Minä testasin demoa ja se ei kuitenkaan jotenkin iskenyt. Varsinkin hahmon "raskaus" oli asia, mikä itseäni harmitti. Olisin halunnut viilettää nopeammin ja sujuvammin. Varsinkin kun pohjalla oli ajatukset tekijöiden Dead Cellsistä, jonka muistelen olleen vauhdikkaampi, niin odotin enemmän uuden Prince of Persian kaltaista menoa kuin hitaampaa löntystelyä. Taistelu ei myöskään demon kautta tuntunut erityisen hauskalta ja siinä oli vähän samaa ongelmaa, että tuntui ettei hahmo ollut tarpeeksi "kyvykäs" tai vauhdikas.
Toki tuo voi johtua täysin siitäkin että hahmo on alussa "noobi" mutta vaikutti ainakin itsellä jopa niin paljon että näistä hyvistä arvosanoista huolimatta en taida tätä ihan heti sittenkään ostaa. Niin paljon tuo oma kokemus painaa.
Huvittavasti muuten testasin joskus myös Prey:n demoa enkä tykännyt. Sitten kun ostin alesta niin "paras peli ikinä"-tasoa. Ehkä tämän kohdalla käy sama.

Viimeksi muokattu: