Vastaus: Call of Duty - Modern Warfare 3 [PS3] - keskustelua pelistä
Muutenhan peli on suoraa copypastea MW-kakkosesta. Ymmärrän toimivan konseptin kopioimisen, mutta jonkinlaista oman identiteetin esilletuomista olisin kaivannut, olisivat edes muutaman fontin vaihtaneet sieltä täältä.
Pelihän on luonut jo itselleen oman identiteettinsä mitä se pyrkii edelleen vahvistamaan. Harvoin mikään Coca-colakaan fonttiaan uusiksi pistää. Liiallisilla muutoksilla pelaajat voisivat kokea ettei peli olekaan enää se vanha kunnon MW. Pelihän on vähän samankaltainen kuin NHL-pelisarja, vaikea keksiä hyvää ideaa uudestaan ja sille pyritään tuottamaan lisäarvoa parannuksilla.
Tässä on eilisen 8h session perusteella aivan huikea parannus tuo verkkopeli joka toimii kuin unelma. Moni lienee unohtanut mitä ongelmia kahdessa edellisessä julkaisussa oli alussa.
Lisäksi ilmassa ja maassa on liikaa härveleitä ja kaaokseen määrää on lisätty entisestään. Kohderyhmän huomioonottaen tämä on ymmärrettävää. Pakko olla pärinää niin perkeleesti.
Itse en kokenut tuota ilmahärpäkkeiden määrää mitenkään häiritseväksi. Sinko on käytössä heti ja Javelin aukeaa myös alkuvaiheissa. Javelinilla tippuu helikopteri kertalaakista ja singolla saa uav:n alas. Pelin juuri ilmestyttyä ei kukaan tietenkään ole kiinnostunut ampumaan alas noita ilmahärveleitä mutta kuten joku tuossa totesikin, niin helppoja pisteitä on niistä saatavilla. Samoin Sam turret on melkoinen pistepajatso.
Moni ei miellä tuota killstreak osuutta uudistukseksi, mutta pelillisestihän se on yksi suurimmista uudistuksista tähän peliin. Mahtavaa kun on assault ja support vaihtoehdot sekä lisäksi vielä tuo specialist.
Killstreakit eivät lisäksi ole liian voimakkaita ja nyt on päästy onneksi eroon predator/harrier/chopper gunner tai harrier/chopper gunner/nuke yhdistelmistä joita käyttivät suurin osa pelaajista.[/QUOTE]
"Uudistukset" tässä olivat pienemmät kentät, lisää vauhtia
Toisin sanoen vähemmän kämppimistä.
pisteistä tulevat (katkeamattomat) streakit
Menee helposti vääristelyn puolelle, tämä katkeamattomuushan on tosiaan voimassa vain support streakeissa.
hahmoluokat (jotka jo käytännössä olivat aiemmissa osissa. Kukapa otti snipun kanssa flak jackettiä, tms.).
Hahmoluokat ovat monipuolisemmat kuin koskaan ja niitä on kehitetty huimasti pelaajien mielipiteitä kuunnellen. Mitä vikaa siinä on, olisiko luokat pitänyt poistaa vai miksi niistäkin pitää nyt valittaa?
Voiko olla jopa niin, että et osaa hyödyntää noita oikein jos eivät miellytä, sillä ainakin omasta mielestäni tällä sektorilla on otettu aimo harppaus eteenpäin.
Ei jaksa olla tukemassa pelinkehittäjien laiskuutta
Pelin paras ominaisuushan on nimenomaan se, että kukaan ei pakota sitä pelaamaan. Sääli vain jos on ennakkoon päättänyt kaivaa vaikka väkisin vain huonoja puolia pelistä esiin.
Jokaisessa pelissä on huonot puolensa, mutta kyllähän tässä jo pelkästään pelattavuus nostaa kokonaisuuden rajusti plussan puolelle.