Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Final Fantasy VII Remake

Pitää tarkkaan miettiä, miten tämän esittää ettei vaan spoilaa mitään.

Minusta tarina etenee todella vauhdikkaasti ja paikoin voisi jopa pysähtyä vetämään henkeä välillä. Mutta koska peli kannustaa usein tekemään sivutehtäviä ja syventämään suhteita kaverien kanssa, niin voin hyvinkin nähdä miten sen voi kokea takkuilevaksi. Itsellä meni melkein 20-25h päästä pois ekalta alueelta, koska tein yksinkertaisesti *kaiken*, mitä oli tarjolla. Siinä kohtaa mietti, että tämä voisi vähän nopeammin edetä. Mutta jahka tajusi, että tässä asetetaan itse tahti, niin ongelma katosi tyystin.

Toinen osapuoli onkin se, minkä mainitsin arvostelussa. Eli kyseessä on peli vailla alkua ja loppua. Meno on päällä jatkuvasti ja sitä ei pahemmin rauhoitella. Puolisoni vilkaisi peliä satunnaisesti, kun valtasin olohuoneen maraton sessioille, ja totesi, että jos alkuperäinen ei olisi niin tarkkaan muistissa, hän varmaan ihmettelisi puolet ajasta ollaanko nyt miten lähellä loppua.

Eli sanoisin ongelman olevan enemmän rytmityksessä kuin tarinassa, mutta itselle se ei osoittautunut ongelmaksi. Halusin liian vahvasti nähdä, mitä seuraavaksi käy, eikä itselläni ollut kertaakaan 90 tunnin aikana tylsää.
Hei,

kiitos hyvin kirjoitetusta arvostelusta!

Gamespotin arvostelija kuvaili tuntojaan pelin loppuhuipennukseen liittyen näin:

The prospect of a reimagined Final Fantasy 7 story that acknowledges the past while also exploring a new future is exciting. My biggest concern was that the setup at the end of Remake and the implications of it could lead to the story becoming convoluted and, sadly, that's exactly what happens in the final stretch of the game. Each time I think about it, I'm either less certain of what is going on and what it means or I'm perplexed at why it happened that way. I loved that Remake folded in all the additional ideas that expanded the world of Final Fantasy 7, and Rebirth was poised to lean into that further, but it ended up making the core story much worse and not doing right by a character key to that element. I can understand what Square Enix was going for and it's an idea that I like because it is full of potentially interesting narrative pathways, but its delivery is so poor that I don't think most people will see that potential.

There is one specific moment that has been the subject of will-they-won't-they speculation for years, and how it resolves manages to be confusing to the point of being incomprehensible. For the original Final Fantasy 7, it became an iconic moment crystalized in the minds of millions by its emotionally devastating impact--and for many, it changed the way they thought about video game characters. In Rebirth, it is bewildering and undermines multiple characters, diminishing and obfuscating qualities that define who they are, the decisions they make, and their motivations for doing so, while also being unclear about what is actually happening. Aerith, in particular, is robbed of a moment that is so crucial to her character by the messy delivery; the message is lost among narrative noise that wasn't there before and it's so uncharacteristic of a game that otherwise is sharp in how it presents its characters. In my case, there was also an instance where the way the story unfolded and a character behaved contradicted how the actions I had taken up until that point dictated it should have played out.

Pystytkö kommentoimaan omia tuntojasi loppuratkaisuun liittyen, miten koit sen, ja miten tyytyväinen olit siihen (omasta teksistäsi paistoi, että suhdetta alkuperäiseenkin löytyy?) ? Allekirjoitatko vai oletko eri mieltä kuin tämä arvostelija?
 
Hyvältä näyttää ja kuulostaa. Ei millään malttaisi odottaa, mutta pakkohan se on. Nyt täysi blokki päälle pelin suhteen ja torstaina sitten heti aamusta kahvit tulille ja peli käyntiin.
 
Tämä on vaikea, sillä jälleen pitää olla tosi tarkkana spoilerien kanssa. Multa on toivottavasti tulossa lähiaikoina artikkelia, jossa pelin loppupuoliskoa käydään tarkemmin läpi, joten se saa toimia laajempana vastauksena. Siihen asti vastaan mahdollisimman yleisesti.

Mun mielestä loppu toimii hyvin, mutta valehtelisin, jos väittäisin etteikö se ekalla kerralla olisi pysäyttänyt. Tokalla kerralla se toimi paremmin, kun omat odotukset ja meneen taakka eivät olleet mukana. Minusta tämän jakson lopetus on looginen ja emotionaalisesti rikas kokonaisuus, mutta en olisi yhtään yllättynyt, jos se jakaisi mielipiteitä pelaajakunnan kesken. Se jättää paljon auki ihan tarkoituksella, mikä on varmasti rasittavaa. Nyt pitäisi odotella vastauksia kolmesta neljään vuoteen. On täysin validia kritisoida sitä.

Se, mitä en allekirjoita, on väitteet hahmojen "väärin" käyttäytymisestä. Minusta tässä oli parasta juuri se, että jokainen hahmoista toimii juuri siten, miten heidän vuosikymmeniä tutuksi tulleet persoonat antaisi ymmärtää. Mutta jälleen tulee vastaan se, että tässä ei puhuta tarkalleen samoista henkilöistä. Kohtaloa on muutettu ja asiat kulkevat eri suuntaan. Kirjojen ystäville heittäisin vertaukseksi Dark Tower -sarjan lopun.

Eli itse pidin, ja pidin paljon. Mutta se vaati aikaa prosessoida kaiken, mitä pelissä koki. Pelasin koko pelin alusta loppuun kertaalleen ja sitten palasin useampaan lukuun kertausta varten juttua kirjoittaessa. Sen takia vertasin peliä myös Sormusten herraan ja Tähtien sodan vaativimpaan episodiin. FF7 on niin tärkeä ja subjektiivinen peli niin monelle, että tästä varmasti käydään väittelyjä aina kolmanteen peliin asti. Omasta mielestäni se kuitenkin tekee oikein kaikki tärkeimmät asiat, eli on uskollinen tarinan hengelle, jos ei sen tekstille.
 
90 % pelaajista ja arvosteluista, kuten Konsolifinin arvostelu, taitaa puhua "vanhoista tutuista", "nostalgiasta", "muistoista", "faneista", "meistä vanhuksista" ja ties mistä viittauksista menneisiin aikoihin ja elämää suurempaan fanittamiseen, joka on alkanut jo pikkulapsesta. Millainen peli on tällaiselle alkuperäisiä pelaamattomalle muutoin-kyllä-roolipelikonkarille, jolle Remake oli kaikin puolin 7/10-peli? Onko niin hurjasti parempi? Haluaisin innostua pelistä, mutta eka demo ei vain antanut siihen riittävästi aihetta. Olisi kiva lukea pelin arvosteluilta sellaisiltakin, joiden kunnon ensikosketus Final Fantasy VII:een on ollut Remake.
 
Varmaan samaan kastiin mennään jatko-osan kanssa kun edellisen? Tai jos ei innosta niin ehkä vielä vähän huonommin kun seiska.
 
90 % pelaajista ja arvosteluista, kuten Konsolifinin arvostelu, taitaa puhua "vanhoista tutuista", "nostalgiasta", "muistoista", "faneista", "meistä vanhuksista" ja ties mistä viittauksista menneisiin aikoihin ja elämää suurempaan fanittamiseen, joka on alkanut jo pikkulapsesta. Millainen peli on tällaiselle alkuperäisiä pelaamattomalle muutoin-kyllä-roolipelikonkarille, jolle Remake oli kaikin puolin 7/10-peli? Onko niin hurjasti parempi? Haluaisin innostua pelistä, mutta eka demo ei vain antanut siihen riittävästi aihetta. Olisi kiva lukea pelin arvosteluilta sellaisiltakin, joiden kunnon ensikosketus Final Fantasy VII:een on ollut Remake.
Samaa itse miettinyt. Kun tuon pelin julkaisu aikoina olin PC pelaaja pelkästään. Remake oli itselleni myös 6-7/10 peli, enkä nähnyt siinä missään 5 tähden tai 10 arvosanan peliä.
 
90 % pelaajista ja arvosteluista, kuten Konsolifinin arvostelu, taitaa puhua "vanhoista tutuista", "nostalgiasta", "muistoista", "faneista", "meistä vanhuksista" ja ties mistä viittauksista menneisiin aikoihin ja elämää suurempaan fanittamiseen, joka on alkanut jo pikkulapsesta. Millainen peli on tällaiselle alkuperäisiä pelaamattomalle muutoin-kyllä-roolipelikonkarille, jolle Remake oli kaikin puolin 7/10-peli? Onko niin hurjasti parempi? Haluaisin innostua pelistä, mutta eka demo ei vain antanut siihen riittävästi aihetta. Olisi kiva lukea pelin arvosteluilta sellaisiltakin, joiden kunnon ensikosketus Final Fantasy VII:een on ollut Remake.
No se varmastikin riippuu mistä roikkuu, eli mitkä asiat tekivät Remakestä vain seiskan pelin?

Jos tarinan kerronta tökkii niin samanlaista tulossa, jos kombat tökkii niin samanlaista luvassa

Tässä nyt muutamia muutoksia remakeen nähden
- avoimempi ja isompi pelimaailma
- rutkasti erilaisia minipelejä ja korttipeli Queen’s Blood
- voit rakentaa laitteen jolla tehdä itemejä matkan varrella
- voit liikkua muutenkin kuin jalan, eli Chocot, auto jne
- kombattiin tullut synergiakyky, johon vaikuttavaa hahmojen väliset suhteet, ja toki muutenkin paranneltu kombatsysteemi
 
Viimeksi muokattu:
itselle kun FF7 on täysin poikkeuksellinen peli niin päätinkin tehdä ison tason peliliikkeen ja aloitin remaken pelaamisen vasta eilen eli tarkoitus on ajoittaa sillai että saan Maanantaina saan pelin lävitse, tiistaina sitten Intergrade ja keskiviikkona sitten mennäänkin, aijai on tämä vaan hienoa aikaa ei voi muuta sanoa.

tämä FF7 remake ketjukin on mennyt aikalailla itselläni säppiin sen jälkeen kun Rebirthin arvostelut tuli, en tosiaa itse ole lukenut edes yhtään kommenttia arvosteluista, enkä edes yhtään arvostelua, enkä tällä kertaa lukenut edes niitä yhteenvetojakaan, numerot tosiaan vain nähnyt ja nehän näyttää jumalaisilta joten se riittää, varmaan aika monella sama ja niin se kannattaa tehdäkkin, ottaa pelin kanssa oman rauhansa.

eli master plan on

viikonloppu Remaken fiilistelyä
maanantaina Remake lävitse
tiistaina aamulla sitten Intergrade illalla Last order anime ja heti sen perään Advent Children
seuraavat kaksi viikkoa, FF7 Rebirth 100% completion begins!
 
Viimeksi muokattu:
itselle kun FF7 on täysin poikkeuksellinen peli niin päätinkin tehdä ison tason peliliikkeen ja aloitin remaken pelaamisen vasta eilen eli tarkoitus on ajoittaa sillai että saan Maanantaina saan pelin lävitse, tiistaina sitten Intergrade ja keskiviikkona sitten mennäänkin, aijai on tämä vaan hienoa aikaa ei voi muuta sanoa.

tämä FF7 remake ketjukin on mennyt aikalailla itselläni säppiin sen jälkeen kun Rebirthin arvostelut tuli, en tosiaa itse ole lukenut edes yhtään en yhtään arvostelua, enkä edes tällä kertaa niitä yhteenvetojakaan, numerot tosiaan vain nähnyt ja nehän näyttää jumalaisilta joten se riittää, varmaan aika monella sama ja niin se kannattaa tehdäkkin, ottaa pelin kanssa oman rauhansa.

eli master plan on

viikonloppu Remaken fiilistelyä
maanantaina Remake lävitse
tiistaina aamulla sitten Intergrade illalla Last order anime ja heti sen perään Advent Children
seuraavat kaksi viikkoa, FF7 Rebirth 100% completion begins!
Ihan hyvällä temmolla saat tykittää :D
 
Ihan hyvällä temmolla saat tykittää :D

joo on mä tuon remaken pelannu kahdesti läpi sekä hardilla että normalilla et aikalailla kaikki hyvin muistissa, en tosiaan edes kiirehdi vaan teen kaikki side questit ja muut, jos tänään pääsis vaikka chapter 10:lle asti, niin se ois ihan jees, yritän myöskin samalla pelata pelin läpi normaalilla kuolematta kertakaan/game over ja toistaiseksi se on voimassa kun menen chapter 7:ssa

mitä tosiaan tohon rebirthiin ei todellakaan tavoite ole pelata peliä 100% kahteen viikkoon vaan lähinnä tarkoitin että ainakin seuraavat kaksi viikkoa menee Rebirthin parissa todennäköisesti 3-4 viikkoa, koska itse tosiaan tulen fiilistelemään, eli napsimaan kuvia, fiilistelemään musiikkeja, kuuntelemaan joka ikisen non story npc hahmon keskustelut ja muut, eli pelaan peliä todella hitaasti. mitä kaemmin eka playtrought pelin parissa kestää sen parempi.
 
