Ensimmäinen kosketus tähän peliin (ja pelisarjaan) on nyt tehty. Valitettavasti fiilis ei ole niinkään hieno, mitä olisi kaiken hehkuttamisen jälkeen olettaa. Yksinpelissä jotenkin olin ymmärtänyt, että tämä ei olisi putkijuoksua, mutta ainakin näin alun fiiliksen jälkeen sitä tämä juurikin on. Tuo ei nyt oikeastaan yhtään haittaa, laittoi lähinnä ihmettelemään. Moninpeli tuntuu ainakin aluksi todella sekavalta. Välillä näkee sinisiä merkkejä, välillä vihreitä ja joskus jopa punaisia. Vaikka kuinka yrittää ampua vihollisia (tai ainakin luulen niiden olevan) niin lopputulos on, että lipas on tyhjä ja itse kuolen yhdestä osumasta. Jos joku juoksee poikittain itseenin nähden, niin siihen on täysin mahdotonta osua, koska tähtäämällä tähtäin ei pysy perässä ja "lonkalta" ammuttaessa osumaa ei vain tule. Jotenkin peli tuntuu hirveän jäykältä ja jo mw2:ssa pienet kiroilua aiheuttavat ominaisuudet (kuten portaisiin meno on aika tarkkaa puuhaa) tuntuvat olevan tässä jopa vähän huonommin tehty.
Toki alkukankeutta on itsellä ja varsinkin mp:ssä hahmottaminen vaatii todella paljon aikaa, mutta saa nähdä tuleeko tätä kuitenkaa pelattua niinkään paljon.