Ehkäpä vaikuttavin kohta oli paluu Ishimuralle. Tässä kohtaa tuntui että peli suoranaisesti vittuili pelaajalle, varsinkin menomatkalla "puhdistushuoneessa" olin satavarma että necromorphia tulee taas ovista ja ikkunoista. No, tulihan niitä, mutta vasta paluureissulla

Joku voisi sanoa että Ishimuran kohdalla vaan kierrätettiin vanha kenttä edellisestä pelistä, mutta itse näin sen paitsi hyvänä tunnelmanluojana, niin myös pienenä palveluksena faneille. Paha sanoa miten tuo kenttä olisi toiminut jos DS1 ei olisi läpi.
Toinen jäätävä vaihe taas oli tuttuputtu kuolemattoman necromorphin paluu. Olin hepun olemassaolosta jo ehtinyt spoilaantua kiitos foorumeiden, mutta seurauksena pelkäsin otuksen tulevan vastaan joka kulman takaa. Lopulta monsteri ilmaantuikin vasta pelin viimeisessä kentässä, ja pääsi yllättämään pahasti. Olin pelatessani myös miettinyt, kuinka hanurista olisi hakkeroida ovea auki samalla kun necromorphi höökisi niskaan. Niinpä niin, pääsihän sitä hakkeroimaan kun samalla joutui katsomaan tämän kuolemattoman hirviön regenerointia. Hakkeroinnin jälkeinen episodi oli muutenkin aika haastava, paitsi monsterien määrän takia, niin myös sen ahdistuksen minkä perässä seuraava regeneroiva monsteri sai aikaan. Jokin tuossa necromorphissa saa aikaan melkeinpä oikeaa kauhua (joskin oli vähemmän pelottavan näköinen kuin mitä muistin DS1:stä

)
EDIT:Aa, DS1:n ja 2:n regeneroivat monsterit ovat erilaiset, ykkösen Hunter on tosiaan pelottavamman näköinen kuin kakkosen Ubermorph.
Lopputaistelun jälkeinen istuskelu oli tunnelmallisesti upea hetki. Jäin vielä miettimään avaruusaluksesen kohtausta, Isac katsoo Ellietä joka kysyy "what?", ja Isacilla on hassu katse. Oliko tässä jotain piilomerkitystä?