Vastaus: FA Premier League 2008-09
United saa mielestäni olla todella tyytyväinen tasuriin, vaikka Kaloun maali tulikin helponlaisesti. ManUn maalin jälkeen keskikenttää vietiin kuin kuoriämpäriä. Tärkeintä on, että ero päävastustajaan ei päässyt repsahtamaan. Kevätkaudella toivottavasti alkaa kunnon lentokelit, kun otteluohjelma "vähän" helpottuu.
Tämä oli miehen toinen esiintyminen ManUn paidassa. Vastuksetkaan eivät ole olleet helpoimmasta päästä: vieraissa Chelsea ja Liverpool. Annan Berballe mieluusti 10-15 peliä aikaa päästä sisälle joukkueeseen ja pelisysteemiin ennenkuin alan vaatimaan tehoja. Tarjoilukaan ei ollut miehelle tänään kohdillaan, mutta kortti oli kyllä selvä tapaus.
Niin, lisäisin tuohon ainakin kuvion Rooneyn kanssa, jolla pelattiin Evra läpi ennen ensimmäistä maalia.
Itse olin näkevinäni, että Berba päästi Rooneyn(?) syötön takoituksella Parkille, joka oli valitettavasti palloa askeleen edellä.
Ronaldo oli kokonaisuutena aika vaisu. En ymmärrä mitä Ferguson haki johtoasemassa tuolla vaihdolla, kun CR7:n tultua kentälle taktiikka vaihtui enemmän 4-3-3:een. Keskikenttä oli yhä enemmän pulassa tuon vaihdon jälkeen ja olisinkin Ronnien paikalla nähnyt mielummin Andersonin tuomassa jalkoja keskikentän keskustaan.
Ei ollut välttämättä paras aika eikä paikka hankkia Ronaldolle pelituntumaa.
miesylilaidan sanoi:Harmittava tasuri ManUlta.
United saa mielestäni olla todella tyytyväinen tasuriin, vaikka Kaloun maali tulikin helponlaisesti. ManUn maalin jälkeen keskikenttää vietiin kuin kuoriämpäriä. Tärkeintä on, että ero päävastustajaan ei päässyt repsahtamaan. Kevätkaudella toivottavasti alkaa kunnon lentokelit, kun otteluohjelma "vähän" helpottuu.
partio sanoi:Ja sitten tapaus Dimitar Berbatov.
Tämä oli miehen toinen esiintyminen ManUn paidassa. Vastuksetkaan eivät ole olleet helpoimmasta päästä: vieraissa Chelsea ja Liverpool. Annan Berballe mieluusti 10-15 peliä aikaa päästä sisälle joukkueeseen ja pelisysteemiin ennenkuin alan vaatimaan tehoja. Tarjoilukaan ei ollut miehelle tänään kohdillaan, mutta kortti oli kyllä selvä tapaus.
Ainoa positiivinen asia, joka jäi hänestä mieleen oli laukaus, josta Park sitten tuikkasi irtopallosta ManU:n ainokaisen.
Niin, lisäisin tuohon ainakin kuvion Rooneyn kanssa, jolla pelattiin Evra läpi ennen ensimmäistä maalia.
Hukkasi hyvän maalipaikan syöttäessään surkean syötön Parkille taakse ja siihen kuivui sekin paikka.
Itse olin näkevinäni, että Berba päästi Rooneyn(?) syötön takoituksella Parkille, joka oli valitettavasti palloa askeleen edellä.
Omasta mielestäni Rooney oli tänään hyvällä pelipäällä voittaen 1vs1-tilanteita ja rakentaen muille paikkoja. Luontainen viimeistelijä hän ei kyllä ole ja saa ehdottomasti miinusta maaliin johtaneesta vapaapotkusta. Turha rike ja vielä turhempi keltainen.Ronnie kuitenkin tarjosi ainakin kerran loistavan syötön, josta Rooney jälleen sähläsi vetämällä pallon sivuverkkoon.
Ronaldo oli kokonaisuutena aika vaisu. En ymmärrä mitä Ferguson haki johtoasemassa tuolla vaihdolla, kun CR7:n tultua kentälle taktiikka vaihtui enemmän 4-3-3:een. Keskikenttä oli yhä enemmän pulassa tuon vaihdon jälkeen ja olisinkin Ronnien paikalla nähnyt mielummin Andersonin tuomassa jalkoja keskikentän keskustaan.
Ei ollut välttämättä paras aika eikä paikka hankkia Ronaldolle pelituntumaa.
Viimeksi muokannut moderaattori: