Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

DSi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Aatami
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: DSi

Itseltä löytyy myös DSi. En ole (retail) pelejä pahemmin ehtinyt testata (mun eka DS itseasiassa - vaikka tiettyjä DS-pelejä onkin tullut matkan varrella pelattua), mutta onhan noilla äänillä ja varsinkin kameroilla leikkiminen ihan hauskaa. Helppo nähdä, että varsinkin tietyn ikäryhmän muksut on ihan pähkinöinä noista uusista ominaisuuksista. Kaikki myös toimi konsolissa aika mallikkaasti ja langaton nettikin löytyi ns. heittämällä. Näytöt oli kirkkaat ja aika selkeät (joskin PSP:n jälkeen kuitenkin aika tavalla graafisesti heikommat).

"WarioWare - Snapped" -latauspeliä testasin, ja ihan hauska paketti sekin (joskin kai tuo on hiukan ronkeli valonlähteiden suhteen). Mutta totuus on myös se, että itse odotan juuri noita GB/GBA -pelejä latauspalveluun ja sitten myös hieman "perinteisempiä" DSiWare-pelejä... Nettiselaimen latasin, mutta veikkaan että aika harvoin tulee käytettyä. Ehkä joskus.

Verkkokaupasta hain 16gb:n SD-muistikortin (Verbatim, 26e), ei ollut paha hinta. Pitänee testailla sitäkin vielä tarkemmin... DSi tukee SDHC-kortteja myös.
 
Vastaus: DSi

DSiWareen oli ilmestynyt joku futispeli nimeltään Real Football. Säästelen kuitenkin edelleen tuhatta pojoani jos Dr. Mario suvaitsisi joskus ilmestyä myös eurooppaan.

Dealextremeltä saapui myös hiukan reilun kympin Acekard ja NeoDS:ää sillä testailin. En olisi eläissäni uskonut että DS jaksaa emuloida Neo-Geo noinkin hyvin. Siinä onkin yksi syy miksi liteni vaihdoin DSi:hin. Kunhan DSi saadaan haxoroitua tekee lisätehot ihmeitä emulaattoreihin ja homebrew softiin. GBA-tuen puute nyt hiukan kyrsi mutta ostin lohdutukseksi GB Micron.
 
Vastaus: DSi

Tilaan varmaan DSi:n Amazonilta kun sen saa sieltä 40-50€ halvemmalla. Mutta onko siinä mitään eroja Suomesta ostettuun? Akkulaturi on englantilainen, niin mistäköhän sitten saisi Suomessa toimivan?
 
Vastaus: DSi

Kysyisin semmoista asiaa kun olen hankkimassa DSI (epätodennäköisesti psp niin käykö DSI ihan mikä vain SD muistikortti ettei tiettyä merkkiä esim Hing Kongin hassun halpa kortti vai pitääkö olla joku tietty Ultra pro sydemi vai ihan joku normi vain esim semmoinen mikä menee digi kameraan.onko tämä vielä voimassa.jokainen palvelua vuoden 2010 maaliskuuhun mennessä asti kokeileva saa itselleen 1 000 ilmaista Nintendo Points -pistettä. Noin luki afterdawnin ikivanhassa uutisessa =).
 
Vastaus: DSi

Kyllä, 1000 pisteen kampanja on yhä voimassa. Ja kyllä, DSihin käyvät kaikki SD-muistikortit, myös suurikapasiteettiset SDHC-kortit. Lisäksi mini-SD:t ja microSD:t käyvät myös normaalin SD-kokoisen sovittimen kanssa.
 
Vastaus: DSi

Onko DSI hinnan alennuksesta minkään näköistä vihjailua ollut? Jos odottaisin lokakuuhun ja kattoisin jjos vaikka Gamestoppiin tulisi uusi tarjous ;).
 
Vastaus: DSi

Onko DSI hinnan alennuksesta minkään näköistä vihjailua ollut? Jos odottaisin lokakuuhun ja kattoisin jjos vaikka Gamestoppiin tulisi uusi tarjous ;).

Nintendon tuntien ei mitään hinnan alennusta ole tulossa vähään aikaan. Ja eikös gamestoppiin tullut jokin uusi DSi tarjous?
 
Vastaus: DSi

Nintendon tuntien ei mitään hinnan alennusta ole tulossa vähään aikaan. Ja eikös gamestoppiin tullut jokin uusi DSi tarjous?

DS BUNDLE

Alkaa: 17.09.2009
Päättyy: 01.12.2009

Osta Nintendo DS tai DSi käsikonsoli, My Sims Kingdom ja yksi peli seuraavista vaihtoehdoista. (Gamestopperin viestiä lainasin
ohhoh ei taidakaan tulla uutta tarjousta.Viime vuonna kun ostin boxin elokuussa maksoin (20 gigan kovo) 280 € :mad: ja puolen vuoden päästä sai paketin jossa oli 60 gigan 5 peliä 250. Nykyään olen varuillani hinnanputoamisen suhteen. Olisi tarkoitus parin viikon sisällä ostaa DSI.
 
Vastaus: DSi

Eihän Litenkään hinta ole kolmessa vuodessa tippunut yhtään. Noilla hinnoilla menee kaupaksi, joten tuskin Nintendo lähtee alentamaan.
 
Vastaus: DSi

ohhoh ei taidakaan tulla uutta tarjousta.Viime vuonna kun ostin boxin elokuussa maksoin (20 gigan kovo) 280 € :mad: ja puolen vuoden päästä sai paketin jossa oli 60 gigan 5 peliä 250. Nykyään olen varuillani hinnanputoamisen suhteen. Olisi tarkoitus parin viikon sisällä ostaa DSI.

DSi on vähän eri asia kuin boksi, jolla viimeinen vuosi on ollut aikamoista myllytystä. Toki koskaan ei varmaksi voi sanoa, mutta aikaisempien DS-mallien perusteella ei ole syytä odottaa hinnanalennusta eikä etenkään näin pian julkaisun jälkeen.

Gamestopin bundle ei ole mikään kovin hyvä ellei välttämättä tahdo MySims-pelejä. Kannattaa ehkä pitää silmällä Stockmannin Hulluja päiviä, niillä saattaisi olla jokin DSi-tarjous. Samaan aikaan myös Verkkokauppa on tarjonnut tarjoustuotteita samalla hinnalla. Mutta tämä on pelkkää arvailua.
 
Vastaus: DSi

Ajattelin kysyä että onko siellä nettikaupassa eroja esim japani, usa ja eurooppa aasia ja mitä niitä on. Onko esim japanilaisten paikalla halvempia ja enemmän peljä kuin euroopan.esim Xboxin eurooppalainen marketplace on paljon heikompi kuin jenkkien. Jotain arvostelua katsoin ja siellä oli asetukset kuntoon kuva jossa voi valita suomen ja muita maita.
 
Vastaus: DSi

Kyllä. Japanilaisilla on paras valikoima ja suhteessa edulliset hinnat, jopa jenin kallistumisen jälkeen. Kaikki pelit ja ohjelmat ovat tietenkin japaniksi. Lisäksi japanilainen kauppa on rajattu vain japanilaisille DSi-laitteille.

Sama pätee Yhdysvaltain kauppaan. Jos haluaisi ladata jenkkijulkaisuja halvemmilla dollarihinnoilla, pitäisi DSi importata Pohjois-Amerikasta.

Euroopan markkinoilla ei ole merkittäviä eroja, paitsi että Ison-Britannian pelit ovat ainakin tällä hetkellä edullisempia punnan vaihtokurssin vuoksi. Valikoimassa on joitakin pieniä eroja. Näiden alueiden kauppoihin ei siis pääse eurooppalaisella DSi-laitteella.

Import-laitteen hankkimista ja toisen markkina-alueen pisteiden kanssa söhläämistä voi kuitenkin suositella vain kokeneelle käyttäjälle, jolla on myös esim. sopiva kortti pisteiden maksamiseen. Eurooppalaisesta kaupasta ostetut pisteet eivät nimittäin käy japanilaisen tai amerikkalaisen DSin kauppaan, ne ovat myös sillä tavalla aluerajattuja.

Jos import-laitteeseen päätyy, kannattaa muistaa että Pohjois-Amerikasta (tai Japanista, ja myös Isosta-Britanniasta) tilattua laitetta varten tarvitsee täkäläisen laturin.
 
Aarggh. Onko japanilaisella laitteella säästö yli 20 € jos latailee paljon ohjelmia pelejä? Jos pelien hinta erot on joku 50-200 pistettä ketuttaahan se mutta japanin kieli ei oikeen ole hanskassa :D. Noh tyydyn eurooppalaiseen (suomalaiseen) Konsoliin. Entä aluekoodatut pelit onko niitä ihan hemmetisti nykyään? esim jos tilaan netistä jonkun uuden pelin (suomalainen kauppa) niin voiko tulla jonkin sortin erroria ruutuun ettei toimi minun DSI:lä. Cittarista olis tarkotus ostaa kun sieltähän saa plussaa ja ei jaksa odottaa muutamaa viikkoa että pääsis Gamestoppiin, Muuten ostaisi valkoisen DSi mutta kun siinä on se perhanan kamera joka rumentaa. musta täplä muuten todella hienossa vehkeess ä :).Valkoinen vain muuten sopisi musta paremmin. Mustassa se ei erotu kunnolla. Uusista väreistä en taas niin välitä. ja lisää edittii. Onko vielä yhtään pelä joka vaatisi Nintendo DSi kun siinähän on enemmän tehoa (onko siitä tehosta hyötyöä vanhoissa peleissä)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Minusta kameralinssi ei haittaa valkoisessa laitteessa ollenkaan, antaa vain pienen tyylikkään säväyksen muuten tasapintaiseen laitteeseen.

Käytännössä rahaa säästää jo jos laittaa DSin maaprofiiliin Ison-Britannian (tai ehkä Australian). Ison-Britannian asetukset saa myös Suomesta ostettuun laitteeseen, eli import-laitetta ei välttämättä sitä varten tarvitse. Nintendo-pisteiden hintaero punnan, dollarin ja jenin välillä ei ole kovin suuri nykyisillä valuuttakursseilla.

Tulevat DSi-pelijulkaisut ovat aluekoodattuja, eli et pysty pelaamaan esim. Japanista ostettua Monster Finderiä eurooppalaisella DSilla. Sen sijaan kaikki DS-pelit ovat aluekoodittomia eli voit esimerkiksi tilata Euroopassa julkaisemattomia DS-pelejä kuten Contra 4:n ja Retro Game Challengen (affiliate-linkkejä) ja pelata niitä aivan normaalisti DSilla.

DSin ominaisuuksia käyttävät esim. Assassin's Creed 2 ja ilmeisesti myös Ubisoftin Battle of Giants: Dragons Bronze Edition, jotka ovat myös aluekoodattuja DSilla. DSi-pelejä alkaa kuitenkin vasta nyt hiljakseltaan tulla niin latauspalveluun kuin kauppojen hyllyillekin. Vanhoissa peleissä hyötyy eniten DSin muista ominaisuuksista kuten suuremmista ja paremmista näytöistä, jotka parantavat pelattavuutta ja pelitunnelmaa. Eniten DSi-ominaisuuksia hyödyntävät tällä hetkellä DSi-latauspalvelun pelit ja ohjelmat.
 
Vastaus: DSi

Tänään ostin DSi. Mustaa mallia. On todella mukava vehje muuten. AInut peli minkä omistan on Advance dark conlifct. Siskolta saa lainaa Mario 64 ja jotain muita pelejä. Illalla laitam kuvan ja lisää mielipiteit. (juoksee pelaamaan DSI :)).
 
Ylös Bottom