Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ulukai
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tiedättekö sen fiiliksen, kun joskus vaan tekee mieli katsoa jotain vanhaa hyväksi todettua elokuvaa. Minulle tuli tämä fiilis eilen ja katsoinkin sitten samaan hengenvetoon kaksi parin kymmenen vuoden takaista "klassikkoa".

The Village (2004)

Rauhallista ja simppeliä elämää elelevän kylän pitää ruodussa sen rajoja kiertävä metsä, jonka siimeksessä vaanii vaara. Pysy kylän rajojen sisällä ja kaikki on hyvin. Elämä on leppoisaa, kaikki auttavat toisiaan ja rakkautta on ilmassa. Nuorempi sukupolvi kuitenkin koettelee virikkeiden puutteessa kylän rajoja ja sääntöjä, mikä luo tarinalle paljon kaivattua jännitystä. Muistelen joskus nuorempana ajatelleeni tätä melkein kuin kauhuelokuvana, jota The Village ei nyt uudelleen katsottuna alkuunkaan ole. Se on enemmänkin jännityksen verhoon kiedottu mysteeri. Se on myös hyvin tuttua M. Night Shyamalania. Luodaan tietyt normit tarinalle, jotka sitten heitetään lopussa päälaelleen. Edellisestä katselukerrasta on vuosia, mutta väitän, että tykkäsin tästä nyt enemmän kuin silloin. Tarina rakentuu mukavan maanläheisesti, samalla kun jatkuva jännite velloo taustalla. Shyamalan on saanut koottua myös jopa yllättävän nimekkään näyttelijäkaartiin mukaan. Niin sen hetkisiä isoja nimiä kuin tulevaisuuden tähtiä.

Traileri (spoilerivaroituksella tietysti)

Chain Reaction (1996)

Keanu Reevesin, Rachel Weiszin ja Morgan Freemanin tähdittämä hyvin perinteinen ysäritoimintaleffa. Siellä on salaliittoa, sankarin pakoa virkavallalta väärin syytettynä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Uuden puhtaan energiamuodon kehityksen ympärillä pyörivä juoni on ajankohtainen edelleen ihan niinkuin 27 vuotta sitten. Puhdas uusiutuva energia tarkoittaa tietyille tahoille niin pahaa uhkaa heidän nykyisessä hallitsevassa tilanteessa, että asioiden peittely on kannattavampaa kuin uuden energian julkistaminen. Keanu on jälleen mies paikallaan niin kuin yleensäkin. Samoin Morgan Freeman.

Traileri (spoilerivaroituksella tietysti)
 
Ei ala kauhean hyvin phase 5. No taso on aina heitellyt laidasta laitaan joka vaiheessa joten toivotaan että tämä on se pohjanoteeraus.

Ei ala kauhean hyvin phase 5. No taso on aina heitellyt laidasta laitaan joka vaiheessa joten toivotaan että tämä on se pohjanoteeraus.

Haastava on Marvelin tilanne, dollarin kuvat kiiltää silmissä joten joka tuutista tungetaan supersankaritrikoota puolivillaisilla juonilla ja jopa keskeneräisillä tehosteilla. Ikonisimmat hahmot on käytetty, mutta koska halutaan jatkaa samaa universumia niin tuutista työnnetään jo sellaista B- ja C- luokan sankaria, että kaikki syväluotaavimmat sarjakuvadiggaritkaan eivät heitä tiedä kuin nimeltä. Eikä yleisökään heitä ole oikein löytänyt entiseen malliin (Eternals, Shang Chi jne)

Samaan aikaan vastassa on erittäin kriittiset katsojat, joiden odotukset on valtaosalla hyvinkin epärealistiset Thanos epistolan jäljiltä, joka nosti täysin poikkeuksellisella ratkaisullaan supersankaritarinat täysin uuteen potenssiin. Edellistä ennätystä piti nimissään traagismpana tapahtumana uncle Benin kuolema.

Näinköhän Marvelin korttitalo alkaa huojumaan ensimmäistä kertaa kun phase 4 meni reisille ja arvosteluiden mukaan phase 5 alkaa hyvinkin sieluttomalla leffalla, jonka ainoa tehtävä on esitellä Kang, unohtaen itse antmanin.

Samaan aikaan DCn konttorilla vihdoin ja viimein tartuttiin vasaraan ja iskettiin se "brake the glass in case of emergency"- lasi säpäleiksi ja painettiin hätäpainiketta, jonka seurauksena lähes kaikki tuotannot lopetettiin ja pyyhittiin pois julkaisuikkunoista. Jopa valmiita julkaisuja kuten Batgirl heitettiin suoraan roskikseen.

Voi olla että v. 2030 tilanne on muuttunut päinvastaiseksi nykytilanteeseen nähden ja ihmetelläänkin miten Marvel konttaa ja DC leffat loistaa kerta toisensa jälkeen
 
Viimeksi muokattu:
Eikä yleisökään heitä ole oikein löytänyt entiseen malliin (Eternals, Shang Chi jne)

Eipä tuo nyt täysin pidä paikkaansa. Shang-Chi tienasi pahimman pandemian keskellä melkein puoli miljardia maailmanlaajuisesti ilman julkaisua kiinassa, mikä on sarjiselokuville melkein pakollinen paikka kerätä sitä fyffeä. Eternals oli budjettiin nähden pettymys, mutta silti keräsi saman verran kuin keskiverto Marvel leffa tienaa.

Näinköhän Marvelin korttitalo alkaa huojumaan ensimmäistä kertaa kun phase 4 meni reisille ja arvosteluiden mukaan phase 5 alkaa hyvinkin sieluttomalla leffalla, jonka ainoa tehtävä on esitellä Kang, unohtaen itse antmanin.

Menikö? Tähän mennessä lipputulot neljännestä aallosta ovat mielettömät. Spider-Man: No Way Home, joka toimi kolmosen ja nelosen jakajana, tienasi melkein kaksi miljardia lippuluukulla. Dr. Strange 900 miljoonaa. Thor 700 miljoonaa. Wakanda Forever melkein 900 miljoonaa ja pokasi siihen päälle ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden näyttelijälle, mitä sarja on nähnyt. Ant-Man puolestaan on kerännyt viikossa 300 miljoonaa, mikä meinaa vaan hyvää varsinkin nyt, kun lomakaudet länsimaissa alkavat taas. Jopa "heikommat" menestykset ovat siinä 400-500 miljoonaa välimaastossa.

Siihen päälle kriitikoiden ja valtaosin yleisön kehut. Kaksi heikointen arvosteltua leffaa sai silti yleisöltä lämpimän vastaanoton ja kaikki sarjat ovat olleet hittejä.
 
Oot ihan oikeassa, dollarit vaihtoi omistajaansa entiseen malliin, vielä, mutta oma kulma ja spekulaationi oli enemmänkin siinä, että sarjoja tai montaakaan leffaa phase 4 vaiheesta ei yleisellä tasolla pidetty hyvinä ja nekin mitä pidettiin hyvinä vaikutti kiireessä tehdyiltä efektien ynm. osalta ja oma arvaukseni on, että yleisö kyllästyy ennen pitkään tähän puolivillaiseen menoon ja iskee ähky, jolloin korttitalo voi kaatua, jonka alkusysäys omasta mielestäni oli tämä heikohko phase 4.

Voi myös olla, että Marvel lähtee uuteen lentoon, jota en ihmettelisi myöskään, mutta kyllähän näin spandex fanina asetelma on kutkuttava, nyt kun DC aloitti alusta ja saattaa liikatarjonnan myötä kilpailla samoista katsojista Marvelin kanssa.

Toistaiseksihan katsojia on riittänyt molemmille sarjakuvalafkoille
 
Mä kans luulen, että Stranget, Thorit ja Wakandat on myyneet "pelkästään" aikaisempien Marvel-leffojen tason vuoksi, eikä oman tasonsa.

Voihan se olla, että näillä "flopanneilla" leffoilla vaan pidetään hypeä yllä, vaikka tason hinnalla, jottei väliä oikeasti isojen leffojen välille tulisi liikaa. Eli vähän kuin musiikissa levylle ei laiteta hittejä täyteen, vaan ennemminkin paukut pistetään muutamaan biisiin. Ehkä nämäkin olivat siis vain täyteleffoja tässä "phase 5":ssa.
 
Kyllähän Marvel on jo tuohon liikatarjontaan reagoinutkin ja Kevin Feige itsekkin sanoi, että Disney+ tuutattiin liikaa kontenttia. Eihän tänä vuonna taida tulla "kuin" kaksi sarjaa suoratoistopalveluun?

Kävin katsomassa Ant-Man: Quantumanian tuossa pari päivää sitten ja valitettavasti se jatkaa kyllä tätä phase 4 tuttua trendiä. Elokuvassa oli paljon hyviä kohtauksia, mutta kokonaisuudessaan se jäi aika heikoksi. Suurin ongelma elokuvassa ehdottomasti on, että se yrittää ajaa kaksilla rattailla samaan aikaan. On hyvin kevyttä ja koomista Ant-Mania ja sitten on hyvin synkkää ja dramaattista Kangia. En oikein edes ymmärrä, että mitä Marvelilla ajateltiin, kun päätettiin tuoda Kang isosti valkokankaalle Ant-Manin elokuvassa :D? Elokuva sai myös ainakin omissa silmissäni hypen Kangia kohtaan laskemaan melkolailla. Jos Thanosia kohtaan hype nousi elokuva elokuvalta, niin Kangia kohtaan omat odotukseni tippuivat kyllä alas kielekkeeltä. Eikä suinkaan Jonathan Majorsin takia, hän oli fantastinen, vaan käsikirjoituksen takia.

Elokuvassa oli myös ihan liikaa hahmoja ja oikein mihinkään uusista tuttavuuksista ei ensiesittelyä paremmin syvennytty. Elokuvan huumori oli myös hyvin hit or miss ja monet kohtaukset joita ei varmasti oltu edes tarkoitettu hauskoiksi, saivat kyllä aikaan naurunremakan yleisössä. Lähinnä ei oikein tiennyt nauretaanko tässä elokuvan vitsille vai itse elokuvalle.. Myös jo pidempään MCU:n elokuvia vaivannut hyvin heikkotasoinen CGI on vahvasti läsnä. Varmasti tehotuotanto näkyy myös tässä, sillä phase 2 ja 3 elokuvat olivat kyllä pääsääntöisesti ainakin visuaalisesti näyttäviä, jos eivät muuta.

Kyllähän tuon nyt katsoi ja rahoilleen sai vastinetta, mutta kyllä se valitettavasti sinne häntäpäähän MCU:n rankingissa tippuu, eikä varmasti tule katsottua toistamiseen. Jos ei ole iso Marvel fani, niin voi kyllä hyvillä mielin odotella elokuvan saapumista Disney+. Nyt olisi Feigen aika painaa jarrua ja keskittyä taas vaihteeksi määrän sijasta laatuun.
 
Uskomaton rahantekokone. Kukaan ei tunnu olevan kovin tyytyväinen laatuun useamman vuoden ajalta, mutta silti kaikki katsotaan viimeistään striimiltä (ja ilmeisen hyvin leffateattereissakin), koska kaikki liittyy kaikkeen ja pitää nähdä miten pohjataan jotain minkä näkee 2025.

Tuottajat varmasti kovin kiinnostuneita tekemään vähemmän :D
 
Tämä on huono idea. Kaikki mitä on tullut LotR trilogian jälkeen on ollut parhaimmillaankin vain ok tason tuotos. Siihen vielä tämä Amazon sarjan pohjanoteerus niin en näe mitään mahdolisutta sille että tämä olisi hyvä idea.

En myöskään ymmärrä, mitä uutta annettavaa leffalla olisi, mutta toisaalta, onhan tässä viimeisten vuosikymmenten aikana nähty hyviäkin rebootteja (ottamatta kantaa, onko tämä leffasarja sellainen).
 
En myöskään ymmärrä, mitä uutta annettavaa leffalla olisi, mutta toisaalta, onhan tässä viimeisten vuosikymmenten aikana nähty hyviäkin rebootteja (ottamatta kantaa, onko tämä leffasarja sellainen).
Olisihan siellä Silmarillionissa vaikka ja mitä tarinaa filmatisoitavaksi. Mikäli siis tämä tosiaan ei ole joku täysin tarpeeton reboot.
 
Tämä on huono idea. Kaikki mitä on tullut LotR trilogian jälkeen on ollut parhaimmillaankin vain ok tason tuotos. Siihen vielä tämä Amazon sarjan pohjanoteerus niin en näe mitään mahdolisutta sille että tämä olisi hyvä idea.

En kyllä näe mitään järkeä rebootata tuota trilogiaa, päinvastoin, voisivat "jatkaa" sitä filmaamalla muutkin Tolkienin Keski-Maahan sijoittuvat tarinat. Tosin, ei samalla tavalla kuin Hobitin. En vieläkään ymmärrä miksi siitä piti tehdä trilogia...
 
En vieläkään ymmärrä miksi siitä piti tehdä trilogia...

ihan vaan rahan takia. Sen ympärillä koko leffabisnes kuitenkin pyörii. Siksi Marvel-leffoja on puskettu sen verran kuin on. Siksi Star Wars universumiin tulee vieläkin leffoja, laadusta väittämättä. Siksi Avatariin on suunnitteilla ties montako jatko-osaa.
 
Saisivat jättää Tolkienin rauhaan. Tästä tulee varmasti sanomista mutta sanon silti: PJ:n eka trilogia oli jo täyttä skeidaa muista puhumattakaan. Olen myös edelleen katkera siitä etten pysty enää lukemaan kirjaa ilman että mielessä pyörii Eliah Wood ja Viggo Mortensen. Kiitti vitusti PJ. :mad:
 
Minusta taas ensimmäinen trilogia oli varsin onnistunut tuotos, mutta ei sekään ajan hammasta ole kestänyt. Eli tehosteet näyttää hyvinkin vanhoilta. Iso plussa silti örkkien maskeerauksesta ja Uuden Seelannin maastoista, jotka toimivat paljon paremmin kuin Hobitti -leffasarjan cgi-örkkien piirrosmaiset eleet ja bittilavasteet.

Myös Hobittin äärettömän pitkän kamera-ajot ja pitkitetyt keskustelukohtaukset ovat aivan kaameaa
 
Ei kannata kuitenkaan unohtaa, että TSH:n julkaisusta on yli 20 vuotta. Siinä on ehtinyt tulla jo sen verran uusia katsojia, jotka eivät koe trilogiaa tärkeänä, että uusi sovitus tuntuu ihan luonnolliselta jatkumolta. Ennen Jacksonin versioita oli kuitenkin jo muita sovituksia. Mikäli uusista ei diggaa niin sitten katsoo tuota vanhaa. Hyvällä tuurilla saadaan komea erilainen visio Tolkienin tekstistä. Huonoimmassa tapauksessa se on vaan leffa, josta ei tarvitse välittää.
 
Minusta taas ensimmäinen trilogia oli varsin onnistunut tuotos, mutta ei sekään ajan hammasta ole kestänyt. Eli tehosteet näyttää hyvinkin vanhoilta. Iso plussa silti örkkien maskeerauksesta ja Uuden Seelannin maastoista, jotka toimivat paljon paremmin kuin Hobitti -leffasarjan cgi-örkkien piirrosmaiset eleet ja bittilavasteet.

Myös Hobittin äärettömän pitkän kamera-ajot ja pitkitetyt keskustelukohtaukset ovat aivan kaameaa
Olihan siinä ensimmäisessä hetkensä mutta sanotaan näin että pitäisin siitä enemmän jos kyseessä ei olisi taru sormusten herrasta. Kirja teki muhun nuorena niin suuren vaikutuksen ja se miten se onnistui kuvaamaan sen maailman kaikkine yksityiskohtineen niin elävästi. En halunnut pilata sitä kokemusta elokuvasovituksilla mutta ne perkele menivät ja tekivät sen.

Mä olen aina ihmetellyt tuota juttua että Uusi Seelanti olisi jotenki se aito LotR ympäristö? Miksi muka? Jos joku paikka on oikea Sormusten herralle niin se on ehdottomasti Eurooppa.

No joo, mä oon aika jäärä tässä asiassa. Ei ne nyt ihan surkeita elokuvia ole mutta niissä on liian paljon sitä PJ:lle tyypillistä överiksi vetämistä. Typeriä fysiikan lakien vastaisia toimintakohtauksia(Legolasin ninjailut yms),royhtäilyyn ja piereskelyyn perustuvaa huumoria(Gimli) ja sitä ilmiselvien asioiden jatkuvaa alleviivaamista: "IT'S MINE!"(tiedetään, nyt se on sen sormuksen vallassa...).Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.
PJ on teknisesti ihan pätevä ohjaaja mutta sillä on sellainen lapsen mieli joka ei tunne kohtuutta missään. Jos elokuvaan voi laittaa jotain niin se laitetaan. Riippumatta siitä onko se tarpeellista tai sopiiko se edes siihen. Jos örkit on likaisia ja rumia niin miksei samantien uiteta niitä visvassa ja kuonassa. Jos luolassa on pääkalloja niin miksei samantien vyörytetä niitä tuhansittain suoraan päälle. Koska hei, kaikkea pitää olla enemmän ja enemmän.
No ei kai tää niin vakavaa ole. Tolkienin kirjat on mulle sellaisia pyhiä tekstejä joita "kenenkään ei pidä vääristämän". -Kriswelin evankeliumi,psalmi IV;foorumipostaus XXIII.-:)
 
Ylös Bottom