Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Gamerscore

Mites muuten meidän arvokkaille ja vaivalla kerätyille pisteille käy kun uusi boksi saapuu, siirtyykö tili suoraan vai mitä luulette?
Asiasta ei ole varmaa, virallista tietoa mihinkään suuntaan, mutta hyvin todennäköisesti kaikki kerätyt saavutukset siirtyvät seuraavaankin sukupolveen.
 
Vastaus: Gamerscore

Suurinpiirtein kolmen vuoden tauko boksilla pelaamisesta. Gamerscore oli tuolloin jotain ~88k ja ainoat lisäykset tähän ovat tulleet lumialla pelatuista peleistä jokunen sata GS:ää.

Tällä hetkellä siis 89457 ja tavoitteena on vetää mahdollisimman lähelle 150k ennen uuden boksin julkaisua. Pääpaino peleissä on lähinnä ne mielenkiintoiset pelit mitä viimeisen kolmen vuoden aikana on jäänyt pelaamatta.

PS. Pelatuista peleistä: Onko sillä oikeasti väliä pelaako ns. "paskoja pelejä", eteenkin kuin jotkut pitävät selkeästi hyviä, keskinkertaista parempia ja keskinkertaisia pelejä "paskoina peleinä". Minä en pelaa pelkästään hyviä pelejä, vaan pyrin pelaamaan pääsääntöisesti itseä kiinnostavia, mielenkiintoisia pelejä (myönnän samalla että osa pelaamistani peleistä on pelattu vain ja ainoastaan GS:n takia, samalla saa perspektiiviä siitä mikä on ihan oikeasti paska peli ja mitkä vain keskinkertaisia). Mielestäni mielenkiintoisia pelejä ovat mm. Onechanbara, Bullet witch, Lollipop Chainsaw tai vaikkapa Earth Defence Force 2017.
 
Vastaus: Gamerscore

No tulihan se 100k lopulta täyteen vaikka GS:n keräily onkin hidastunut huomattavasti, koska menin lisääntymään. ;) Jalo ajatus oli napsauttaa 100k täyteen saamalla Sleeping Dogsista viimeinenkin achievementti, mutta vaikutti sen verran työläältä että mentiinkin vain DLC:n voimin yli.

Mitäs nyt pitäisi tehdä, pitää kovat juhlat yksin parhaassa seurassa? Kaverit kun eivät kuitenkaan hirveästi tunnu arvostavan näitä virtuaalimaailman saavutuksia... Oliko jossain joku sivuston gamerscore ranking josta voisi omaa sijoitusta ihmetellä?
 
Vastaus: Gamerscore

Mitäs nyt pitäisi tehdä, pitää kovat juhlat yksin parhaassa seurassa? Kaverit kun eivät kuitenkaan hirveästi tunnu arvostavan näitä virtuaalimaailman saavutuksia... Oliko jossain joku sivuston gamerscore ranking josta voisi omaa sijoitusta ihmetellä?

Pelaajapisteiden kartuttamiseen keskittyneitä metapelisivustoja on aika hyväkin valikoima, ja niistä voi saada hyvin lisämotivaatiota omaan peliharrastukseen. Tutustu vaikkapa seuraaviin:


 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Gamerscore

Oliko jossain joku sivuston gamerscore ranking josta voisi omaa sijoitusta ihmetellä?

Itseasiassa tarkoitin KonsoliFIN:n rankingia, josta tuossa ylempänä joku mainitsi. Trueachievements sivustolla itseasiassa olen ollutkin jo pitkään, pitääpä tutustua noihin muihinkin sivuihin.

Vähän off-topckiksi menee, mutta havaitsin omilla jenkkitunnareilla, että jenkkien xbox-livessä on mahdollista saada jotain palkintoja (avatar itemeitä ym.) jos kerää riittävästi gamerscorea. Jotain vastaavanlaisia kaipailtaisiin kyllä Eurooppaankin.
 
Vastaus: Gamerscore

Paljonko pisteitä on kertynyt? Onko havaittavissa koukuttumista pisteiden keräämiseen?
Pelaatko huononkin pelin vaikka väkisin läpi ihan vaan vaikka pisteiden takia?

Omalle Gamertagille on kertynyt 5080 pistettä, täydet ainoastaan Oblivionista :rolleyes:

Ketjun aloituksesta (09.08.2006, 12:15) on kulunut reipas kahdeksan vuotta. Vauhti on kovimmista ajoista hiipunut, mutta eilen ylittyi yksi virstanpylväs: 10,000 saavutusta. Ainakin Trueachievements.comin mukaan olin kymmenes rajan ylittänyt suomalainen.

100,000 GS jälkeen oli havaittavissa selvä muutos "saavutus-käyttäytymisessä" eikä enää tullut pelattua ihan mitä tahansa kuraa saavutusten toivossa. Viime aikoina on tullut pelattua pääsääntöisesti sellaisia pelejä, jotka ovat oikeasti kiinnostaneet (+WP ja Win8, joilla tullut tapettua aikaa huonompienkin ilmaispelien parissa). Tälle vuodelle on vielä tarkoitus saada 200,000 GS täyteen, jonka jälkeen voikin siirtyä "eläkkeelle" ja pelata ainoastaan hyviä pelejä :D
 
Vastaus: Gamerscore

On kyllä hauska huomata, miten melkein samat nimet ovat pyörineet tuolla Suomen TOP50:ssä käytännössä "alusta" asti. :D

Mulla meni vasta 7000 saavutuksen raja rikki viikonloppuna. Suurimpia syypäitä tähän ovat kolme edellistä Battlefieldiä peliaikasyöppöinä ja Pleikkarin tulo taloon Boxin rinnalle pelikoneeksi.

Silti se saavutuksen *blimblom* on edelleen niin maaginen ääni...
 
Vastaus: Gamerscore

Tälle vuodelle on vielä tarkoitus saada 200,000 GS täyteen, jonka jälkeen voikin siirtyä "eläkkeelle" ja pelata ainoastaan hyviä pelejä :D
Aika heikosti sinä olet eläköitynyt Healttiin nähden. Sieltä voisi tulla vaikka uusi Hitman ja Xcom samana päivänä, eikä Healtti tulisi siltikään onlineen. :D
 
Vastaus: Gamerscore

Kaverin kanssa joskus pikkukaljassa spekuloitiin tota Healtin keissiä, ohessa muutama päätelmä:

-Se on oikeasti kaapattu johonkin Hasama Bin Loadedin terroristijärjestöön ja aivopestään soturiksi. Blogi ja muutamat tekstarit ovat hämäystä
-Se on oikeasti mennyt sukupuolenkorjaus -leikkaukseen ja tekee paluun Eerikana kunhan hormonit ovat tehneet tehtävänsä
-Se on oikeasti muuttanut jonnekin susirajan taa, missä ei ole nettiä -> veivaa offlinessa ja laajakaistainfran parantuessa palaa linjoille 1,5Mgs pisteillä
-Se on oikeasti pleikkaripoika ja löytyy PSN:stä jollain True_Hepe nimimerkillä (tehnyt ainakin yhden arvostelun PS4:lle GR:ään)
-Se on oikeasti tehnyt Hjallikset ja purjehtii Jollalla maailman ympäri
 
Vastaus: Gamerscore

5000 saavutusta meni rikki jokunen päivä sitten. Gamerscorea kasassa 107000 ja risat. Noosen tavoin tahti on hiipunut huippuvuosista aika reilusti. Viimeisen vuoden aikana on ehkä tullut joku 5000 pistettä lisää... jos sitäkään. :eek:

Itseasiassa nyt Xbox Onen myötä vauhti on jälleen hieman kiihtynyt. Mukavana lisäporkkanana Dashboard-päivityksen myötä tullut 30 päivän GS-tuloslista kaverien kesken.
 
Vastaus: Gamerscore

Toi kaverien leaderboard on inhottava. Toveri Dragonfly huitelee jossain paljon paremmilla sijoilla. Meitsi on keskittynyt liikaa Horizonin kyntämiseen...
 
Vastaus: Gamerscore

Myin Xbox 360:n joskus kesällä 2014, joten Gamescorea ei ole tullut kerrytettyä pitkään aikaan. Ylitin juuri ja juuri 60 000 ennen kuin myin Xboxin pois. Kyllä mua pieni Achievement-kärpänen oli päässyt puremaan, mutta ei sitä enää samalla tavalla jaksanut Gamescorea keräillä kuin alkuvuosina. Syksyllä 2014 hommasin Pleikkarin ja siitä asti olen pelannut vain sillä. Viime viikolla saapui Xbox Onekin talouteen ja tilattuja Haloja odotellessa olen pelannut Zoo Tycoonia, jonka sain jostain ilmaiseksi. Ja hitto että se "pling" ääni oli kiva kuulla pitkästä aikaa. Tais Achievement-kuume tarttua taas. Asetin nyt itselleni tavoitteeksi rikkoa vuoden loppuun mennessä 65 000 ja ensi vuoden loppuun mennessä 85 000. Enpä nyt tiedä, onko tässä taas mitään järkeä, mutta väliäkös sillä. Elämäntilannekin muuttunut niin rajusti, sillä jaan asunnon ja käytettävissä olevan aikani kauniimman osapuolen kanssa. Yliopistoonkin päädyin, joten eipä tästä Achi-metsästyksestä ihan niin helppoa tule.

