Vastaus: Baten Kaitos II jouluksi ulos
Jos olet noin vaativa pelien suhteen, niin en uskalla varauksetta Baten Kaitosta suositella, mutta mulle peli on ollut yksi Cuben parhaista. TOS on mulla vielä kesken, sillä se taistelumekaniikka vähän tökkii, Fire Emblem koukutti ja sen pelasin mielelläni läpi. Jos tietäisi pidätkö ylipäänsä RPG-peleistä, mistä esimerkiksi, vuoropohjaisista vai ei tms? On aika vaikea suositella, jos lanaat pari aika hyväksi havaittua peliä ilman lisäinfoa. Mä olen jäänyt peliin pahemmin/paremmin koukkuun kuin mihinkään roolipeliin pitkään aikaan. Duunin jälkeen odottaa, että pääsee pelaamaan, jos on jäänyt mielenkiintoiseen kohtaan. Ilmat ovat olleet sen verran kehnot, että ei ole tuottanut vaikeuksia pysyä sisällä ja pelata. Sanomattakin on selvää, että perusvelvollisuuksista, kuten syömisen taso, siivous yms. on täytynyt tinkiä

.
Baten ei ole yhtä paljon actionia kuin TOS, mutta taas hieman enemmän kuin vuoropohjainen strategia Fire Emblem. Väittäisin, että Skies of Arcadia Legends on lähimpänä Cuben RPG-tarjonnasta, jota olen pelannut. Vuoropohjaisuus on mun juttu ja toinen iso bonus: random monstereita ei ole ja pelaajaa ei juoksuteta paikasta toiseen ankeita teitä pitkin, jossa siis koko ajan hyökyy niskaan joku levelien kasvatukseen tarkoitettu tusinamonsteri. Pelaaminen on mun mielestä lähes koko ajan pelaamista, eikä se muutu työn teoksi eikä tarvitse odottaa koska taas pääsee siihen tärkeään paikkaan, jossa juoni jatkuu. Edellä vertaan lähinnä FFX:n tyyppiseen laahaamiseen. Tästäkin huolimatta Baten ei ole lyhyt peli, vaikka tuollaista keinotekoista pelituntien kasvatusta ei harrastetakaan.
Batenissa todella näyttäisi riittävän pelattavaa, sillä noin 26h takana ja toinen levy on oman arvion mukaan vasta 1/4 kahlattu, jos ekan levyn kestoon on luottaminen. Tuossa toisessa ketjussa näyttäisi yli 40h vierähtäneen. Pari vähemmän kiinnostavaa kohtaa on tietty tarttunut mukaan, mutta ei niiden selvittäminen onneksi kovin kauaa kestänyt. Tarina tuskin mitään palkintoja voittaa, mutta menettelee ja ainakin mulle on jo löytynyt aidosti yllättäviä juonenkäänteitä, etenkin yksi sen enempää paljastamatta.
Kortit ovat pelin selkäranka, mutta täytyy tunnustaa, että en ole jaksanut ihan täysillä hinkata pakkoja loistaviksi. Tämä ei ole kuitenkaan nostanut tietä pystyyn missään vaiheessa ja vaikeustaso voisi olla vaativampikin. Lähinnä pelin alussa kun unohtui levelaukset ja muutenkin oli vähän hakusessa kohtasi vaikeampia kohtia. Muuten löydän lähinnä pikkuvikoja, kuten omituinen kursori taisteluissa -> välillä heal napsahtaa täysin väärään hahmoon. Vuorojärjestyksen lisääminen olisi jees, jolloin näkisi myös selvästi kuka on vuorossa nyt.
Tässä "vähän" mun mietteitä pelistä. Arvosteluista lisää...