Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ulukai
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Sitä uutta haukuttiin muun muassa huonoimmaksi (videopeli)elokuvaksi ikinä, mikä ei kyllä millään muotoa tuntunut oikealta tuomiolta sitä katsoessa. Ihan suht ok se oli, vähän semmonen katson-kerran-ja-unohdan-tyylinen, ei jättänyt paljoa muisteltavaa. Uuden traileri ei näytä hassummalta, kyllä sekin pitää joskus tsekkailla. Joskus.
Puhutko nyt vuoden 2021 vai 1995 versiosta? :)
 
Katsoin nyt sen 2021 MK uusiksi ihan vana muistin virkistykseksi ja joskus omat odotukset saa asiat vaikuttamaan huonommilta kuin ne oikeasti on.

Tällä kertaa pidin elokuvasta, paljon. Näyttelijät on loistavia ja jokainen tuntuu siltä hahmolta jonka tuntee ja tietää. Se on se pelin tarina joka sai viimeksi niin negatiivisen olon itselleni. Se kun pyyhkii pois paljon sitä lorea jonka tiedämme ja tunnemme ja tekee oman syntytarinan MK lorelle ja hahmoille. Kun ei odota tämän olevan sitä samaa niin se itseasissa toimii hyvin ja viihdyin sen kanssa.

Toinen ongelma ekalla kerralla oli Colen hahmo ja hän on edelleen ongelma. Täysin turha ja mitäänsanomaton lisäys elokuvaan ja ilman häntä elokuva olisi ollut parempi. Se että hän heti kun saa voimansa tappaa
Goron
oli typerää ja vielä typerämpää on se että hän sen jälkeen on ongelmissa muiden hahmojen kanssa.

Ei siinä pidin tästä nyt paljon enemmän todella vahvojen näyttelijöiden ja hyvin tehtyjen hahmojen takia todella paljon. Taistelukohtaukset on näyttäviä, elokuva on brutaali ja tuttuja liikkeitä nähdään paljon. Tämä on siis hahmojen osalta uskollinen alkuperäiselle, mutta ei tarinan.

Paskasta elokuvasta tuli paljon parempi mutta se olisi voinut olla vielä parempi ilman Colea. Odotusket toisen osan suhteen on kovat ja toivotaan että Colen rooli on pieni ja vaikka tapetaan pois heti alussa.
 
Mitä mieltä jengi on transjormers elokuvista???. Ovatko katsottavaa???. Ei kiinnosta japanilaiset peli / elokuva anime pornot. Jos ei transformers,, niin mitä sitten??. Kuullut hyvää. Last of the Usista.. hbo max?. Olenko oikeassa?
 
Mitä mieltä jengi on transjormers elokuvista???. Ovatko katsottavaa???. Ei kiinnosta japanilaiset peli / elokuva anime pornot. Jos ei transformers,, niin mitä sitten??.
Ensimmäinen varsinkin on mielestäni ihan kelvollista toimintarymistelyä, mutta tuntuu että mitä pidemmälle elokuvasarja etenee, sen heikommiksi elokuvat menevät. Nämä leffat ovat hyvin amerikkalaisia, joten ei ole pelkoa japanilaisesta peli-/elokuva-animepornosta.
Kuullut hyvää. Last of the Usista.. hbo max?. Olenko oikeassa?
Olet. Olen katsonut vain ykköskauden, mutta ainakin se on oikein onnistunut.
 
Ylös Bottom