Viimeksi muokattu:
90 % pelaajista ja arvosteluista, kuten Konsolifinin arvostelu, taitaa puhua "vanhoista tutuista", "nostalgiasta", "muistoista", "faneista", "meistä vanhuksista" ja ties mistä viittauksista menneisiin aikoihin ja elämää suurempaan fanittamiseen, joka on alkanut jo pikkulapsesta. Millainen peli on tällaiselle alkuperäisiä pelaamattomalle muutoin-kyllä-roolipelikonkarille, jolle Remake oli kaikin puolin 7/10-peli? Onko niin hurjasti parempi? Haluaisin innostua pelistä, mutta eka demo ei vain antanut siihen riittävästi aihetta. Olisi kiva lukea pelin arvosteluilta sellaisiltakin, joiden kunnon ensikosketus Final Fantasy VII:een on ollut Remake.
Mikäli Remake ei innostanut, Rebirth ei varmastikaan käännytä uusia pelaajia puoleensa. Kaikkea on enemmän, mutta tekeminen on vahvasti kiinni Remaken asettamassa muotissa. Tarina lähtee entistä enemmän laukalle ja on hyvin vahvasti kytköksissä FF7-saagan lisäosiin ja fanipalveluun.

Se on vähän sama kuin Sormusten herran kanssa. Jos ekasta leffasta ei pitänyt, niin ei se toinen osa enää paljoa lähde muuttamaan sitä menoa, jonka kyytiin on noustu.
 
eli Remake nyt niin pitkä peli ole, helposti sen pystyy vetämään läpi 3-4:llä sectionilla varsinkin tosiaan jos on kaikki jutut hyvin muistissa, itse tosiaan, kun käytin aikaa ekaan playtroughthun sen verran paljon, sillon kun peli ilmestyi, niin aika hyvin on vieläkin koko pelin eri sokkelomaiset zonet mielessä, sama homma bossien weaknessien kanssa, eli tämä ei tosiaan ole mikään speedrun vaan ihan normi playtrough, sillä erotuksella että tiedän mitä teen.
 
Viimeksi muokattu:
Mikäli Remake ei innostanut, Rebirth ei varmastikaan käännytä uusia pelaajia puoleensa. Kaikkea on enemmän, mutta tekeminen on vahvasti kiinni Remaken asettamassa muotissa. Tarina lähtee entistä enemmän laukalle ja on hyvin vahvasti kytköksissä FF7-saagan lisäosiin ja fanipalveluun.

Se on vähän sama kuin Sormusten herran kanssa. Jos ekasta leffasta ei pitänyt, niin ei se toinen osa enää paljoa lähde muuttamaan sitä menoa, jonka kyytiin on noustu.
Voiko olla näin.. Kuitenkin remake sisälsi hyvin pienen sektion koko seikkailusta. Sehän on oikeastaan pelkkä intro varsinaiselle pelille.

Okei, toki riippuu siitä mitkä asiat tekivät jonkin mielestä remakesta keskinkertaisen (joka ei siis mielestäni Misakin kirjoituksesta käy ilmi).
 
90 % pelaajista ja arvosteluista, kuten Konsolifinin arvostelu, taitaa puhua "vanhoista tutuista", "nostalgiasta", "muistoista", "faneista", "meistä vanhuksista" ja ties mistä viittauksista menneisiin aikoihin ja elämää suurempaan fanittamiseen, joka on alkanut jo pikkulapsesta. Millainen peli on tällaiselle alkuperäisiä pelaamattomalle muutoin-kyllä-roolipelikonkarille, jolle Remake oli kaikin puolin 7/10-peli? Onko niin hurjasti parempi? Haluaisin innostua pelistä, mutta eka demo ei vain antanut siihen riittävästi aihetta. Olisi kiva lukea pelin arvosteluilta sellaisiltakin, joiden kunnon ensikosketus Final Fantasy VII:een on ollut Remake.
Oon myös tätä samaa miettiny. Remake ei mulle kun korkeintaan seiskan arvonen peli ollut, pääasiassa sen takia et siinä vaan yksinkertasesti tuli liikaa "löysää" mukaan. Ei nyt varsinaisesti yllätyksenäkään tullu jos Midgarista venytetään reilu 30h iloa irti, mut siinä pelatessa kyllä huomas sen et jos niitä kohokohtia rupes miettimään, niin ne oli aikalailla alkuperäsestä sellasenaan nostettuja hetkiä. Oli siinä ihan hyviäkin juttuja mukana niissä uusissa lisäyksissä, mut suurimmaks osaks ne joko jäi keskeneräsiks täysin tai ei varsinaisesti tuonut ihan kauheasti kokonaiskuvaan sit lisää kuitenkaan. Osa jutuista sit jätettiin joko jatko-osiin tai sit unohdettiin kokonaan.
Mikäli Remake ei innostanut, Rebirth ei varmastikaan käännytä uusia pelaajia puoleensa. Kaikkea on enemmän, mutta tekeminen on vahvasti kiinni Remaken asettamassa muotissa. Tarina lähtee entistä enemmän laukalle ja on hyvin vahvasti kytköksissä FF7-saagan lisäosiin ja fanipalveluun.

Se on vähän sama kuin Sormusten herran kanssa. Jos ekasta leffasta ei pitänyt, niin ei se toinen osa enää paljoa lähde muuttamaan sitä menoa, jonka kyytiin on noustu.
Tähän mä oikeastaan odotukseni laitan et se jatkaa nimenomaan Remaken asettamasta muotista. En mä oikeastaan tarvitse sellasta 1:1 remakea, varsinkaan jos pelillä on tapana vähän viitata siihen suuntaan et mentäis eri raiteille, mut sit ei mennä kuitenkaan kun vasta ihan loppumetreillä.

Mulla ei pelattavuuden tai sellasen kanssa ollu ongelma, se oli vaan yksinkertasesti se filleri kun se piti saada venytettyä isommaks kokonaisuudeks mitä alkuperänen oli, mut siinä ei kuitenkaan ihan täysin omissa kirjoissa sit kuitenkaan onnistuttu. Rebirthillä on huomattavasti eri lähtökohdat kuitenkin et sinänsä odotukset on varovaisen optimistiset, mut ei siitä kyllä mihinkään pääse etteikö takaraivossa olis sellanen fiilis et ihan liikaa ei kannata odottaa kuitenkaan. Alkuperäseen mulla ei juurikaan mitään nostalgiasidettä ole, pelasin sen vasta joskus 2010-luvun aikana niin nostalgiakakkuloistakaan ei varsinaisesti voi puhua.

Ens viikollahan se sit selviää kuitenkin, mut omasta puolestani sanoisin et Rebirthillä on nyt se näytön paikka sen suhteen et kuinka paljon se päätösosa sitten tulee loppupeleissä kiinnostamaan.
 
Niin siis kun Midgarhan on oikeasti intro. Eihän siihen ainoastaan keskittyvästä pelistä kovin helpolla voi saada kokonaista tyydyttävää seikkailua aikaan, jos nostalgia-arvo ja nostalgialla pelaaminen otetaan pois.
 
@FleeingNevada Btw kokeilitko sitä vaikeustasoa joka tasapainottaa pelin pelaajan mukaan kuinka kattavasti. Toimiko se miten hyvin ?
Mielestäni kyllä, ainakin siinä mielessä, että en miettinyt asiaa kertaakaan asetuksen ollessa päällä. Hard-taso oli turhauttava, koska se teki kaikista vihollisista vaan suuremmalla HP-mittarilla varustettuja. Easy ja Normal -tilat taas hyvin samankaltaisia kuin Remakessa.
 
Tämä on kyllä syy miksi olen peliajan jäädessä vähemmälle tykännyt pelata kasuaalilla, koska useimmissa peleissä oma kokemus on nimenomaan sama että vihujen hyökkäysteho kasvaa vähän mutta HP liki tuplaantuu, jolloin rivivihut kestää ikuisuuden
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom