Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Fire Emblem Engage

Tein sen virheen että ostin Persona 4 Pleikalle mutta tuli fiilis, että ennen nukkumaanmenoa tekis mieli jotain pelailla. En viitsinyt enää Personaa uudelleen ostaa kun mittarissa on jo 15h, joten laitoin Fire Embelm Engagen tilaukseen.

En ole koskaan tämänkaltaisia pelejä pelannut, mutta arvosteluita lukiessa alkanut kiinnostaa ja vaikka ilmeisesti aika pitkäikäinen pelisarja kyseessä niin monessa paikkaa lukenut, että tämä olisi hyvä osa hypätä ensikertalaisen mukaan.

Tässä olisi just sopiva 3vk cäppi ennen Octopathin julkaisua.

Perkele kun tämä Hämeenlinna on onneton paikkakunta pelitarjonnan suhteen. Näinkin tuoretta julkaisua ei löytynyt prismasta, cittarista, Powerista tai Gigantista. Lähimmillään löytyi Riihimäeltä joten laitoin Powerista tilaukseen, mutta eikun sekin lähti ruotsin varastolta. Voooe hele tätä nykypäivää kun tavaraa ei saada kaupasta toiseen liikutettua
 
Pelaan 100 % japaniksi (teksti + äänet), joten älkää ihmetelkö, jos käytän jotain teille vieraita nimiä/termejä.

Vasta 35 tuntia takana ja 14 kappaletta läpikäytynä (Hard ja Classic, totta kai), mutta pakko jo tulla kirjoittelemaan tuntemuksia pelistä. Vaikka pidän itseäni Fire Emblem -fanityttönä, edellinen osa jäi jo alussa kesken. Onkin hämmentävää, miten paljon paremmalta peliltä Engage tuntuu. Näkee selvästi, miten paljon jo fonttityylin ja -koon muuttaminen vaikuttaa peli-intoon, puhumattakaan muutenkin vetävämmästä taidetyylistä ja vähemmästä pakkopullaoheispuuhastelusta.

Lempihahmojani ovat ehdottomasti Zerubako, Rui ja Alfreddo. Zerubakon filosofinen puhetapa sitaattimerkkeineen tavallisten sanojen ympärillä, Ruin häpeilemätön puhe mielenkiinnonkohteistaan ja Alfreddon huikean ääninäyttelijän energiset lausahdukset ovat omiaan nostamaan hymyn huulille. Yleisestikin laadukas ääninäyttely ja hahmojen välisten juttujen mielenkiintoisuus ehkäisevät tehokkaasti hahmojen välisten keskustelujen muuttumista pakkopullaksi.

Sormusten keräily gachapon-tyyliin on hauska lisä - pakko kerätä ne kaikki! Kiva myös törmätä vanhoihin tuttuihin hahmoihin aiemmista peleistä, kuin Cipher-korteissa konsanaan. Edelleen tuntuu ikävältä ajatella Fire Emblem Cipher -korttipelin taannoista kuolemaa - tässäkin pelissä olisi ollut niin paljon materiaalia uuteen settiin!
 
Chaptereita 17 takana ja tosiaankin on niin, etteivät juonitehtävät juurikaan haastetta tarjoa. Paraloguet ovatkin sitten olleet haastavuudeltaan sopivampia ja aikahyppyjäkin on joutunut hyödyntämään.

Jos peliä tässä 40h jälkeen miettii tarkemmin, niin kuitenkin jollain tasolla pieni pettymys kuitenkin itselleni. Ei peli huono ole ollenkaan, mutta vaikka moni asia meni eteenpäin edellisestä osasta, niin monta muuta asiaa kismittää uutukaisessa.

