Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Forza Horizon 4

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 3274
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet Tunnisteet
    pc xone
Minusta on aina tuntunut että Forza Horizoneissa on liikaa tekemistä. En saa niitä ikinä kaikkea tehtyä kun jo seuraava osa on alennuksessa ja voisi ihan hyvin siirtyä sinne. Toisaalta ehkä se on juuri sitä "huonoa endgamea" kun ongelma on enemmän siinä että tuntuu että saman on jo tehnyt aika monta kertaa. Enkä tarkoita että aiemmassa osassa vaan siinä samassa pelissä.

Varsinkin kakkosen kiertävä autosirkus oli rasittava konsepti. Mieluummin valikon kautta nopeasti kisoihin eikä aina pakotettaisi suhaamaan jonnekin toiseen paikkaan. Ne saa ajaa kyllä jotka jaksaa mutta voisihan muille antaa mahdollisuus skipata tuollaiset.

Sama fiilis tulee Forza Horizonien lopussa kuin monien Ubisoft-kaavan peleissä: alkaa väsyttämään loppua kohden. Se ero vain että silti olen pelannut kaikki (paitsi Rogue) AC-pelit lisäreitä myöten läpi ja uudemman pään vieläpä 100%. Yhtään Forza Horizonia en ole jaksanut painaa yhtä täysin läpi.

Toisaalta en taida olla muutenkaan mikään kummoinen ajopelailija kun Horizonit on ainoat autopelit, jota edes pelaan.
 
Minullakin on kakkonen vielä vähän kesken juuri noiden äärimmäisen tylsien siirtymien vuoksi. Pelailen sitä edelleen silloin tällöin. Kolmosessa oli ehkä hauskin mekanismi, kun uudet kisapaikat piti avata kisailemalla tarpeeksi. Silloin kisojen avaaminen tuntui saavutukselta ja se myös innosti ajamaan niitä. Kokonaisuudessaan kuitenkin FH1:n "tarina" päävastuksineen on ollut parasta sarjassa, koska sen jälkeen ei käytännössä juuri ole ollut mitään tarinaa.
 
Minulle tämä nelonen on ollut sarjan paras osa. Jaksoin helposti pelata kaiken sisällön ja lisäreistäkin suurimman osan. Kolmosta en ole häpeäkseni pelannut, mutta se löytyy kyllä hyllystä. Kaikkea ei vaan ehdi. :)

Tykkäsin nelosen kisoista, challengeista ja jopa niistä kymmenen chapterin "tarinoista". Pelasin jopa netissä jonkin verran, vaikka se ei minulle Horizonissa ole koskaan ollut se juttu. Forza Motorsport on sitä varten.

Siitä samaa mieltä @Doctor Pepper : in kanssa että tarinatila saisi olla, paremman sanan puutteessa, tarinallisempi, kuten ensimmäisessä osassa oli. Silti, nelonen iski ja lujaa. Oli ilmestymisvuotenaan minulle ihan helposti vuoden paras peli ja taisi kisailla isoimman peliajan tittelistä silloisen Call of Dutyn kanssa.

Jos tie vie vitososassa Japaniin, niin otan sen innolla vastaan. Maisemat ovat varmasti jälleen todella kauniita. Vähän tarinaa parempaan kuosiin ja ehkä autojen ostaminen/saaminen vähän haastavammaksi (tämä on nimittäin nelosessa vähän turhankin helppoa), niin kyllä uuteen osaan taas helposti se 100 tuntia uppoaa ihan huomaamatta.
 
Kolmoseen palaaminen voi olla kyllä pieni kulttuurishokki niiden muutaman jutun takia, jotka on nelosessa korjattu. Kolmosessa pahinta oli vetää driftihaasteet liikenteen seassa ja nelosessa kaikissa haasteissa ghostataan muu liikenne. Toinen on, jos haluaa kerätä tyylipisteitä, että kolmosessa yksikin kolaus vei kaikki pisteet kerralla, nelosessa taas voi laittaa sen pelastavan enkelin päälle autojen kyvyistä niin yhden mokan saa anteeksi. Ympäristönä Australia on kyllä vähintään pari pykälää hienompi kuin arkinen Skotlanti.
 
Ai niin, Forza Horizoneihinkin kyllä olen kaikki lisärit ostanut. Tai siis en kaikkea mutta ne ns. "oikeat" lisärit, joissa tulee uudet alueet tai muuta isompaa settiä. Autolisukkeita en ole ostanut.

Lisärien kanssa minulla oli samaa ongelmaa kuin pääpelinkin: loppua kohden ei vain enää jaksa. Yleensä pelaan pelit enemmän tai vähemmän läpi jos kerran aloitan ja peli on hyvä mutta näissä on aina tullut väsy.

Ei siis muuta sitä että loistavia pelejä mutta kaikkea voi olla selvästi liikaakin.
 
Lontoo ei kyllä ympäristönä ollut niin kova kuin Australia myönnetään, tai ekan pelin Colorado joka on ehkä oma suosikki. Mutta kyllä se on pelimekaanisesti kehittynyt niin paljon että vaikea palata eneään vanhempiin osiin. Myöskään sen DLCt ei olleet niin hyviä kuin 3. Toivon että seuraava osa toisi jotain isoa uutta tai jonkun todella upean ja mielenkiintoisen ympäristön kuten se huhuttu Japani. Vaikka 4 ei ole paras pelikenttä tai parhaat DLCt on se silti hauskin pelata jonka takia se on mielestäni sarjan paras peli.
 
Harvoin kuulee peliä moitittavan, kun on paljon pelattavaa.
Peli täyttää tänä vuonna 3v.
Yhä edelleen riittää mielenkìintoa ja pelattavaa.
Positiivinen ongelma.
 
Harvoin kuulee peliä moitittavan, kun on paljon pelattavaa.
Peli täyttää tänä vuonna 3v.
Yhä edelleen riittää mielenkìintoa ja pelattavaa.
Positiivinen ongelma.
Enemmän kai se on siitä kiinni että onko se kiinnostavaa tekemistä. Se sanonta suklaasta pätee tähänkin, eli hyvääkin voi olla liikaa.

Iso määrä sisältöä sopii tietenkin heille, jotka pelailevat peliä vuosien ajan. Minä pelaan pelin kerrallaan ja sitten siirryn seuraavaan. Siihen tyyliin en ole saanut Forza Horizoneja sopimaan.
 
Enemmän kai se on siitä kiinni että onko se kiinnostavaa tekemistä. Se sanonta suklaasta pätee tähänkin, eli hyvääkin voi olla liikaa.

Iso määrä sisältöä sopii tietenkin heille, jotka pelailevat peliä vuosien ajan. Minä pelaan pelin kerrallaan ja sitten siirryn seuraavaan. Siihen tyyliin en ole saanut Forza Horizoneja sopimaan.
Itselleni nämä hyvät, mutta todella pitkät pelit eivät ole koskaan olleet ongelma. Otan mieluummin hyvään peliin todella paljon sisältöä ja mahdollisimman pitkän kampanjan, mutta vaihtelen myös pelejä joita pelaan todella paljon, jolloin ongelmaa ei pelin pituudesta ja jopa ähkyn aiheuttavasta sisältömäärästä pääse koskaan tulemaan.

Parhaillaan esim. pelaan Niohia PS5:llä pari vuotta sen jälkeen, kun sen aikoinaan PS4:llä aloitin. Aikoinaan tuli merkkejä siitä, että ähky olisi tulossa, joten laitoin pelin tauolle. Nyt tuntuu aivan tuoreelta pelata sitä ja jaksaa ainakin tällä hetkellä pelata peliä eteenpäin joka päivä. Itselleni toimii kyllä todella hyvin tämä vaihtelu, vaikka toki ymmärrän, että kaikille ei varmasti tällainen pelitapa sovi.
 
Viimeksi muokattu:
Toimii padilla todella smootisti, kyl suosittelen ehdottomasti boxia, itekki ostin viime kesänä oneX tän takia, mutta nyt alla SeriesX. Ostaa sen ratin sitten jos siltä tuntuu. Jos epäilyttää, nii osta käytetty oneX ja testaa pidätkö, ei mee rahat sit hukkaan ja ota päälle vielä gamepass ultimate, niin ei tarvii erikseen ostaa tätä. Huom. Saatat jäädä koukkuun.
Sait ylipuhuttua.. illalla laitoin tilaukseen VPD:ltä muistaakseni One X 1 TB(vai one S?), käytetetyn. Noita series- malleja, jotka ovat käsittääkseni uusimpia versioita, ei näyttänyt olevan muutako loppuun myytynä joka paikassa. En ole yhtään perehtynyt noihin bokseihin, mutta ilmeisesti samat pelit toimii Onessa ja Seriesissä.? Luonnollisesti samaan tilaukseen lähti Forza Horizon 4 ja Forza Motorsport 7.

