Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Cyberpunk 2077

Konsoleilla ehkä mutta PC puolella ihmiset menny jo monta kertaa pelin läpi ja hyvin on tykännyt pelistä

Varmasti PC-versio ihan eri kunnossa, mutta ei tämä peli edes bugittomana vastaa lähellekkään sitä mitä on luvattu viimeiseen asti. Ja meikäläistä triggeröi tuo anteeksipyyntö video, koska se ei ole rehti anteeksipyyntö, vaan selittely, jolla firman johto koittaa puolustella tekemistään ja kääntää huomion pois siitä, että peli on pelkkä raakile. Pelistä on jätetty paljon luvattua pois, joten ei sen sisällön puuttuminen voinut tulla yllätyksenä projektin johtajille.

Itsekkin olisin voinut pelata pelin nyt läpi, jos olisin mennyt vain tehtävästä toiseen ja ummistanut silmät sen violta. 30h jälkeen vaan totesin, että valmiina tämä olisi montakertaa parempi ja päätin jäädä odottamaan päivityksiä. En viitsi tuhlata aikaani tälläiseen nyt, koska löytyy niin paljon valmiita huippuja pelejä, joita en ole vielä ehtinyt pelaamaan. Kyllä, CP77 on kokonaisuutena vielä ihan keskeneräinen, vaikka osa sisällöstä onkin ensiluokkaista.

PS. Ja mitä jutellut pc-foorumilla, niin myös siinä versiossa on suuri määrä bugeja. Esim liikenne piirtyy, ihan miten sattuu, craftaus, Ai, tehtävät, tavarat, npc:eet bugaa jne.
 
Viimeksi muokattu:
Saa nähdä mitkä ovat tulevia parannuksia peliin.. DLC:t on kivoja, ei siinä mutta tämä peli olisi hyvä saada ne asiat mitkä alussa lupailtiin.
Parempi AI, leffamaiset cut scenet, Oikeasti metro ( pikasiirtymiset ), Seinällä juoksu, enemmän elämää kaduille jne. Ja toki bugit pois.
 
Varmasti PC-versio ihan eri kunnossa, mutta ei tämä peli edes bugittomana vastaa lähellekkään sitä mitä on luvattu viimeiseen asti.

PS. Ja mitä jutellut pc-foorumilla, niin myös siinä versiossa on suuri määrä bugeja. Esim liikenne piirtyy, ihan miten sattuu, craftaus, Ai, tehtävät, tavarat, npc:eet bugaa jne.

Tuntuu sitä paitsi, että ne häröimmät bugit on capturoitu nimenomaan PC-versioista, koska konsolilla en ole törmännyt ihan niihin kaikista pahimpiin. Esim. sellaista, että tilaat auton ja se sinkoaakin taivaan halki osuakseen johonkin seinään ja räjähtää. Tai että fysiikka heittää 360 astetta ympäri. Tai auto sinkoaa 100 metriä taivaalle. Tai edes kovin montaa T-poseria (muutama toki). :D

Ja se sama vajavainen pelihän sisällön puolesta siellä PC:lläkin on, vaikka grafiikka onkin (laitteistosta riippuen...) eri tasolla ja vaikkapa liikennettä on runsaammin. Eli eivät ne NPC:t jutustele yhtään sen enempää, ja kaupunki on ihan yhtä kulissi kaiken muunkin puuttuvan vuoksi.

Siksi se olikin huolestuttava tuo David Guetta -miehen lausahdus, että he olivat "erittäin tyytyväisiä peliin PC:llä". Vähän kertoo siitä että kovin ihmeellisiä sisällöllisiä lisäyksiä tuskin peliin saadaan. Glitchien korjaamista, "optimointia" (mitä se sitten tarkoittaakin...) ja jotain tarinatehtäviä ehkä. Sen poliisin ja AI:n varmaan fiksaavat.

Katselen vielä tuota road mappiäkin... Siitäkin tulee vahvistus sille, että peli päätettiin julkaista kylmästi keskeneräisenä / beta-kunnossa joulumarkkinoille '20, ajatuksena tehdä tämä alkanut vuosi 2021-22 duunia siihen.

"Onhan siinä toi tarinamoodi ja kylhän toi PC:llä toimii aika jees"
 
Viimeksi muokattu:
Ihan paskassa kunnossa on kyllä PC:llä myös koko peli. 27 tuntia meni nopeasti pelatessa, joten peli on sinällään hyvä jopa, mutta sitten päätin jäädä odottamaan paremmassa ja luvatummassa kunnossa olevaa versiota. Koko ajan tätä pelatessa näkee vain häiritseviä vikoja niin parempi jatkaa myöhemmin.

Sitten kaiken lisäksi tämä peli on ihan tajuttoman raskas ja kun grafiikkaa heikentää niin sen jälkeen tämä on myös täysin paskan näköinen. Ja on edelleen ihan älyttömän raskas vaikka näyttää ihan onnettomalle jo Witcher kolmoseenkin verrattuna.
 
Kertoo jo sekin mielestäni pelin tasosta PC:llä, että edes varsin arvostettu peliarvostelija Skill Up ei pystynyt rankkaamaan peliä top-10 listalleen vuoden peleissä keskeneräisyyden vuoksi vaikka muuten paljon tykkäsikin pelistä. Ja hän pelasi pelin läpi parhaimmalla mahdollisella PC-setupilla.
 
Saa nähdä mitkä ovat tulevia parannuksia peliin.. DLC:t on kivoja, ei siinä mutta tämä peli olisi hyvä saada ne asiat mitkä alussa lupailtiin.
Parempi AI, leffamaiset cut scenet, Oikeasti metro ( pikasiirtymiset ), Seinällä juoksu, enemmän elämää kaduille jne. Ja toki bugit pois.

Aika turhaa laittaa tällä hetkellä enempää porukkaa kadulle kun ne käyttäytyvät niin tökerösti ja törmäilevät mihin sattuu, syö vaan lisää immersiota kun kattelee niitä.
 
Saa nähdä mitkä ovat tulevia parannuksia peliin.. DLC:t on kivoja, ei siinä mutta tämä peli olisi hyvä saada ne asiat mitkä alussa lupailtiin.
Parempi AI, leffamaiset cut scenet, Oikeasti metro ( pikasiirtymiset ), Seinällä juoksu, enemmän elämää kaduille jne. Ja toki bugit pois.
Miten peli paranee jos sinne laittaa enemmän NPC kadulle ja mitään metroa ei kyllä tarvi
 
Miten peli paranee jos sinne laittaa enemmän NPC kadulle ja mitään metroa ei kyllä tarvi
Mä kyllä kaipaisin metroa. Nimittäin sellaista raunioina olevaa niinkuin fallout 3:ssa. Tunneliverkkoa mitä pitkin pääsisi oikomaan samalla kun väistelisi kiukkuisten jengien luoteja yms. Metroa niinkuin siis junasellaista kuljetusmuotona en mäkään kyllä kaipaa lainkaan.
 
Mä kyllä kaipaisin metroa. Nimittäin sellaista raunioina olevaa niinkuin fallout 3:ssa. Tunneliverkkoa mitä pitkin pääsisi oikomaan samalla kun väistelisi kiukkuisten jengien luoteja yms. Metroa niinkuin siis junasellaista kuljetusmuotona en mäkään kyllä kaipaa lainkaan.
Huvittavaa, että kaikenmailman pysäkkejä ja asemia löytyy, ehkä automatisoidut taksit/autot teki ne turhiksi ja ihmisiä ei ole ulkona, koska porukka on kotona harrastamassa brain dancea, sekä maailma bugittaa koska CP77 kuuluu Matrix-universumiin.
 
Ei jumalauta että täällä lähtee joillaki vähä vitusti yli.
Joo. Tulee edelleenkin pohdittua että minkälaisia pelejä tää osa porukkaa on pelannut/pelaa, koska mäkin haluaisin moisia jumalpelejä pelata. Nimittän tämä peli saa kyllä aivan kohtuuttomasti flakkia verrattuna siihen mitä markkinoilta noin muuten löytyy. Teknisiä ongelmia on juu. Sitä ei kiellä kukaan. Vertailuksi tosin vaikkapa toinen uusi peli, Valhalla, jota nyt pelaan. Linnut lentelee botskin läpi, viholliset jumittaa paikoillaan samalla kun niitä hakka kirveellä päähän, hahmot ovat nähtävästi vatsastapuhujia koska suut niillä ei cutsceneissä ainakaan liiku plus kaikenlaista muuta.

Ihan oikeasti hei. "Mailma on tyhjä kulissi" "npc hahmot ei puhu mitään" jne jne. Kysyin jo aiemmin mutta kysytään nyt vielä kerran. Mikä on se jumalasta seuraavapeli joka EI ole lähtökohtaisesri kulissi? Mikä olisi hyvä npc? Nämä kuulemma cyberpunkissa eivät tee mitään, eivät puhu tarpeeksi, kehtaavat jopa pyöriä samaa reittiä edestakaisin. Vertaan jälleen toiseen uuteen ja yleisesti pidettyyn peliin - Yakuza like a dragon. Itseasiassa koko Yakuza sarjaan. 5 erilaista npc tyypiä per peli. Kaikki pyörivät ympyrää, milloin eivät törmäile pelihahmoon. Yksikään ei sano sanaakaan. Ei näytä ketään haittaavan. Ja jos kulissimaisista ympäristöistä puhutaan niin tässäpä oiva esimerkk. Vai onko elävä upea mailma kenties sitä että Trevor näyttää keskisormea, vittuilee ja saa aikaan nyrkkitappelun? Vittu jee...

Pelkästään se, että tästä pelistä löytyy sellainen variaatio erilaisia npc-hahmoja jota mistään muusta pelistä ei ole koskaan ennen löytynyt, antaa jo paljon anteeksi

Tottakai ihmisten maku vaihtelee ja tykätään eri asioista. Myös se että tekniset ongrlmat suututtavat on todellakin ymmärrettävää, mutta se että tämä lytätään sellaisten seikkojen takia joista 99% peleistä noin yleisesti "kärsii" on naurettavaa ja kertoo enemmänkin siitä että joillakin on tosiaan toiveitten mopo lähtenyt totaalisesti räpylästä ja rysäyttänyt pettymysten seinään, kovaa, kuin siitä että CP olisi täyttä roskaa. Tai sitten se on vaan mukava nillittää kun ne kaikki muutkin...

Se siitä. Fanipoika out.
 
Kyse lienee vain siitä, että luvattiin Ferrari, saitkin Fiatin. Onhan molemmat autoja ei siinä mitään, mutta kyllä kukaan ei ottais Fiat autoa mukisematta vastaan.
 
Kyse lienee vain siitä, että luvattiin Ferrari, saitkin Fiatin. Onhan molemmat autoja ei siinä mitään, mutta kyllä kukaan ei ottais Fiat autoa mukisematta vastaan.
Luulisi noin yleisesti ottaen että tässä vaiheessa me pelaajat olisimme jo oppineet ottamaan kaiken mitä meille luvataan "with grain of salt" Sen verran hyvä oppi-isä Todd Howard esimerkiksi on ollut...

Toivotaan että jos tästä jotain hyvää seuraa, se on se että a) kehittäjät oppivat pitämään suunsa vähän soukemmalla ja b) pelit julkaistaan vasta kun ne ovat valmiita.
 
Joo tuskin sieltä enää tässä vaiheessa pystytään vastaamaan näihin "halutaan metrot, luotijunat ja npc:t jotka kertoo mitä safkaa ne tänään tekee" vaatimuksiin vaikka päivitykset ja dlc:t tulevatkin. Sieltä tulee paremmin pyörivä peli ja vähän viilauksia. Pelihän tosiaan meni läpi jo hyvää aikaa sitten ja maistui. Haikea fiilis jäi kun loppu tuli. Uudestaan ei kyllä nyt jaksa joten katsellaan kun dlc:t on tullut ulos joskus.
 
Luulisi noin yleisesti ottaen että tässä vaiheessa me pelaajat olisimme jo oppineet ottamaan kaiken mitä meille luvataan "with grain of salt" Sen verran hyvä oppi-isä Todd Howard esimerkiksi on ollut...
No CDPR oli se viimeinen peliyhtiö joidenka sanaan uskoi/halusi luottavansa mutta saikin vain näpeilleen.
Ainakin tulevan Witcherin kohdalla sitten pelaajilla pysyy (toivottovasti)odotukset maltillisenapa vaikka CDPR lupaisi kuuta taivalta ;)

Todd Howardista tulee aina mieleeni tämä video:
 
"Kehittäjät kertovat jutussa, että tuotannossa esiintyneet ongelmat juurtivat heikkoon organisaatioon, jossa tekijät eivät tienneet, mistä kukin oli vastuussa."
Tämä tuli hyvin esille Cyperpunk twitter tilillä joka väitti ettei peli enään myöhästy marraskuulta ja alle päivän jälkeen tuli ilmoitus siirrosta joulukuulle.

"Yksi suurimpia paljastuksia onkin se, että pelistä vuonna 2018 E3-messuilla esitetty pelimateriaali oli puhdasta fiktiota eikä vastannut totuutta millään tasolla, sillä mitään siinä esitettyjä mekaniikkoja ei ollut vielä edes kehitetty. Talon sisäisesti työntekijät ihmettelivät, miksi yhtiö käytti kuukausia luomaan mainosmateriaalia pelistä, jota ei ollut olemassa."

Tässä ei varmaan tarvitse olla kummoinen ruudinkeksijä miksi tuo tehtiin.

Jotkut ehkä muistaa tämän tapauksen:
 
Ylös Bottom