Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ulukai
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Johnny Depp vannoi ettei enään koskaan näyttele Pirates of the Caribbean elokuvassa kun hänet potkittiin pois. Nyt kun maine on palautettu niin ilmeisesti tarpeeksi suuri rahasumma saa mielen muutumaan. :D


Kuuntelin radiota aamulla, kun ajoin töihin ja siellä puhuivat jotakin, että Disney olisi ensin lähettänyt Deppille jonkun herkkukorin ja anteeksipyyntökirjeen :D

Pikkasen kyllä toivon, että haistattaisi vaan paskat Disneylle, mutta taitaa olla vaikeata kieltäytyä 300 miljoonasta.
 
Eternals.

Olen pitänyt tähän mennessä kaikista phase 4 elokuvista, Black Widow, Shang-Chi, Doctor Strange 2. Hyvää jatkumoa MCU:lle

Myöskin ne heikoimmat elokuvat saagassa Thor 2, Hulk, Iron Man 2 ja Ant-Man 2 ovat keskinkertaisia elokuvia mutta silti ne kestää katsoa aina kun MCU saagaa katselee.

Eternals on surkeudessaan aivan omaa luokkaansa ja ainut oikeasti hyvä asia siinä oli Angelina Jolie, siitä puolikas lisäpiste.

Puolessa välissä elokuvaa jo aloin tuskastumaan, tämä oli aivan liian pitkä sen lisäksi että oli äärettömän huono.

1.5/5.

Seuraavaksi sitten Spider-Man 3 jota on kehuttu maasta taivaisiin. Kunhan CDON sen joskus saa lähetettyä.
 
Jos kesällä haluaa jotain muuta wanhaa toimintaviihdettä kuin niitä moneen kertaan nähtyjä Bondeja, niin Yle Teema (ja Yle Areena) esittävät 3 Bruce Lee elokuvaa: https://yle.fi/aihe/a/20-10003056

Bruce Lee Teemalla tiistaisin kesällä 2022
28.6 Lohikäärmeen vanki
5.7 Vihan nyrkki
12.7 Lohikäärmeen tie (päävastustajana itse Chuck Norris!)

Valitettavasti kaikista klassisin elokuva, Enter the Dragon uupuu: "Leen kung-fu-elokuvista se on myös ainoa, jonka ikäraja on edelleen 18, minkä vuoksi sitä lain mukaan voi myöskään esittää Areenassa, ja siksi se puuttuu Teeman elokuvasarjasta."
 
Tehtiin toimituksen kesken nyt niin, kun vuodesta on kulunut jo puolet, että listattiin (tähänastisen) vuoden parhaat elokuvat, sarjat ja pelit. Menikö valinnat nappiin, uupuuko jotain?

Hyviä poimintoja, leffapuolelta Spiderman ja sarjapuolelta Peacemaker löytyisi omaltakin listalta.

Lisäisin vielä ehdottomasti Obiwanin, joka sarjana ei ollut kauhean hääppönen ja prinsessan takaa-ajokohtaukset olivat lähinnä vaivaannuttavan katsottavaa tuon kokoluokan tuotannolle, mutta silti ihokarvat nousi pystyyn joka kerta kun alkoi kuulumaan raskasta hengitystä ja Vader ilmestyi ruutuun, siinä oli jatkuvasti vaaran tuntua ilmassa.

Myös mielestäni suomessa aivan liian vähäiselle huomiolle jäänyt Umbrella Academyn viimeisin kausi oli kerrassaan erinomainen. Toivottavasti saadaan vielä viimeinen kausi tuotantoon.

Barry on ollut ehdottomasti yksi HBO suosikeistani, mutta kolmas kausi hukkasi täysin aiempien kausien punaisen langan ja meno oli liian totista.
 
Ei keskikesällä meinaa edes muistaa mitä kaikkia leffoja keväällä katsoi, joten heitetään hatusta vuoden parhaat leffat tähän asti:

Licorice Pizza
Tytöt, tytöt, tytöt
Memoria

Drive My Car ja Worst Person in the World pitäisi ainakin nähdä.

Pelikentältä ei mitään isompia hurraanostoja ja tv-sarjojen katselua olen muutenkin pyrkinyt vähentämään, ilmeisesti riittävästi onnistuen kun en osaa heittää muita hyviä nostoja kuin vihdoin länsimaalaisille pakattu japanilainen superhitti Tarpeeksi vanha.
 
Spider-Man: No Way Home

Tykkäsin todella paljon, mutta samalla tässä oli joitain asioita mitkä vähän nakersi nautintoa.