Vaikeustason lisäksi alkanut turhauttaa melkoisesti koko sormushumppa, josta ei meinaa saada oikein kiinni kunnolla. Tuntuu, että jokaisella hahmolla kannattaa bondata (ja ylipäätään ehtii pelin edetessä) yhden sankarin kanssa, jolta saa hankittua kunnon kyvyn. Kalliimmat kyvyt ovat kalliita, mutta ovat usein todella(!) hyviä, eikä mitään syytä ole alkaa grindaamaan sp-pointseja useampaan kykyyn. Tietyillä hahmoluokilla+asepäivityksillä + kyvyillä hahmon avo:n ja/tai crit-arvon saa hilattua naurettavan korkealle siihen pisteeseen, että hankalammatkin paraloguet on saanut vedettyä maaliin vaikka sillä yhdellä hahmolla sitten kun muut ovat jo mullassa.

On myös todella aikaavievää hoitaa lataustaukoineen hyppäykset areenassa nostamassa bondia (+turha keskustelu päälle) ja käydä erikseen sormushuoneessa kykyjä unlockaamassa. :D Varmaan vanhuus iskenyt, mutta en muista että aiemmin sarjan pelejä pelanneena olisi turhauttanut hahmon rakentaminen näin paljon, mikä kuitenkin on yleensä ollut isoa ja hauska osa peliä.

Mielellään tätä kuitenkin pelaa vaikka vähän jo toivookin, että oltaisiin jo lopun puolella eikä kaikkia support-keskusteluja enää jaksa niin intensiivisesti seurailla.

Olen kaiketi pudonnut myös hieman kärryiltä, sillä en hoksannut lainkaan erään sinitukkaisen hahmon kanssa että ”mikä homma”:
mesosin ääneen kotona että mikä perhana siinä on että Rosadon ääninäyttelijä on mies. Vaihdoin koko pelin äänet alkuperäiskielellä, sillä oletin tässä tapahtuneet jonkin virheen/ köykäisen toteutuksen. Japaniksi hahmo vetää melko matalalta myös, joten ehkä syyllistyin sitten tekemään sukupuolioletuksia.:D
 
VanDamScum sanoi:
Chaptereita 17 takana ja tosiaankin on niin, etteivät juonitehtävät juurikaan haastetta tarjoa.

- -

hankalammatkin paraloguet on saanut vedettyä maaliin vaikka sillä yhdellä hahmolla sitten kun muut ovat jo mullassa.
Klikkaa laajentaaksesi...

Mullassa :rolleyes: Pelaat siis kasuaalimoodilla. Kai ymmärrät, että kasuaalivalinta muuttaa pelin automaattisesti Hardillakin superhelpoksi, jolloin on turha valittaa, etteivät tehtävät tuota haastetta? Fire Emblemien tavaramerkki ja tunnuspiirre on ollut nimenomaan se, että rakastettavia hahmoja suojellaan viimeiseen asti ja keksitään kaikki keinot, jotta kartoista selvitään ilman yhdenkään hahmon kuolemaa? Pääasiassa tätä vartenhan ajankelaustoimintokin on peleihin luotu. Vain tällä tavalla pelistä saa sellaisen hykerryttävän pulmanratkaisu- ja taktikointikokemuksen, jollaiseksi se on suunniteltu. Tavallaan sääli, että kasuaali vaihtoehto edes lisättiin sarjaan, koska se tekee Fire Emblemistä oikeastaan ihan eri pelin. Kuin jonkin Advance Warsin, jossa lähdetään aina puhtaalta pöydältä seuraavaan taisteluun. Itse pelaan Hard Classicilla ja haaste on ollut juuri sopiva - monta kertaa jokin hahmo on kuollut, mutta sitten vain kelataan aikaa ja keksitään parempi lähestymistapa. Ehkä nykypelaajaa tällainen turhauttaa, mutta monelle se on myös nautittavaa pulmanratkontaa ja todennäköisyyksien miettimistä. On myös vaikea kuvitella, että pelaajan tunneside hahmoihin kasvaisi yhtä suureksi kasuaalimoodilla pelatessa. Sääli että niin monet jäävät paitsi tästä Fire Emblemin ydinolemuksesta. Tapansa kullakin, mutta sitten tosiaan turha valittaa haasteen puutteesta ja pitkästymisestä.
 
