Dirt Rally 2.0

Raidman

Active Member
Ajon kyllä tulla ajelemaan kunhan mökiltä kotiudun. Pleikka on mökillä mukana ja kokeilin padillä pelata, ei kyllä tullut yhtään mitään rallin ajamisesta
 
Fabre#4

Well-Known Member
Pohdin tuossa useammankin illan, että lähteäkö ajamaan sitä Argentiinan viikkohaastetta B-ryhmän takavedoilla. No, lähdin ajamaan sitä Lancia 037:lla ja sehän oli jopa ihan kivaa, vaikka Argentiina ei tosiaankaan kuulu omiin suosikkeihin. Odotin, että ahtaat ja epätasaiset pikikset saisivat tuon Italian ihmeen veivaamaan edes ja takaisin, mutta mitä vielä! Sehän tuli oikein nätisti ja peräkin meni ennakoitavasti juuri sinne, minne pitikin. Kahdeksalla pätkällä kaksi "puolispinniä", eli päädyttiin aavistuksen poikittain tielle, mutta kuitenkin niin, ettei pakittaa tarvinnut, eli käytännössä kaksi stoppia tielle. Lähinnä siksi, että tulin kaksi kertaa aavistuksen liian kovaa mutkaan.

Olen ollut positiivisesti yllättynyt tuosta autosta. Odotin sen olevan paljon kauheampi ja vikuroivampi laite, mutta melkein voisi sanoa, että paras takaveto, jota olen tässä pelissä ajanut. Kulkee kovaa, mutta pysyy myös käsissä kivasti ja ennakoitavasti.
 
JiiVee-

Well-Known Member
Olisikohan muuten jo ihan tilausta erilliselle ketjulle näistä club-kisoista?

Tuo @HenkkaT Oivonen aiemmin mainitsema ja tiettynä kellonaikana ajettava ralli kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Vielä kun tosiaan olisi ilmoittautumisten yhteydessä arvottu ensimmäisen rallin lähtöjärjestykset ja muissa osakilpailuissa lähtöaika määräytyisi pistetilanteen mukaisesti. Vaikeuksia se vain toisi osalle, jos ei satu lähtöaika sopimaan omaan aikatauluun...?
Olen kuulolla näiden suhteen ja yritän ehtiä @ÄmVee illan rallin ajamaan.
 
B Kröönholmi

Well-Known Member
Teetkö seuraavan kisan?
Ilmoita tänne koska se aukeaa.
Voi laittaa tuohon DLC:hen joka vapautuu silloin lauantaina klo 18, HC:hen joka vapautuu sunnuntai aamuna tai sitten ihan oma clubi näille pikakisoille.
Toki, tosin ei harmainta hajua miten niitä tehdään.

Ei varmaan enää riitä pelaajia kaikkiin, mutta nyt olis sellanen 2 tunnin clubi johon voidaan rustailla vaikka joka illalle / sovitulle ajalle kisaa jos kiinnostusta riittää.
18-21 Luulisi olevan paras väli. Itse ainakin aina mukana jos mahdollista.

Jatketaan B-ryhmän 4WD ja Ruotsia olis tarjolla tänään halukkaille.
Kilpailuaika klo 19-21.
Yritetään, kuski saattaa olla ottanut "pari" olutta liikaa.
Sukunimi oikeastaan velvoittaa osallistumaan B-ryhmän kisoihin Audilla;)
 
Viimeksi muokattu:

Ac3way

Well-Known Member
Pitäiskö klubitörinoilla olla oma ketju niin ei satunnaislukija häkelly ja esim. peliin liittyvät uutiset/päivitykset ei huku niin helposti?
 
JiiVee-

Well-Known Member
Pääsin Ruotsissa huoltotauolle. Kaikki korjattu ja jatkuu
Sama juttu! Ek3 tuli heitettyä aika komiat ja pitkät voltit. Rengas meni siinä ja auto aika rusinaksi.
Sen jälkeen joutui rauhoittamaan, kun ei ollut enää renkaita.
Päätin kokeilla Pösöä ja onhan se aika vikura peli tuolla :)
Ei muuta kuin jatkamaan...FINGTR vielä liipasimella, mutta Grönholmi karannut liian kauas upealla ajollaan.
 
B Kröönholmi

Well-Known Member
Maalissa ja vaikea sanoa mihin riittää.. Aika hyvin tuli kuitenkun "olosuhteet huomioiden". Pitkä etuylitys tuotti vähän hahmottamis ongelmia.

On se vaan pojat hienoa laskea kun on voiman paskaa koneessa ja kunnon flow päällä. Nyt palkitsen itseni parilla lisä ölpöllä ja siirryn tulosseurannan pariin :cool:
 
Fabre#4

Well-Known Member
Pitäiskö klubitörinoilla olla oma ketju niin ei satunnaislukija häkelly ja esim. peliin liittyvät uutiset/päivitykset ei huku niin helposti?
Äänestän jaa eli kyllä. Kyllähän noita lukee, mutta itse peliä käsittelevät uutiset ja vastaavat katoavat aika lahjakkaasti tuonne muiden viestien väliin, kun muuten sivut ovat täynnä kertomuksia siitä, millä pätkällä pelaaja osui mihinkäkin kiveen. Älkää ottako pahalla, hauska noita on lukea ja mukavaa, että jaksatte kirjoitella, mutta voisi laittaa pelistä koskevan yleiskeskustelun erikseen ja clubitarinat ja niihin liittyvät järjestelykeskustelut erikseen.
 
JiiVee-

Well-Known Member
Maalissa ja vaikea sanoa mihin riittää.. Aika hyvin tuli kuitenkun "olosuhteet huomioiden". Pitkä etuylitys tuotti vähän hahmottamis ongelmia.

On se vaan pojat hienoa laskea kun on voiman paskaa koneessa ja kunnon flow päällä. Nyt palkitsen itseni parilla lisä ölpöllä ja siirryn tulosseurannan pariin :cool:
Pari ekaa pätkää lupaili hyvää kilvanajoa, kunnes sitten kolmannella tein ison virheen.
Kovaa menit Ruotsissa ja ilman sitä megakaatoa, rengasrikkoa ja spinnailuja ei silti olisi vauhti riittänyt haastamaan. Hienosti ajettu!
 
veltsu73

Active Member
Ehdotan vielä että otatte väliajat yms pois käytöstä niin pystyy keskitymään vain omaan ajoon ja tulos selviää vasta maalissa. (Kiitos vinkistä T.Oivonen);)

Ja kyllä, oma ketju kisoille.
Dirt Ykköstä ajaessa ei mitään näkyvissä ku mutkien nuolet ..pleikalta kaikki ilmot pois..
Ei minulla kärsi olla mitään häiriötekijöitä näkyvillä ajaessa!
Kisa ketjun kannatus täältäki ..jospa tässä osaa ottas ajuihin. jahka totutellee ruudulta ajamaan vr:n jälkeen
 
HenkkaT Oivonen

Well-Known Member
Laittakaahan tänne sit linkkiä, jos muutatte keskustelu ketjuja! Et pysyy ajantasalla!
Välimerellä on sit parin viikon ajan poolilla kiva lueskella raportteja!
 
Gunslinger

Well-Known Member
Dirt Ykköstä ajaessa ei mitään näkyvissä ku mutkien nuolet ..pleikalta kaikki ilmot pois..
Ei minulla kärsi olla mitään häiriötekijöitä näkyvillä ajaessa!
Kisa ketjun kannatus täältäki ..jospa tässä osaa ottas ajuihin. jahka totutellee ruudulta ajamaan vr:n jälkeen
Juu vaatii hiukan totuttelua vanha näkymä ja on tää 2:n ihan tuntuinen muutenkin. Esim aattelin nyt rykästä Konsolifin Dlc:n Puolan kisan B-ryhmän nelikolla. Pakko ajaa pari ek:ta testiä, että saa autoon tuntumaa ja pääsee toivottavasti maaliin asti. Pitäneen ottaa maksimi määrä renkaita mukaan. Auto liukuu soralla paljon enemmän ja perä karkaa kaasulla ihan eritavalla, mitä on tottunut aikaisemmassa.
 
No kadettia testaamaan kerkesin ja lansiaa..herkemmin lähtee sladiin ku ykkösessä.kyllä!
Toki perustuu tuohon rengas valintaan..tai jotain..huono sanoa näin vähällä ajulla..
Mut nuo hypyt...tuntuu et pumpuliinko sitä alas tullaan..?(vai oliko näissä bilsteinin kepit vakiona!)sen minkä nyt loikkaa puolassa ajaessani muutamia pätkiä..nooh tästä aletaan reenaamaan..hyvältähän tåmä vaikuttaa muuten..
 
Ylös Bottom