Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Diablo 4

Minusta Diablo 4:n suhteen kannattaa odotella, kehittyykö pelistä parempi ajan kanssa. Itse pelaan sen Game passin kautta varmaan sitten, jos se tulee sinne ja sen jälkeen päätän, onko ostamisen arvoinen. Diablon tyyppiset pelit kyllä kiinnostavat, mutta niistä on nykyään paljon tarjontaa.
Kunhan Activision Blizzardin pelejä alkaa tippumaan Game Passiin, niin eiköhän Diablo 4 löydä tiensä sinne myös. Tätä odottelen itsekin, kun mikään kiire pelin kimppuun ei ole. Varsinkin kun oma Diablo pelaaminen on enemmän "pelaa peli yksin läpi" -tyyppistä.
 
Minulla on näissä isometrisissä toimintaropelluksissa vielä sellainen erityinen juttu, että pystyn pelaamaan vanhojakin pelejä ilman että grafiikat alkaisivat häiritsemään. Siksi ei ole mitään kiirettä saada audiovisuaalisesti sitä hienointa helmeä heti peluuseen varsinkaan, kun näissä peleissä muut asiat ovat minulle motivoivampia kuin se ulkoasu ja tuotantoarvot, jotka Diabloissa ovat aina olleet muita korkeammalla tasolla.
 
Tiistaina 23.1 sit mennään taas demoneja lahtaan johon saadaan season 3 teeman mukaan myös apuri kaveriksi joka oppii kaikenlaista kivaa. Meinaan PoE:sta tuttu support gem systeemi tulee siis peliin tuolle apurille. Uusi uber bossi, uusia legendaarisia ja uniikkeja varusteita.
jne

Tullut nyt viikon hierottua season 3 ja itse olen tykännyt. Toki tämä season on jälleen herättänyt kova äänisimmät blizzard vihaajat niin youtubessa kuin kovimmassa vihaajien paskasangossa eli redditissä. Tyyliin ``kaikki on mennyttä, peli on kuollut`` jne. Tosin pelaajia pelissä on keskimääräisesti linjoilla 150k kokoajan, eli pyörittää Path of Exile pelaajamäärät heittämällä. Diablo 4 on edelleen kova klikki magneetti, meinaan kun tehdään negatiivisia youtuubbi videoita pelistä. Myös PoE fanit on paskasankonsa kanssa ensimmäisenä vastaamassa diablo aiheisiin videoihin. Mistä tiedän tämän kun nämä kertovat tuon aina ensimmäisenä videon keskustelu osiossa. eli diablo 4 kiinnostaa heitä enemmän kuin oma peli ?

Tämän seasonin ehdoton helmi on charge barbaari

Companion kill uber duriel. companion joka lytättiin täysin kun se ei tee mitään ;)

Tosin pelaajia pelissä on keskimääräisesti linjoilla 150k kokoajan, eli pyörittää Path of Exile pelaajamäärät heittämällä.

lyödääs tämä väittämä kerta heitolla alas Not even Close, monella on kun se oletus että porukka pelaa path of exileä Steam clientin kautta ja näinhän ei todellakaan ole vain ehkä 5-10% pelaa peliä tuon steamin clientin kautta. poe tällä hetkellä aikalailla dominoi ARPG Sceneä, ja on oikeastaan tehnyt sitä jo pidemmän aikaa

Ensinnäkin täytyy sanoa, että noihin mmo-populationin lukuihin ei voi luottaa ollenkaan. Ne on vain hyviä arvauksia jos niitäkään. Tuolla on esimerkiksi WoWin pelaajamääriä, mitä ei voi kyllä mistään varmistaa, että onko ne siellä päinkään oikeassa. Tai monen muunkaan MMO:n.

Mitä kautta PoE:ta sitten pelataan? Ja mistä tuo 5-10 % tulee? Konsoleillahan tämä peli on ihan kuollut ja eikö PC:llä ainoat vaihtoehdot ole joko Steamin kautta tai lataamalla client suoraan PoE:n sivuilta? Itse kyllä ihan mutulla veikkaisin, että suurin osa pelaa juuri Steamin kautta, eikä ole ladannut tuota clientiä suoraan. Tai ainakin paljon enemmän kuin 5-10 %.

EDIT: Lisätään vielä sen verran, että en ota kantaa siihen kumpi peleistä on suositumpi. Vertailukin on käytännössä mahdotonta, sillä ainoa luotettava data on saatavilla Steamin kautta ja luonnollisesti molempia pelejä pelataan myös muilla alustoilla. Väittäisin, että Diablo on esimerkiksi huomattavasti suositumpi konsoleilla kuin PoE.
 
Mitä kautta PoE:ta sitten pelataan? Ja mistä tuo 5-10 % tulee? Konsoleillahan tämä peli on ihan kuollut ja eikö PC:llä ainoat vaihtoehdot ole joko Steamin kautta tai lataamalla client suoraan PoE:n sivuilta? Itse kyllä ihan mutulla veikkaisin, että suurin osa pelaa juuri Steamin kautta, eikä ole ladannut tuota clientiä suoraan. Tai ainakin paljon enemmän kuin 5-10 %.

Clientin kautta suurin osa pelaa peliä, siihen on monta syytä, ensinnäkin peli pyörii paljon paremmin, patchit tulevat nopeammin, eli ensin tulevat clienttiin, sitten vasta steamiin. sitten tietenkin se että poe pelaajan tunnit on niin hurjat että, ei välttämättä halua että ne näkyy kavereille, ja kun steamissä ei toistaksesi voi piilottaa specific peliä, vaan jos haluaa piiilottaa pelin niin pitää piilottaa ne kaikki, joten kyllä kun steam ei ole poen main alusta niin ei sitä porukka sen takia hirveästi käytäkkään niin ja tietenkin ulkopuoliset ja sallitut trade addonit ja muut.
 
Viimeksi muokattu:
Ei nyt edes aleta väitteleen PoE vs diablo 4, meinaan kun toinen on ilmaiseksi pelattava peli ja toinen täysi hintainen peli .

Mutta asiaan eli Diablo 4 season 3 event lunar awagenin alkaa 6.2

65 dollarin ratsu. Blizzard yrittää tosissaan vetää tän pelin maineen alas.

Paitsi ne eivät viitsi sie redditissä mainita että tulee mukana 7000 platinaa eli 70 dollarin edestä, eli toi ratsu tulee periaattessa kaupan päälisenä. Tämä sama hulabaloo käytiin ennen joulua läpi kun oli samanmoinen paketti `tarjous`. Tämän pelin kohdalla tulee joka viikko joku uusi kohu kun peli näyttää kiinnostavan porukkaa ihan helvetisti varsinkin noita redditin trolli apinoita :)
 
Paitsi ne eivät viitsi sie redditissä mainita että tulee mukana 7000 platinaa eli 70 dollarin edestä, eli toi ratsu tulee periaattessa kaupan päälisenä. Tämä sama hulabaloo käytiin ennen joulua läpi kun oli samanmoinen paketti `tarjous`.

Mutta jos tämä on ainut keino saada se, maksat ratsusta 75 dollaria.
 
Tämän pelin kohdalla tulee joka viikko joku uusi kohu kun peli näyttää kiinnostavan porukkaa ihan helvetisti varsinkin noita redditin trolli apinoita :)
Jep, näin aiemmin kun joku oli reddittiin postannut kuvakaappauksen pelin kaupassa olevista uusista asuista, jotka eivät olleet hänen pelissään ladanneet oikein. Kommenteissa ihmiset sitten haukkuivat peliä sekä blizzua ja kaikki, jotka sanoivat että kuvat olivat ladanneet heidän peleissään oikein, saivat downvoteja.

Jotenkin uuvuttavaa kun koko ajan ihmiset jaksavat vääntää tikusta raivon aihetta. Itse olen edelleenkin vain tyytyväinen että Blizzu on pitänyt sanansa ja kaikki oikealla rahalla ostettavat asiat ovat vain kosmeettisia.
 
Minusta tuollainen "osta 70 eurolla pelin sisäistä valuuttaa, niin saat kivan hepan kaupan päälle, jota ei voi muuten saada" on juuri sellainen psykologinen keino, joka kohdistuu helposti hyväksikäytettäviin ihmisiin ja on siksi epärehellinen eikä sellaisia saisi käyttää peleissä. Hyvin vastenmielinen ilmiö. En oikein pysty oikein edes pelaamaan tuollaisia pelejä, joiden rahoitusmalli perustuu siihen, että kohdennettaan houkutukset pieneen ryhmään ihmisiä, joilta nyljetään rahat pois niin, että he eivät siitä saa oikeastaan mitään kunnollista vastikkeeksi. Sellainen ihminen, joka ostaa pelin sisäistä kosmetiikkaa noilla summilla ekslusiivisuuden ja fomon vuoksi, tarvitsisi terapiaa ja kurssin talouden perusteista. Surullisesti osa noista rahoista menee esimerkiksi hyväntahtoisten vanhempien tileiltä ja myös hyvin heikossa taloudellisessa asemassa olevat ostavat tuollaisia, se ei ole vain rikkaiden hupi. En kyllä ymmärrä, miten Microsoftilla on varaa pilata mainettaan tällaisella ryöstöllä.
 