Misaki sanoi:
Mullassa :rolleyes: Pelaat siis kasuaalimoodilla. Kai ymmärrät, että kasuaalivalinta muuttaa pelin automaattisesti Hardillakin superhelpoksi, jolloin on turha valittaa, etteivät tehtävät tuota haastetta? Fire Emblemien tavaramerkki ja tunnuspiirre on ollut nimenomaan se, että rakastettavia hahmoja suojellaan viimeiseen asti ja keksitään kaikki keinot, jotta kartoista selvitään ilman yhdenkään hahmon kuolemaa? Pääasiassa tätä vartenhan ajankelaustoimintokin on peleihin luotu. Vain tällä tavalla pelistä saa sellaisen hykerryttävän pulmanratkaisu- ja taktikointikokemuksen, jollaiseksi se on suunniteltu. Tavallaan sääli, että kasuaali vaihtoehto edes lisättiin sarjaan, koska se tekee Fire Emblemistä oikeastaan ihan eri pelin. Kuin jonkin Advance Warsin, jossa lähdetään aina puhtaalta pöydältä seuraavaan taisteluun. Itse pelaan Hard Classicilla ja haaste on ollut juuri sopiva - monta kertaa jokin hahmo on kuollut, mutta sitten vain kelataan aikaa ja keksitään parempi lähestymistapa. Ehkä nykypelaajaa tällainen turhauttaa, mutta monelle se on myös nautittavaa pulmanratkontaa ja todennäköisyyksien miettimistä. On myös vaikea kuvitella, että pelaajan tunneside hahmoihin kasvaisi yhtä suureksi kasuaalimoodilla pelatessa. Sääli että niin monet jäävät paitsi tästä Fire Emblemin ydinolemuksesta. Tapansa kullakin, mutta sitten tosiaan turha valittaa haasteen puutteesta ja pitkästymisestä.
Klikkaa laajentaaksesi...
Olen pelannut toki kaikki Fire Emblemit poislukien Gamecubelle ja Wiille ilmestyneet, jotka olen tietty ”klassisesti” pelannut paitsi tämän. Ehkä itsekin joskus ajattelin hieman puritistisesti, että näin peli ”kuuluu” pelata, mutta valitettavasti peliaika on ruuhkavuosina niin rajallinen etten halua käyttää liikaa aikaa toistoon. Pahimmillaan itsensä ajaa nurkkaan helposti ajankelauksenkin kanssa niin, että samaa taistelua hypitään jatkuvasti taaksepäin.

Mielestäni Fire Emblem voi olla haastava ilman permadeathiakin ja edellinen osa oli minusta paremmin balanssissa sen suhteen. Tunnesiteen syntyminen hahmoon ei poistu casual-moodin myötä eikä hahmoja halua todellakaan tapattaa kentällä. Peliähän voi pelata myös ns. Klassisesti, että kelaa joka tapauksessa hahmon menetettyään (vaikka ei olisi edes tarve, mikä nimenomaan korostaa pelin haastavuusongelmaa).

Tekoäly pelaa sitä paitsi käytännössä samalla kaavalla kuin ekassa gba:n Emblemissä mitä pelasin. Eli vihollinen ottaa sieltä sen heikoimman tyypin joukolla pois, johon yltävät hyökkäämään. Vihollisen baittaaminen jollain tankkilla ja palastelu pienempiin osiin on varmaan tämän genren pelaajille tuttu mekaniikka, mutta vie lähinnä aikaa eikä tuo mitään uutta haastetta kehiin.

Pelien vaikeustasolta nykyjään toivon ennen kaikkea sitä, ettei peliä tarvitsisi itse lähteä vaikeuttamaan tarkoituksella itselleen, mihin tämän kanssa joutui aika pian (eli lopetin ateriat ja treenauksen. Aloin käyttämään huonompia hahmoja). Mutta Paraloguet ovat olleet kuitenkin siis viihdyttäviä myös vaikka pelaan ”vain” hard-casual yhdistelmällä. Kyllä haaste lisääntyy matsin edetessä kun oma väki vähenee ja jokainen liike pitää miettiä harkitusti.
 
Yli 109 tuntia siihen meni, mutta viikonloppuna peli meni läpi! Vaikeustasona tosiaan Hard & Classic (kuinkas muuten), ja yksikään hahmo ei kuollut. MVP:t olivat Rui, Aibii ja Ryuuru (eli päähahmo). Viimeinen taistelu kesti peräti 5 h 44 min! Vaikeustaso oli nimensä veroinen. Kaikki gaidenit eli sivutehtävät läpäisty, myös useita vapaaehtoistaisteluita. Vaikka meni yli 100 tuntia, en silti ehtinyt nähdä varmaan puoliakaan ABC-keskusteluista. Siellä olisi varmaan vaikka kuinka paljon hyvää materiaalia nähtävänä. Juoni oli myös enemmän kuin kelvollinen, en ymmärrä miksi sitä niin paljon haukutaan. Kyllä tämä taitaa kiilata Top3-suosikki-Emblemeihini. Etenkin välivideot silmiähivelevän kauniita.

Törmäsin myös tietoon, että ilmeisesti peliä on sensuroitu enkkuversioon. En kyllä ymmärrä, miksi tätä pitää sensuroida. Olin onnekas saadessani pelata pelin läpi japaniksi. Ääninäyttelijätkin aika eri tasolla alkuperäisversiossa.

 
Viimeksi muokattu:
En ymmärrä lainkaan Konsolinetin arvostelun kaikkia toteamuksia.

Harmillista kyllä, mitä pidemmälle peli etenee, sen enemmän tämä sosiaalinen aspekti jää taustalle.
Miten niin? Olen läpäissyt pelin, ja tuskin olen edes puolia ABC-keskusteluista kolunnut, vaikka olen katsonut niitä aktiivisesti. Niitä on kymmeniä ja taas kymmeniä - hahmojen sosiaalista aspektia on valtavasti läpi pelin. Suorastaan hämmästyin siitä häkellyttävästä sosiaalikeskustelujen määrästä, en ole missään muussa pelissä vastaavaan törmännyt. Kymmeniä tunteja ääninäyteltyä dialogia, joka on periaatteessa "turhaa", pelkkää lisämaustetta - mutta tärkeää sellaista.

Mutta sitten mukaan ilmestyykin järjetön kasa toinen toistaan vaikeampia pahiksia, uusia juonenkäänteitä ja venytetty loppukolmannes, joka olisi voinut olla puolet lyhyempi.
Miksi lyhyempi? Mielestäni kaikki taistelut olivat mielenkiintoisia. Eivät Fire Emblemit koskaan tämän lyhyempiä ole olleet. Eikö ole vain hyvä, että pelattavaa on runsaasti?

Onneksi käsikirjoitus on vain ajoittain pateettista huonolla tavalla. Kolesterolia vahtiville kokonaisuus voi olla ehkä liiankin juustoista, mutta niille, jotka nauttivat pömpöösistä oopperasta, Fire Emblem Engage tarjoaa juuri sopivan määrän kyyneliä naamapalmujen rinnalle.
Ehkä olen liian vanha ja tottunut japanilaisiin peleihin, mutta ei tule kyllä äkkiseltään mieleen yhtään huonolla tavalla pateettista, juustoista tai naamapalmuista kohtausta. Kaikki tyypillisen laadukkaasti kirjoitettua tarinaa ja persoonallista keskustelua, vaikkei mitään maatamullistavaa. Olisi mielenkiintoista kuulla konkreettisia esimerkkejä.
 
Olihan tuo kuin lauantaiaamun piirrettyjä olisi katsonut, etenkin kaverirupattelun osalta. Joku tykkää ja joku ei. Itse varsinkin viimeisen kolmanneksen aikana aloin skippaamaan keskustelut, kun ne olivat niin pöljiä ja ennalta-arvattavia.
 
Melko tylsiä ja tosiaan hyvin ennalta-arvattavia oli noi bondaus-keskustelut. Määrä ei kyllä korvannut laatua tälläkään kertaa.
 
Sinun täytyy kirjautua tai rekisteröityä voidaksesi vastata.
Ylös Bottom