Stugenaattori
Member
Vietettyäni pari kuukautta ihmetellen miten hienoa viihdettä konsolipelit nykyisin tarjoavat, oli pakko rekisteröityä tänne kertomaan pelaamieni huippupelien fiiliksistä. Olen tähän saakka pärjäillyt Xbox Onella, ja pelannut enimmäkseen Rockstarin hiekkalaatikkopelejä. Putkijuoksut eivät oikein ole innostaneet samalla tavalla. Pelasin sitten Tlou:t aikalailla putkeen läpi, ja totesin että olen jäänyt takuulla paljosta paitsi nirsouttani. Hienointa viihdettä koskaan, mukaanluettuna kaikki leffat ja sarjat. Koskaan.
Yritin noiden jälkeen pelailla Uncharted-sarjaa, muttei oikein lähtenyt. Toki pelit ovat myös vanhoja, mutta hieman liian kevyttä tavaraa tarinallisesti ja pelattavuudeltaan omaan makuun.
Lueskelin sitten nettikeskusteluja ja yritin etsiä jotain pelattavaa, joka liippaisi laadultaan edes läheltä Last of Useja. Tämän pelin sitten tilasin, ja pari viikkoa olen tätä muutaman tunnin pätkissä pelaillut.
Hieno kokemus oli tämäkin. Ensitahdeilla aika raju bugittaminen, viimeistelemättömyys ja osin huonot fysiikat häiritsivät, mutta oli tässä niin paljon hyvää että menee omalla tarinavetoisten pelien goat-listalla varmaan neljänneksi. Ennen kaikkea tulevaa turhaa lätinää ja kritiikkiä mainittakoon, että pelattavuudeltaan Days Gone on erinomainen ja erittäin viihdyttävä.
Noita moitteita pitää varmaan avata hieman. Lattian läpi on tipahdeltu pari kertaa, kertaalleen peli rikkoutui niin, että aseet eivät tehneet vahinkoa. Tähän auttoi vain pelin päivittäminen. Verifysiikat ovat kuin 20 vuoden takaa, ruumiit ovat usein läpijuostavia, ääninäyttely aika karkeaa (mm. huutamista rauhallisissa kohdissa, jatkuvaa samojen lauseiden / äänitteiden toistoa) ja esim. Kasvomallinuksetkaan eivät tämän päivän tasoa olleet.
Vähän itseään toistava peli myös. Suhteellisen vähän yllättäviä, muista poikkeavia tehtäviä. Tämä ongelma tuntuu olevan melkein joka pelissä nykyisin, eikä tämä sieltä pahimmasta päästä ole. Pitkät lataustauot joka välissä ja saumalliset siirtymät, niissäkin välillä pitkät tauot. Vuoden ikäinen peli kumminkin, niin tällaista vaikea enää hyväksyä. Tuo tosin lähinnä alussa häiritsi, kunnes siihen tottui.
Mutta pitää ottaa huomioon että kyseessä on open world, eikä kehittäjänä ole mikään megasuuri ND tai Rockstar. Siihen nähden hienoa jälkeä.
Plussat ovat melko samaa listaa kuin mistä Last of Useissa pidin. Järjen käyttö mahdollista, paljon eri vaihtoehtoja tehtävien suorittamiseksi. Kaunista maailmaa olisi pitänyt käyttää enemmän hyödyksi, tällaisenaan melko turha. Realismia maailmaan olisi voitu tuoda kaupungeilla, marketeilla sun muilla. Ei ole kovin uskottavaa että jenkkilässä olisi ruotsin kokoinen maaseutu jossa on vain vähäinen määrä omakotitaloja, mystinen tiedekeskus, tyhjiä varastoja ja huoltoasemia! No, oli siellä joku opinahjokin. Yksi.
Vaikka nyt meni vähän mollaamiseksi, hieno peli kyseessä, ja ainoa tarinallinen jättipläjäys Rdr2:sen ja Tlou:sien lisäksi joka on itselle kolahtanut. Tiedän että on olemassa Horizon Zero Dawn ja monia muita, mutta yliluonnollisuudet ja tulevaisuuteen sijoittuvat tarinat ei oikein iske (zombihommat vielä menee).
Yksi iso plussa on pituus. En ymmärrä pitkistä peleistä valittajia. Itse kiinnyn hahmoihin ja tykästyn pelattavuuteen aika hitaasti, ja lähes aina pelit ovat aivan liian lyhyitä. Pidempiäkin saisivat olla.
Spoilereissa lisää plussia. Ja miinuksia!
Mainitsen vielä erikseen, että tuoreessa muistissa on Tlou:t, ja jos en olisi niitä koskaan pelannut, tämä teksti olisi varmaan positiivisempi ja lyhyempi.
Arvosanaksi 8/10.
Yritin noiden jälkeen pelailla Uncharted-sarjaa, muttei oikein lähtenyt. Toki pelit ovat myös vanhoja, mutta hieman liian kevyttä tavaraa tarinallisesti ja pelattavuudeltaan omaan makuun.
Lueskelin sitten nettikeskusteluja ja yritin etsiä jotain pelattavaa, joka liippaisi laadultaan edes läheltä Last of Useja. Tämän pelin sitten tilasin, ja pari viikkoa olen tätä muutaman tunnin pätkissä pelaillut.
Hieno kokemus oli tämäkin. Ensitahdeilla aika raju bugittaminen, viimeistelemättömyys ja osin huonot fysiikat häiritsivät, mutta oli tässä niin paljon hyvää että menee omalla tarinavetoisten pelien goat-listalla varmaan neljänneksi. Ennen kaikkea tulevaa turhaa lätinää ja kritiikkiä mainittakoon, että pelattavuudeltaan Days Gone on erinomainen ja erittäin viihdyttävä.
Noita moitteita pitää varmaan avata hieman. Lattian läpi on tipahdeltu pari kertaa, kertaalleen peli rikkoutui niin, että aseet eivät tehneet vahinkoa. Tähän auttoi vain pelin päivittäminen. Verifysiikat ovat kuin 20 vuoden takaa, ruumiit ovat usein läpijuostavia, ääninäyttely aika karkeaa (mm. huutamista rauhallisissa kohdissa, jatkuvaa samojen lauseiden / äänitteiden toistoa) ja esim. Kasvomallinuksetkaan eivät tämän päivän tasoa olleet.
Vähän itseään toistava peli myös. Suhteellisen vähän yllättäviä, muista poikkeavia tehtäviä. Tämä ongelma tuntuu olevan melkein joka pelissä nykyisin, eikä tämä sieltä pahimmasta päästä ole. Pitkät lataustauot joka välissä ja saumalliset siirtymät, niissäkin välillä pitkät tauot. Vuoden ikäinen peli kumminkin, niin tällaista vaikea enää hyväksyä. Tuo tosin lähinnä alussa häiritsi, kunnes siihen tottui.
Mutta pitää ottaa huomioon että kyseessä on open world, eikä kehittäjänä ole mikään megasuuri ND tai Rockstar. Siihen nähden hienoa jälkeä.
Plussat ovat melko samaa listaa kuin mistä Last of Useissa pidin. Järjen käyttö mahdollista, paljon eri vaihtoehtoja tehtävien suorittamiseksi. Kaunista maailmaa olisi pitänyt käyttää enemmän hyödyksi, tällaisenaan melko turha. Realismia maailmaan olisi voitu tuoda kaupungeilla, marketeilla sun muilla. Ei ole kovin uskottavaa että jenkkilässä olisi ruotsin kokoinen maaseutu jossa on vain vähäinen määrä omakotitaloja, mystinen tiedekeskus, tyhjiä varastoja ja huoltoasemia! No, oli siellä joku opinahjokin. Yksi.
Vaikka nyt meni vähän mollaamiseksi, hieno peli kyseessä, ja ainoa tarinallinen jättipläjäys Rdr2:sen ja Tlou:sien lisäksi joka on itselle kolahtanut. Tiedän että on olemassa Horizon Zero Dawn ja monia muita, mutta yliluonnollisuudet ja tulevaisuuteen sijoittuvat tarinat ei oikein iske (zombihommat vielä menee).
