Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Oblivion oli kaunis ja kuulosti hienolta. Ohjaaja on selvästi tykästynyt ranskalaisiin musiikintekijöihin, kun Tron-leffaan soundtrackin teki Daft Punk (yksi viime vuosien parhaista leffasoundtrackeista) ja tähän M83. Oblivionin soundtrack ei ollut yhtä hyvä kuin Tronin, mutta muutamia helmiä sieltä löytyy. Harmillisesti leffan juoni ei noussut visuaalien ja äänimaailman tasolle. Katsoin tietenkin trailerit ennen leffaan menoa, ja ne paljastivat todella paljon jo valmiiksi ohuesta juonesta. Lisäksi varsinkin leffan loppupuolta haittasi juonen epäuskottavuus. Vaikka scifistä onkin kyse, niin mielestäni muutamat kohdat juonessa olivat aika hölmöjä.

Miksi avaruuskone käyttäisi energialähteenä ilmeisen hankalasti hyödynnettävää vesienergiaa, kun yhden tähden energia täyttäisi saman energiatarpeen miljardeiksi vuosiksi.

Huomenna katsomaan Iron Man 3, jota ainakin Domen arvostelussa kehuttiin. Iron Manit ovat olleet selvästi parhaita supersankarileffoja, joten toivottavasti kolmonen jatkaa hyvää sarjaa.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Kyllähän tuo Iron Man 3 on taatusti kova. Kakkonenkin oli loistava, vaikkei ensimmäisen tasolle päässytkään. Don Cheadlesta en oikein osaa tykätä ja tuommoinen sidekick ei musta istu hyvin tähän, muutoin kuin ehkä moraalisten ja poliittistenkin kysymysten myötä, kuten ykkösessä.

Enivei, RDjr forevö!

Hemmetin kova leffakevät/kesä: im3, oblivion, star trek, after earth, sekä eniten odottamani man of steel.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Joo tosiaan aikamoinen elokuvakattaus kesälle. Vieläkun tuohon listaan lisää Hangover 3:n, niin komediapuolikin on taattu. Suurimmat odotukset laitan Blomkampin Elysium:lle ja Zack Snyderin Man of Steel:lle.

Draaman ystäville muistutus, Baz Luhrmann palaa kehiin toukokuussa elokuvallaan The Great Gatsby(suomalaisittain Kultahattu). Tämä elokuvahan oli jo käytännössä valmis julkaisuun viime vuonna, mutta Luhrmann halusi viilata audiovisuaaliset efektit tappiinsa. Viime ohjaus, Australia(2008), oli ihan ok leffa. Jokohan nyt palattaisiin Moulin Rouge-tasolle tai ainakin lähelle sitä. Pääosissa Carey Mulligan(Drive) ja esittelyjä kaipaamaton DiCaprio. Maistiainen trailerin muodossa tästä.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Ja sitten jotain positiivissävytteistä konsoliväittelyn lukemisen jälkeen, nimittäin uusi Thor: Dark World -traileri on julkaistu tuossa joku hetki sitten. Tämän perusteella odotan oikein mainiota leffaa.

[video=youtube;7p7rocHEecE]https://www.youtube.com/watch?v=7p7rocHEecE[/video]

Kunhan Iron Man on huomenna nähty, niin sitten aletaan odottelemaan tätä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Iron Man Three oli kyllä aikamoista jotain. Ei oikein missään vaiheessa selvinnyt onko leffa olevinaan komediaa, ns. vakavaa sarjiselokuvaa vai keskinkertaista toimintaa. Huipun ykkösen ja sysipaskan kakkosen väliin tämä osuu, mutta valitettavasti reilusti lähemmäksi kakkosta.

Avengersin täydellisyyden ja ihan hyvän Hämiksen jälkeen taitaa viimein olla itselle iskemässä pieni sarjisleffaväsymys, etenkin kun trailereiden perusteella sekä Wolverine että Thor vaikuttivat vain laimeasti mielenkiintoisilta. Toivottavasti edes Teris pelastaa trikoovuoden.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Iron Man 2 oli tosiaankin täyttä sontaa (tuntui olevan pelkkää pelleilyä koko leffa)

Kolmosta en ole viellä nähnyt, mutta ainakin trailerit vaikuttivat hyviltä. Toivottavasti Avengers 2 onnistuu, eikä mene niin pahasti pieleen, kuin nämä tuntuvat menneen.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Draaman ystäville muistutus, Baz Luhrmann palaa kehiin toukokuussa elokuvallaan The Great Gatsby(suomalaisittain Kultahattu). Tämä elokuvahan oli jo käytännössä valmis julkaisuun viime vuonna, mutta Luhrmann halusi viilata audiovisuaaliset efektit tappiinsa. Viime ohjaus, Australia(2008), oli ihan ok leffa. Jokohan nyt palattaisiin Moulin Rouge-tasolle tai ainakin lähelle sitä. Pääosissa Carey Mulligan(Drive) ja esittelyjä kaipaamaton DiCaprio. Maistiainen trailerin muodossa tästä.

Äh ja öh, kiinnostaa mut sitten ei kuitenkaan. Baz on vähän sellainen ohjaaja ettei osaa sanoa mitä mieltä siitä olis. Ihan makeitakin juttuja mut sit kuitenkin aina jotain noloo mukana. Australia oli kyllä ihan kelpo viihdettä, ehkä just ettei yrittänytkään olla muuta kuin rehellinen seikkailupätkä, ilman mitään postmodernia hassuttelua. Ehkäpä tämä tulee ilmaislipuilla käytyä mulkaisemassa, vaikka trailerin perusteella tämäkin leffa on pitänyt tehdä ärsyttävän kiiltäväksi :mad:

edit: To the Wonder lienee seuraava leffa joka on pakko käydä teatterissa mulkaisemassa, vaikka siitäkin kuulunut vähän negatiivisia kommentteja. Prkl, saisi nyt olla jotain mitä oikeasti odottaa :cool:
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Iron Man 3 katsastettu. Ihan näpsäkkää toimintaa, mutta ykkösosassa vaikutti aikanaan olevan enemmän lupausta. Alkuperäinen Iron Man jäänee nyt siis trilogian parhaaksi, tosin kiinnostaa mitä hahmolla tehdään Avengers 2:ssa.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Iron Man 3 on nyt nähty. Ei voita ensimmäistä osaa, mutta on ihan passeli filmi.
Sen verran olen ymmärtänyt Marvel-väen ja näyttelijöiden puheista, että neljättä osaa ei ole tulossa. Harmillista.

Vähän laveampi, mutta spoilaamaton, mielipide löytyy tästä.

Olen aikamoisen pettynyt, etenkin kun odotin rainalta aika paljon. Oikeastaan todella pettynyt. Hieman menetin innostustusta tuleviinkin Marvel-filmeihin, mutta eiköhän se palanne ennen pitkää. Etenkin jos lisää juttuja pääsee kuulemaan tulevasta Thorista, Ameriikan Kapteenista ja Ant-Manista muiden muassa. Ihan passeli filmi tämä oli, kakkosta parempi, mutta ei tämä ollut semmoinen merkkitapaus, jota odotin. Muut katsojat tykkäsivät reilusti enemmän, mutta itselleni ei kolahtanut niin paljoa, ehkä noiden odotusten takia.

Enempi mietteitä, jotka spoilaavat ihan perkuleesti, löytyy sitten ohesta. Suosittelen lukemaan vasta leffan katsomisen jälkeen.

Tässä oli vähän samaa vikaa kuin tuossa viimeisessä Batmanissa: puolet leffasta oltiin ilman itse Iron Mania. Tony Stark oli nyt selkeästi pääosassa, sillä yli puolet ajasta haarniska oli rikki tai toisaalla. Sen vielä kestäisi, mutta...

Eniten koko rainassa nyppi se, että Mandariinin potentiaalia ei käytetty lainkaan. Juu, olihan tuo juonenkäänne ihan hauska, mutta totaalisen persiistä. Ihmettelinkin jo, että missä kohdin hahmon sormuksista tai muista kyvyistä otetaan ilo irti, mutta ei tuosta Mandariinista sitä sarjakuvien Iron Man -pääpahista sitten saatu. Olen pettymys. Tuo varsinainen vihulainen oli mielestäni aikamoisen tylsä.

Huumorin määrällä peloteltiin, mutta yli ei menty mielestäni missään kohdin. Tai sitten vain kiristelin hampaitani epäuskossa tuon Mandariini-dialogin jälkeen niin paljon, että puolet siitä meni ohi.

Loppu oli niin diipadaapahuttua, että pahaa teki. Kaikki puvut pistettiin palasiksi aina Hulkbusterista lähtien, sen vielä kestää. Mutta. Tuo metalli otettiin pois Tonyn rinnasta ihan noin vain, vaikka iso osa aiempia osia koski niitä ongelmia, jotka se aiheutti. Ja nyt tuo asia nollattiin ihan noin vain. Jos kerta oli noin helppoa, niin miksei sitä tehty sitten muka tehty jo ajat sitten.

Pähein kohta IM3:ssa oli itse asiassa lopputekstit, joissa hienosti näytettiin pätkiä koko trilogiasta. Lopputekstien jälkeinen pätkä oli myös ihan hauska. Vaikka neljättä Iron Mania en taideta saada, niin sentään Tony Stark will Return -teksti oli ihan mukava nähdä.

On kyseessä sentään parempi liikkuva kuva kuin tuo uusin Bättis. Kokonaisarvosanana voisi sanoa sen, mitä sanoin heti lopputekstien alkaessa vierustoverille: Bläh.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Oblivion oli kyllä erinomaista sci-fiä. Itselle ei ollut mitenkään ennalta-arvattava, mutta en tainnut katsella yhtään traileriä etukäteen ja muutenkin tuli keskityttyä vain leffan fiilikseen - ei arvailuun mitä on tulossa. Itse toivon
leffaan jonkinlaista jatko-osaa
, mutta saas nähdä.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Oblivion oli kyllä erinomaista sci-fiä.

Audiovisuaalisesti kaunis ja varsinkin alkupuoli elokuvasta oli erinomaista viihdettä. Lopussa kaaduttiin juonen ja dialogin osalta peruskliseisiin, jopa korniuteen.

Loppu oli kyllä melkoista jöötiä. Kasvimaa ja kersa kauniissa järvimaisemassa, huoh.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Loppu oli kyllä melkoista jöötiä. Kasvimaa ja kersa kauniissa järvimaisemassa, huoh.
Jep, olisi voinnut loppua siihen BigBangiin. Olisi ollut tyylikkäämpi ja jättänyt itselle sellaisen mitestästäeteenpäin-mysteerin.

EDIT: Pacific Rim:stä pukkaa uutta traileria.
[video=youtube;zA92Rw6kNWw]http://www.youtube.com/watch?v=zA92Rw6kNWw[/video]
Del Torolla mielenkiintoinen näyttelijäkaarti mm. Idris Elba(aka Stringer Bell - Wire), Charlie Hunnam&Ron Perlman(Jax&Clay - Sons of Anarchy), Charlie Day(Horrible Bosses).

EDIT 2.0: IGN:n sivuilta löytyy hyvä preview kesän leffatarjonnasta trailereineen. IGN's Summer 2013 Movie Preview
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Marvel on saanut haltuunsa Daredevil-hahmon oikeudet, koska Fox ei saanut uutta leffaa tuotantoon ajoissa. Jee.
Newsarama.com : Kevin Feige Confirms DAREDEVIL is at Marvel Studios

Tähän jatkokommenttina, että lukaisin juuri lisää iloisia uutisia: Daredevilin lisäksi myös Ghost Riderin, Punisherin ja Bladen oikeudet ovat palanneet Marvelille. Pari noista ei sinänsä ole ylläreitä, koska uusia rainoja näistä hahmoista ei ole nähty vuosiin, mutta positiivissävytteinen asia tämä on joka tapauksessa, etenkin jos odottelee (todennäköisesti turhaan) näiden hahmojen vilahtamista muissa Marvel-leffoissa.
Blade, Ghost Rider and The Punisher all back with Marvel | Den of Geek
 
Oma suosikki noista on Punisher. Vuonna 2004 julkaistu The Punisher yritti olla A-luokan toiminta/trilleri, mutta lopputulos oli väliltä ontto-värikäs(visuaalisesti)-asekikkailu. Niin ja John Travolta pääpahiksena ei toimi. Vuoden 2008 Punisher: War Zone oli selvästi B-luokan räimettä. Varmaan tavoitteenakin oli juuri B-luokka. Siinä myös onnistuttiin, täysin yliampuvaa meinikiä ja pahiksetkin olivat tällä kertaa sopivasti mielipuolia. Ensimmäinen Punisher on aivan 80-luvun lopun metritavaraa höystettynä Dolph Lundgrenilla. Heikoin näistä kolmesta. Jos johonkin pitäisi verrata niin samoihin aikoihin tehty Arskan Red Heat, sillä erotuksella että Arskan leffalle voi nauraa.

Eli mitä sitten tulisi olla seuraavassa Punisher-elokuvassa:
-reboot
-synkemmät hahmot eli paremmat roolitukset
-visuaalisesti myös synkempää väripalettia
-enemmän taustaa henkilölle Frank Castle
-sopiva määrä räimettä, koska onhan Castle entinen supersotilas
-kostomeiningin hiominen riittävän henkilökohtaiseksi

Muista leffoista sen verran, että aika näyttää tekeekö Wesley Snipes, vapautui huhtikuun alussa vankilasta istuttuaan 3 vuoden kakun, paluun Bladen päärooliin. Sitä odotellessa Snipes totuttelee "näyttelemiseen" elokuvassa Expendables 3, linkki uutiseen.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Audiovisuaalisesti kaunis ja varsinkin alkupuoli elokuvasta oli erinomaista viihdettä. Lopussa kaaduttiin juonen ja dialogin osalta peruskliseisiin, jopa korniuteen.

Loppu oli kyllä melkoista jöötiä. Kasvimaa ja kersa kauniissa järvimaisemassa, huoh.

Noh nämä ovat ilmeisesti näitä makuasioita, mutta itse pidin juurikin
lopusta. Tuli hyvä ja "toiveikas" fiilis ja toive myös jatko-osaan
. Mutta raaka nuoriso ei tommosista tykkää. :D
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

GamingBoltin sivuilla tehty "TOP-lista" näyttelijöistä, jotka sopisivat mahdollisesti tulevaan Metal Gear Solid -leffaan. Yllättäen listaan on ängetty mukaan Christian Bale Solid Snakeksi; itse olisin Jim Caviezelin kannalla, ellei mies olisi niin pirun pitkä.. samaten Rachel McAdamsin tilalle sopisi paremmin Rachel Nichols, ainakin mitä olen nätin neitokaisen työtä Continuum-sarjassa seurannut.

Alla lista spoileritageissa:
1. Jamie Foxx: The Darpa Chief
2. John Malkovich: Kenneth Baker
3. Rachel McAdams: Meryl Silverburgh
4. Cillian Murphy: Hal “Otacon” Emmerich
5. Ralph Fiennes: Psycho Mantis
6. Anyone: Ninja
7. Scarlett: Johansson: Sniper Wolf
8. Jeff Bridges: Revolver Ocelot
9. Vin Diesel: Vulcan Raven
10. Daniel Craig: Liquid Snake
11. Christian Bale: Solid Snake
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Jack Bauer tekee paluun toukokuussa 2014, 12 jakson mittaisena rypistyksenä. "24: Live Another Day" tapahtumat sijoittuu edelleen yhden vuorokauden sisälle, mutta tällä kertaa joitain tunteja skipataan. Eli ei kauheita twistejä tällä kertaa :D

Fox programming chief Kevin Reilly said creators had been thinking about doing a movie with the original cast. But when Fox announced it was interested in doing a big event miniseries, they realized it was the perfect format.

The miniseries, “24: Live Another Day,” will clock in at half its running length and the 12 episodes will be chronological but will skip some hours, he said.

Tällänenkin paluu kyllä kelpaa :)
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Minä kun kelpasin tuon 24:n suhteen pahinta, kun joku taho uutisoi hivenen virheellisesti "24 palaa miniruutuihin", ja oletin heti että tuosta tehdään väkisin jokin wepisode-pohjainen teos. Ihan varmasti tuo sitten joskus tulee katsottua, vaikka kaksi viimeistä kautta olivatkin aika pakkopullaa.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Scifi-tykitys jatkuu myös syksyn puolelle, kun syyskuussa teattereihin putkahtaa uusin Riddick. Ensimmäinen pitkä traileri näyttää siltä, että räimettä on luvassa ehkä liikaa.
[video=youtube;tDxDEjDMreA]http://www.youtube.com/watch?v=tDxDEjDMreA[/video]
 
Ylös Bottom