Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Battlefield 3

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nisupulla
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

Turpaan tuli ja huolella Freedom Fightersin (KFIN) -servulla. Siellä Metrossa pitivät hyvää huolta liukuportailla, ettei päästy C:n suunnalta iskemään B:lle tai A:lle. Muutama nimi pomppasi jatkuvasti esille ja niin nopeita olivat käänteissään, ettei perässä enään ehditty pysyä. Hattua pitää nostaa, mutta toivottavasti voittaminen ei ole juovuttanut heitä niin paljon, etteivätkö ymmärtäisi tiukkojen matsien päälle. Caspian Border oli jo heti tasaisempi matsi, vaikka alivoimalla mentiin. Täydellinen ilmaherruus nousi tässä vastapuolen osalta hyvin esille ja sunnuntai-pelaaja oli jo hukassa, kun ei IGLA ottanut tarttuakseen vihun lentolaitteisiin. Rankkoja pelejä ja itkun kanssa pää tyynyyn.

Viihdyttäviä matseja oli! Metro on jenkeille aina vaikeampi ellei saa C:tä ja B:tä haltuun ja motita sitä lipunmyyntikojun ympäristöä. Nyt ei ollut teillä onni myötä. Caspianissa tuli kyllä kopteriin lukkoa aivan jatkuvasti. Kaksi kertaa taidettiin tulla Panadolin kanssa alas: kerran tuli Javelin läpi flareista ja ECM-pilvestä, ja toisella kertaa jouduttiin kamikaze-jetin kohteeksi.

Metrossa porukka käytti laajaa kirjoa aseita. DART:ia ei tainnut tulla vastaan lainkaan eikä meidänkään puolella sitä vissiin käytetty. Suosittelen joskus kurkkaamaan sellaisille 24/7-Metro-only-servuille: siellä tulee nykyään aika reippaasti DART:ia vastaan. Nappaan sen kyllä itsekin suosiolla siinä vaiheessa käyttöön. Ihan vastaavaa suosiota se ei ole kyllä saavuttanut kuin USAS, tuolla penteleellä kun joutuu kuitenkin jopa vähän tähtäämään toisin kuin legendaarisella USAS+frag-kombolla.
 
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

Hatemailia hatemailin perään. Ryssä ei tykänny meikäläisen tankki + Seine horotuksesta FF -servulla. Sitten tulin ulos tankista ja laitoin kaverin kylmäks, jonka jälkeen sekin oli väärin. Uudestaan tankki ja sitten alko hattuilu KD:sta, kuvitelkaa, jostain stnan KD:sta?! Toista kymmentä viestiä ja tätä kirjoittaessakin näytti tulevan yksi. Tapahtuneesta on kuitenkin jo kohta kaks tuntia.

Itse muutamaan otteeseen saman kokeneena täytyy ihmetellä näitä tyyppejä. Luulisi että olisi jo kriminaalipsykologisestikin mielenkiintoista tutkia minkälainen ihminen jaksaa paahtaa tuntitokulla yksipuolista vihaviestiä sen takia, että se toinen teki temput konsolipelissä. Erityisestä omistautuneisuudesta ja peräänantamattomuudesta toi kertoo etenkin jos viestit on hakattu pleikan omalla pädillä joka IMO sopii viestin kirjoitteluun yhtä hyvin kuin kivitaltta ja vasara. Pelirauhan takia itselläni ovat nämä kaverit menneet yleensä sen viidennen viestin jälkeen blokkilistalle, oma uteliaisuus kun on sitä luokkaa, että pakko aina käydä kurkkaamassa jotta "mitä törkeyksiä se nyt on keksinyt"... :D
 
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

<< Henkilökohtaisuudet pois. T: Ylläpito >>

Olipas taas mukavat pelit pitkästä aikaa kun kuolema kulki ja peli sujui, yllättävää sinänsä kun ole juuri viikkoon päässyt peleille! :)
On se vaan ..ttumaista yrittää yksin metsästää toi sqdm medal. Onneks enää 10 voittoa ja se ois siinä!!!
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

Olipas taas mukavat pelit pitkästä aikaa kun kuolema kulki ja peli sujui, yllättävää sinänsä kun ole juuri viikkoon päässyt peleille! :)

Itsellä taasen tuo on ihan normijuttu, että tauon jälkeen asiat sujuvat paremmin. Jostain syystä mulla pelaaminen/aistit jotenkin fakkiintuvat ajan myötä ja siihen suorittamiseen ikään kuin turtuu. Sotimisesta tulee rutiinia. Sitten useamman päivän tauon jälkeen tuntuu siltä, että havainnoi ympäristöään paljon paremmin kuin ennen taukoa ja muutoinkin on "luovempi" ratkaisuissaan. Tiedä sitten mistä johtuu, pitäis varmaan malttaa pitää taukoja useammin... :)
 
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

EA julkaisi muutama päivä sitten tälläistä:

Lähde

Nyt saadaan se MP5'nkin (eikös sen pitänyt tulla alunperin B2K'ssa?) ja 870'n ohella jokin muu pumppuhaulikkokin.

Voi sitä itkun ja kitinän määrää kun uudet aseet aukeaa, koska joku pyssy on taas niin op.
 
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

No niin, nyt on päästy isojen poikien listalle kun ensimmäinen viesti kolhati virtuaaliseen postilaatikkooni. Hämmästystä herätti se, että vihaa ei tullutkaan vaan amerikkalainen herra lähetti tällaisen viesti:

Otsikko: nice fucking game

u r my nemesis lol

Olin tappanut ko. tyypin n. 9 kertaa ja roundin jälkeen tuo putkahti luukusta sisään...U no Rage? Kyllä näitä hienoja pelaajia näköjään löytyy myös jenkeistä
 
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

Eilen oli kyllä aamupäivästä kivat pelit varsinkin CQ-Sharqissa, kun kiusasin samoja kahta helikopterilla koko ajan lennellyttä tyyppiä IGLA:lla. Oli kieltämättä hyvä pilotti siellä puikoissa, kun tämä lenteli hienosti siellä Sharqin "kaupunkiosassa" (onko se nyt se A:n ja B:n välinen alue 5:n lipun versiossa) talojen väleistä ja kartassa näky parhaillaan jotain seittemän pääkalloa, eli oli tainnut omia vähän kaatua sinne. Mutta minäpä en tästä lannistunut, vaan pakenin räjähtelyjä jokaisen nurkan taa ja kujilta sitten tähtäilin IGLA:lla tätä kopua, ja oi kuinka hienoja väistöliikkeitä se yrittikin ja onnistuikin niissä, mutta ei siitä ollut vastusta rakkaalle IGLA:lle. Pudotin varmaan neljästi tuon saman taisteluparin kopterin sieltä taivaalta ja tuntu, että ne aina metsästi vaan mua siellä, kun aloin tähtäilemään. :D
 
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

No niin, nyt on päästy isojen poikien listalle kun ensimmäinen viesti kolhati virtuaaliseen postilaatikkooni. Hämmästystä herätti se, että vihaa ei tullutkaan vaan amerikkalainen herra lähetti tällaisen viesti:

Otsikko: nice fucking game

u r my nemesis lol

Olin tappanut ko. tyypin n. 9 kertaa ja roundin jälkeen tuo putkahti luukusta sisään...U no Rage? Kyllä näitä hienoja pelaajia näköjään löytyy myös jenkeistä

Tais olla joku luonnonoikku, sillä silloin kun jenkit pistää mulle hatemailii niin joka fucking toinen fucking sana fucking on fucking ja viestit on koristeltu muillakin englannin kielen hienouksilla ja kaikenlaiset reportit on jo lähetetty EA'n ja DICE'n suuntaan. Joku britti kyllä lähetti mulle kerran "You're beast". Vähän masensi kun odotin hatemailii kun niitä on aina niin hauska lueskella ja ruokkia niiden raivoa vain lisää. Mukavaa kuitenkin, että löytyy juuri tuollaisia mukaviakin pelaajia.
 
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

Voi voi mikä metron hässäkkä. Oikein malliesimerkki siitä miten ei ainakaan kannata toimia. tzekkiläinen 1750 metro ja cafe puolen puoli ryntäili ticket roomiin mukamas järjestyksessä. Mikäli onnistui niin jatkui aina platformille asti. Samalla cafe oli jo vallattu ja ticket room vilkkui. Kaikki liput vilkkui ja sehän olisi tiukka matsi mutta platformin puolella oli hyvä squadi ja pisteet vilisi 20/50 suhteessa koko ajan tunnelin pään teameille.
pointti on se että ei pitäisi koskaan jättää selustaa suojaamattomaksi. Tilanne oli täysin pois hallinnasta kun osa täytyy reakoida 210 astetta joka suuntaan. mahdoton pysyä randomi squadin rinnallla kun on peräännyttävä kesken taistelun sisätiloissa paikkaamaan jonkun ryhmän aukkoa ja myöhässä cafeen tai ticket roomiin. Noh henk. koht ei väliä miten siinä kävi (hävittiin) kun pystyn kyllä "ramboilemaan pitkin lipun väliä ja kulmasta toiseen ja ympäri näin... Squadia kanssa sai toteuttaa ennätysmäärän "rakentavaa esimerkkiä" jos pysyi perässä.
Metroa voi vyöryttää kahdella tavalla. A: pidät lipuista ne kaksi ja aiheutat kolmannelle valtauksia/ valtaat sen porukalla. B: Pyöritätte sekahässäkässä tarpeeksi nopeasti lippuja enemmän kuin vastustaja.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

YGrizzlyn matsireportaaseista löytyi tälläinen matsi.
Jokainen voi itse päätellä kuka servun pelaajista on beemer. :B

Beemer ei ole kukaan noista, Grizzly laittoi battlelogiin beemerin tunnuksen aiemmin tänään ja ne joita beemerin PSN kiinnostaa, vaivautukoon selaamaan Grizzlyn battlelog seinää. ;)
 
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

Toivottavasti täällä ei seuraavaa 10 sivua spekuloida beemerin statseja ja keksitä kilpaa mikä siellä on vinossa (top aseet), koska se olisi todella lapsellista käytöstä :o W/L ja muut ratiot paranee siitä ajan kanssa, joten mitään dissauksia ei niistäkään tarvitse sylkeä tänne :o:o. Toivon modeilta nyt aktiivista otetta tämän asian kanssa.
 
Onko mullakin top aseet vinossa, kun siellä on USAS 1000 ja MASS 600 tapolla, mutta niiden perässä 18 aseella 500 tappoa? :rolleyes:

Mutta joo, ellei Beemer tule takas rölläilemään, voidaan varmaan jättää hänestä keskustelu pois täältä.
 
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

No niin, nyt on päästy isojen poikien listalle kun ensimmäinen viesti kolhati virtuaaliseen postilaatikkooni. Hämmästystä herätti se, että vihaa ei tullutkaan vaan amerikkalainen herra lähetti tällaisen viesti:

Otsikko: nice fucking game

u r my nemesis lol

Olin tappanut ko. tyypin n. 9 kertaa ja roundin jälkeen tuo putkahti luukusta sisään...U no Rage? Kyllä näitä hienoja pelaajia näköjään löytyy myös jenkeistä

Näitäkin onneksi löytyy. Harvoin saan mitään hate mailiakaan, mutta taisi olla viime viikolla kun joku ranskis lähetti Kharg-rushin jälkeen viestin "gg for that shot" kun olin ampunut smawilla hänen frogfoottinsa alas. Kyllä joskus itsekin laitan positiivista palautetta varsinkin jos omasta squadista löytyy erityisen hyviä suorituksia.
 
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

Onko mullakin top aseet vinossa, kun siellä on USAS 1000 ja MASS 600 tapolla, mutta niiden perässä 18 aseella 500 tappoa? :rolleyes:

Ööh.. joo?

Ne ei vaineskaan. Jos olet käyttänyt muitakin kuin kahta asetta, niin se on ihan fine.
 
Kyllä minä noita hihityksen lukemia jäin miettimään kunnes tsekattuani bf3statsit tajusin, että kyseessä oli "18 aseella jokaisella 500 tappoa" :D
 
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

Viimeisimmän päivityksen jälkeen katkaissut yhteyttä entistä useammin, siihen päälle kun heittää ne kerrat kun admin potkii pihalle niin alkaa olemaan vähissä loppuun asti pelattujen rundien määrä. Jos joku pystyy tähän heittämään linkkiä mitä verkkoasetuksia kannattaisi alkaa rukkaamaan niin arvostan.

Eilen tuli enginä hyökättyä hitsipillin kera tankin kimppuun ja sillähän tuhoaa tankin nykyään nopeammin kuin C4:silla :eek: Muuten patchin jälkeen peli maistunut paremmin ja tuntuu olevan melko hyvin balanssissa, jos nyt ei ota lukuun jatkuvaa pätkimistä..
 
Vastaus: Ongelma!

En tiedä löytyykö keltää apua näin dorkaan ongelmaan mutta kokeillaan.
Eli, en pääse aktivoimaan battlelogiin tunnustani koska olen alussa laittanut väärän sähköpostiosoitteen, siis osoitteen mitä ei ole edes olemassa(yksi kirjain mennyt väärin). Tämähän ei olisi ongelma sinällään jos muistaisin vain salasanan.. Eli kun painan nappia forgotten password niin uusi salasana lähetetään osoitteeseen mikä ei ole edes käytössä :D

Jos mahdollista, niin luo uusi sähköpostiosoite sillä väärällä käyttäjänimelläsi mikäli sitä ei vielä ole varattu. Muuten ei auta kun ottaa yhteyttä EAn tukeen. Suurempaa hätää ei ole, jos olet muut tietosi ilmoittanut oikein. Valitset mieleisesi tavan täältä ja otat yhteyttä, itse suosittelen EAn live-chat palvelua. https://help.ea.com/contact-us

On sulla jotain jo Battlelogissa vai pelaatko useammalla tilillä?
 
Vastaus: Battlefield 3 [PS3] - keskustelua pelistä

Otsikko: Change seat or
Viesti: you WILL be BANNED!

Tuollaista eilisaamun matsista. Tankin otin basesta ja lähdin vartavasten hakemaan "HEY, I need a pickup!" heeboa. Noh, äijä tuli sitten gunnerin paikalle ja heti ensimmäisenä tuli tuo viesti.

Kun en vaihtanut paikkaa, niin sittenhän sieltä tuli se banaani :D On tämä pikkumaista...
 
...eli DICE siis laajensi viime pätsin myötä saatavilla olevaa nykyaikaisen sodankäynnin arsenaalia tuomalla mukaan uhkailun ja kiristyksen :D
 
Ylös Bottom