Dragon Age: The Veilguard

[shamaniac]

Ylipäätään peli tuntuu paremman sanan puutteessa vähän lapselliselta. En kaipaa aiempien Rakuunoiden hurmesadetta, mutta pelaajaa aliarvioidaan, kun seuraava way point osoittaa kahden seuraavan metrin päähän ja ns. puzzleissa pitää siirtää "avainta" "lukkoon" muutaman metrin verran. Kai ne way pointit saisi piiloonkin, jolloin pitäisi itse edes vähän yrittää seikkailla. Ehkä mut on vain hemmoteltu piloille Witchereiden ja Kingdom Come -pelin ja miksei myös Baldursin myötä odottamaan uskaliaampaa tarinaa ja rosoisempia NPC:eitä.

En puolustele tässä varsinaisesti Veilguardia vaan enemmänkin osoitan syyttävää sormea laajemminkin: nykypeleissä tuo kädestäpitely on (ollut jo pitkään) ärsyttävän yleistä. On opasnuolet, minimapit ja selittävät NPC:t tai pelattava hahmo, joka kertoo puzzlen ratkaisun ennen kuin ovesta ehtii sisään. Itselle varsinkin Assassin's Creedit on jotenkin sellaisia pelejä, joissa kaikki on tehty mahdollisimman sulavaksi, siinä määrin että missään ei ole oikein mitään kunnon haastetta tai varsinaista pelaamista.

Muutenkin nykyään tulee itse arvostettua enemmän pelejä, joita oikeasti pelataan. Ei mitään realistista löntystelyä vaan esim. tiukkaa tasohyppelyä, jossa jokainen moka on pelaajan. Nuokin mainitut Witcher 3 ja Kingdom Come on toki hienoja pelejä ja niissä on tosiaan sitä mitä kirjoitat mutta niistäkin puuttuu se "tiukka" peruspelaaminen, mitä on vaikka tasohyppely-, räiskintä- tai autopeleissä. Ei tietenkään kaikkien pelien tarvitse samaa tarjota mutta omalla kohdalla on joku vaihe, että kaipaa sitä että alla on kunnon menopeli, joka tottelee ohjaksia täydellisesti - oli se sitten pelihahmo, auto tai mikä tahansa ohjattava.

 

[Fabre#4]

Tuli tuossa aloiteltua kakkoskierros tämän kanssa ja totuttuun tapaan se mennään warriorilla, kuten ykköskierros aina maagilla. Gameplayn puolesta tuo warrior on ollut todella positiivinen yllätys Inquisitionin jälkeen, missä se tuntui vähän tylsältä ja 'itseään toistavalta'. Tässä hahmolla on alkuleveleilläkin tarjolla jo varsin kiinnostavia liikkeitä ja kilven kanssa on tarjolla mielenkiintoisia komboja. Shield Toss tekee hahmosta vähän sellaisen Captain American, kun kilven heiton ja torjuntojen ympärille rakentuu hahmo. Lisäksi iso bonus siitä, että lennosta voi vaihtaa miekka+kilpi kombon ja kaksikätisen aseen välillä, joka tuo vaihtelua taisteluihin.

Human mage oli ensimmäinen hahmo, kakkonen on naispuolinen sinihiuksinen haltia. Maagi ja warrior tuntuvat niin erilaisilta pelattavilta, että melkein kuin pelaisi 'eri peliä'. Taistelu tuntuu niin erilaiselta.

 

[jhsa]

Täälläkin toinen kierros jo reilussa puolivälissä. Eka meni human rogue grey wardenilla (platinaan), nyt dwarf warrior shadow dragon. Näistä ainakin jälkimmäisen kanssa tuntuu olevan paljon enemmän kivaa lisädialogia ja maustetta mukana. Toki Grey Wardenillakin oli tietyissä pelin osissa paljon omaa dialogivalintaa (ja onpa yhdellä pelin alkupään valinnalla lisävaihtoehto Grey Wardenin kanssa joka muuttaa yhtä paljon myöhemmin tapahtuvaa sivutehtävää jonkin verrankin). Seuraavaksi (hahmo jo aloitettu ja alkua katsottu) elf mage veilguard, ja sen jälkeen voisi vielä katsoa dwarf rogue antivan crow kierroksen... Tosin tuli jo huomattua noiden kolmen kanssa että peli ei tue enempää hahmoja.

Olen kyllä tykännyt oikein paljon kokonaisuudesta, tosin kyllähän tuossa paikoitellen joidenkin hahmojen nassut ovat vähän turhan siloiteltuja, muissa ei niin häiritse, etenkään omassa hahmossa.

 

[koomikko]

Mutta samanaikaisesti pelaamisen vaivattomuus, taistelun jouhevuus, tasonousut ja itemisaatio koukuttavat jatkamaan. Ainahan se lohikäärme ruudulla jaksaa säväyttää.

Tuon pelaamisen vaivattomuuden siivittämänä (ja huomenna ehtyvän PS+-kuukauden kannustamana) vein Rakuuna-ajan lopputeksteihin asti. 33 tuntia naarasin lähinnä yksinomaan main quest edellä -- ja sehän kostautui loppuhuipennuksessa karulla tavalla.

Aiemmin jo ehdin listata plussia ja miinuksia. Merkityksettömiltä tuntuvissa dialogivalinnoissa ei ollut oikein ehtaa roolipelihenkeä, mutta pelaaminen itsessään oli mukavaa. Ehkä toistuva taistelu alkoi olla pikkasen puuduttavaa loppua kohden.

Graafinen esillelaitto oli maittavaa vaihtuvine maisemineen. Vähän Fortnite-henkiset hahmomallitkin hyväksyin tietoisesti valittuna art directionina. Paikoin tekstuurit olivat vähän yksityiskohdattomia ja tuhnusia. Äänimaailma oli kerrassaan järeä. Perhe tuskin arvosti siinä missä minä toistuvaa sotavasaran muhkeaa kumahdusta vastustajan kupoliin. Musiikista ei jäänyt oikein mitään mainittavaa mieleen, vaikka puikoissa oli vanha suosikkipaisutellijani, Hans Zimmer. Piti ihan muistia verestää, että Inqusitionissa oli tosiaan parempi teema.

Etenkin tarinan kliimaksi sai nostamaan pelin 4/5 tasolle. Just niin isoksi heitettyä high fantasyä tapettavine jumalineen ja lohikäärmeineen, kun toivoinkin näkeväni. Olin positiivisesti yllättynyt loppuratkaisun rohkeudesta, semminkin kun muuten kuljettiin aika varovaisella ja säröttömällä linjalla, jossa kaikki tykkää kaikesta.

Spoileri: Loppuratkaisusta ja vähän muustakin

Koska seurasin lähinnä vain pääjuonta, sain Rookin ja koko seurueen tapatettua. Ohhoh. Kyllä tästä kertaalleen varoitettiin point of no returnin kohdalla. Rogue one -kohtalo. Piilotetaan saman spoileritägin taakse myös se, että oli kiva nähdä Inkvisiittori kaikkien näiden vuosien jälkeen! Hukattu mahdollisuus oli se, että Varric-kohtauksista olisi saanut kivan potpurin, jossa alleviivattaisiin sitä, että Varric ei oikeasti puhu muulle köörille Sixth Sense -hengessä.

Muutama kuva eeppisen matkan varrelta:

 

[Chemo]

Tavallaan ”Failguardin” nostattama viha on hienoa! Kertoo siitä, että DA:han kohdistuu intohimoa ja muita isoja tunteita.

Itselleni tämä hupsuttelu kuitenkin maistuu ihan kivasti. En ole pelannut aikaisempia osia eikä pelisarjaan ollut mitään tunteita, eikä tähän siis ennakko-odotuksiakaan.

Mietin uppoutumista Thedaksen maisemiin Veilguardin jälkeenkin. Kirjoja ja sarjiksiakin näyttäisi olevan tarjolla. Ja Inquisitionin Deluxe-versio näyttäisi olevan PS Storessa €6,98. Kysymys sarjan faneille: kantsisko vaivautua vuonna 2025?

 

[Deauxnim]

Lyhyesti: Kantsii, ja tietysti puhun vain omasta puolestani. Harmi ettei Inquisition ole saanut rakkautta 60fps pätsin muodossa pleikalle (korjatkaa heti jos olen väärässä), mutta onhan se yksi rakkaimpia pelejä PS4 aikakaudelta. Lisäritkin olivat kovasti mieleeni, ja pelihän irtoaa niin pöyristyttävän halvalla että tuli ostettua PC:llekin. Kahden ensimmäisen kanssa en enää vaivautuisi.

 

[Dragonfly]

Kahden ensimmäisen kanssa en enää vaivautuisi.

Kyllä nimenomaan sen ensimmäisen kanssa vaivautuisin. Tietysti on kiinni paljon siitä minkälaisista peleistä tykkää, mutta jos haluaa enemmän perinteistä roolipeliä kuin toimintapeliä roolipelielementein, niin ei muuta kuin ensimmäinen osa pelaukseen. Siinä on tosi karujakin juttuja ja valintoja verrattuna näihin uusiin osiin. Graafisesti se on tietysti jo vähän vanhentunut, mutta jos sen yli pääsee niin sisältö on rautaa edelleen.

Täältä tosi isot suositukset ensimmäiselle osalle, eli Dragon Age Originsille.

 

[templar]

Kannattaa tsekata Inquisition jos Dragon Agen maailma kiinnostaa. Hyvä peli. Veilguard jatkaa aika luontevasti siitä mihin Inq. jäi (sekä pelillisesti että tarinallisesti). Miksei myös Origins ja kakkonenkin, tosin konsoli puolella nuo kaipaisi jo jonkinlaista remasteria.

Meikäkin on pelannu nyt Veilguardia, karvan alle 20 tuntia mittarissa. Kuten vähän arvata saattoi, oli taas melua ja kohua tyhjästä, mitä tulee tietynlaiseen keskusteluun pelin ympärillä. Alkupuolella pelin päähubissa oli jotain peiliä tutkiessa valinta ottaa päähahmolle non-binary tausta, joka tuntui vähän päälle liimatulta ja hetken mietein "miten tämä liittyy yhtään mihinkään?" mutta sitä lukuunottamatta huomaa pelaavansa ehtaa action roolipeliä eikä propaganda simulaattoria.

Tarina ja hahmot on napanneet hyvin mukaan. Siinä mielessä perus Dragon Agea että hahmo interaktiot ja dialogi on sitä parasta antia. Valintojen vähäisyys, tai tarpeettomuus, on ihan validi kritiikki mutta toisaalta henk koht ei haittaa vaikka tarina menee tiettyä kaavaa pitkin.

Taistelu systeemi pelisarjan paras? Ainakaan vielä ei ole alkanut tympimään. Ehkä asiaa auttaa se että rytmitys on hyvä vaikkakin tarina tehtävät on aika putkijuoksua. Välillä saattaa olla pitkiäkin pätkiä ettei taistella yhtään vaan katsellaan maisemia ja hahmot höpöttää, joka toimii hyvin. Puzzlet on aika tympeän helppoja ja turhahkoja.

Pelasin aluksi kuulokkeilla (mitä harvoin teen) mutta ne jäikin päähän koska audio puoli on varsin hyvä! Samoin myös visuaalit, nätti peli ja tekniset ongelmat pyöreä nolla performance modella.

Elikkä maistuu todella hyvin tällä hetkellä ja on aika pitkälti sitä mitä Dragon Agelta saattoi odottaakin vuonna 2024.

 

[Chemo]

Kiitos mielipiteistänne! Inquisition on asennettuna ja odottaa vuoroaan.

Puzzlet on aika tympeän helppoja ja turhahkoja.

Juu, tässä pelissä taitaa olla kohtuullisen turhaa odottaa Talos Principle-tyyppisiä ”Aa-ha! Keksinpäs!”-hetkiä XD

 

[templar]

Tää meni viimein eilen läpi ajassa n. 56 tuntia. Kaikki companion questit tein ja jotain olennaisimpia sivutehtäviä mutta paljon jäi arkkuja keräämättä ja tehtäviä suorittamatta.

Ei oikeastaan muuta lisättävää aiempaan viestiin kuin että onhan tämä graafisesti todella upea peli. Juoni oli ihan ok ja varsinkin viimeiset muutama tunti erinomaista fantasia tykitystä.

Hiukan spoilereita lopusta:

Spoileri

mulle tuli ns. Paras ending koska companion questit tehty ja lopun valinnoissa otin puolivahingossa oikeat. Solas suostuteltiin ja rakkaansa kanssa laittoivat Veilin kiinni. Harding oli ainoa joka kuoli, ilmeisesti vähintään yks hahmo kuolee teki niin tai näin.

Eli olen todella tyytyväinen tuohon loppu ratkaisuun.
Vahva 8/10 peli, pääasiallisesti rentouttavaa pelattavaa ja hyvä esimerkki ettei kannata aina netin leuan louskuttajia kuunnella.

 

[Ippenator]

Kyllä nimenomaan sen ensimmäisen kanssa vaivautuisin. Tietysti on kiinni paljon siitä minkälaisista peleistä tykkää, mutta jos haluaa enemmän perinteistä roolipeliä kuin toimintapeliä roolipelielementein, niin ei muuta kuin ensimmäinen osa pelaukseen. Siinä on tosi karujakin juttuja ja valintoja verrattuna näihin uusiin osiin. Graafisesti se on tietysti jo vähän vanhentunut, mutta jos sen yli pääsee niin sisältö on rautaa edelleen.

Täältä tosi isot suositukset ensimmäiselle osalle, eli Dragon Age Originsille.

Origins on kyllä sinänsä erittäin hyvä peli. Pelasin sen jopa toiseen kertaan läpi hiljattain boxin taaksepäin yhteensopivuudella. Ja minä pelaan erittäin harvoin mitään peliä uudelleen kampanjan läpäisyn jälkeen. Pitää olla itselleni todella erityinen peli, että edes harkitsen uutta läpipeluuta. Eli siis todellakin suosittelen Originsia. Kakkonen ei ihan niin hyvä ollut, kun senkin joku aika sitten pelasin läpi vasta ensimmäistä kertaa, mutta kyllä sekin sentään menetteli. Inquisitionia sitten kuitenkin suosittelen itse eniten. Se on minulle selvästi paras ja rakkain peli kyseisessä pelisarjassa. Toki viimeisin on vielä minulta pelaamatta, vaikka se tuli kesällä alesta XSX:llle ostettua, ja nyt se olisi pleikkarillekin pelattavissa plussapelinä. Tulee varmasti pelattua, jos pelisuma vähän hellittäisi jossain vaiheessa. Voi olla kyllä turha toivo, että hellittää…