Yksi iso plussa on pituus. En ymmärrä pitkistä peleistä valittajia. Itse kiinnyn hahmoihin ja tykästyn pelattavuuteen aika hitaasti, ja lähes aina pelit ovat aivan liian lyhyitä. Pidempiäkin saisivat olla.
Spoilereissa lisää plussia. Ja miinuksia!
Aluksi tosiaan homma ei oikein kantanut, koska jumalallisen Tlou kakkosen jälkeen olin ehkä hieman liiankin kriittinen. Peli kuitenkin sai temmattua mukaansa, eikä ollut liian samanlainen kuin muut vastaavat pelit, vaikka vaikutteita onkin otettu jonkin verran (hajoavat lähitaisteluaseet jne.) Totesin tämän syksyn peliputken jälkeen, ettei hyvä peli tarvitse open worldia. Tässä pelissä vapaa maailma on melko turha, lähinnä perusloottia ja vaaroja tulee vastaan. Tlou-tyyli tehdä putkijuoksupeli openworldmausteilla toimii jopa paremmin, koska viimeistelyyn ja tarinaan pystyy panostamaan vielä hieman enemmän. Rdr2 oli esimerkki siitä, mitä OW-pelit voivat olla nyt ja tulevaisuudessa. Tämä ei ihan samalle tasolle pääse.
Sitten päästäänkin pelin yhteen suurimpaan seikkaan - Se on välillä oikeasti haastava. Monissa tehtävissä (laumat, mutatoituneet karhut ym.) joutuu oikeasti miettimään tekojaan, ja yrittämään uudelleen useita kertoja. Ei taidon puutteen takia, vaan esim. monesti hyvältä vaikuttava idea paljastuu vääräksi vasta kun toteaa ammusten ja muiden apuvälineiden loppuneen, eikä ole enää mahdollisuutta saada niitä lisää tehtäväalueelta. Saa niitä toki aina jostain, mutta koko ajan kauempaa ja kauempaa. Laumatehtäviä tein aluksi valehtelematta tuntikausia, kunnes keksin mikä tapa missäkin laumatehtävässä toimi parhaiten. Tai huomasin napalmitehtävässä että pulloja saa Kourin prätkästä rajattomasti lisää. Karkuun juoksu ja pommeilla ja molotoveilla räiskintä sekä ympäristön räjähteiden hyödyntäminen on varmasti nopein tapa, mutta ei se varmin jos ei halua kuolla jatkuvasti. Itseä ei yleensä innostanut juoksennella ympäriinsä 300 freakeria perässä, tietäen että yksikin virheliike on liikaa.
Noista bugeista ja viimeistelyn puutteista, eivät ne aina pelkästään ikäviä ole. Monia hauskoja hetkiäkin on peli tarjonnut näiden parissa! Mikäs sen hienompaa kuin äijä jolla jää karjuminen päälle tiukan tilanteen jälkeen, ja jonka sanavarasto koostuu cutscenejen ulkopuolella seuraavista virkkeistä:
-"Goddamit!"
-"Son of a b*tch!"
-"Ffffffuel can...."
-"Shit!"
Nämä kaikki huutaen, myös stealth-tilanteissa. Paitsi bensakannujutut. Ainoa asia jonka Deacon ottaa vakavasti seikkaillessaan ympäriinsä. Hän myös muistaa kertoa joka kerta tankatessaan kuinka "Ahh... Needed this."
Yksi hienoimmista hetkistä oli, kun Sarah hämäsi Miliisisotilaita luolassa, jotta Deacon pääsi tainnuttamaan heidät takaapäin. Sotilailla oli raskas varustus, eli taistelutilanteessa niiden kaatamiseen olisi vaadittu järeitä aseita. Menin vähän turhan haipakkaan jonkun vartijan taakse Sarahin puhuessa tälle, ja tämä ehti huomata minut samalla hetkellä kun ehdin painamaan stealthkill-kolmiota. Peli mietti hetken että kumpi ehti ensin, kunnes Deacon löi Miliisiä kerran päähän NYRKILLÄ ja tämä raskaasti varustettu sotilas tipahti siihen!
Carlos-bossfightia en varmaan olisi päässyt läpi lainkaan, ellei monen yrittämisen jälkeen peli olisi bugittanut niin, että Carlos jääti aikalailla paikallaan. Aivan tajuttoman vaikea oli ainakin itselle.
Tarina oli ihan kiva. Prätkäjätkät olivat lähtökohtaisesti itselle vähän epämieluisia päähenkilöitä, mutta kyllä Deaconin järjenjuoksua ja toimintaa ymmärsi melko hyvin, sekä takaumissa että pelin aikana. Ja oli sitten loppupeleissä melko symppis hahmo. Vähän toki ohuempi tarina Last of Useihin ja Rdr2:seen verrattuna. Taustoitusta sun muuta olisi saanut olla enemmän. Ei juurikaan ennalta arvaamattomia käänteitä. Skizzosta arvasin että jotain tuon kaltaista tapahtuu. Sarahin reaktio Deaconin jälleennäkemiseen oli aika yllätys, eikä missään kohtaa oikein selvinnyt, miksi asiaa piti salailla? Tuskin Deaconia olisi pihalle Miliisistä heitetty, jos olisi kerrottu hänen olevan pidetyn tutkija-luutnantin aviomies?
Kourin takinkääntö oli hieno juttu, hienoa että joskus näkee sivuhahmoillakin järjen käyttöä peleissä.
Mutta siitä tarinan oheudesta. Ihan kiva, muttei ihmeellinen. Pari-kolme paikkaa missä vietettiin aikaa. Pelin alkumetreillä haaveilin jostain pitkästä ajomatkasta Hapon kanssa pohjoiseen, ja että pelissä olisi jonkun verrankin vaihtelua ja yllätyksiä.
Vähän sivuhenkilöihin tutustumista, joita ei sitten tarinan aikana enää uudelleen tavattu. Rauta-Miken leirissä eniten kavereita, Mikko on jostain Deekille vihainen, mutta viha unohtuu äkkiä. Rauta-Mike on tyhmä. Kiintiörottakin löytyy, jonka Mikko päästää luontoon.
Olisikohan Deekin muija elossa - tottakai on. Armeijapelleilyn tutkijana. Kerrotaan Rauta-Mikelle että sori, lähden nyt pitkälle ja vaaralliselle matkalle etsimään vaimoani. Painellaan motukalla 1,6 kilsaa, kunnes pelastetaan pari kaveria Hard-Karhulta. Miehet ottavat Deekin tottakai heti leiriinsä. Sieltä Deek lompsii parin mutkan kautta pääleiriin ja siellähän se Sarah heti on. Hyvää tuuria! Sarah ei tietenkään voinut vaan suksia Deaconin kanssa veks, piti parannella kuolleita ihmisiä ja katsella miten hommat etenee. Eversti on aika sekaisin, ja Kiintiörotan tupsahtaminen paikalle ei paranna asiaa. Syttyy neljäs maailmansota. Vailla mitään syytä. Ketään ei vaan näy missään.
Rauta-Mike selvisi ideologiallaan yllättävän pitkälle.
Posautellaan, myrkytetään tai viilletään Everstin mestat ja Everstit sun muut Kiintiörotat vialliseen tilaan, joka on Everstin leiriläisille ihan OK. Muija himaan ja kovaa ajoa.
Opetuksena lähinnä että ei saa olla mulkku, muttei liian kilttikään jos maailmanloppu tulee.
Paljon oli nättejäkin kohtauksia, kuten vaikka kirkonpoltto tai lähtö toiselle puolelle Sarahia etsimään.
Ehkä Kenraalin keisottamisesta sentään voisi tehdä jotain hienoja päätelmiä, näinköhän Sarah missään vaiheessa oli lojaali tälle, pelkäsi vain. Ja ei missään vaiheessa myrkkyä muuhun käyttöön suunnitellutkaan.
Missä Lisa? Oli olevinaan Deaconille tärkeä koska muistuttaa Sarahin pikkusiskoa. Nopeastipa unohtui. Vähän voisi pidemmälle miettiä näitä juttuja. Muitakin vastaavia juttuja oli.
Silti voi hyvin sanoa peliksi, jota tarina kantaa. Miinuksia on aina helpompi kertoa kuin plussia.