Taitaa multiplattariostokset siirtyä taas Xboxille. :p
 
Vastaus: Gamerscore

Tais Achievement-kuume tarttua taas. Asetin nyt itselleni tavoitteeksi rikkoa vuoden loppuun mennessä 65 000 ja ensi vuoden loppuun mennessä 85 000. Enpä nyt tiedä, onko tässä taas mitään järkeä, mutta väliäkös sillä. Elämäntilannekin muuttunut niin rajusti, sillä jaan asunnon ja käytettävissä olevan aikani kauniimman osapuolen kanssa. Yliopistoonkin päädyin, joten eipä tästä Achi-metsästyksestä ihan niin helppoa tule.

Taitaa multiplattariostokset siirtyä taas Xboxille. :p

Ymmärrän "tuskasi". On se Achievementtien metsästys vaan hauskaa puuhaa. Multiplattaritkin on pelattu jo vuosia boksilla juuri tästä syystä (käteen sopivampi ohjain on myös auttanut asiaa) . Harmillisesti boxin käyttöliittymäpäivityksen myötä katosi 30 päivän Gamerscore -tulostaulut. Tuo se vasta koukuttikin, kun koko ajan näki kuinka paljon pisteitä on kertynyt viimeisen 30 päivän aikana. Piti aina skarpata jos meinasi kuukauden pisteet tippua alle tuhanteen. :D

Itsellä on tällä hetkellä pisteitä kasassa 131 588. Viimeisen vuoden aikana on kertynyt noin 20 000. Tämä tuntuu olevan itselle aika maksimitahti. Jos tosiaan elelisi yksin vanhempien kellarissa ilman mitään työvelvoitteita, niin vauhti voisi olla kovempikin.
 
Vastaus: Gamerscore

Hei, jos jollain on Zoo Tycoon, niin saiskos apua niihin muutamaan online-saavutukseen. Ja ei, en ostanut tuota peliä. Sain ilmaiseksi. Helpohkot 1000 pistettä, joten why not. :rolleyes:
 
Vastaus: Gamerscore

200,000 Gamerscoren rajapyykki on saavuttettu tasaluvulla. Virtsanpylvään sai kunnian olla murtamassa Going Strong -saavutus Plants vs Zombies: Garden Warfaressa.

Seitsemisen vuotta matkassa kesti, ja reilut kolme 100k -> 200k välillä. Kohtuu tasaista tahtia on siis vedetty, vaikka viime aikoina on iskenyt täydellinen kyllästyminen loputtomiin turhanpäiväisiin keräilyesineisiin sidottuihin saavutuksiin. Ei vain ole enää samanlaista paloa pelata pelejä keräilyguide toisessa kädessä, vaan sitä tahtoisi nauttia matkasta. Eikä roskien noukkimiseen pyhitetty pelikertakaan oikein toimi, kun aikaa on rajoitetummin kuin ennen mutta pelejä enemmän. Ubisoft on sentään viime aikoina kunnostautunut keräilyesineiden teossa: Ne saa halutessaan näkyviin kartalle, eivät ole missableja eikä niitä kaikkia 8234 kappaletta 75 erilaista sorttia tarvitse kerätä saavutuksen saamiseen.

Mutta se niistä, tästä on hyvä jatkaa kohti kolmeasataatuhatta. Hissukseen, omaan tahtiin ilman obsessiivista guidenlukua. :cool:

Näytä liitetiedosto 15490
 
Vastaus: Gamerscore

Vaikuttavaa! Itsellä ollut tuo 360 launchista lähtien ja nyt on joku reilu 42000 vasta plakkarissa :D
 
Vastaus: Gamerscore

200,000 Gamerscoren rajapyykki on saavuttettu tasaluvulla.

Mulla olisi vielä n. 8k pistettä tuohon maagiseen tasalukuun. True Achievements -sivuston mukaan olen sinua pari sijaa perässä Suomen listoilla.

Samainen sivusto kertoo myös hienosti, miten gamerscoren kehitys on mennyt vuosittain. Olen vetänyt tavallisesti sellaista 25000 pojon vuositahtia, mutta 2014 tuli pelattua lähes kokonaan Pleikkarilla, joten hirmuinen dippaus oli saavutusten keräilyssäkin. Kaksisataadonaa olisi varmaan paukahtanut jo aikoja sitten ilman tuota "sonyilyä". :)
 
Vastaus: Gamerscore

Boxi ollut 2008 kesästä lähtien. Oli 26.10.2012, 60K gamerscorea, ja 30.10.2014 65K gamerscorea, tuli pelailtua parina vuonna melko vähän siis. Sitten innostuin taas achievementeistä ja pelaamisesta, jolloinka 100k tuli täyteen 15,10.2015. Vajaassa vuodessa siis 35K :eek:. Nyt ei ole tullut enää innostuttua niin paljoa achviementeista ja 106,526 näyttää tällä hetkellä.
 
Ylös Bottom