Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Assassin's Creed: Syndicate

Nisupulla

Jäsen / [FL]
Juuri päättyi Ubisoftin suora lähetys, jossa julkistivat Assassin's Creed: Syndicaten. Aikakausi on 1860-luku, eli puhutaan Victoriaanisesta jaksosta Iso-Britannian historiassa. Teollinen vallankumous jyrää, mutta samalla jakaa kansaa entistä selvemmin kasvaneen hyvinvoinnin jakautuessa epätasaisesti.

Assassin's Creed: Syndicate, julkaisu lokakuun 23.päivä 2015.

 
Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)

Tällä kertaa mikään ei nappannut tuossa AC:ssa. Ihan samaa vanhaa, eikä hevosvankkureilla ajo näyttänyt erityisen mielyttävältä.
 
Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)

Tällä kertaa mikään ei nappannut tuossa AC:ssa. Ihan samaa vanhaa, eikä hevosvankkureilla ajo näyttänyt erityisen mielyttävältä.

Samoja tuntemuksia, en kuitenkaan vedä johtopäätöksiä liian pitkälle tällä näytöllä.

Se mikä tästä puuttuu on mielenkiinto ajanjaksoa ja paikkaa kohtaan. Kun ei ole mitään perinteistä ankkuria, pitäisi perustelut löytää jostain muualta? Se voisi olla historialliset henkilöt, uusi lähitaisteluun entistä selvemmin nojaava taistelutekniikka tai sitten se Lontoo. Esitettynä niin hyvin, että viimein pakottaisi vierailemaan tuolla sumujen saarilla.

Toisin oli Pariisissa.

Toisaalta, ehkä teema sopii hyvin tähän meidän aikaamme. Peilinä.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Ei muutako hypejuna päälle ja saadaan taas 70 keskiarvo Metacriticissa :D jospa nyt julkaistais toimiva tekele eikä 900P 20fps pökälettä.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Melkosella vauhdilla ne puskee taas uutta peliä ulos. Ite en oo ehtiny pelata edes Black Flagia vielä. xD
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Kumma, että ei kovin paljon sytytä, vaikka miljöö ja aikakausi olisi ainakin omasta näkökulmastani ihan kiinnostava. Pelattavuuteen/perusideaan en usko tulevan enää suurta uutta (sama juttu esim. GTA sarjassa ja muissa isoissa franchiseissa). Täytynee odotella lisää videota, jotta näkee kuinka tarkasti Lontoon osia on mallinnettu... ehkä eräs ostokannustin olisi vain "turistina" tallailu ja vertailu nykyaikaan. Toisaalta teollistumisen alkuajoista pitäisi kyllä saada ihan kiinnostavia koukkuja tarinaan, joten ehkä sieltäkin jotain vielä nousee.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Alussa kun tästä kuulin ( aikakausi/Lontoo ) niin olin innoissani mutta nyt videoitten perusteella hmm... Tämä on menettänyt hohtonsa, ei voi mitään.
Ihan mukavat lähitaisteluliikkeet mutta katsotaan nyt. Witcher III ja tulevan Batmanin ( niin ja Metal Gear ) ohella tämä taitaa jäädä nyt alelaariin. ( Olkoon ilmestymisajankohta Lokakuu tai 2016 )
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Tässä aitoa pelikuvaa.

Ei juma, tuosta vankkuriajelusta tuli mieleen joku viktoriaaninen GTA. :D Ensivaikutelmana päähenkilö silinterihattuineen näyttää ja kuulostaa typerältä. Miljöössä ja aikakaudessa olisi tosiaan potentiaalia vaikka mihin, itse pitäisin jotain Sherlock Holmesin Lontoota, hernerokkasumua ja pimeitä sivukujia parempana esitystyylinä.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Ensivaikutelmana päähenkilö silinterihattuineen näyttää ja kuulostaa typerältä.
Mutta silti uskollinen aikakaudelleen. Hieman tässä tosiaan voi olla myynninkin vuoksi ajoitus myös Bloodbornen kanssa samalle vuodelle, jossa graafinen ulkoasu on hieman samanlainen.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Tuli vähän tuolainen Superman/Clark Kent fiilis tuosta kun Clark ottaa lasit pois päästänsä niin muuttuu Teräsmieheksi, samaten lasit päähän niin kaikki hämääntyy eivätkä tunnista Teristä.

Tässä tämä sankari laittaa silinterihattunsa jonnekin peppuvakoon piiloon, ja kun murhat on tehty vedetään se hattu tyylikkäästi päähän ja kenelläkään ei ole mitään tietoa silinterimiehen ja salamurhaajan välisestä yhteydestä :)

Alkaa kyllä AC-sarja olemaan erittäin väsynyttä settiä, ei millään pysty enää muodostamaan hypeä peliä kohtaan, Unitykin on vielä kesken kun ei vain jaksanut enää kiinnostaa.. Ja voe mahoton tota vankkurirallia :D
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Sinänsä ehkä mielenkiintoisin tapahtumapaikan ja ajan yhdistelmä sarjassa tähän mennessä, mutta nähty gameplay ei vähemmän yllättäen vakuuttanut. Sopivasti esittelyssä oli vielä tuollainen Ubisoftin tavaramerkiksi muodostunut copypaste-sivutehtävä.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Noniin, eli Assassin's Creed 2015 julkaisutrailerihan sieltä pomppasi. Mitään en odottanut ja silti petyin, on sekin jonkinlainen saavutus. Eihän tässä käytännössä ole oikeasti mitään uutta, ennenkin on voinut jos jonkinlaisella kulkuneuvoilla liikkua, nyt ne ovat hevosrattaat. Vähän tuli Batman mieleen kun tuolla ammuttavalla köydellä pääsee katoille ilman kiipeämistä ja voi liukua katolta katolle. Kyllähän tämä lähes alle vuodessa 1-2 peliä julkaisutahti on käytänössä pilannut tämän sarjan. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, nyt niistetään vielä ne loput rahat mitä tästä sarjasta voidaan saada ulos.

Se mitä UNITY:stä puuttui oli hyvä tarina, mutta sitäkin enemmän erillisiä sovelluksia jotka oli ladattava jos halusi kerätä kaiken mahdollisen. Ranskan miljöö oli hieno, mutta harmillista jos huonon juonen takia on pakko käyttää omaa mielikuvitusta niin paljon jotta pelistä saisi jotain irti. Toivon että kaikki turha roska puhelinsovelluksita yms on kuopattu ja nyt on keskitytty myös kohtalaiseen juoneen.

Kaikki Isot AC:t omistan (paitsi Rogue), ja tämä ei jää alelaariin, vaan tämä jää kaupan hyllylle kokonaan. Niin moni hyvä pelifirma työstänee nytkin jo kolmea eri julkaisematonta Assassin's Creediä joiden suunnitteluaika voitaisiin hyvinkin käyttää johonkin uuteen ja mielenkiintoiseen. Toisaalta kaikki jotka tämän ostavat niin toivon hyviä pelihetkiä. Odotan mielenkiinnolla millaisia arvosteluja sieltä pukkaa.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Kyllä edelleen se the original AC vain on edelleen se the AC. Kokeilin unitya ja se jos joku oli roskaa. Nyt näitä versioita tulee kuin meren mutaa ja tuntuu että vain "lisäosina" myydään täyden hinnalla. Just my 2c.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Ubisoft se vaan venyttää trilogian käsitettä vuosi vuodelta laajemmaksi, sillä sellaiseksi AC:n oli tarkoitus jäädä. Rauta on taottava, kun se kuumaa. Onhan tämä varsin tuottoisa lypsylehmä, mutta itse arvostaisin julkaisuissa välivuosia ja sitä kautta hiotumpia kokonaisuuksia. Eihän Rockstarkaan lyki joka vuosi GTA:ta pihalle, vaikka kysyntää olisi.

Onko tämä Syndicate nyt se peli, johon ennen viitattiin Victoryna? Sori, olen hieman kuistilla näiden AssCreedien kanssa nykyään, koska kiinnostus lopahti.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Unityssä oli hukattu itse aikakausi, eli vallankumous. Sitä olisi voitu hyödyntää selkeästi tehokkaammin.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Must tuntuu et täs käy niiku kaikis asukoissa. Eka susipaska kakone huikee. Kolmoses uudet jutut ja kusi, black lippu toimiva. Unity aika semipaska joten eiköhä tää suht menevä tu olee.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Unityssä oli hukattu itse aikakausi, eli vallankumous. Sitä olisi voitu hyödyntää selkeästi tehokkaammin.

Minulle tuo taas oli vain hyvä asia. Pelkäsin, että unity on samanlaista tervanjuontia mitä kolmonen sisällissotansa kanssa, mutta onneksi näin ei käynytkään vaan tykkäsin pelistä yllättävän paljon. Nyt orderin pelaamisen jälkeen tuo syndicaten miljöö iski yllättävän kovaa ja jopa odotan uusinta creedia....ainakin toistaiseksi.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Kyllä tulee ostettua jokatapauksessa kun kaikki muutkin AC:t löytyy. Ainakin tohon on koukut saatu takaisin millä voi liikkua sekä vihellykset. Jos vaikka nyt olisi oikeesti panostettu tuohon yksinpeliin ja siinä olisi jopa pituutta jonkin verran. Unity oli ihan pelattava päivitysten jälkeen mutta Rogue oli sitäkin parempi, vanhat ominaisuudet kun olisi nyt siirretty tähän niin olisi mukava.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Syndicate [Hype]

Vankkuriralli näytti aika naurettavalta, mutta myös kamalalta ohjauksen kannalta. Talot savupiippuineen näytti ihan unityltä, eikä kyllä 9min videon aikana kyllä kauheasti sytyttänyt mikään. :/
 
Ylös Bottom