Graafisesti peli on todella nätti, mainittuja kasvomallinuksia ja bugaamisia lukuunottamatta. Ei välttämättä teknisesti hienoin mestariteos, mutta fiilistä löytyy. Koko maailma taitaa olla auki vasta ihan pelin lopussa. Paljon taitaa olla edelleenkin tutkimatta.
Joku täällä sanoi, että hieman itseään toistava peli, joka toimii paraiten parin tunnin pätkissä. Yhdyn tähän.
Sitten päästäänkin pelin yhteen suurimpaan seikkaan - Se on välillä oikeasti haastava. Monissa tehtävissä (laumat, mutatoituneet karhut ym.) joutuu oikeasti miettimään tekojaan, ja yrittämään uudelleen useita kertoja. Ei taidon puutteen takia, vaan esim. monesti hyvältä vaikuttava idea paljastuu vääräksi vasta kun toteaa ammusten ja muiden apuvälineiden loppuneen, eikä ole enää mahdollisuutta saada niitä lisää tehtäväalueelta. Saa niitä toki aina jostain, mutta koko ajan kauempaa ja kauempaa. Laumatehtäviä tein aluksi valehtelematta tuntikausia, kunnes keksin mikä tapa missäkin laumatehtävässä toimi parhaiten. Tai huomasin napalmitehtävässä että pulloja saa Kourin prätkästä rajattomasti lisää. Karkuun juoksu ja pommeilla ja molotoveilla räiskintä sekä ympäristön räjähteiden hyödyntäminen on varmasti nopein tapa, mutta ei se varmin jos ei halua kuolla jatkuvasti. Itseä ei yleensä innostanut juoksennella ympäriinsä 300 freakeria perässä, tietäen että yksikin virheliike on liikaa.
Noista bugeista ja viimeistelyn puutteista, eivät ne aina pelkästään ikäviä ole. Monia hauskoja hetkiäkin on peli tarjonnut näiden parissa! Mikäs sen hienompaa kuin äijä jolla jää karjuminen päälle tiukan tilanteen jälkeen, ja jonka sanavarasto koostuu cutscenejen ulkopuolella seuraavista virkkeistä:
-"Goddamit!"
-"Son of a b*tch!"
-"Ffffffuel can...."
-"Shit!"
Nämä kaikki huutaen, myös stealth-tilanteissa. Paitsi bensakannujutut. Ainoa asia jonka Deacon ottaa vakavasti seikkaillessaan ympäriinsä. Hän myös muistaa kertoa joka kerta tankatessaan kuinka "Ahh... Needed this."
Yksi hienoimmista hetkistä oli, kun Sarah hämäsi Miliisisotilaita luolassa, jotta Deacon pääsi tainnuttamaan heidät takaapäin. Sotilailla oli raskas varustus, eli taistelutilanteessa niiden kaatamiseen olisi vaadittu järeitä aseita. Menin vähän turhan haipakkaan jonkun vartijan taakse Sarahin puhuessa tälle, ja tämä ehti huomata minut samalla hetkellä kun ehdin painamaan stealthkill-kolmiota. Peli mietti hetken että kumpi ehti ensin, kunnes Deacon löi Miliisiä kerran päähän NYRKILLÄ ja tämä raskaasti varustettu sotilas tipahti siihen!
Carlos-bossfightia en varmaan olisi päässyt läpi lainkaan, ellei monen yrittämisen jälkeen peli olisi bugittanut niin, että Carlos jääti aikalailla paikallaan. Aivan tajuttoman vaikea oli ainakin itselle.
Tarina oli ihan kiva. Prätkäjätkät olivat lähtökohtaisesti itselle vähän epämieluisia päähenkilöitä, mutta kyllä Deaconin järjenjuoksua ja toimintaa ymmärsi melko hyvin, sekä takaumissa että pelin aikana. Ja oli sitten loppupeleissä melko symppis hahmo. Vähän toki ohuempi tarina Last of Useihin ja Rdr2:seen verrattuna. Taustoitusta sun muuta olisi saanut olla enemmän. Ei juurikaan ennalta arvaamattomia käänteitä. Skizzosta arvasin että jotain tuon kaltaista tapahtuu. Sarahin reaktio Deaconin jälleennäkemiseen oli aika yllätys, eikä missään kohtaa oikein selvinnyt, miksi asiaa piti salailla? Tuskin Deaconia olisi pihalle Miliisistä heitetty, jos olisi kerrottu hänen olevan pidetyn tutkija-luutnantin aviomies?
