Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Def Jam Fight For NY

NviperO

KonsoliFIN Alumni
Tulipahan pelattua tämän pelin demoa. Ei oikeastaan ollut mitään erikoisia odotuksia ja lievän alkuihmetyksen jälkeen alkoi pelistä pitämään entistä enemmän.

Itse pelattavuus on aika hidastempoista, kyseessä ei siis ole mikään napinhakkauspeli. Oikea-aikaisilla liikkeillä saa aikaiseksi ihan mukavia komboja, ja hienoimmat erikoisiskut kruunataan näyttävillä erikoisefekteillä. Kehittäjän painipelitausta näkyy selkeästi, vaikka mukana onkin 5 erilaista taistelutyyliä niin pikaseltaan niiden väliltä on hankala löytää selkeitä eroja. Toki taistelutyyli vaikuttaa hahmon ominaisuuksiin, mm. potkunyrkkeilijät ovat nopeita kuten oikeastikin. Demon kahdesta "areenasta" toinen oli tylsähkö tulirinki, mutta varastorakennukselta vaikuttava paikka oli huomattavasti parempi. Varsinkin kyseisessä kentässä viehätti yleisö, joka muodostaa kentän rajat ja auttaa pelaajaa (tai vastusta) satunnaisesti. Kentissä voi myös paiskata vastuksen päin kulmissa sijaitsevia tolppia, joka saa aikaan lyhyen tyrmäyksen jonka aikana pääsee kurmottamaan oikein kunnolla. Tietysti kentistä löytyy painipelien tyyliin aina jotain kättä pidempää.

Grafiikka on nättiä. Varsinkin hahmojen korut on tehty ihailtavan aidonoloisesti - ketjut heiluu ja kulta kiiltää. Äänipuoli on sitä perusähinää ja musiikki on 100% rappia, eikä mukana ole custom soundtrack -tukea. Soundtrack itsessään vaikuttaa laadukkaalta ja ennenkaikkea biisejä riittää ensitarpeiksi. Tosin kun muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki tappelijatkin ovat rap-artisteja niin näinköhän peli löytää ystäviä kyseisen genren kuuntelijoiden ulkopuolelta? Tosin onhan mukana ainakin uuh-niin-seksikäs Carmen Electra ja omankin hahmon pääsee tekemään, joten edes pientä vaihtelua mustien miesten tasaiseen virtaan on sentään tarjolla. Kuitenkin ihan positiivisen kuvan pelin lyhyt demo jätti.

---

Ja pelinhän pitäisi olla kaupoissa loppukuusta tai ensi kuun alussa ilmeisesti K18 leimalla varustettuna.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Def Jam Fight For NY

Eikös tämä peli voittanut E3-messuilla parhaan taistelupelin tittelin? Itseä ei ole enään kovin paljoa tämänlaiset pelit innostanut juuri sen takia kun mitään uutta ei ole tullut pitkään aikaan, TTT on se paras jota jaksoi pelata loputtomiin.
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

tämä herra kyllä odottaa tuota kyseistä pelia kuin kuuta nousevaa.. TAI siis Rahaa siihen peliin. :D :D :D
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

Sanokaapas, jos joku vain tietää, jotta tähdittääkö jatko-osaakin sama miehinen megatähti eli Christopher Judge (katsokaapas vähän avatartani) kuin ensimmäistä osaa? Olisi huikeaa jos näin olisi.
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

Paavi^ sanoi:
Sanokaapas, jos joku vain tietää, jotta tähdittääkö jatko-osaakin sama miehinen megatähti eli Christopher Judge (katsokaapas vähän avatartani) kuin ensimmäistä osaa? Olisi huikeaa jos näin olisi.
--------------------------------------------------------------------------
En itse ole ainakaan huomannut ja peli menty melkein läpi,hemmetin hyvä peli kyllä onkin.
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

Def Jam Vendetta oli ihan kiva wrestlingpeli, mutta en se jäi "ihan kivaksi", kun tuo wrestling ei ole ole lähellä sydäntä. Tässä onkin sitte otettu iso ripaus katutappelua mukaan ja muitakin taistelutyylejä. Ehkä tämä onnistuu olemaan parempi kuin ihan hyvä. Pitänee ostaa joskus käytettynä.

