Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

GameStop / EB Games (vanha ketju / suljettu)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Xbugs
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Vastaus: EB Games Suomeen

Xbugs sanoi:
Tuo on sinänsä kummallinen linjanveto, koska kuvittelisi uuden ketjun hyötyvän eniten juuri ennakkotilauksista. Ne varmistavat asiakassuhteen jatkumisen pitkälle tulevaisuuteen ja poikivat vastaisuudessakin monta visiittiä kauppaan, jolloin asiansa osaavalla myyjällä on mainio tilaisuus saada kaupattua samalla muutakin bonusta. Samoin hyvissä merkeissä alkaneen asiakassuhteen auvoisa alkuhuuma ei muutu hetkessä karvaaksi petetyksi tulemisen tunteeksi, vaan hyviä viboja synnyttävä fiilis erityisasiakkaan saamasta spesiaalipalvelusta jatkuu kuukausikaupalla.

Lisäksi tässä tilanteessa se mikä on Gamestopille plussaa on kaikille lähistön kilpailijoille miinusta, jos nyt halutaan näin kovaluontoista bisnestä tehdä. Ja ilmeisesti halutaan.
Hyvä kun toit tämän postaukseni uudestaan esille, sillä soitin asiasta tänään Jyväskylän liikkeeseen ja siellä asian ristiriitaisuus selvisi. Vahvistivat että voi olla mahdollsista, ettei kaikkia kampanjatarjouksen ennakkotilauksia ole hyväksytty, koska julkaisun hintoja (noin-arviona) ei ole vielä keritty liikkeen julkaisulistalle päivittämään eikä näin ollen tilauksia niistä koneelle laittamaan. Puhelimeen vastannut myyjätär on tiedustelun mukaan tehnyt ennakkotilauksia pitkin päivää. Mitään ongelmia ei hänen puoleltaan ole ennakkotilauksissa juurikaan ollut.

Eli lyhyesti: Jyväskylän Gamestop ottaa vastaan vaihtotarjouskampanjan aikana myös ennakkotilauksia vastaan. Kysyä kuitenkin kannattaa, onko mahdollista vaihtaa omia vaihtopelejä tulevaan X- tai Y-peliin ennakkotilauksena. Jos jotain suosikkiaan ei voi sillä hetkellä ennakkotilaamaan, niin suosittelen kysymään mitä pelejä voi. Näin ei tule heti umpikujaa vastaan.
 
Vastaus: EB Games Suomeen

Itse kävin eilen tampereen koskikeskuksessa tuossa kyseisessä kaupassa, ja kysyin voiko vaihtaa näitä ps2 pelejä, niin se myyjä sanoi että jotkut käy. Annoin sille sitten 6 peliä ja "ostin" NHL 08 ja varasin halo 3. Siellä sanottiin että ei voi varata niitä pelejä mikkä menee sen kampanjan yli. Ja yritin ottaa myös live-aikaa tuon halon tilalle, mutta ei käynyt.
 
Vastaus: EB Games Suomeen

Kyllähän sen heti tiesi, että homma alkaa kusemaan, kun exploit tyypit roudaa alelaari pelejä poskettomasti kauppaan.

Itte toimin ripeesti homman kanssa, ja sain omilla hyllyssä lojuneilla jämäpeleillä ja 28 eurolla NHL08:n, Halo3:n, HL2:n ja GH3:n kitaroineen. Jäi hyvä mieli firmasta, ja tuntu että toimin itte hommassa rehellisesti. Ei edes viittiny alkaa päpättämään kun ei ollu änäriä julkaisupäivänä. Tulee käytyä jatkossakin. Peukut multa.
:)
 
Vastaus: EB Games Suomeen

Onko jollain käynyt niin että gamestop ei ole huolinut joitain vanhoja pelejä? (ei siis näitä "alelaaripelejä")

Gamestopin aukioloajan jos joku viittis vielä kertoo. Onko 18.00 asti auki?
 
Vastaus: EB Games Suomeen

Kamppanja-ajan sisällä varattujen pelien julkaisupäivä voi olla ihan mikä tahansa. Vaikka ensi syksy ja sen saa silti sillä eurolla. Kunhan on myyjillä on hinnat koneella näkyvissä.
 
Vastaus: EB Games Suomeen

Onko tietoa miten liikkeet ovat lauantaisin auki? Tampereelle olisin menossa.

Edit: Alkaa olemaan kriittiset hetket tämän tiedon osalta. Pääsen menemään vasta myöhemmin iltapäivällä tuonne. Asun kuitenkin sen verran kaukana, että en viitsisi turhaan lähteä. Oletus olisi, että tuo olisi ainakin neljään auki, mutta varmistus olisi kiva saada. Jos ei Tampereen liikkeestä ole tietoa niin muidenkin liikkeiden lauantain aukioloajat varmaan valottaisivat myös asiaa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: EB Games Suomeen

Kerpeles!

Ei onnistunut Rovaniemellä varata tarjousajan ulkopuolelle. Harmittaa... Just kaikki minua kiinnostavat pelit julkaistaan tyyliin 1.-10.11. Noh. Pitää yrittää vielä saada aikaiseksi Jyväskylän reissu.

Hyviä pelejä kumminki tuli hommattua, joten turhaa tämä vinetys. Aika kypsän oloinen oli kaveri rovaniemen kaupassa. Omat pelit kuitenki kelpasivat ilman rutinoita.

EDIT: HS:kään ei voinut ostaa, koska hinta oli yli 74.90. Ei vaikka olisin maksanut välirahan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: EB Games Suomeen

En löytänyt mistään asematunnelin ebgamesin numeroa kun se sivu ei skulaa ja muualtakaan netistä en löytänyt enkä kuitista kun huomasin kuitista että väärälle konsolille ennakkotilattuna joten olisin hyvin kiitollinen jos jollain olisi tuo numero.
 
Vastaus: EB Games Suomeen

aleksi61 sanoi:

Numeroa ei saa myöskään numerotiedustelusta. Liekö sinne vielä numeroa ollenkaan, paitsi jollain täällä oli se myyjän numero.
 
Vastaus: EB Games Suomeen

pate79 sanoi:
Kerpeles!

Ei onnistunut Rovaniemellä varata tarjousajan ulkopuolelle. Harmittaa... Just kaikki minua kiinnostavat pelit julkaistaan tyyliin 1.-10.11. Noh. Pitää yrittää vielä saada aikaiseksi Jyväskylän reissu.

Hyviä pelejä kumminki tuli hommattua, joten turhaa tämä vinetys. Aika kypsän oloinen oli kaveri rovaniemen kaupassa. Omat pelit kuitenki kelpasivat ilman rutinoita.

EDIT: HS:kään ei voinut ostaa, koska hinta oli yli 74.90. Ei vaikka olisin maksanut välirahan.

Sinulla olisi kyllä ollut oikeus vaatia saada varata 31.10. jälkeen ilmestyvä peli ja ostaa yli 75e arvoinen peli.

aleksi61 sanoi:
En löytänyt mistään asematunnelin ebgamesin numeroa kun se sivu ei skulaa ja muualtakaan netistä en löytänyt enkä kuitista kun huomasin kuitista että väärälle konsolille ennakkotilattuna joten olisin hyvin kiitollinen jos jollain olisi tuo numero.

Sinne ei ole vielä vedetty puhelinlinjaa. Ja joka tapauksessa joutuisit käymään siellä jos jotain pitäisi muuttaa.
 
Vastaus: EB Games Suomeen

Sinne ei ole vielä vedetty puhelinlinjaa. Ja joka tapauksessa joutuisit käymään siellä jos jotain pitäisi muuttaa.[/QUOTE]

On kyllä aika ärsyttävää jos ei ole edes puhelimet vielä kunnossa eikä nettisivut. Minkä takia jokatapauksessa joutuisit käymään siellä jos jotain pitäisi muuttaa? Tuli muuten mieleen kun kävin muutama päivä sitten siellä vaihdoin muoveissa olevat alelaari pelit (myyjä heitti et viittis ottaa muovei pois) ja kysyin tyyliin että mitäs jos koluan kaappeja että uskaltaako tänne tuoda vielä näitä(kysyin juuri sen takia kun täällä oltiin ennen sitä ja jälkeen sen puhuttu kaikenäköistä) niin myyjä sanoi että konsolifinissä on kuulemma jotkut pahan janoiset ns.jauhanut paskaa että tilat ei peleille lopu ja kaikki pelit käy. On tää stn ärsyttävää (vaikka en kyllä enään niin tekiskään mutta kuiteskin) ku jokatoisel muka käy ja jokatoinen sanoo ettei enää käy. No kyllä ne varmaan vaihtaa jos vie tyyliin gta3,metal gear solid2 ja mortal kombat deadly alliance kun ei mitään ihan alelaaripelejä kuiteskaan ole.
 
Vastaus: EB Games Suomeen

onko joku käynyt turun hansakorttelin gamestopissa mikä aukes tän kuun eka päivä että onko siellä 3xps2 ---> ps3 peli vaihto?
 
Vastaus: EB Games Suomeen

aleksi61 sanoi:
Sinne ei ole vielä vedetty puhelinlinjaa. Ja joka tapauksessa joutuisit käymään siellä jos jotain pitäisi muuttaa.

