näyttävämpi shotti, eikä ammattimieskään kykene aina erottamaan milloin naru on auttanut tai patja ollut selän alla. Ong Bak hämmästyttää kyllä klassiseen tyylin, mutta muutama outo editointiratkaisu päinvastoin vie uskottavuutta se rakentamisen sijaan. Toimivalla tavalla "realistinen" elokuva on editoitu sellaiseksi. Toisaalta mielestäni yletön kontaktilla pröystäily ei ole aina tarpeellista. Itse ärsyynnyn aina kun näen Ong Bakin lopussa "moraalikatkon": pöydän päälle lentäneen ja taintuneen vastustajan päälle pitää vielä hypätä voltilla polvet edellä. Miksi helvetissä?
Leffalle on tehty "jatko-osa" Tom Yum Goong, jolla on sama ohjaaja ja päänäyttelijä, mutta leffa on kuvattu Australiassa Matrixien tyliin. Maassa on ammattitaitoa, mutta myös ammattiyhdistyksiä, joten kontaktia ei kannata kamalasti odottaa. Muutaman kohtauksen leffasta nähneenä ja hehkutuksista päätellen homma menee samaa rataa: ei yhtään ylimääräistä näyttelemistä Tony Jaalle, mutta muuten vedetään pojusta mehut kuiviin ihan viimeisen päälle. Samanlaista hullua kontaktihurmaa en siis odota, enkä usko että kukaan Ong Bakin kaltaista sekopäistä tappomenoa alkaa enää tekemäänkään. Eettisesti arveluttavaahan se onkin, ei ihmisiä pidä rikkoa vain katsojamäärien takia.
Staran uskomatonta fysiikkaa (mies on Thaimaassa mm. entinen kansallisen tason yleisurheilija) ei voi kyllin ylistää leffan kantavana voimana, nimenomaan monipuolisuuden ja bambumaisuuden vuoksi. Myös monet muut honkkariklassikoista tutut elementit, kuten rytmitys, editointi, kolmiuloitteisuus ja kameratyö ovat siis parasta A-tasoa. Mitä leffan jälkeen, on hyvä kysymys. Tom Yum Goong omistaa, Jaa on jo maassaan supertähti ja herra on Pinkayewin visioiden myötä palauttanut uskon aasialaiseen kamppailutoimintaelokuvaan Hongkongin miettiessä omaa tilannettaan talouslaman jäljiltä ja korealaisten muniessa omia leffakohtauksiaan perinteiden puuttuessa. Nyt taitaa näyttää siltä, että suositeltavin versio leffasta on Honk Kong Legendsin tuplaboksi, jossa on legenda Bey Loganin kommentiraita ja viitisen tuntia ekstraa. Itse sain muutama päivä sitten leffan thaiversion enkkusubeilla, josta voin heittää lyhyttä kommenttia lähiaikoina.
kuolemanpelko70 sanoi:
Leffan ilmoitetusta pituudeta päätellen versio on leikkaamaton thai-versio eikä French Theatrical Cut jossa musiikkina kauheet ranskis-räpit ?
Ranskaversio on perseestä.