Tuo rattiadapteri drivehub näyttää olevan lähes ratin hintainen, joten mietin vielä ostanko sen sitten vai oman ratin boksille..
 
Sait ylipuhuttua.. illalla laitoin tilaukseen VPD:ltä muistaakseni One X 1 TB(vai one S?), käytetetyn. Noita series- malleja, jotka ovat käsittääkseni uusimpia versioita, ei näyttänyt olevan muutako loppuun myytynä joka paikassa. En ole yhtään perehtynyt noihin bokseihin, mutta ilmeisesti samat pelit toimii Onessa ja Seriesissä.? Luonnollisesti samaan tilaukseen lähti Forza Horizon 4 ja Forza Motorsport 7.

Tuo rattiadapteri drivehub näyttää olevan lähes ratin hintainen, joten mietin vielä ostanko sen sitten vai oman ratin boksille..
Samat pelit toimii kaikilla bokseilla oli, sitten Series mallia tai One mallia.

Poikkeuksena tietenkin nämä vain Series malleille kehitetyt, mutta niitä taitaa olla boksilla vasta The Medium tällä hetkellä.
 
Mikä ratti Xbox onelle kannattaa hommata sitten, nimenomaan Horizon/Motorsport pelisarjaa varten? Pleikan puolella kokemusta on Logitechin G29 ja nykyinen Thrustmaster T150 olleet molemmat hyviä ainakin. Kytkinpedaalia ei tarvi koska ajan vasemmalla jalalla (toinen puoli halvaantunut autokolarista hehe).
 
Itseltä suositus Thrustmasterin Tx Racing Wheel ratille, on vahvat forcet ja ainakin oma on kestänyt jo varmaan viitisen vuotta.. Ei mitään valittamista. Käyttötunneista en kyl osaa sanoa. Itekkään en kytkintä käytä mut nuo T3PA polkimet on muuten kyllä laadukkaammat kuin ratin mukana tulevat.
 
Itseltä suositus Thrustmasterin Tx Racing Wheel ratille, on vahvat forcet ja ainakin oma on kestänyt jo varmaan viitisen vuotta.. Ei mitään valittamista. Käyttötunneista en kyl osaa sanoa. Itekkään en kytkintä käytä mut nuo T3PA polkimet on muuten kyllä laadukkaammat kuin ratin mukana tulevat.
Täältä myös suositukset Thrustmaster TX ratille. Jos haluaa vähän halvemman vaihtoehdon ja suoran vastineen pleikkarin T150 ratille, niin se on Thrustmaster TMX.

Logitech G920 on sitten suora vastine G29:lle.

Näitä kaikkia mainittuja ratteja voin suositella. Enemmän on kiinni siitä kuinka paljon rahaa haluaa rattiin laittaa.
 
Viimeksi muokattu:
Oli tarkoitus hommata tämä Steamista mutta 70€ vanhasta pelistä on aivan liikaa, järkevä hinta on noin 35€. Onhan tämä Game Passissa mutta eipä ole tilausta, pitää odotella Steam alennuksia.
 
Sait ylipuhuttua.. illalla laitoin tilaukseen VPD:ltä muistaakseni One X 1 TB(vai one S?), käytetetyn. Noita series- malleja, jotka ovat käsittääkseni uusimpia versioita, ei näyttänyt olevan muutako loppuun myytynä joka paikassa.
Tohon hintaa kannattais kyllä mun mielestä laittaa Series S -malli. Ja siihen Game Pass -tilaus, jolla pystyt pelaamaan myös kaikkia muitakin pelejä noiden Forza-pelien lisäksi. Jos on mahdollisuus muuttaa vielä tilaus, niin tuo Series S paljon järkevämpi sijoitus, One X on sen verran vanhaa tekniikkaa, ettei siitä kannata enää yli 200€ maksaa. Series S on kuitenkin tätä uutta sukupolvea ja maksais 319€ VPD:ssä. Katoin että tuo käytetty One X on 299€ VPD:ssä. Jos on mahdollisuus soittaa / laittaa sähköpostia ja muuttaa tuo tilaus vielä, niin tekisin sen. Eli ottaisit sen Game Passin (eka kk 1€ ja sen jälkeen 12,99€) siihen Series S:n kanssa, jolloin et tarvisi nuita Forza-levyjäkään. Game Pass ostetaan siis konsolin kautta, sitä ei saa VPD:stä ostettua. Jäisi tuohon ratin ostoonkin enemmän rahaa.
One X ja One S siis vanhaa sukupolvea ja Series X ja Series S uutta sukupolvea.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom