Vastaus: GAMESTOP - Info, tiedotteet ja keskustelu (Lue aloitusviesti! Uusia vaihtokampanjoita sivul
Omalta osaltani voin vastata sen verran, että Rock Band -pelejä voi kyllä lunastaa kampanjaehdoin aivan kuten mainoksessa kerrotaan, eli bändisettiä ostamatta. Tiedän tämä omakohtaisesta kokemuksesta.
Turussa on siis jälleen kerran yksittäinen myyjä keksinyt aivan omia ehtojaan. Olisikohan Gamestopin maaorganisaatiolla aika miettiä koulutuksen kehittämistä tai peräti henkilövaihdoksia, kun virheellinen toiminta yksittäisen tapauksen kohdalla on toistuvaa ja vain jatkuu jatkumistaan? Turun Gamestopissa harrastettu toimintahan ei ole edes laillista.
Mutta tietenkään GameStopper ei ole velvollinen täällä päivystämään, varsinkin jos tosiaan tekee epäkiitollista ja työlästä hommaansa ihan palkattomasti. Lähinnä hiipii mieleen epäilys, että esimiesportaalta olisi tullut noottia yrityksen nimissä esiintymisestä (vaikka kuinkakin yksityishenkilövarauksin) tai peräti tavaramerkin luvattomasta käytöstä. Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole käynyt, sen verran hienoa työtä yksittäinen työntekijä on tehnyt koko ketjun julkisuuskuvan eteen. Vilpitön kiitokseni GameStopperille tästä urakoinnista!
GameStopper: Voitko kertoa kantasi tähän? Onko Turun GameStopilla eri tarjoukset kuin muilla? Voivatko liikkeet jättää noudattamatta tarjouskampanjoita, jos niin haluavat?
Omalta osaltani voin vastata sen verran, että Rock Band -pelejä voi kyllä lunastaa kampanjaehdoin aivan kuten mainoksessa kerrotaan, eli bändisettiä ostamatta. Tiedän tämä omakohtaisesta kokemuksesta.
Turussa on siis jälleen kerran yksittäinen myyjä keksinyt aivan omia ehtojaan. Olisikohan Gamestopin maaorganisaatiolla aika miettiä koulutuksen kehittämistä tai peräti henkilövaihdoksia, kun virheellinen toiminta yksittäisen tapauksen kohdalla on toistuvaa ja vain jatkuu jatkumistaan? Turun Gamestopissa harrastettu toimintahan ei ole edes laillista.
Gamestopper ei mielestäni missään vaiheessa luvannut yhtään mitään.
Palaan asiaan aloitusviestin päivityksen ja kyssäreihin vastailun merkeissä huomenna.