Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Mun mielestäni Uncharted-leffaan olisi sopinut parhaiten Chris Pratt. Trailerin perusteella vaikuttaa leffalta jonka katsoo kerran ja unohtaa nopeasti.
 
Mark Wahlberg edelleen olisi omasta mielestäni ollut parempi Drake. Ei näitä varmaan montaa tehdä, niin ei tuo ikäkään ole este. Ei tuo vieläkään oikein innosta. Toivottavasti olisi semmoinen 3/5 leffa, niin silloin voi olla tyytyväinen..
 
Kaverin luona tuli joulun kunniaksi katsottua uusin Resident Evil-elokuva, Resident Evil: Welcome to Raccoon City.

Trailerin perusteella odotin elokuvaa varovaisen innostuneesti, se kun näytti naurettavia cosplayasuja ja tuttuja ympäristöjä. Elokuvassa muutama asu onkin just eikä melkein oikein, mutta roolituksessa on menty metsään ihan huolella paria poikkeusta lukuunottamatta. Muutama roolitus on ilmeisesti kiertänyt Netflixiltä lainassa olleen moninaisuuskonsultin kautta. Elokuva sijoittuu esittelytekstin perusteella vuoteen 1998, mutta CGI-efektejä lukuunottamatta elokuva ei onnistu luomaan illuusiota kyseisestä aikakaudesta. Ei, vaikka soitetaan korvalappustereoilla kyseisen aikakauden biisejä ja työnnetään vhs-nauha soittimeen.

Elokuvantekijät tykkäävät heitellä sarjan faneille tärppejä siellä täällä. On rekkakuski syömässä hampurilaista ja vitsaillaan Jillin voileivästä. Ympäristöön on myös jätetty sarjasta tuttuja näkyjä faneille bongattavaksi. Valitettavasti nämä täkyt on sidottu toisiinsa purkalla ja maalarinteipillä, eikä juonessa ole mitään järkeä. Edes siis Resident Evilin mittapuulla. Kyllä tämä siis kannattaa Ressafanin katsoa läpi, mutta ehkä suositukseni on katsoa leffa kaverin kanssa ja juomapeli-idealla; Kuinka monta peliviittausta bongaat?

Tästä olisi voinut tulla paljon parempi leffa, jos tarinankerronta olisi ollut tiiviimpää ja olisi keskitytty pienempään määrään hahmoja. Nyt jäi sellainen maku tästä, että tekijöillä on kiire esitellä kaikki ne asiat mitä muistavat pelisarjasta. Monessa kohtaa leffa muistutti fanien tekemää indieleffaa, mutta ilman sitä fanitusta.

2/5

 
Paljon on kaikenlaista vielä näkemättä, mutta taitaa 2021 olla erikoisvuosi ja päättyä siihen, että vuoden paras elokuva on suomalainen Hytti nro 6 :eek:
Herranjestas miten hyvä leffa.
 



Elokuva siis kertoo siitä maapalloa uhkaa Asteroidi joka osuessaan voi tuhota koko maapallon, ja leffa tasapainotteleekin Ahneuden, ironian, sarkasmin ja Vakavuuden välillä hienosti, lähdinkin leffaa katsomaan kovilla odotuksilla kiitos kovan Castin sanoisin, että leffa oli kyllä yksi vuoden parhaita Leffoja. ja uskon että Leffa on ehdottomasti mukana Oscar ehdokkaissa Actress/actors ja Elokuva kategorioissa.

leffa on näyttelijöiden osalta kunnon Tähtisikermä, näyttelijäkaartista löytyy tämmöisiä nimiä Meryl Streep, Cate Blanchett, Ron Pearlman, Jennifer Lawrence , Timothee Chalamet, Johah Hill, Ariana Grande, Mark Rylence, ja kirsikkana kakun päälle oma suosikki näyttelijäni Leonardo Dicaprio ja Leo veti jälleen kerran taas Oscar tason suorituksen tällä kertaa diplomaattisena Tiedemiehenä, muutenkin näyttelijät pisti parastaan Jennifer Lawrence suorapuheisena Leon kolleegaani tasapainottaa hyvin Leon rauhallisempaa ja diplomaattisempaa persoonaa, muita kovia suorituksia bisnesmies Mark Rylence, Presidentti Meryl Streep ja Seksistinen juontaja Cate Blanchett kaikki loistivat omissa rooleissaan.

5/5
 
Viimeksi muokattu:
Ilmastomuutos mainittu, odotettavissa siis melkoista sontaa.. mutta enpä nuolaise ennen maistelua :D Eiku miten se meni..
 
"Dont look up" tuli katsottua, katsoihan tuon mutta melkoinen keskinkertaisuus ja turhan pitkä kuitenkin. Sarkasmia ja ironiaa oli kyllä, niissäkin melkoista huojuntaa laadussa. Näyttelijät veti roolinsa ihan ok mutta eipä noissa karikatyyreissä ihmeitä tarvitse...

... nykyteini hassulla tukkamuodilla nenärenkaineen ja tietty mielenterveys oireisiin xanaxia ja pössyttelyä. Leonardon hahmo taas perus tossukka puolinörtti jolla elämänhallinta kortilla ja sielläkin xanaxia menee.. nämä ja Leonardon roolihahmon perheen lapset kuvaa oireissaan ja lääkityksessään hyvin ironisesti nykyajan ilmastoahdistuneita.

Hyvin tosin otettu kantaa elokuvan hallinnon ja business eliitin rahanteko haluun katastrofin varjolla, vrt. virhersiirtymä ja sen käsittämättömät business huuhailut,.. osui nappiin. Media taasen oli vedetty parodisesti 180 astetta, elokuvassa kaikki media oli vaan yhtä huumoria mitään ei otettu totisesti, pelkoja ei haluttu lähetyksiin/mediaan. Tämä verrattuna sitten todellisuuteen jossa media ei muuta teekään kuin suoltaa pelkouutisointia, oijoi, hyvin vedetty!

Sitten se "look up" vs "dont look up" kampanja turhan ilmeinen suoraan ns. "punaniska trump kannattajat" vs. "paremmat ihmiset" veto, ei oikein saatu mitään irti, ei tarvinnut keksiä mitään uutta tai saada siihen vivahteita vs monet muut kohdat elokuvassa.
 
Don't Look Up ihan hyvä Netflix-elokuva ja monelta osin parempi kuin pelkäsin, mutta enpä tiedä jäikö tästä sen enempää käteen.

Paitsi! Yksi aivan erinomainen ja hampaita narskuttava kohtaus, joka tuli mieleen yllä olevasta @Jogi:n kommentista (ja muualla internetistä tästä käytävästä, tietenkin 100% politisoituneesta keskustelusta), kun Di Caprion näyttelemä tutkija huutaa tv-kameroille, että jos me emme ihmiskuntana pysty olemaan edes samaa mieltä siitä, että meitä odottava joukkotuho on huono asia, niin mikä h*lvetti meitä vaivaa ja miten tämä aivan piloille mennyt keskustelukulttuuri korjataan. HOW DO WE FIX THIS?

Ei me tätä korjata. Jengi katsoo tämänkin leffan aivan omien suodattimiensa läpi ja etukäteen puolensa valinneena.
 
Don't Look Up ihan hyvä Netflix-elokuva ja monelta osin parempi kuin pelkäsin, mutta enpä tiedä jäikö tästä sen enempää käteen.


Ei me tätä korjata. Jengi katsoo tämänkin leffan aivan omien suodattimiensa läpi ja etukäteen puolensa valinneena.

Ehkä siinä on se että ei ole yhtä totuutta, ei voi ihmisetkään kaikki olla samaa miltä, tietty osa tieteestä on hyvin politisoinutta/kaupallistunutta.
 