On kyllä aika ärsyttävää jos ei ole edes puhelimet vielä kunnossa eikä nettisivut. Minkä takia jokatapauksessa joutuisit käymään siellä jos jotain pitäisi muuttaa? Tuli muuten mieleen kun kävin muutama päivä sitten siellä vaihdoin muoveissa olevat alelaari pelit (myyjä heitti et viittis ottaa muovei pois) ja kysyin tyyliin että mitäs jos koluan kaappeja että uskaltaako tänne tuoda vielä näitä(kysyin juuri sen takia kun täällä oltiin ennen sitä ja jälkeen sen puhuttu kaikenäköistä) niin myyjä sanoi että konsolifinissä on kuulemma jotkut pahan janoiset ns.jauhanut paskaa että tilat ei peleille lopu ja kaikki pelit käy. On tää stn ärsyttävää (vaikka en kyllä enään niin tekiskään mutta kuiteskin) ku jokatoisel muka käy ja jokatoinen sanoo ettei enää käy. No kyllä ne varmaan vaihtaa jos vie tyyliin gta3,metal gear solid2 ja mortal kombat deadly alliance kun ei mitään ihan alelaaripelejä kuiteskaan ole.
pitää nyt olla vain kärsivällisyyttä, kun Jumbossakin vasta tuli torstaina puhelimet :p , että kyllä kohta sinnekin tulee tai voi olla että puhelin on jo. sinun pitää kai kysyä niiltä myyjiltä puhelin numero minä ainakin kysyin eilen kun varasin pelejä sieltä Jumbossa :rolleyes:
 
Vastaus: EB Games Suomeen

Nyt on velipojan avulla toimitettu Jumbon Gamestopiin 21kpl vanhan boksin pelejä ja kaikki meni paremmin kuin hyvin. 3peliä hyllystä mukaan ja 4varaukseen (onnistui myös kampanja-ajan ulkopuolelta). Ainoat jotka jäivät varaamatta olivat Half Lifen Orange box ja Need for Speed Pro Street, sillä ilmeisesti peleille ei löytynyt varmaa julkaisupäivää PS3:n osalta. Mutta aivan sama kun ei silti tarvinnut ottaa mitään "kompromissipelejä" tilalle.
Palvelu oli kuulemma yllättävänkin ystävällistä ja informatiivista ummikolle (veli kun ei peleistä juuri perusta). Myyjä ilmeisesti lueskelee tätäkin palstaa silloin tällöin ja olipa tiennyt sanoa, että ketju on tulossa Seinäjoellekin jossain vaiheessa.. Joten kiitokset sinne Jumboon vaan! :p
 
Vastaus: EB Games Suomeen

Perhanan tyhjät oli Jyväskylän Gamestopin hyllyt.. Tietääkö kukaan onko millon tavaraa tulossa lisää? (Tyyliin Bioshock, Forza 2 .. ?) :(
 
Vastaus: EB Games Suomeen

Gasoliner sanoi:
Itse juuri äsken varasin Halo 3 ja Medal of Honor:Airbornen Jyväskylästä.. Alelaarin vaihtopeleillä,,,, MUOVIT PÄÄLLÄ.
Mussutusta tuli että "jahas ettei näitäkään ole sit pelattu yhtään". Noh sanoin että "nii-i, pelattu ja pelattu."
Kommentoin sitten että "taitaa tää teidän tarjous kaatua omaan mahottomuuteensa."
Myyjä sanoi ettei hänen olisi pakko ottaa noita alelaarin pelejä vaihtoon, mutta eihän tämä ole häneltä pois.
Samalla totesi että he haluavat olla reiluja, mutta heitä kohtaan ei sitten olla. Ja että tälläinen se maailma on....

En uskaltanut repiä noita muoveja pois, kun sitten niitä ei olisi voinut palauttaa liikkeeseen mistä ne oli ostettu, jos vaikka eivät olisi ottaneetkaan.

Nii justii....

Musta ois ihan paras ratkasu että toi tarjous vedettäis kokonaan pois. Tarjouksen tarkoituksena on saada ihmisiltä kertyneen vanhat pelit pois ja saada siten heille uutta pelattavaa. Muuttaa EIII kaiken maailman teinit sitten käyttää tilaisuustaan hyväkseen.

Jos oisin ko. puljussa töissä vetäsin naamarajan tohon pelien vaihtoon. Heti jos joku räkänokka yrittäs tuhertaa pelejänsä vaihtoon, niin ei onnistus.

Oikeasti pitääkö heti perseillä kaikki hommat?

Anteeksi kirjoitteluni, mutta olen krapulassa ja väsynyt......
 
Vastaus: EB Games Suomeen

Tänään tuli käytyä Tampereen GameStopissa asiallisen oloisen mimmin palveltavana. ;) Vaihtoon meni 12kpl Xbox-pelejä. Mukaan liikkeestä lähti Bioshock ja MotoGP 07, sekä varaukseen CoD 4 ja NFS ProStreet. Hyllyjen valikoima vaikutti kyllä hieman vajaalta... Ja tarvikkeisiin eivät kuullemma vaihda.
 
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Ylös Bottom