Laitan kaikki spoilereihin koska en jaksa nyt miettiä mitä voi sanoa.

Cameot muista Hämis universumeista oli samalla loistava veto että elokuvan kirous.

Ensinnäkin Tobeyn ja Andrewn näkeminen sai todella vastenmielisen fiiliksen aikaan. Elokuvan päästessä pidemmälle tämä fiilis katosi ja kun näin miten hyvin kolmikko toimi yhteen niin olin yllättynyt että lämpenin heille enemmän mitä pidemmälle elokuva eteni.

Samoiten elokuvan pahiksista oli aika kaksijakoinen fiilis. Todella mukava nähdä tuttuja naamoja mutta samalla elokuvan lopussa oli vähän sellainen eh, fiilis. Olin nähnyt nämä hahmot jo ennen ja odotin jotain yllättystä? En tiedä vähän lattea fiilis jäi lopussa.

Isot plussat kuitenkin sille että Hämis kasvatti pallit ja teki ison pojan päätöksen. Samaan aikaan hieno loppu elokuvalle mutta samalla jää vähän haikea fiilis jos tämä on M.J ja Nedin viimeinen elokuva, pidin heistä.

Myöskin lopputekstien jälkeinen kohtaus, Venom otetaan ilolla vastaan.

Upeaa toimintaa ja haikeita fiiliksiä, tämä on todella vaikea arvioida ja sanoisin että tämä on vahvin MCU elokuva joka ei saa 5/5 arviota. 4.5/5 paras Spidey elokuva ja kova lisäys phase 4.
 


tää vaikuttaa erittäin hyvältä :), huh miten kova Castikin, ihan huippu luokkaa, Malek, Bale, Margot Robbie, De Niro ja vaikka ketä :), jollain tasolla tulee mieleen Grand Hotel Budapest jota pidän itse erittäin hyvänä elokuvana :), Oscarit haistahtaa jo tänne asti, että eiköhän tuo tule ehdokkuuksia nappailemaan :) leffa ainakin trailerin perusteella on visuaalisesti ja teknisesti huippuluokkaa, mitä tulee kuvaukseen, leikkaukseen, puvustukseen ja lavastukseen
 
Viimeksi muokattu:
Tuli käytyä eilen katsomassa viimeisin Thor: Love and Thunder



En tiedä, ehkä olen kasvamassa aikuiseksi, koska ei tämä vaihe neljä oikein lähde.

Oli tämä edelliseen Dr Strangeen nähtynä rutkasti parempi, mutta silti tämäkin aika kertakatsomis kamaa. Joku tässä phase fourissa tökkii, oikeastaan vain Spiderman no way home oli ensikatsomalta 5/5, mutta kaikki muut leffat Black Widowsta lähtien ovat olleet tasoltaan varsin ailahtelevia, jolle en kolmosta korkeampaa arvosanaa antaisi.

Sarjapuolella on mennyt vahvemmin ja jotenkin tuntuukin, että se on nykypäiväisempi suunta, koska sillon hahmolle saa vähän lihaa luiden ympärille ja hahmolla aikaa kehittyä kuudessa jaksossa vs. 2.5h elokuva.

Jos jotain hyvää niin elokuvan värimaailma on nerokas, missä Thor siellä värejä ja missä Christian Balen esittämä Gorr ähisee Batmanistä tutulla örinällä niin värit kaikkoavat ympäriltä.

Gorr oli pahiksena sieltä paremmasta päästä selvän motiivin kera julmuuksilleen. Ja Gorr oli moninpaikoin spookimpi kuin Dr Strangen kauhuksi ajatellut kohtaukset.

Kyllähän Taika Waititin käsikirjoituksessa näkyy rakkaus Marvelin hahmoja kohtaan, mutta samaan aikaan ehkä miehellä vähän liikaa rautoja tulessa ja se näkyy käsikirjoituksessa. Myös aiemmassa osassa pienessä roolissa ollut Korg saa liikaa ruutuaikaa hauskuuteeseensa nähden.

Avaruusvuohet ehdottomasti leffan parasta antia.

Antaisin perusvarman 3/5
 
Täällä on viime aikoina arvosteltu tuoreita Marvel-elokuvia, joten liitytääs kuoroon elokuvan Captain America (1990) myötä. Elokuva alkaa todella lupaavasti, kun ensimmäisen 25 minuutin aikana nähdään sekä Kapteeni Amerikan että Punakallon syntytarina, näiden nyrkkitappelu ja ikään kuin alun loppuhuipennuksena Kapteeni Amerikan lentomatka natsiraketilla kohti Valkoista taloa. Onneksi Kapteeni saa sen verran potkittua rakettia, että sen lentorata vaihtuu Alaskaan. Alaskassa päähahmo viettääkin sitten vuosikymmeniä jään sisällä, kunnes erään tutkimusryhmän avulla vapautuu jäisestä vankilastaan päivääkään vanhentumatta.

Sen jälkeen elokuvassa meneekin kaikki päin persettä eikä oikein mitään mielenkiintoista (puhumattakaan järkevästä) tapahdu. Ukko sekoilee joko siviilivaatteissa tai ilmeisesti kumista tehdyssä uniformussaan, ajaa pientä Fiattia, saa paskahalvauksen epäamerikkalaisista tuotteista ja lopulta heittää Punakallon kalliolta alas. Ei tätä voi oikein suositella kenellekään, ellei nyt halua nähdä kaikkia näitä pieruleffoja. Jonkinlaisena plussana voinee pitää sitä, ettei Kapteenin kilpi näytä yhtä selvästi muoviselta kuten vuoden 1979 elokuvissa.

Arvosana 1 / 5


 
Viimeksi muokannut moderaattori:
tuli oltua porukoilla käymässä ja siinä sivussa katsottua pari elokuvaa, tässä vähän mietteitä niistä.

Sea Beast

kyseessä Pirates vs Monster eli monster hunter vedessä, tyylinen elokuva ja täytyy sanoa että tykkäsin tästä elokuvasta ihan älyttömän paljon :), odotinkin elokuvaa erittäin paljon koska jo trailerit näyttivät, että tässä voisi olla itselleni uusi El Dorado ja Sinbadin haastaja mitä tulee näihin tuntemattomimpiiin animaatioelokuviin. Soundtrack on todella hyvää Eeppistä Pirates henkistä kamaa ja sitten taas leffan visuaalisuus on luokkaa pixar, todella hienoa animaatiota ja jokainen monster mitä leffassa tavataan, on hyvin uniikki omalla tapaa, henkilöhahmot ovat myös persooniltaan hyvin erilaisia kirkkaimpina tähtinä Jacob ja laivan kapteeni, Captain Crow. Erittäin hyvä leffa ja oisin voinut viihtyä jopa elokuvan parissa vielä 30-1h pisempäänkin :)

4,5/5



Everything everywhere all the once

Tästä elokuvasta en oikein tiedä mitä sanoisi, leffa on kyllä niin kovaa visuaalista tykitystä marinoituna älyttömän pimeisiin teemoihin, varmasti yksi pimeimpiä elokuvia joita nähnyt, ja veikkaan että leffa, menee monella katsojilla ylite tämän kyseisen elokuvan korneus :D, Itsekkään en ole oikein varma että onko tämä Mestariteos vai sitten pelkkä visuaalinen mestariteos, no leffasta ei viitsi hirveästi paljastaa mutta sen sanon, että varmasti monelle katsojille tulee leffan aikana semmoinen olo, että mitä tässä elokuvassa oikein tapahtuu. ja monella käy varmasti mielessä että minkälaisissa sienissä elokuvan ohjaaja on kyseisen elokuvan tehnyt :D. no ainakin elokuva oli viihdyttävä ja välillä leffan pimeille teemoilla saa kunnolla pudota :) Myönnän että piti itse ainakin googlettaa leffan jälkeen että mikä oli niin sanotusti tämän elokuvan se punainen lanka :), pitäisi varmaan katsoa uusiksi :).

4/5

Laitoin trailerin vaikka en välttämättä suosittele sen katsomista, jos haluaa kokea tämän spektaakkelin blindina.


 
Thor: Love and Thunder

Itse en ole Marvel-fani, vaikka suurinosa elokuvista tullut katsottua, koska ovat kuitenkin viihdyttäviä. Itselle ei supersankari konseptina ei kauheasti iske, ainoa poikkeus on Batman joka on eniten mieleeni. Varmaankin jonkinlaisen "realismin" takia. Vaikka toki pahikset eivät ole siinä oikein realistisia tietenkään.

Mutta mennään nyt itse elokuvaan: kävin tämän katsomassa ihan vain sen takia koska Ragnarok oli saamarin hauska elokuva. Ja tämä ei ole ollut poikkeus. Vaikka tämä oli mielestäni vähän synkempi elokuva jossain määrin, mutta hyvää läppää taas viljeltiin. Reilu pari tuntia meni siis tosi mukavasti.

Eli mahtava teatterikokemus ainakin. Suosittelen. Ja jos jonkin arvosanan täytyy antaa niin se 3.5/5. Menee siis aika samoille viivoille Ragnarokin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Thor: Love and Thunder katsottu.

Taika Watitin taika on siellä, mutta vähän tuntui että meni yliyrittämiseksi hauskuuden kanssa. Ihan jees ja hyvää jatkoa Ragnarokille. Parempi omaan makuun kuin uusin Doctor Strange. Silti nämä phase 4:n MCU leffat ovat olleet kokonaisuudessaan heikompia kuin edellisten vaiheiden leffat.

Sitten tärkempään uutiseen: Winnie the Pooh: Blood and Honey julistetaidetta on julkaistu. Tämä on must see.
1657879452297.png
 
Tuo on totta. Mutta erona on, että ketään ei nosteta toisten yläpuolelle. Edes Tom Cruice ei ole mikään superstara joka vie kaikkien huomion. Hän oli elokuvassa old-timer joka heitetään ulos ravintolasta kuin luottoraja tuli täyteen.
Vastataan tänne, eikä tukoteta toista topikkia.

Meillä on Top Gun: Maverick -elokuva, jonka jokaisessa promokuvassa näkyy Tom Cruisen esittämä Maverick-hahmo. Tom Cruise on mukana miltei jokaisessa elokuvan kohtauksessa ja kannattelee koko leffaa. Maverick on kaikkia ihmillisen osaamisen rajoja rikkova hahmo - hän on nopein, taitavin, viisain, nokkelin ja varmaan charmanteinkin lentäjä kautta aikojen. Hän pelastaa kaikki elokuvan ihmishenget.

Ja sitten tätä hahmoa ei mukanas nosteta kenenkään yläpuolelle, koska hänet rakennettu näennäisesti vähän underdog-sankariksi.

Aina välillä ihmetyttää, että miten jengi oikein näitä leffoja katsoo.
Suosittelen kaikille enemmän leffoista ja peleistä nauttimista ja vähemmän kulttuurisotaan keskittyneen sosiaalisen median selaamista.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Meillä on Top Gun: Maverick -elokuva, jonka jokaisessa promokuvassa näkyy Tom Cruisen esittämä Maverick-hahmo. Tom Cruise on mukana miltei jokaisessa elokuvan kohtauksessa ja kannattelee koko leffaa. Maverick on kaikkia ihmillisen osaamisen rajoja rikkova hahmo - hän on nopein, taitavin, viisain, nokkelin ja varmaan charmanteinkin lentäjä kautta aikojen. Hän pelastaa kaikki elokuvan ihmishenget.
Amerikkalaiset uskovat edelleen 1800-luvulla suosittuun Great Man Theoryyn (https://en.wikipedia.org/wiki/Great_man_theory), jonka mukaan kaikki merkittävät tapahtumat historiassa johtuvat Suurista Henkilöistä (lähes poikkeuksetta miehiä), jotka ovat saaneet tapahtumavyöryn aikaan. Oikeastihan asiat ovat aina vähän monimutkaisempia, mutta tosiaan Jenkkilässä on tosi vaikea liikahtaa tälle vuosisadalle (joissain osavaltioissa viime vuosisatakin on tuskan takana), eikä missään rakasteta yhtä paljon yksinkertaisia selityksiä kompleksisille ilmiöille.
 
Amerikkalaiset uskovat edelleen 1800-luvulla suosittuun Great Man Theoryyn (https://en.wikipedia.org/wiki/Great_man_theory), jonka mukaan kaikki merkittävät tapahtumat historiassa johtuvat Suurista Henkilöistä (lähes poikkeuksetta miehiä), jotka ovat saaneet tapahtumavyöryn aikaan. Oikeastihan asiat ovat aina vähän monimutkaisempia, mutta tosiaan Jenkkilässä on tosi vaikea liikahtaa tälle vuosisadalle (joissain osavaltioissa viime vuosisatakin on tuskan takana), eikä missään rakasteta yhtä paljon yksinkertaisia selityksiä kompleksisille ilmiöille.
Juu no ehkä tämä selittää sen, että miksi jenkkioikeisto (ja mielipiteitään ilmeisen kritiikittä toistelevat suomalaisetkin netinkäyttäjät) eivät tämän leffan kohdalla valita niistä tismalleen samoista asioista, jotka tuntuvat aiheuttavan täyttä raivoa jonkun toisen leffan/sarjan kohdalla.
Älyvapaata skeidaa joka tapauksessa.

Itse voin nauttia homoseksuaalista kulttimainetta nauttivasta ykkösosasta ja monikulttuurisemmasta kakkososasta onneksi aivan hyvin ilman isompia taisteluita :D
 
Ylös Bottom