Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

EA Sports Active 2.0 [PS3]

Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Tuleeko pelin mukana kaikki sen pelaamiseen tarvittavat härpäkkeet, jottei mitään tarvitse ostaa erikseen? (olettaen että omistaa PS3 konsolin ja vakio-ohjaimen)

Periaatteessa kaikki tulee mukana, eli: pelilevy, kolme kappaletta antureita joista yksi mittaa myös pulssin + paristot sekä näiden langattomat yhteydet hoitava usb-tikku ja vielä se vihreä kuminen apuväline rasitusta lisäämään. Lisäksi kannattaa hoitaa alle pehmeä alusta, esimerkiksi urheilukaupoissa myytävä minitatami, joka on käytännössä lähellä retkikäyttöön tarkoitettua makuualustaa.

Ja lisäkysymys. ELi voiko tuota pelata/treenata kaksi henkilöä yhdessä. Eli otetus toki on että tarvittaisi toiset pulssimittarit ja anturit. Myydäänkö niitä erikseen ja onko kaksinpeli siis mahdollista. Voisi vaikka vaimon kanssa koittaa saada yhdessä hikeä pintaan edes pleikkarin avulla ;)

Onnistuu kahdestaan jaetulta ruudulta. Tällöin joutuu hankkimaan siipalle omat anturit ja kumisen vetonauhan (Sports Active 2.0 Accessory Pack). Ilmeisesti myös toinen pad-ohjain/Navi tarvitaan.

Mainosvideo aiheesta:

[video=youtube;Bq4darxSNCU]http://www.youtube.com/watch?v=Bq4darxSNCU[/video]
 
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Vaikea sanoa mitä eroa uuden kolmanneksen kohdalla on edelliseen. Medium-tasoisia ovat harjoitteet edelleen. Tänään kuitenkin aloitettiin tämä kolmivaiheisen ja 9-viikkoisen kunto-ohjelman toinen vaihe näillä parametreilla, ilman uusia liikkeitä:

Kesto 35 minuuttia, keskisyke 124/maksimit 175 bpm ja kaloreita poltettiin 215,6 kpl. Liikkeitä 33 kpl, joista osa samoja. Merkkipaaluissa ohitettiin 2500 poltetun kalorin rajapyykki.

Huomisen ohjelmaa tarkistellessa huomaa jo selvän eron: tavoite 240 poltettua kaloria ja kestoksi ennakoidaan 38 minuuttia eli kovenemaan päin on menossa.
 
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Pukki toi myös minulle kyseisen "pelin", mutta vielä ei ole hirveästi ehtinyt tutustumaan. Joulupäivänä ennen saunaa otin pikaisen 18min testin ja kyllä heti alkuunsa tuli huomattua, että mehut saa miehestä pois jos vain haluaa.

Eilen oli sitten paluu lomilta kotiin ja täytyihän peliä päästä heti testaamaan. Edellisestä testistä en ollut yhtään viisastunut vaan otin suoraan kalorin poltto-ohjelman ja arvata saattaa miten kävi. 32min harjoitteita ja 224 kulutettua kaloria myöhemmin mies oli aivan hiestä märkä ja huuti hoosiannaa. Motivaatiota liikkumiseen tarvitaan sillä hauskaksi en "sovellusta" menisi sanomaan, mutta säästyy ainakin vaivalta mennä ulos pakkaseen. Mukavasti treenien ulkopuolelta löytyy päiväkirjaa, ruokavinkkiä yms. mitä tosin olisi voinut viedä pidemmällekin ja kertoa terveellisestä ruuasta yms.

Miinukseksi myös minä annan lokalisoinnin puutteen, vaikka se allekirjoittanutta ei haitannutkaan. Toinen isohko moka minusta on kanto-/säilytyspussin puuttuminen antureille ja muistitikulle. Pelin pakkausta en sanoisi käyttäjäystävälliseksi säilytysmahdollisuudeksi.

Kuntoklubiin en ole vielä liittynyt, mutta täytyy kyseinen virhe korjata illalla töiden jälkeen, kun vuorossa on seuraava treeni. 9viikkoisen rääkin meinasin aloittaa ensi joten myöhemmin ehkä myös minulta pientä infoa syntyykö mitään tuloksia.
 
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Voiko pelissä olla kaksi täysin eri profiilia kun on hankkinut toiset sensorit? Esim. isännälle ja emännälle omat ohjelmat joita kumpainenkin pelailee itsekseen oman harjoitusohjelman mukaisesti.

Itseäni kyllä yllätti, että paketissa tulleilla sensoreilla ei tosiaan voi tehdä kuin yhden profiilin... Vai onkohan tässä nyt jäänyt jotain huomaamatta? :confused:
 
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Voiko pelissä olla kaksi täysin eri profiilia kun on hankkinut toiset sensorit?
Jos ei onnistu itse pelistä, niin aina voi tehdä PS3:een uuden paikallisen pelaajaprofiilin.
 
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Voiko pelissä olla kaksi täysin eri profiilia kun on hankkinut toiset sensorit?

Voi olla omat profiilinsa. Kokeilin tänään kaksinpelin aloitusta ja sieltä se halusi heti PS3:n valmiista profiilivalikoimasta valitsevan sen toisen pelaajan.
 
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Päivän numeraalit: syke 122/189 bpm, 241.4 kulutettua kaloria ja kesto 40 minuuttia.

Turhaan tätä perjantain rääkkiä pelkäsi ennakkotietojen pohjalta. Rasitus ulottui aika tasaisesti koko vartaloon, eikä potilasta vedetty nyt aivan zippiin esimerkiksi jalkojen osalta. Raskainta oli kuitenkin tämä longboardilla laskettelu reililtä toiselle ja hyppy esteiden yli, suoritus kestää ja siinä ollaan reisien varassa enimmän osan ajasta.

Uutena liikkeenä tuli pallon pomputtelu jalkapöydältä ja reideltä toiselle sekä kippaus niskan taakse ja tässä kyykkyasennossa jonkin aikaa. Merkkipaaluissa ohitettiin 8 tuntia treeniä.
 
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Voi olla omat profiilinsa. Kokeilin tänään kaksinpelin aloitusta ja sieltä se halusi heti PS3:n valmiista profiilivalikoimasta valitsevan sen toisen pelaajan.

Miten tuo käytännössä menee? Tarkoitus olisi huomenna käydä tuo peli hakemassa ja vaimon kanssa alkaa kuntoilemaan. Ja tietty olisi hyvä tehdä heti oikein, ettei joudu kohta sitten aloittamaan ohjelmia alusta. Tarkoitus siis pelata kuitenkin eri aikaan yksillä kamoilla.

Eli teenkö PS:n omassa valikossa toisen PSN-profiilin vaimolle vai voiko tuossa pelissä itsessään tehdä profiilin kahdelle pelaajalle? Hieman epäselvää tämä homma...

EDIT: Olisko muuten vinkkejä mistä sais halvalla Porin suunnalta haettua ko. pelin?
 
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Eli teenkö PS:n omassa valikossa toisen PSN-profiilin vaimolle vai voiko tuossa pelissä itsessään tehdä profiilin kahdelle pelaajalle? Hieman epäselvää tämä homma...

Tästä lähtisin liikkeelle, eli todennäköisesti vain loggautumalla eri tunnuksilla pleikkariin, saa myös rakennettua eri treenihistoriat kahdelle pelaajalle Sports Active 2.0:ssa.


Tänään jatkui 9-viikkoinen kunto-ohjelma. Kohteena sydän. Alussa taas kyseltiin painon perään ja tehtiin erikseen syketesti, nämä menevät vertailuun edellisten viikkojen kanssa. Päivän numerot: syke 123/214 bpm, 211 kulutettua kaloria ja treenin kesto 38 minuuttia. Uutena liikkeenä kuminauhalla seisten tehty käsillä etukautta ylös nosto. Muuten mentiin perinteisin kuvioihin, mm. se kirottu vuoristokiipeily kahdesti x55 sarjoina, puuh. Aerobics kummasti kohentanut sijoituksia suosikkilajeissa, nyt kun se on viety tuonne Kickboxingin suuntaan. Käytännössä askel eteen, lyönti vasurilla, askel taakse, askel eteen, lyönti oikealla jne. siihen potkut ja väistöliikkeet vielä perään.

Merkkipaaluissa 3000 kulutetun kalorin ja 9 tunnin treeniajan ylitykset. KonsoliFIN-kuntoklubissakin on viikonlopun aikana tapahtunut siirtoja. Yhdessä 12 jäsentä on polttanut pelin parissa 22,376.4 kaloria ja suorittanut 169 harjoitusohjelmaa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Peli muuten herjaili, että kuntoklubi on täynnä eikä näin ollen minua päästänyt mukaan :( Nisupulla äsken sanoikin, että 12 jäsentä tällä hetkellä kuluttamassa kaloreita. Onko tämä siis maksimimäärä kuntoilijoita klubia kohti? :confused:
 
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Tuoreimmassa Mikrobitissä (01/2011) mielenkiintoinen monen sivun juttu aiheesta "Kunnon pelit".

Alussa lähdetään etsimään tälle ryhmälle määrittelyä. Ollako peli vai eikö olla, kas siinä pulma. Kuinka pitkälle voidaan mennä pois peleistä, ollakseen kuitenkin viihdyttävä ja palkitseva kokemus pelimäisellä tavalla ja silti uskottava valinta kuntoilijalle? Vai sukelletaanko suoraan rehelliseen pelaamiseen, jonka kautta saadaan syke nostettua riittävälle tasolle ja kestolle, ts. ikäänkuin huijataan pelaaja mukaan kuntotalkoisiin. Näitä jälkimmäisiä edustaa nyt parhaiten tanssipelit.

Vastaus alun kysymykseen tulee kuitenkin jo jutun lähtösuoralla. "Kunto-ohjelmia voidaan hyvällä omallatunnolla kutsua peleiksi. Pelaaminen ja kuntoilu ovat lähellä toisiaan; molemmissa on kyse strukturoidusta, haasteellisesta, stimuloivasta ja tavoitteellisesta toiminnasta, jossa on säännöt." Ehkä meidän on tyytyminen tähän ja puhua jatkossa Kuntopeleistä. Vaikka siinä on tietty määrä sitä ennakkoasennetta mukana, plus- ja miinusmerkkistä tapauksesta riippuen.

Lopussa heitetään ilmoille mielenkiintoinen kysymys; "Salille vai konsolille?". Niin-in, mikä sopii toiselle on taas toiselle mahdoton ajatus. Kun kuntopelit tehdään kuten Sports Active 2.0, eli tosissaan - ei kysymykseen voi olla helppoa vastausta. Jos taas mennään liian lähelle löperöä viihteellisyyttä, alkaa sali näyttelemään selkeämmältä ratkaisulta.

Sitten on vielä se kolmas vaihtoehto; mahtavat kuntoilumaastot heti kotiovesta ulos astuessa. Tänä talvena on hiihtäminen onnistunut jopa Helsingin keskustassa.

Alun paatoksen jälkeen siirrytäänkin itse asiaan ja toimittajat käyvät koulutetun kunto-ohjaajan kanssa läpi myynnissä olevat kuntopelit. Sports Active 2.0 valikoituu sieltä saatesanoilla, jotka ainakin itselle kertovat sen olennaisen: "EA Sports Active 2.0 on paketti tiukka kuntoilijalle, ei niinkään pelaajalle. Jos motivaatiota riittää ja pelit ovat asia erikseen, tämä on treenaamisen paras vaihtoehto."

Mikrobitti sanoi:
EA Sports Active 2

+ Hyvä ja monipuolinen treenityökalu
+ Nätti
+ Tilastointi- ja seurantatoiminnot
+ Sykemittaus

- Ei pelaajalle
- Kallis

Lyhyesti: Erinomainen paketti tosikuntoilijalle
 
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Prismassa (Jumbo) oli pari kappaletta hyllyssä hintaan 69,95 ja tarttuihan se toinen mukaan. Illalla täytyy sitten tutustua ja ottaa ensihiet.

Prismasta myös tänään hain itelle. 69,90e tais olla hinta. Ja Bonukset päälle, niin oli jo edukas =)
 
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Miten tuo käytännössä menee? Tarkoitus olisi huomenna käydä tuo peli hakemassa ja vaimon kanssa alkaa kuntoilemaan. Ja tietty olisi hyvä tehdä heti oikein, ettei joudu kohta sitten aloittamaan ohjelmia alusta. Tarkoitus siis pelata kuitenkin eri aikaan yksillä kamoilla.

Eli teenkö PS:n omassa valikossa toisen PSN-profiilin vaimolle vai voiko tuossa pelissä itsessään tehdä profiilin kahdelle pelaajalle? Hieman epäselvää tämä homma...

EDIT: Olisko muuten vinkkejä mistä sais halvalla Porin suunnalta haettua ko. pelin?

Hankin joululahjaksi meille PS3:n ja EASA2:n, ja olemme vaimon kanssa käyttäneet sitä nyt viikon ajan. Meillä on siis yhdet varusteet ja teemme molemmat omaa ohjelmaamme eri aikoina, vaikkakin yleensä peräkkäin.

Ensin tein molemmille omat tunnukset ja PSN (Playstation Network) -profiilit ihan pleikkariin, tärkeätä on että tunnuksilla on omat sähköpostiosoitteet. Sitten luodaan EA Sports -tunnukset joko itse pelissä kirjautumalla pleikkariin eri tunnuksilla tai EA-nettisivuilla ja jälleen pitää olla erilliset tunnukset eri sähköpostiosoitteilla, koska muuten tiedot voivat yhdistyä virheellisesti EA:n sivuille. Tästä varoitettiin ihan EA:n nettisivuilla.
 
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Päivän numerot: syke keski/max 129/170 bpm, kaloreita kulutettiin 219,7 ja aikaa harjoitteisiin meni reilut 38 minuuttia. Kohteena piti olla koko keho, mutta lähinnä sydäntä ja jalkoja tuntui rasittavan. Harjoite oli 9-viikkoisen kunto-ohjelman nro. 16.

Muutama uusi liike saatiin kokoelmiin. Tämä "ristiseisonta" tapahtuu vieden toinen jalka eteen voimakkaasti toisen puolelle ja lasketumalla samalla korkeaan polviasentoon, polven silti maata koskettamatta. Ottaa aika mukavasti jalkoihin toistettuna 2x20 sarjana, kuten tänään tapahtui. Uusi oli myös liike, jossa maaten jalat koukussa, nostettiin selkä irti lattiasta yhden jalan voimalla, tämä 2x20 sarjana.

Sensorit ovat löytäneet oman optimaaliset paikkansa. Käsissä ovat suunnilleen samoissa paikoissa ranteen kohdalla (vain hiukan valtimon yläpuolella), kuin olisi hikinauhat ja oikean jalan sensori taas lahkeen päällä noin reiden puolessa välissä. Aika tiukasti saavat olla, jotta pysyvät mukana höykytyksessä.

Perustakaa KonsoliFIN 2 -kuntoklubi, jos väittää nykyistä jo täydeksi? Salasanaksi sama: suomi.
 
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Loin nyt uuden kuntoklubin, kun KonsoliFIN tuntui olevan täynnä. Uuden nimi on KonsoliFI2 (KonsoliFIN2 ei käynyt, liian monta merkkiä) ja salasana on sama suomi. Ei muuta kuin liittymään ne jotka eivät vielä sitä ole tehneet ja polttamaan kaloreita yhdessä.
 
Vastaus: EA Sports Active 2.0 [PS3]

Tänään tämä tuli postissa. Amazon UK:sta tilattuna.
Eipä tässä päässyt yhtään kokeilemaan. Vasemman käden sensori ei halua yhdistyä PS3:seen. Toiset yhdistyy välittömästi.
Onkohan viallinen vai enkö vain osaa? :confused::(
 
Ylös Bottom