Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Dying Light 2

  • Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 3274
  • Aloituspäivämäärä
Katsoin tuon eilisen 20 min shown. Täytyy myöntää, että peli näyttää aika hyvältä ja mielenkiintoiselta vaikka itseäni Dying Light 2 pahemmin kiinnosta etukäteen. Lähinnä jäi harmittamaan, että eivät eilen samalla esitelleet Dying Light 1:sen next-gen päivitystä. Se olisi markkinoinnin osalta ollut aika täydellinen ajankohta sille.

Toivottavasti DL2 lunastaa ihmisten odotukset niin kenties itsekin se tulee vielä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa pelattua.
 
Ja kohta varmaa itketään että liikaa dlc ei ole hyvä.
Jep, ”ostan pelin, kun se on kokonainen”
Kohta porukka varmaan itkee, ettei jaksa pelata viittä vuotta samaa peliä.
”Miksi minut pakotetaan pelaamaan samaa peliä viisi vuotta putkeen!”

Välistä kyllä tuntuu, että pelaajat ei osaa mitään muuta, kun kitistä ja valittaa pienimmistäkin asioista.

Tuli vilkuiltua nuo uudet videot mitä nyt julkaistiin ja tosi hyvältä kyllä näyttää edelleen. Vähän oli pelkoa sillon aiemmin, kun peli viivästyi isosti, eikä siitä kuulunut pitkiin pitkiin aikoihin mitään, että mitenköhän käy, julkaistaanko koko peliä mutta onneksi mitään sellaista ei kuitenkaan käynyt. Harmi tosiaan, kun ykkösen next gen update ei ehtinyt ennen tämän julkaisua. Olisi ollut mukava sillä aloitella ennen pelin julkaisua. :)
 
Joo vähä alkoi pelottaa ku julkasu lähestyy eikä mittää pelikuvaa, no nyt senki huolen voi unohtaa. Hyvältä näyttää ja meikäläisen ehkä odotetuin peli. Saatan jopa ostaa tämän ennen horizonia o_O
 
Hyvät pelit kyllä tulee vuoden alkuun. Tämä Dying light 2 tulee ostettua heti julkaisussa ja Horizon tietenkin myös. Näiden välissä vielä tulee Boksille Remedyn Crossfire X. Ei taas pelattava lopu. :)
 
Viimeksi muokattu:
Jep, ”ostan pelin, kun se on kokonainen”

”Miksi minut pakotetaan pelaamaan samaa peliä viisi vuotta putkeen!”

Välistä kyllä tuntuu, että pelaajat ei osaa mitään muuta, kun kitistä ja valittaa pienimmistäkin asioista.

Tuli vilkuiltua nuo uudet videot mitä nyt julkaistiin ja tosi hyvältä kyllä näyttää edelleen. Vähän oli pelkoa sillon aiemmin, kun peli viivästyi isosti, eikä siitä kuulunut pitkiin pitkiin aikoihin mitään, että mitenköhän käy, julkaistaanko koko peliä mutta onneksi mitään sellaista ei kuitenkaan käynyt. Harmi tosiaan, kun ykkösen next gen update ei ehtinyt ennen tämän julkaisua. Olisi ollut mukava sillä aloitella ennen pelin julkaisua. :)

No ollaanhan tässä jo uudella tasolla, kun kitistään siitä, että joku saattaa kohta kitistä. :D Omasta mielestä olennainen asia tuossa DLC-asiassa on se, että onko se nyt uuden sisällön lisäämistä vai puuttuvan sisällön lisäämistä. Oheinen kuva selventämässä ajatusta.

z0ir404nkyv01.jpg
 
Pakkohan tämä oli ennakkotilata, ykkönen oli itelle yks parhaimmista enkä usko että tämä olisi huonompi. Kohta tätä pääseeki jo pelailemaan.
 
Omasta mielestä olennainen asia tuossa DLC-asiassa on se, että onko se nyt uuden sisällön lisäämistä vai puuttuvan sisällön lisäämistä. Oheinen kuva selventämässä ajatusta.

Mun korvaan tuo kuulostaa ihan täysin sellaiselta perus gaas (games as a service) touhulta jossa lisätään jotain uusia aseita, asusteita tai joku yksittäinen tehtävä joskus eli ihan sama mitä nähtiin vaikka rage 2:n kohdalla.
Ne varsinaiset lisärit sitten erikseen.

Mä suorastaan vihaan koko gaas mentaliteettia sillä en mä ainakaan pelaa yhtä peliä vuosia ja jos tarina sekä sivutehtävät on läpäisty niin ei tuollainen saa mua peliä uudestaan pelaamaan.
Sen takia rage 2:n kohdallakin odotin, että kaikki nuo päivitykset oli tehty jonka jälkeen pääsi pelaamaan sitä kokonaista peliä.
No saapahan tämänkin halvalla sitten joskus vuosien päästä.
 
No

Siinähän ne tuli kaikki mitä tuossa ylhäällä ennusteltiin: Ei kiinnosta pelata monta vuotta putkeen ja haluan ostaa ”kokonaisen” peli. Ja juuri, kun päästiin valittamasta siitä kuinka tähän peliin luvataan liikaa pelattavaa.
 
Following oli ainakin hyvä DLC. Ei ole itselläni valittamista jos peliin suunnitellaan lisäsisältöä samalla tapaa kuin DL1.
Niin, ja kun kyseessä on kuitenkin melko pieni studio, pelin laajentaminen lisäosilla on tapa saada rahaa silloinkin, kun ei ole mitään varsinaista uutta peliä julkaistavana ja peli pysyy enemmän ajankohtaisena, kun se päivittyy. Yritykselle on melko haastavaa toiminnan kannalta, jos tilipäivä on kerran viidessä vuodessa.

Uuden pelin suunnitteluvaiheessa ei tarvita kaikkea sitä työvoimaa, jota tarvitaan varsinaisessa tuotantovaiheessa, joten osalle firman työntekijöistä on varmasti järkevää keksiä töitä lisäsisältöjen suunnittelun ja toteutuksen parissa. Following oli tosiaan iso peliä muuttava lisäsisältö, jota olisi ollut vaikeaa varmaankin julkaista osana alkuperäistä julkaisua ilman viivästyksiä tai runsaampaa määrää bugeja. Aika paljon on ihan käytännön syitä, miksi tuo peliä pitkään tukeva malli on valittu. Lopulta sitten viiden vuoden päästä saa varmasti kaapattua Dying light 2:n platinaversion muutamalla eurolla, jos haluaa täyden pelin, eli kärsivällinen penninvenyttäjäkin lopulta voittaa ainakin jossain mielessä.
 
Jep, ”ostan pelin, kun se on kokonainen”

”Miksi minut pakotetaan pelaamaan samaa peliä viisi vuotta putkeen!”

Välistä kyllä tuntuu, että pelaajat ei osaa mitään muuta, kun kitistä ja valittaa pienimmistäkin asioista.

Tuli vilkuiltua nuo uudet videot mitä nyt julkaistiin ja tosi hyvältä kyllä näyttää edelleen. Vähän oli pelkoa sillon aiemmin, kun peli viivästyi isosti, eikä siitä kuulunut pitkiin pitkiin aikoihin mitään, että mitenköhän käy, julkaistaanko koko peliä mutta onneksi mitään sellaista ei kuitenkaan käynyt. Harmi tosiaan, kun ykkösen next gen update ei ehtinyt ennen tämän julkaisua. Olisi ollut mukava sillä aloitella ennen pelin julkaisua. :)
Minä ainakin kommentoin sitä pituutta nimenomaan sen kautta että jos se pituus on sitä saman, yhdentekevän hutun tekemistä, niin sillä pituudella ei tee mitään. 500 tuntia timanttista sisältöä ei ole ongelma vaan se jos (tai nykyään yleensäkin "kun") se 500 tuntia on copypastetettua "sisältöä".

Aikamoista olkiukkojen rakentelua siis tässä kohtaa.

Siinähän ne tuli kaikki mitä tuossa ylhäällä ennusteltiin: Ei kiinnosta pelata monta vuotta putkeen ja haluan ostaa ”kokonaisen” peli. Ja juuri, kun päästiin valittamasta siitä kuinka tähän peliin luvataan liikaa pelattavaa.
Kritiikki käsittääkseni oli se että sitä varsinaisesta sisältöä ei kirjoittajan mielestä kummoisesti ole ja se kiinnostavin siitä tulee sitten joskus. Minä ainakin ymmärrän miksi haluaa pelata pelin ja lisärit mahdollisimman lähellä toisiaan. Usein ollut tilanne se että vähän vierastaa jonkin ajat sitten pelatun pelin jatkamista lisäreiden kanssa kun ei muista edes mitä juonessa on tapahtunut tai miten peliä edes pelattiin (eli mistä napista sai mitäkin tapahtumaan). Äkkiähän niihin yleensä pääsee sisälle mutta olisi se helpompaa jos kaiken voisi pelata yhteen "pötköön".

Ja kritiikki koski myös sitä miksi noin tehdään: Games as a Service on juuri sitä että tiputellaan tarkoituksella sisältöä vähän välein että peliä ei tavallaan saa "ikinä" täysin läpäistyä. Sitten siellä on myös niitä iloisia ylläriboksilaatikoita, joita tämän toivotaan ostavan. En tiedä onko tässä ketjun aiheen pelissä mutta onhan tuo nyt päivänselvää miksi tämä kaava on olemassa.

Ja puhun nyt itse enemmän yleisesti, kuten ilmeisesti Pellekin, enkä tiedä tarkalleen miten DL2 hommat on luvannut hoitaa.

Ihan yleisesti myös vielä: aika tympeä asenne ihan järkevästi perusteltuja näkemyksiä kohtaan tässä asiassa. Samoin se että tahallaan ymmärretään väärin tai olkiukkoillaan toisten sanomisilla. Missä kohtaa joku esim. oli kokenut olleensa "pakotettu pelaamaan peliä viisi vuotta putkeen"?
 
Itsekin pelaan pelini mielummin yhteen putkeen, ja harvoin palaan enään vanhoihin peleihin uudestaan. Katsotaan sittenkun oikeasti koko peli on tullut ulos ja sen saa parillakympillä.

Ellei tätä ole toteutettu paremmin. Katsotaan nyt, ei ole kauan että arvosteluita ja muuta alkaa tippumaan.
 
Mun korvaan tuo kuulostaa ihan täysin sellaiselta perus gaas (games as a service) touhulta jossa lisätään jotain uusia aseita, asusteita tai joku yksittäinen tehtävä joskus eli ihan sama mitä nähtiin vaikka rage 2:n kohdalla.
Ne varsinaiset lisärit sitten erikseen.

Mä suorastaan vihaan koko gaas mentaliteettia sillä en mä ainakaan pelaa yhtä peliä vuosia ja jos tarina sekä sivutehtävät on läpäisty niin ei tuollainen saa mua peliä uudestaan pelaamaan.
Sen takia rage 2:n kohdallakin odotin, että kaikki nuo päivitykset oli tehty jonka jälkeen pääsi pelaamaan sitä kokonaista peliä.
No saapahan tämänkin halvalla sitten joskus vuosien päästä.

Luulisin omalla kohdalla käyvän myös näin. Sitten joskus se ultimaattinen kultaversio mukaan alennetulla hinnalla. Tätä tukee ainakin se tosiasia, että ensimmäinen osa odottaa edelleen korkkaamista ja luvattu 60fps laastari pidentää odotusta entisestään. :D
 
Ylös Bottom