Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Forza Horizon 4

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 3274
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet Tunnisteet
    pc xone
Vielä marginaalisimmilla uudistuksilla kulkee useampikin pelisarja, jotka yltävät vuosittain miljoonamyynteihin.
Kyllä niissä gameplayn osalta on aina kuitenkin uudistuksia ollut. Ja vuosipainos saa paljon anteeksi ihan puhtaasti vuosittaisen tahdin vuoksi. Mutta kaksi vuotta kehitystä ja uudistukset on normi dlc tasoa.

Toki myönnettäköön, että lähes täydellisestä on paha parantaa, mutta täytyy sen pelimaailman tapahtumien tuntua tuoreelta. Ei pelkkä kartta itsessään siihen riitä. Ehkä mulla pahentaa se, että olen alusta asti vihannut Annan ääntä, joten sen kuunteleminen vielä lisää tuo heti sen etteikö edes sitä voitu uudistaa. Tai kuvakkeita, checkpoint soihtuja, kisatyyppejä jne. Aika pienillä jutuilla/väreillä ois saanut tuoreen ilmeen.
Ajomalliin jne. ei ole tarvetta koskea.

Mut pelaillaan nyt kuukausi gamepassilla jos tältä FH3 kyllästymiseltä jaksaa ja ostellaan kympillä joskus, tai odotetaan FH5:sta.
 
Samaa mieltä Ompun kanssa että olisivat saaneet enemmän ja rohkeammin uudistaa sarjaa. Isoin uudistus on kyllä tuo vuoden aikojen vaihtelu, joka on omasta mielestä ihan upea lisä.
 
Pitäiskös tän siis olla jotain muuta kuin Horizon?
Ei änärissäkään lentistä pelata.
Sekö tarkoittaa ett kaikki pidetään täysin samana? Pelistä voi tehdä Horizonin vaikka toisi jotain tuoretta mukaan. Ei copypaste ole sama kuin se, että peli pysyy uskollisena pelisarjalleen.
 
Sekö tarkoittaa ett kaikki pidetään täysin samana? Pelistä voi tehdä Horizonin vaikka toisi jotain tuoretta mukaan. Ei copypaste ole sama kuin se, että peli pysyy uskollisena pelisarjalleen.
Väitätkö että tässä on kaikki samaa?
Tässä on sentään saavikaupalla uutta vs 3.
Niin samaa on se kilvanajo. Se kai se tarkoitus on?
 
Väitätkö että tässä on kaikki samaa?
Tässä on sentään saavikaupalla uutta vs 3.
Niin samaa on se kilvanajo. Se kai se tarkoitus on?
Mikä tässä on ihan siinä perus gameplayssä niin uutta?
- Hud: täysin sama
- Navi: täysin sama
- Kartta: täysin sama teiden värejä myöden
- Kisat: täysin samat
- Kisojen aikana hidastetut kohtaukset: täysin sama kuvakulmia myöden
-Kisojen aikana checkpoint portit: täysin samat soihdut
- Kisatyypit: täysin samat
- Drivatarien hyödyntäminen freeroamissa: täysin sama
- Freeroamin minitehtävät: täysin sama
- Auton tuunaus: Kuvakkeita myöden sama

Se et siellä voi jotain taloja ostella jne on asioita mitkä tulee aina välillä pelissä eteen. Mutta se itse gameplay mikä on läsnä 98% pelistä on aivan samaa jopa värityksiä myöden. Ei erottaisi onko DLC vai uusi peli.
Uutuudet jää aika pitkälti uuteen ympäristöön vuodenaikoineen. Ja toki ne moninpelipuolen jutut josta en tiedä. Itse gameplay on kyllä täysin kopiota. Ja kuten todettu niin aika pienillä jutuilla olisi saanut freeshin ilmeen ja siihen lisäksi tuotu uusia kisoja ja sivujuttuja.
 