Viimein saadaan leaderboardsit peliin eli 27.2. Eilisessä päivityksessä saapui uber unique crafting joskin pitää salvagee 5 uber uniquee että saa 1 uberin craftattua ehkä paremmilla rolleilla ;) Saisi tuo varusteiden craftaus tulla peliin ihan kokonaisuudessaan voi toki olla että tämä uber crafting on testiä tulevaan.

Minusta tuollainen "osta 70 eurolla pelin sisäistä valuuttaa, niin saat kivan hepan kaupan päälle, jota ei voi muuten saada" on juuri sellainen psykologinen keino, joka kohdistuu helposti hyväksikäytettäviin ihmisiin ja on siksi epärehellinen eikä sellaisia saisi käyttää peleissä. Hyvin vastenmielinen ilmiö. En oikein pysty oikein edes pelaamaan tuollaisia pelejä, joiden rahoitusmalli perustuu siihen, että kohdennettaan houkutukset pieneen ryhmään ihmisiä, joilta nyljetään rahat pois niin, että he eivät siitä saa oikeastaan mitään kunnollista vastikkeeksi. Sellainen ihminen, joka ostaa pelin sisäistä kosmetiikkaa noilla summilla ekslusiivisuuden ja fomon vuoksi, tarvitsisi terapiaa ja kurssin talouden perusteista. Surullisesti osa noista rahoista menee esimerkiksi hyväntahtoisten vanhempien tileiltä ja myös hyvin heikossa taloudellisessa asemassa olevat ostavat tuollaisia, se ei ole vain rikkaiden hupi. En kyllä ymmärrä, miten Microsoftilla on varaa pilata mainettaan tällaisella ryöstöllä.
Toki näitä helposti hyväksikäytettäviä ihmisiä kusetetaan jatkuvasti kaikenlaisten bisnesten puitteissa. Mainonta ja markkinointi perustuvat tähän valitettavan paljon melkein alalla kuin alalla. Kaikki bisnes on tietyllä tapaa ainakin osittain hyväksikäyttöä. Asiakas itse määrittelee omalla käyttäytymisellään sitten sen, minkä asteista hyväksikäyttöä on valmis hyväksymään saadakseen rahoilleen riittävästi vastinetta. Tottakai räikeimpiin kusetuksiin pitää sitten puuttua lakien ja viranomaisten kautta. Itse en kuitenkaan näe ihan esimerkkisi tyyppisen kusetuksen tällaista toimintaa olevan, vaan kyllä siinä aika paljon vastuuta menee tuon kuluttajan omalle kontolle. Toki jonkinlaisen terapian paikkaa en kiistä, jos tuollaisiin menee enemmänkin rahaa eikä vastinetta juurikaan tule.
 
Gamepassiin peli sit tulee 28.3. Hienoa pääsee porukka testaan peliä ilman lisämaksua.

Uber uniqueiden dropp rate % nostettiin tiistain päivityksessä. Alla Robbin testailuja asiasta putooko niitä nyt paremmin. Mitä nyt pelaillu ja muutenkin seuraillu näitä niin eipä sitä rate % ole hirveesti nostettu eli ei ole näkynyt.

Gamepassiin peli sit tulee 28.3. Hienoa pääsee porukka testaan peliä ilman lisämaksua.

Jos olisin koko ajan tiennyt, että tässä menee näin kauan, niin olisi mennyt jo viime vuonna ostoskoriin, mutta hienoa, että kuinka tässä jo lopputalvesta sentään tämä saadaan Game Passiin.
 
Jos olisin koko ajan tiennyt, että tässä menee näin kauan, niin olisi mennyt jo viime vuonna ostoskoriin, mutta hienoa, että kuinka tässä jo lopputalvesta sentään tämä saadaan Game Passiin.
Minulla taas ei ollut mikään kiire. Pelasin aikoinaan Diablo 3:n yksinpelinä kerran läpi ja siinä se, joten ei tämänkään pariin niin kiire ollut. Varsinkin kun nyt on ollut jo pidempään käytännössä varmaa, että tämä tulee Game Passiin, niin helppo oli pelailla jotain muuta odotellessa.
 
Ylös Bottom