Paavi, mistä olet lukenut, että Chris olisi ollu missään tekemisissä tämän kanssa (tai edellisen)? Url olis kova sana.
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

Demon perusteella jäi kyllä fiilis pelata lisää, ja kun kokoversio on kerännyt niinkin hyviä arvioita kuin Metacriticissä keskiarvo 83 ja Pelit -lehdessä 90% niin pitänee alkaa vakavissaan harkita kokoversion hankkimista.
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

Tässä olisi kyllä tuo Live-tuki ollut nannaa. Tälläiset pelit kuitenkin ovat parhaimmillaan kavereiden kanssa. Kaikkea ei voi kuitenkaan saada.
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

j_haw sanoi:
helppo peli... läpi n.13 tunnissa... :p

Itseasiassa jos tuo mielestäsi oli helppo olisi se pitänyt pelata läpi ainakin 2, ehkä jopa 3 kertaa 13 tunnissa.
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

nothing sanoi:
Itseasiassa jos tuo mielestäsi oli helppo olisi se pitänyt pelata läpi ainakin 2, ehkä jopa 3 kertaa 13 tunnissa.


no tarkennettakoon että kun ostin pelin niin pelattiin 3 kaverin kanssa vuorotellen Story-Modea + loput yksin niin kyllä siihen helposti meni se n.13 h... :)
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

Mitä moninpeli-tiloja tässä pelissä on???

Kiitos,jo etukäteen
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

Jusa sanoi:
Mitä moninpeli-tiloja tässä pelissä on???

Kiitos,jo etukäteen

Mitähän tarkoitat tarkemmin? Yhteisiä mättöpelejä on luvassa: Free-for-All, Team-Tag, jne.

Peli on hubaa viihdettä neljällä pelaajalla!
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

Tonppa sanoi:
Mitähän tarkoitat tarkemmin? Yhteisiä mättöpelejä on luvassa: Free-for-All, Team-Tag, jne.

Peli on hubaa viihdettä neljällä pelaajalla!

Just eli mitä kaikkia moninpeli muotoja tässä pelissä on???

Kerro vaan niitten nimet ja jos haluat tai jaksat voit kirjoittaa mitä kussakin tehdään.

Eipä sitten muuta :rolleyes:
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

Ainakin imdb.comissa lukee että d-mob olisi Chistopher Judge. Sais olla pelissä avattavana hahmona teal'c :rolleyes:
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

Tuo peli kiinnostaisi minuakin aivan hirviästi painipelinä, mutta meikäläinen ei pahemmin syty pelin vahvoista hiphop elementeistä. :)
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

Teppo_Holmqvist sanoi:
Tuo peli kiinnostaisi minuakin aivan hirviästi painipelinä, mutta meikäläinen ei pahemmin syty pelin vahvoista hiphop elementeistä. :)
Oikeastaan ne elementit ampuu jo niin yli, että ne on hauskoja. Äijä loistaa pimeässä, kun sillä on niin paljon helyjä. :D
Ilman hahmonluontia jollain perusyoyo tyypeillä pelaaminen olisi voinut olla vastenmielistä.
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

-Hunk- sanoi:
Ainakin imdb.comissa lukee että d-mob olisi Chistopher Judge. Sais olla pelissä avattavana hahmona teal'c :rolleyes:
Joo onhan se Christopher tuossa, huomasin heti äänestä.
Yllättävän kovaa tämä iskee vaikka oon aikana kohderyhmästä (räppi, hyi saatana, eikä nuo perinteiset tappelupelitkään kiinnosta), mutta tämän parissa kyllä vierähtää aikaa. Liikkeetkin alkaa onnistua tämmöseltä nakkisormelta pikkuhiljaa. :D
 
Vastaus: Def Jam Fight For NY

Onpa ollut mukava yllätys että vaikeusaste on aika kohdillaan. Ei hirveän helposti onnistu tuon peli pelaaminen alussa.
 
Ylös Bottom