Mikä tässä on ihan siinä perus gameplayssä niin uutta?
- Hud: täysin sama
- Navi: täysin sama
- Kartta: täysin sama teiden värejä myöden
- Kisat: täysin samat
- Kisojen aikana hidastetut kohtaukset: täysin sama kuvakulmia myöden
-Kisojen aikana checkpoint portit: täysin samat soihdut
- Kisatyypit: täysin samat
- Drivatarien hyödyntäminen freeroamissa: täysin sama
- Freeroamin minitehtävät: täysin sama
- Auton tuunaus: Kuvakkeita myöden sama

Se et siellä voi jotain taloja ostella jne on asioita mitkä tulee aina välillä pelissä eteen. Mutta se itse gameplay mikä on läsnä 98% pelistä on aivan samaa jopa värityksiä myöden. Ei erottaisi onko DLC vai uusi peli.
Uutuudet jää aika pitkälti uuteen ympäristöön vuodenaikoineen. Ja toki ne moninpelipuolen jutut josta en tiedä. Itse gameplay on kyllä täysin kopiota. Ja kuten todettu niin aika pienillä jutuilla olisi saanut freeshin ilmeen ja siihen lisäksi tuotu uusia kisoja ja sivujuttuja.
No kerros nyt prkl mitä pitäis olla, että olisit tyytyväinen?
Kerro niitä muutoksia, mutta sillai, että peli pysyy Horizonina!
 
No kerros nyt prkl mitä pitäis olla, että olisit tyytyväinen?
Kerro niitä muutoksia, mutta sillai, että peli pysyy Horizonina!
Juurihan niitä olen useammassa viestissä listannut.
Uusia kisoja, ulkoasun muutosta kisoihin, uusia juttuja näiden nopeustutkien jne. rinnalle freeroamiin. Ulkoasu esim tuunauksessa jne. uusiksi, navin ääni uusiksi, drivatarien hyödyntäminen siellä maailmassa jotenkin muunlaisella kisaamisella.

Sitä samaa mitä kaikki pelit tekee jatko-osiin. Tuovat jotain uutta ja paremmin. FH4 toi uuden kartan..
 
On kyllä kunnon trollausta Omenalta menossa. :D

Peli ei ole pelkästään täydellisyyttä hipova pelattavuuden puolella, se on tekninen taidonnäyte vailla vertaa. Enemmän siitä kertoo Digital Foundryn Thomas Morgan.



Xbox one X version 4k 30 FPS modi sisältää lukemattomia graafisia tehosteita joita ei löydy 60 FPS modesta, mutta myös 60 FPS modessa on parannellut grafiikat verrattuna perus XBox one versioon.
 
On kyllä kunnon trollausta Omenalta menossa. :D
No ei oo kyllä edes mitään trollausta.
Mun ensikosketus koko sarjaan tapahtui joulukuussa ja enemmän aloin pelaamaan vasta toukokuussa. Touko-heinäkuun vedin FH2:sta ja 3:sta ja niiden välillä oli aika paljonkin parannuksia ja FH2:n ärsyttävyydet oli poistettu ja oli ihan perusteltu jatko-osa. En kuitenkaan jaksanut kumpaakaan lähellekään loppuun vetää, kun alkoi kyllästyttää aika pahasti. Tuli vähän ähky.
Sit odotin innolla nelosen demoa ja en jaksanutkaan ekalta istumalta edes sen kisoja ajaa läpi kun oli niin sitä samaa. Ja tosiaan todella pienillä muutoksilla olisi saanu peli-ilmeen tuntumaan tuoreelta, vaikka todellisuudessa olisi ollut sitä samaa. Nyt ei ole edes yritetty. Härskisti vaan uus mappi ja 70e hintalappu storeen ja fanit ostaa mukisematta. :D

Ja kuten jo aikaisemmin sanoin, pidän jo demon perusteella peliä lähes täydellisenä. Ongelma on siinä, että kolmonen oli sitä jo ja tämä on vain uudella mapilla täysin sama.
Eli ei tää kritisointi pelistä huonoa tee. Vaan tarkoitan sitä etten todellakaan arvosta kyseistä kehittäjää jos rahankiilto silmissä tämä on se mitä kahdessa vuodessa saadaan aikaan ja kehdataan myydä uutena pelinä.
Vaikka 25e hinnalla lisurina kolmoseen tää ois täydellinen.
Pelkäksi gamepass peliksi tämä olisi täysin riittävä. Mut normi hintaan, saati ne spessu versiot ni aika pelaajia halventava lopputulos on.

Jokainen toki käyttää rahat ihan mihin haluaa, mutta ei kympin peli oli joka versiossa kympin peli jos vanha kopioidaan uusiksi. Siksi Gamereactorin kasi on oikein hyvä arvosana pelille. Hyvinkin pienillä muutoksilla tämä olisi ollut meikällä historian eka kympin ajopeli. Kolmonen on 9,5/10.

Ja kritisoinnista huolimatta odotan toki et pääsen gamepassilla pelailemaan peliä sen kuukauden, se riittää hyvin. Tai no, ehkä 3 viikkoa koska talvi on karseinta kuraa joka pelissä. Se on kyllä yks mikä pelillisesti ärsyttää. Pakotetaan pelaamaan viikko jotain mitä ei voi sietää. Tai olla pelaamatta kokonaan. Jää herkästi palaamatta senkään jälkeen.

Mutta siis ei todellakaan mitään trollausta ole tarkoitus kirjoittaa, vaan antaa ajopelien ystävän mielipide. Ei Forza fanin mielipide. Ja aika monet muut ovat aika samaa mieltä olleet. Eräällä toisella suomifoorumilla yli puolet kommenteista on pettymystä juuri kolmosen kopioinnin osalta ja näköjään ainakin osa arvosteluista tiputtaa arvosanaa sen myötä myös. Se olisi oikein hyvä, koska muutoin vitonen on kopio kolmosesta, koska faneille riittää saman kopiointi.
 
Onhan siellä juurikin pieniä viilauksia kuten muutetut valikot, hahmon kustomointi, ostettavat omat talot, ne vuodenajat, oletuksena onlinessa toimiva freeroam jossa on tavoitteita joiden suorittamiseen kaikki antaa oman panoksensa.
Ainakin parin arvostelun mukaan kaikki muut pelaajat siellä maailmassa on myös haamuina ellet liity jonkun tekemään letkaan joten ne ei voi tulla sun kylkeen tai perään kesken drift zone suorituksen esim.
Joko tämä saa mietintään perus Xbonen päivittämisen X:ään? ;)
 
Sai se miettimään, mutta ei kuitenkaan ole yli 400e sijoituksen arvoinen. Toki jotain vaihtotarjouksia on gamestopissa, mutta mulla on skyrimissa ja falloutissa modeja joita ei saa enää ladattua joten en mä tuosta vanhasta lootasta luopua halua.
Sitten pitäisi uusi telkkarikin hommata jos kunnolla haluaa hyötyä.
Ehkä jos kyseessä olisi kokonaan uusi konsolisukupolvi jolla tulisi aktiivisesti pelattua seuraavat viisi vuotta.
 
Tuli vähän ähky.

Huh, eli mulla ei ainakaan tule olemaan tätä ongelmaa. Tiedän kyllä tunteen. Pelasin nimittäin EA Accessin kautta putkeen Fifa 14:n, Fifa 15:n, Fifa 16:n ja Fifa 17:n irto-achievementit hoonaten. Pelit eivät edes graafisesti muuttuneet oikein mihinkään. Olisi harmittanut, jos olisin maksanut näistä joka vuosi 70 euroa. (Nyt nämä irtosivat koko muun EA-kirjaston kanssa parin kympin vuosimaksulla)
 
Horizon story on ainakin ihan uusi juttu. Jännittää toimiiko se, vai jääkö vain sivuosaan. Minua uudistusten määrä enemmänkin hirvittää kuin harmittaa niiden vähyys. Avatarien pukeminen on niin turhaa, toisaalta autojen virittäminen autokohtaisilla bonuksilla voi olla hyvin koukuttavaa. Forza Horizon sarja on ainoa viime vuosien hyvä avoimen maailman autopelisarja, jonka tiedän. Siksi uusien osien pitäminen rahastuksena on aika hassua, koska kaikkiin muihin peleihin sijoitetut rahat ovat menneet huonompaan kohteeseen. Silti uudistusten on pakko toimia, jotta peliä jaksaa enää pelata. Forza Horizon 3:sta puuttui haasteet. Vaikeutta riitti toki, mutta monet vaikeat asiat olivat vaikeita väärällä tavalla. Esim. piti osua millimetrin tarkasti oikeaan kohtaan hyppyristä jne.
 
Mites meinaako joku pistää KFin ”Tiimin” pystyyn kun peli aukeaa tuossa puolenyön aikaan? pitää varmaan käydä pienet maistiaiset ottaa sillon. :cool:
 
Nyt on vuorossa DF Alex joka kertoo hyvin kattavasti mitä PC version eri grafiikka asetukset tekevät tai eivät tee joissain tapauksissa.



Videolla myös vertaillaan XBOX one X versiota ja 4k/30 FPS modessa se käyttää PCn ultra asetuksia, kun taas 60 FPS modi käyttää Ultra/high ja osa on pois päältä kokonaan.
 
Ylös Bottom