Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Cthulhun kutsu

koomikko

Well-Known Member
Huomasin juuri, että kauan kehityksessä ollut Call of Cthulhu - Dark Corners of Earth on viimein saanut viralliset julkaisijan ylläpitämät kotisivut.

Tämä peli on roikkunut odotuslistan kärjessä siitä asti kun ensimmäiset kuvat ja huhut pelistä kantautuivat. Jos tästä saadaan tarpeeksi ryppyotsainen Lovecraftin mythokselle kumartava vääntö mielenterveyden horjumisineen kaikkineen, niin odotus on palkittu. Vaan vielä pitää vartoa aina Q4:seen asti...
 
Edelliset sivut olivat kyllä auttamattomat.

Täällä aivan myös odotuslistan kärjessä. Toivottavasti onnstuvat saamaan mielenterveyden vääjäämättömän menetyksen mythos-tietouden kasvaessa piinaavasti mukaan. Luvassa vissiin ääni- ja visuaalisia harhoja, sun muuta. Hudia ei ole ollenkaan.
 
Olen samaa mieltä Pepton kanssa. Mielestäni voisivat ottaa aiheeseen samanlaisen lähestymistavan, kuin Call of Cthulhu ropessa. Enemmän siis tutkimista, kuin hutkimista. Silent Hilleja on jo nähty ihan tarpeeksi.
 
Mm. The Elder Scrolls III: Morrowind -roolipeliseikkailun kehittänyt Bethesda Softworks työstää uutta ensimmäisen persoonan piinaavaa kauhupeliä nimeltä Call of Cthulhu: Dark Corners of the Earth.

Pelaaja imaistaan 1920-luvun New England-ympäristöön, jossa hän joutuu todistamaan selittämättömiä kauhuja tutkiessaan pahuuden inkarnaation myyttejä asuinkaupungissaan. Pahuuden ollessa alituiseen läsnä ja vahvasti häiritsevä, sankarihahmo joutuu hallusinaatioiden, paniikkikohtausten, sekä paranoian riivaamaksi tutkimusten edetessä. Psykologisilla kauhuelementteillä on tarkoitus rikkoa perinteisen kauhupelin rajoja.

Peli keskittyy autenttiseen pelinäkymään, joka tarkoittaa mm. käyttöliittymän(HUDin) täydellistä puuttumista pelaamisen aikana. Taisteluissa niin ikään on haettu realismia pirstomalla normaali vahinko- ja parantumiskaava yksityiskohtaisemmin erilaisiin vahinko/vauriotiloihin ja niiden parannuskeinoihin sen sijaan, että kentällä lojuisi peleille tyypilliseen tapaan "energiapaketteja". Pelin monimuotoiset hirvitykset reagoivat pelaajan liikkumiseen ja tekemisiin avaten ovia sekä jahdaten pakenevaa pelihahmoa joko yksin tai joukkiona.

Tarina ja pelikonsepti pohjautuu amerikkalaisen fantasia/kauhukirjailija HP Lovecraftin Cthulhu Mythos-myyttiin, johon pohjautuvat tarinat kertovat selittämättömistä kauhuista, mielen riivatuksi joutumisesta sekä myyttisistä maailmoista. Tämä kertonee tulevan pelin sisällöllisistä painotuksista jotain.

Poikkeuksellisen vahvasti psykologista kauhuaspektia pelissään esiintuova Call of Cthulhu: Dark Corners ilmestyy Xboxille sekä PC:lle Pohjois-Amerikassa loppuvuodesta 2004. Euroopanjulkaisun ajankohtaa ei toistaiseksi ole vahvistettu.
Pitänee ostaa ylimääräinen Pampers-paketti varastoon tätä julkaisua odotellessa...:eek:

Mikäli pelimekaniikka toimii ja psykologisia aspekteja hyödynnetaan aidosti pelijännitystä lisäämään, tästä FPS-horrorista voi tulla isokin hitti vaativampaan pelimakuun.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Halonhakkaaja
Millaisia roolipeli-elementtejä tässä on?
Peli perustuu suurelta osin "Call of Cthulhu" -nimiseen roolipeliin. Siihen ne yhteydet roolipeleihin tais jäädäkin.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Corca
Mikäli pelimekaniikka toimii ja psykologisia aspekteja ...

Tattis Corca uutisoinnista. Meinasin pistää aluksi linkin sinulle pm:nä, mutta saman tien jaoin ilouutisen koko kansan kuultavaksi.

Jos vähän arvaa säädättää, niin HPL:hän ei kirjoittanut mitään Cthulhu Mythos -kirjaa, vaan mythoksella viitataan HPL:n luomaan myyttiin, johon useat miehen omat novellit ja se yksi romaani pohjautuvat.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan koomikko
Jos vähän arvaa säädättää, niin HPL:hän ei kirjoittanut mitään Cthulhu Mythos -kirjaa, vaan mythoksella viitataan HPL:n luomaan myyttiin, johon useat miehen omat novellit ja se yksi romaani pohjautuvat.
Juu tuo oikaistaan uutiseen.
Luettaessa itselle vieraan aihepiirin tekstiä:
Call of Cthulhu is based on the Cthulhu Mythos of HP Lovecraft, an American writer of fantasy and horror
...pääpaino on vahvasti oman suomennoslogiikan käytössä.
Hyvä oikaisu kuitenkin ja samalla pieni kirjallisuuden sivistysmomentti itse kullekin. ;)

Edit: Uutiseen korjattu tekstiosio:

"Tarina ja pelikonsepti pohjautuu amerikkalaisen fantasia/kauhukirjailija HP Lovecraftin Cthulhu Mythos-myyttiin, johon pohjautuvat tarinat kertovat selittämättömistä kauhuista, mielen riivatuksi joutumisesta sekä myyttisistä maailmoista."
 
HP Lovecraftin tuotanto on suurimmaksi osaksi suomennettu, joten peliä odotellessa kannattaa suunnata kirjastoon ja
tutustua Mestarin teksteihin jotta tietää mistä on kysymys.

Tässä linkki HPL sivustolle: http://www.hplovecraft.com/

Edit: lisätty linkki.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan feldon
Olen samaa mieltä Pepton kanssa. Mielestäni voisivat ottaa aiheeseen samanlaisen lähestymistavan, kuin Call of Cthulhu ropessa. Enemmän siis tutkimista, kuin hutkimista. Silent Hilleja on jo nähty ihan tarpeeksi.

Juuri näin on tehtykin. Suurin osa pelistä on paikkojen tutkimista, ihmisten jututtamista ja asioiden selvittämistä. Loppua kohti meno ryhtyy Lovecraft-tyyliin kiihtymään kun Deep Onet ja ilmeisesti jopa Isä Dagon itse tulevat mukaan menoon.

Peliä jo nähneet ovat kehuneet myös pelin insanity-efektejä törkeän hyvin tehdyiksi. Odotan innolla, kuten olen tehnyt jo ensimmäisestä uutisesta asti.
 
Kannattaa ehdottomasti tutustua Lovecraftin tuotantoon ennen pelin ilmestymistä. Tuotantoa ei ole kovin paljon ja tosiaan tuota yhtä "romaania" (noin 100 sivua) lukuunottamatta loput on novelleja. Luulen, että tunnelma kohentuu huomattavasti kun lukaisee pari tarinaa alle.

Mutta kyllähän tämä peli on ehdottomasti odotuslistan kärkipäässä. Itse olen armoton cthulhu-fani ja olen odottanut tämän henkistä peliä jo pitkään. Silent Hill ja muut on kyllä tosi hyviä pelejä, mutta cthulhu-maailma on jotain ihan muuta.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan mikaeli
Kannattaa ehdottomasti tutustua Lovecraftin tuotantoon ennen pelin ilmestymistä. Tuotantoa ei ole kovin paljon ja tosiaan tuota yhtä "romaania" (noin 100 sivua) lukuunottamatta loput on novelleja.

Näin nimenomaan kannattaa tehdä. Jos välttämättä haluaa rajata luku-urakkaa, niin voisi aloittaa vaikka varjo Innsmouthin yllä (Shadow over Innsmouth) -novellista, johon tuo Dark Corners of Earth vaikuttaisi nojaavan. Muita henkilökohtaisia suosikkeja ovat mm. At the Mountains of Madness, Call of Cthulhu, The Dunwich Horror.
 
Olen lukenut Lovecraftin tuotantoja ja nähnyt muutaman elokuvankin perustuen löyhästi hänen kirjoihinsa ja toivon todellakin että tuo peli on niin ahdistava kuin esim. osa hänen novelleistaan. Pelko tuo makua elämään ;D
 
Toivottavasti Sanity Rollia ei tarvitse koko ajan tehdä. Ainakin oikeassa ropessa hahmot oli lataamovalmiita hyvin aikaisessa vaiheessa peliä (toisaalta johtui pelinjohtajasta) :D Toisaalta olisihan se jonkin aikaa hauskaa kun tekee jonkin tosi pelokkaan hahmon ja kun se kuulee alussa rapinaa kaapista (tjsp), niin alkaa harhat iskeä päälle epäonnistuneen Sanity Rollin jälkeen. :D
 
On ihan mielenkiintoista nähdä miten pään väistämätön sekoaminen on toteutettu. Jos esim. alkaa olla kaikenlaisia hallusinaatioita niin ne toivottavasti tulevat peliin mukaan, eli vihulaisia nähdään siellä missä niitä ei ole ja kaikenlaisia ääniä alkaa kuulua vähän joka nurkasta.

Täytyy vaan toivoa, että pelissä ei teljetä mielisairaalaan kesken parhaimman menon, juuri kun on saanut repun lastattua täyteen dynymiittiä ja on valmiina itsetuhoiseen monsterijahtiin. Ihmiskunnan puolesta.
 
Vastaus: Cthulhun kutsu

No niin asiaa. Cthulhua oli pirun hauska ropettaa ja toivotaan, että (melkein) yhtä hauskaa menoa tulee olemaan Xboxillakin. Odotuksessa...
 
Vastaus: Cthulhun kutsu

No niin. Nyt tämä ikuisuushelmi on vihdoinkin pukkaamassa ulos. Euroopan julkaisuhan on tuossa 28. päivä. Johan tätä on kauan odotettukkin, itse ennakkotilasin pelin jo melkein vuosi sitten. :D
 
Ylös Bottom