Ehkä siinä on se että ei ole yhtä totuutta, ei voi ihmisetkään kaikki olla samaa miltä, tietty osa tieteestä on hyvin politisoinutta/kaupallistunutta.
Tämähän aika hyvin vahvistaa just sitä, mitä tutkija tuossa huutaa, joten sinänsä onnistunut elokuva. Edes Mt. Everestin kokoinen maata lähestyvä meteoriitti, jonka olemassaolon sadat alan tiedemiehet tunnistavat, ei ole oikea totuus, koska vääränlainen tiede ja väärät ihmiset yrittävät varoittaa tästä. [/SPOILER]

Ehkä pitää sanoa vielä se, että nämä Netflixin vuoden 2021 hyvätkin leffat (Don't Look Up, The Power of the Dog) on vähän sellaisia, että vaikka perusvarmaa laatutyötä kaikilta osin, niin tekee mieli katsoa jotain vähemmän aikaan sidottua / "yleisinhimillisempää" heti perään.
Eikä tämä tarkoita sitä, etteikö elokuvissa saisi olla sanomaa, päinvastoin. Monet suosikkiohjaajistani ovat olleet vihaisia ja halunneet sanoa elokuvillaan jotain. Mutta ei näitä just tämän hetken sosiaaliseen kommentointiin iskeviä pätkiä aivan liikaa jaksa, oli sitten kummalla puolella tahansa.
 
Tämähän aika hyvin vahvistaa just sitä, mitä tutkija tuossa huutaa, joten sinänsä onnistunut elokuva. Edes Mt. Everestin kokoinen maata lähestyvä meteoriitti, jonka olemassaolon sadat alan tiedemiehet tunnistavat, ei ole oikea totuus, koska vääränlainen tiede ja väärät ihmiset yrittävät varoittaa tästä. [/SPOILER]



Elokuva on elokuvaa, joillain menee vaan sekaisin elokuva maailman todellinen fyysinen mitattu vaara vs. politisesti muotoillut reaalimaailma uhkakuvat. Minusta tämä onnistui parodoinnissaan sen ja parin muun kohdan suhteen... osa varmaan kuten toinen HS toimittaja näkee oman suuntauksensa kautta peilaukset omalla tavallaan, toinen HS arvostelija omalla tavallaan, jne.

No joka tapauksessa, itselle keskinkertainen leffa, tuskin vuoden päästä muistan kyseistä leffaa. Tuskin jää mieleen myöskään vaikkapa Kong vs Godzilla joka tuli eilen katsottua, katsoihan tuon mutta siinäpä se. Kohtuu hienot effarit toki.
 
Disney+ Eternals...
0/5 mistä ne näitä keksii.. sekalainen lajitelma tusinanäyttelijöitä ilman mitään karismaa niin kököllä tarinalla että hyvää päivää.

Että n. vaikkapa kuun kokoinen Celestiaali laji on semmoinen tekniikka velho että luo robotteja kaitsemaan planeettoja joista synnytellä uusia Celestiaaleja kun siihen tarvitsee ilmeisesti aineksiksi tarpeeksi älykkyyttä (ihmisiä, muu ei kelpaa) Kerääkö se vain älykkäät aivosolut, jotain sieluja..helkutin karsinoiva on jos vain ihmisten älykkyys kelpaa, ainakin maapallolla.

No mutta ei siinä mitä, tekee siis "ikuisia" roboja jotka on aika heikkoja eikä edes tasataitoisia ja helkutin bugisia kaiken lisäksi. ns. supervoimat on varmaan laitettu exceliin ja randomilla arvottu, on kyllä niin mielikuvituksettomia että, klooni teräsmies, flash ja jotain sormilaser luoteja jne, joillain ei tunnu paljon tehoja olevan ns. vihuihin jotka tietty saman Celestiaalin toisia roboja ja niihin on käytännössä painettu nappia "generate general monster" ja naru/säie plugin päälle.
Sekin vielä että Celestial on koodannut nämä "Ikuiset" robotit silleen että yksi on sukupuolettomalta näyttävä nariseva teini, yksi on kuuromykkä, yksi tukeva homo jolla adoptiolapsi.. siis mitä, miksi noilla "Ikuisilla" olisi mitään tuollaista ominaisuutta koodattuna, mitä ihmeen etua se toisi Celestiaalin palvelijana? Robot vielä nimittää Celestiaaleja jumaliksi, mutta eipä siinä nyt hirveesti vaivaa tarvinnut muuttaa uutta planeetasta syntyvää Celestiaalia kiveksi taidoilla jotka toimi vain ei-elävään jos nyt muistan oikein..okei Celestiaali ei siis ollut elävä tms?

Celestiaali koodaa kyllä niin huonot robot että ei pääsisi meille töihin, eikä noin isoille sormille ole meillä edes näppistä.

Mitä vattua minä juuri katsoin? Onko tämä jollekin 0..6v tarkoitettu..ei sekään, 12+ on merkintä.. Disney/Marvel saisi lopettaa tälläisten sekametelisoppien teon. ja vielä 2h 37m..
 
Tuli nyt sitten viimeinkin katsottua tämä:
220px-Gloria_1980_movie_poster.jpg

Suosittelen. Oli mielenkiintoista huomata että Luc Besson oli melkein suoraan kopioinut yhden kohtauksen Leon:iin tästä elokuvasta.
 
Tuli nähtyä I, Tonya. Leffa kertoo Tonya Hardingista, luistelijasta joka oli osallisena pahimman kilpakumppaninsa Nancy Kerriganin pahoinpitelyssä.

Siinä missä Kerrigan edusti taitoluistelun ihannetta, naisellista ja hyväkäytöksistä luistelijaa, Harding oli tämän vastakohta. Hän poltti tupakkaa, käytti karkeaa kieltä, eikä luistellut klassisen musiikin tahtiin, niin kuin muut kilpailjittaret, vaan esiintyi mm. ZZ Topin tahdissa. Tuomarit eivät luonnollisestikaan osanneet arvostaa Hardingia lainkaan, vaikka hän oli poikkeuksellisen lahjakas luistelija.

En kerro tarinasta enempää, mutta suositella kyllä voin! Hyvin näytelty ja viihdyttävä draama joka saa tuntemaan myötätuntoa leffan pahista kohtaan. 4/5
 
Tuli katsottua Samaa Verta-elokuva ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen. Edelleen elokuva toimii aivan huikeasti vielä kuluvana vuonna. Mielenkiintoista oli myös seurata ensimmäistä kertaa elokuvan näkevän reaktioita, leffa pääsi yllättämään kyseisen katsojan. Mikäli elokuva ei ole tuttu, niin se kertoo latinokulttuurista, kaveruksista ja valintojen seurauksista. Näin se varmaan menee joskus oikeassakin elämässä, yksi väärä valinta pistää asiat peruuttamattomasti vituiksi. Mielenkiintoisena yksityiskohtana tässä eräs juonikuvio liittyy ihonväriin ja vähemmistöihin, joskin tässä se kuvio on käännetty päälaelleen. Valkoinen mies joutuu selittelemään kuulumistaan latinokulttuuriin. Joutuukohan tämäkin yksi kaikkien aikojen elokuvista somepotilaiden kynsiin kyseisen asian vuoksi? Positiivista huomiota elokuva kyllä ansaitsee kaiken mitä vain irti lähtee. 5/5

 
Tuli viime yönä katsottua HBO:lta tämä:
DEF2799.jpg

Odotin keskinkertaista sarjamurhaaja-jännäriä ja sain mukaansa tempaavan, hitaasti etenevän ja taitavasti ohjatun elokuvan jossa väkivalta on karsittu minimiin. Elokuva ei pyri shokeeraamaan eikä murhaajakaan ole mikään yli-inhimillenen nero niin kuin näissä tuppaa ylensä olemaaan. Ehkä juuri siksi elokuva on oikeasti karmiva ja ahdistava. Tämä voisi olla totta. Muutamat lopun käänteet vähän söivät uskottavuutta mutta muuten elokuva on yksi mielenkiintoisimmista mitä olen vähään aikaan nähnyt. Siis tästä aiheesta.
Jos pidit Zodiac:ista niin uskoisin että tämä kelpaa myös.
 
Ylös Bottom