Vastaus: Beijing 2008
Minullakin on ongelmia lyhyiden juoksulajien rämpyttämisessä. Tattien heiluttamisella meni vielä huonommin kuin A:n ja B:n rämpyttämisella, mutta eipä kummoisesti kummallakaan. Kerran olen yksinpelissä pysynyt jotenkin toisten mukana ja aika oli silloin satasella 10,30. Keihäässä taas lähes joka heitolla tulee 97 metrinen. Muutkin heittolajit kyllä onnistuvat varsin hyvin. Seiväshypyssä on joku outo ongelma, sillä vaikka pysäytänkin sen merkin oikeaan kohtaa, niin silti rima tippuu. Aluksi ei ollut mitään ongelmia, mutta tietyn korkeuden jälkeen tuo alkoi ilmetä. Tänään hyvä kun olen livessä pari peliä saanut kunnolla pelattua. Suurin osa keskeytyy siihen, kun kuva jää paikoilleen eikä mistään tapahdu mitään tai muuten vain yhteyden katkeamiseen. Juoksulajit livessä tosiaan ovat pelkkää lagaamista. Äsken oli 1500m ja juoksijat nykivät ja pomppivat sinne tänne koko matkan ajan ja neljä pelaajaa kahdeksasta poistui pelistä kesken juoksun. Seuraavan lajin jälkeen peli sitten jumittui kokonaan. Hieman turhaa pelaamista kun rankin kasvattaminen ei oikein onnistu tuon jatkuvan jumittumisen takia.

Kyllä ne livessä tehdyt tulokset tallentuvat leaderboardeihin. Ainakin ranked matcheissä.Madoman sanoi:Yksi juttu mua harmittaa tässä että kun pelaa netissä niin tulokset ei tallennu leaderboardseihin, 100 metrillä mulla olisi maailman nopein aika jos olisi tallentunut.
Viimeksi muokannut moderaattori: