Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Dirt Rally 2.0 - Kisaraportit Yms.

4WD Suomi-Sarja/Monte

Up to 2000cc luokkaa ajanut pari kertaa, aina Sitikalla, nyt otin kokeeksi alle Fordin. Ajattelin ajaa kauden haastavimman rallin varman päälle.

Sehän suunnitelma meni heti EK2:lla läskiksi. Ensin kuivalla osuudella takarengas rikki kivikaiteeseen, vaihto ja hetken päästä samallatavalla syyläri mäsäks. Maaliin ajattelin silti päästä, ihan testi mielessä. Huoltoon raahauduin täysin ajokolvottomalla kotterolla. Loppujen lopuksi oli pakko keskeyttää EK6:lle, kun huollossa aika ei riittänyt ohjauksen korjaukseen, eikä Fordi enää kääntynyt mihinkään.
 
Viimeksi muokattu:
4WD Suomi-sarja Monte

Rauhassa tuli lähdettyä ilman mitään repimistä.
Ek4 tai 5 auto liukui tosi hitaasta vauhdista vasemmalla olleisiin puuaitoihin ja yleisön päälle ajamiseksi se tulkittiin. Siitä 8sek penaltia.
Ek6 pieni hipaisu muuriin ja oikea eturengas meni. Tuossa vaiheessa oli ajettu pätkää jo noin 5min, joten en alkanut vaihtamaan. Loppu tultiin vanteella ja kolmella pyörällä.
Ek7 pieni pusu keulaan ja syyläri rikki. Auto alkoi pätkimään jo aika varhaisessa vaiheessa ja kartturi huomautteli ongelmista moottorissa.
Vikalle pätkälle lähdin vajaan 7sek kaulalla B Kröönholmiin ja pahasti yskivällä autolla.
Onneksi oli lyhyt pätkä, niin pystyin niukasti pitämään vielä BK:n takana, marginaalin jäädessä vajaaseen 4sek.

Konsolifin Puola

Tämäkin on aloitettu, mutta tarkoitus jatkaa myöhemmin loppuun.
Alkuun lähti tosi mukavasti homma rokkaamaan ja ajaminen tuntui helpolta.
Ek5 sitten lipsahti ihan oudossa paikkaa ja auto alko nakkelemaan perää rinnalle lähes täydestä laukasta. Puut kolisi ja olin jo varma, että ajot päättyi siihen. Onni oli matkassa ja pääsin jatkamaan, mutta niin pitkälle se auto siitä kimposi, että minuutti penaltia ja tasoitusta tuli annettuaan tuossa tilanteessa varmaan kaikkinensa 1,5minuuttia. Sen jälkeen ajoin rikkinäisellä autolla vielä yhden pätkän ja huollossa korjasin mitä aika antoi myöten. Kaikkea ei saanut korjattua, joten rallin toinen puolikas voi olla mielenkiintoinen ajettava. Jatkan viikonloppuna tuon rallin loppuun...tai niin pitkälle kuin autolla vielä pääsee :)

Edit: ajoinkin Puolan loppuun nyt jo. Moottori vähän pätki ja tilanteitakin oli. Viimeisessä huollossa sain moottoria ehjättyä ja vika pätkä tuli mielestäni nyt aika puhtaasti. Ainakin olen tyytyväinen siihen vikan pätkän ajoon :)

Ek9 oli pieni tilanne, mutta taas oli onni matkassa. Yskivä moottorilla kun yritti pitää vauhtia yllä, niin se meinasi kostautua (videolla vähän jälkeen 1min). :D

Viimeksi muokattu:
Kfin_1 Polakki

Yritettiin tulla rauhallisesti jotta päästään maaliin, lähes onnistui mutta neti EK7:n alussa vasen etupyörä ei halunnut pysyä autossa.
En vaihtanut, se kannatti sikäli että aikahukka jäi selvästi alle minuuttiin katsojien kolaamisesta->penalttia huolimatta.

Ei pysty ymmärtämään Puola specialistien vauhtia ajokelvottomallakin autolla. Itsellä tuli kuitenkin tietä pitkin sen mitä tuolla pääsen ja vain yksi rengasrikko.
Kuivalla ero siedettävä mutta kostealla ja sateella valovuosi/ pätkä :eek: .

2H Saksa

Onnistuin taas kolaamaan katsojan EK2 ja EK4, muuten varmanpäälle ajoa (tai no varmanpäälle ajoa silloinkin yritin kun katsojat kolasin :rolleyes:)
 
Viimeksi muokattu:
KonsoliFin_1 Puola Mitsubishi Lancer Evo X

Alku sateella varman päälle ja yrittin tihrustaa tietä, missä mennä. Onnistui aika hyvin ja ei mitään suurempaa ohjelmaa.
Huollon jälkeisellä Ek 4:lla huoltopäällikkö tuli pyytään syömään ja aivopieru siitä!:D Risteys suoraan ja puihin.
Tuulilasi halki, ohjaukseen jotain ja mikä parasta, rytmi ihan kateissa.

Ihmeen hyvin tuli sit kuitenkin Ek:t 5-9, kun nyt jälkeenpäin katoin aikoja. Vaikka vitosesta seuraavaan huoltoon auto aliohjasi pahasti.
Kärki miehelle (JiiVee) ei tullut enään eroa pätkä ajoissa paljookaan. Tosin tais olla hänellä jotain ohjelmaa.

Loppu pätkät 10-12 pientä ohjelmaa, mutta ei mitään isompaa. Jostain syystä ei vaan kello tykännyt.

Kärki vauhtiin ei ollu asiaa tässäkään kisassa.:)
Maalissa kuitenkin!
Oli haasteellinen kisa kaikenkaikkiaan!

Oliko jollain tietoa, mitä kilometrimääriä noi eri renkaat kestää?
Toki vaikuttaa sadekeli ja ylipäätänsä lämpötila vaihtelut vai onko mallinnettu?
 
2H

Sitikal tuli kurvailtuu läpi ilman suurempii ongelmii mitä nyt märäl pätkäl meinas softit olla vähä liukkaat
 
2H kisan sunnuntaina Ruotsi, 8 EK:tä, kalustona GT eli penkkojen levitystä tiedossa.

Kaksi yö pätkää, yksi huolto, lumisadetta oli sen verran Group B WT 2019 vikassa osakilpailussa, että nyt ei Ruotsissa sada lunta.
 
Dirt Expert Espanja

Siinä pyörittiin 5-12 sakissa EK9:lle jossa ajattelin että vedetään oikeen reteesti se pitkän pätkän puolivälissä oleva takapiikki vasen..
Hieman liian myöhään jarrulle ja käsijarrua, kylki edellä muuriin ja molemmat oikean puolen renkaat puhki. Ajo jatkui vielä hetken mutta kun renkaat tippuivat vanteelta auto karkasi "syvään ojaan" jossa ei nostotalkoisiin enää riittänyt porukkaa:)

Kovasti tökkinyt viime aikoina nämä kisat:D
 
2h Saksa
Muutaman oluen jälkeen meni ihan ok vaikka oli joitakin virheitä. No, olen tyytyväinen jos alle 20 sek. jään kärjestä.
Pistäkää joku Lobby kisan taas joskus, se oli hauskaa kun livenä näki missä mennään.
 
Muistutuksena, vielä ehtii ajamaan ekan kisan 4WD Suomi-Sarjaa, Montessa 8EK:ta UpTo2000cc luokkaa. Ajoaika päättyy huomenna su klo.12

Linkki Klubiin:
Sunnuntaina aukee fb-sivut, missä paremmin esillä tulokset ja tarkempaa infoa systeemistä.
 
Viimeksi muokattu:
Pieni mainostus tännekkin seuraavasta Clubista.

Kisoja lähinnä lauantai iltaisin, ja jossa Clubin Owner tekee kisat simuloiden oikeita. Jos nyt
mahdollista olemassa olevilla työkaluilla. Käykää liittymässä, jos kiinnostaa.
Itse liityin, mutta en ole vielä kerinnyt yhtään ajaa.

Yhteyden pito Discordissa
Finnish Simracing United (FiSU) community on Discord
 
Nyt tuli infoa illan kisasta, ketä kiinnostaa:

ILTARALLIN TESTIKILPAILU 2 Iltaralli koostuu kahdesta osakilpailusta saman autoluokituksen autolla. Kilpailutapahtumaan voi osallistua tästä linkistä https://dirtrally2.com/clubs/club/191855 tai hakemalla klubia FISU IR T01. Kilpailu on avoin kaikille, eikä vaadi erillistä hyväksymisprosessia. Huomatkaa että voitte liittyä klubiin myös kännykällä. Kilpailun järjestäjän tulos tullaan hylkäämään. Pistelasku toteutetaan jokaiselta lyhyeltä jaksolta (event) erikseen. Eniten pisteitä saanut voittaa. Kamerakuvakulma on vapaa. Kaikki ajoavustimet kuten ABS ja TC ovat kiellettyjä. Auto: Group A 1. Vuoristoralli Aikataulu Jakso 1: 21:01 - 21:15 ------ Huolto 1 ------ Jakso 2: 21:16 - 21:30 ------ Huolto 2 ------ Jakso 3: 21:31 - 22:00 Erikoiskokeita: 5 kpl Pituus 25 km 2. Soraralli Aikataulu Jakso 1: 22:01 - 22:15 ------ Huolto 1 ------ Jakso 2: 22:16 - 22:30 ------ Huolto 2 ------ Jakso 3: 22:31 - 23:00 Erikoiskokeita: 5 kpl Pituus: 41 km Kilpailun lähtöpaikka on lisäluokkana perältä. Suositellaan vararenkaan mukaan ottamista.
 
Tämähän on mielenkiintoinen. Ekasta ehdin ajamaan kummatkin nipin napin, mutta ei ehtinyt ilmeisesti tallentaa tulosta toiselta pätkältä.

Tykkäsin tästä formaatista, jossa porukat vetää suunnilleen samoihin aikoihin pätkät, eikä sitä pätkää ehdi käydä ”nysväämässä” välissä. Tuo mukanaan lisää realistisuutta.
 
Viimeksi muokattu:
Group 4WD HC Puola

Olipa nyt vaikeeta jostain syystä. Auto tuntui tosi vikuroivalta koko ajan ja ei saanut luottoa.
Useampi spinni tuli, mutta ei muuten mitään ihmeellistä, kun tuli ajettua varovaisemmin.
 
Group 4WD HC Puola

Kävi "Mikkolat 1000 Lakes 1985" ja lähti Audista koko takasiipi EK1:llä jonka jälkeen auto oli kokolailla levoton.

Rengasrikkoja yhteensä 3kpl ja rikkinäisellä renkaalla raahauduttiin aina maaliin, pelto tai metsikkö vierailuja lukematon määrä.

Kisojen tekijälle oma mielipide. Kun näillä B-ryhmän peleillä ajetaan niin huoltoväliä vaikka 3 pätkään! Ajaminen ei vaan ole kovin mielekästä kun harditkin on täysin loppu jo 5-6EK:lla ja ajo kuin luistinradalla kesärenkailla. Ja kyllähän näitä parsittiin entisen maailman aikaankin joka välissä mitä mahdollista.

No, omasta kädettömyydestähän se tietysti johtuu, mutta ei kannata ihmetellä jos liiga ei ole kovin suosittu ja niistäkin ketkä ajaa 6/20 pääsee ta viitsii ajaa maaliin (sama konsepti se Group B WT 2019 joka tosin pilattu myös lähes jatkuvalla surkealla kelillä) :rolleyes:
 
Onhan tuo B 4WD HC nyt tosiaankin enemmänkin luotettavuusajoa kuin nopeuskilpailua. Ihan vain maaliin päästäkseen on rauhoitettava ajoa aika paljon. Haastetta siinä ainakin on yltä kyllin, mutta meneekö jo vähän liiankin extremeksi, niin se on siinä ja siinä. Se toinen, missä oli jatkuvaa lumisadetta Ruotsissa, niin se ainakin meni mielestäni ihan totaalisesti överiksi. Ei mun silmät kestäneet sitä ja keskeytys oli lopulta edessä pitkälti sen takia.

Tuli ajettua eilen Konsolifin FWD ja olipa tiukkaa taistelua pitkän aikaa REIN8684 kanssa. Ero oli pitkään noin 5sek, kunnes yhdellä pätkällä kellistin auton kyljelleen. Sen jälkeen eroa tuntui olevan lähes mahdoton saada enää pienentymään. Kovaa menee REIN8684 etuvetoisella. Viimeisellä pätkällä ihan samaa tahtia, mutta ajoin maalissa sitä punaista maalimerkkiä päin ja en saanut aikaa pätkälle. Eli keskeyttäneeksi merkittiin siitä osumasta...:D
 
Group 4WD HC Puola

Kävi "Mikkolat 1000 Lakes 1985" ja lähti Audista koko takasiipi EK1:llä jonka jälkeen auto oli kokolailla levoton.

Rengasrikkoja yhteensä 3kpl ja rikkinäisellä renkaalla raahauduttiin aina maaliin, pelto tai metsikkö vierailuja lukematon määrä.

Kisojen tekijälle oma mielipide. Kun näillä B-ryhmän peleillä ajetaan niin huoltoväliä vaikka 3 pätkään! Ajaminen ei vaan ole kovin mielekästä kun harditkin on täysin loppu jo 5-6EK:lla ja ajo kuin luistinradalla kesärenkailla. Ja kyllähän näitä parsittiin entisen maailman aikaankin joka välissä mitä mahdollista.

No, omasta kädettömyydestähän se tietysti johtuu, mutta ei kannata ihmetellä jos liiga ei ole kovin suosittu ja niistäkin ketkä ajaa 6/20 pääsee ta viitsii ajaa maaliin (sama konsepti se Group B WT 2019 joka tosin pilattu myös lähes jatkuvalla surkealla kelillä) :rolleyes:
Täytyy seuraavaan kauteen laittaa kolme huoltoa. Varsinkin näillä B-ryhmän autoilla tuo yksi huolto on liian vähän.
 
Ylös Bottom