Peli oli tosiaan pelattavissa Digi-Expo messuilla "Xbox rekassa". Mielestäni erittäin hyvin järjestetty moninpelaaminen 12 pelaajan kesken, team deathmatch 6 vs 6, vaihtuva kartta. Bio Labs kartta vaikutti aluksi todella pieneltä, kunnes tajusin etsiä vihollista kerroksen pari ylempää ja sieltähän löytyi pintaa missä taistella. Ainoaksi suureksi kysymysmerkiksi jää mielestäni se onko kartoissa riittävästi syvyyttä, tutkittavaa, pelattavaa.
Exo kykyjen avulla nimittäin peli muuttuu aivan oleellisesti. En ole missään aikaisemmassa pelissä edes mielessäni miettinyt että hyppäänpä täältä rakennuksen ulkopuolelta 2. kerroksen ikkunasta sisään. Tai katolta toiselle, usein putosin alas koska hyppy oli ajoitettu väärin tai sitten matka oli liian pitkä. Voin vain kuvitella huippupelaajien 10 metrisiä syöksyjä jonkun talon katolta vihollisen kimppuun. Exo kyvyllä voi hypätä vihollisen päälle niin että tämä heittää henkensä ja panokset säästyy.
Eri aseilla tuntui olevan suuri merkitys miten pelaa peliä. Eräs pelaaja juoksi puukko kädessä kenttää ympäri ja viilsi kurkkuja auki kuin mikäkin viiltäjä Jack. Kyllä olin ihmeissäni kun en ehtinyt edes reagoimaan kun oli jo liian myöhäistä. Lisäksi aika hyvin pysyy hengissä eli täysin omasta pelityylistä kiinni niin voi pysyä hengissä helposti minuutin pari.