Kourin takinkääntö oli hieno juttu, hienoa että joskus näkee sivuhahmoillakin järjen käyttöä peleissä.
Mutta siitä tarinan oheudesta. Ihan kiva, muttei ihmeellinen. Pari-kolme paikkaa missä vietettiin aikaa. Pelin alkumetreillä haaveilin jostain pitkästä ajomatkasta Hapon kanssa pohjoiseen, ja että pelissä olisi jonkun verrankin vaihtelua ja yllätyksiä.
Vähän sivuhenkilöihin tutustumista, joita ei sitten tarinan aikana enää uudelleen tavattu. Rauta-Miken leirissä eniten kavereita, Mikko on jostain Deekille vihainen, mutta viha unohtuu äkkiä. Rauta-Mike on tyhmä. Kiintiörottakin löytyy, jonka Mikko päästää luontoon.
Olisikohan Deekin muija elossa - tottakai on. Armeijapelleilyn tutkijana. Kerrotaan Rauta-Mikelle että sori, lähden nyt pitkälle ja vaaralliselle matkalle etsimään vaimoani. Painellaan motukalla 1,6 kilsaa, kunnes pelastetaan pari kaveria Hard-Karhulta. Miehet ottavat Deekin tottakai heti leiriinsä. Sieltä Deek lompsii parin mutkan kautta pääleiriin ja siellähän se Sarah heti on. Hyvää tuuria! Sarah ei tietenkään voinut vaan suksia Deaconin kanssa veks, piti parannella kuolleita ihmisiä ja katsella miten hommat etenee. Eversti on aika sekaisin, ja Kiintiörotan tupsahtaminen paikalle ei paranna asiaa. Syttyy neljäs maailmansota. Vailla mitään syytä. Ketään ei vaan näy missään.
Rauta-Mike selvisi ideologiallaan yllättävän pitkälle.
Posautellaan, myrkytetään tai viilletään Everstin mestat ja Everstit sun muut Kiintiörotat vialliseen tilaan, joka on Everstin leiriläisille ihan OK. Muija himaan ja kovaa ajoa.
Opetuksena lähinnä että ei saa olla mulkku, muttei liian kilttikään jos maailmanloppu tulee.
Paljon oli nättejäkin kohtauksia, kuten vaikka kirkonpoltto tai lähtö toiselle puolelle Sarahia etsimään.
Ehkä Kenraalin keisottamisesta sentään voisi tehdä jotain hienoja päätelmiä, näinköhän Sarah missään vaiheessa oli lojaali tälle, pelkäsi vain. Ja ei missään vaiheessa myrkkyä muuhun käyttöön suunnitellutkaan.
Missä Lisa? Oli olevinaan Deaconille tärkeä koska muistuttaa Sarahin pikkusiskoa. Nopeastipa unohtui. Vähän voisi pidemmälle miettiä näitä juttuja. Muitakin vastaavia juttuja oli.
Silti voi hyvin sanoa peliksi, jota tarina kantaa. Miinuksia on aina helpompi kertoa kuin plussia.
Graafisesti peli on todella nätti, mainittuja kasvomallinuksia ja bugaamisia lukuunottamatta. Ei välttämättä teknisesti hienoin mestariteos, mutta fiilistä löytyy. Koko maailma taitaa olla auki vasta ihan pelin lopussa. Paljon taitaa olla edelleenkin tutkimatta.
Joku täällä sanoi, että hieman itseään toistava peli, joka toimii paraiten parin tunnin pätkissä. Yhdyn tähän.
Mainitsen vielä erikseen, että tuoreessa muistissa on Tlou:t, ja jos en olisi niitä koskaan pelannut, tämä teksti olisi varmaan positiivisempi ja lyhyempi.
Arvosanaksi 8/10.
Viimeksi muokattu:
