Vastaus: Gears of War 3 [Syksy 2011]
Nyt kun ei kerkeä pelaamaan, niin kerkeääpähän sitten kirjoittamaan pelistä.
Suurin mielenkiinnon kohde taisi olla itse kullakin pelin verkkototetuksen toimivuus. 60 erän jälkeen voin todeta, ettei ainuttakaan nähtävästi viivästelevää ottelua ole tullut vastaan - jokainen matsi on toiminut täydellisen pelattavasti. Haulikon ammukset löytävät tiensä perille, eivätkä hahmot jää enää GeOW 2:n malliin raivostuttavasti lagailemaan. Haulikoissa on tosin pieni ongelma, nimittäin yhtäaikaiset laukaukset, joita tapahtuu liian usein. Toivon, että tämä saataisiin ainakin osaksi hiottua pois kokoversioon.
Uudistukset ovat pelissä lukumäärältään hillittyjä, mutta varsin meheviä. Uusi Retro Lancer on kiva ampua ja pistimen toiminta kahdessa moodissa - lähitaistelussa ja keihäsryntäyksessä - on tyydyttävää. Ase on helvetin epätarkka, mutta pieksee Gnasher-haulikon etäisyyksillä, joista aikaisemmissa osissa olisi kiväärin kanssa vain saanut haaveilla. Gnasher onkin pysynyt pitkälti samanlaisena kuin edellisessä osassa, mutta varsinaisen täyspotin vie tuo tuplapiippuinen mörssäri, jota Dragonfly jo hehkuttikin. Lyhytpiippuisella vekottimella ei juuri kiekonammuntaa harrasteta: pyssy ei tee juuri mitään viidestä metristä eteenpäin. Haulikon tehot ovat kuitenkin suorastaan röyhkeät, kun puhutaan aivan iholla olemisesta, ja erittäin laajalle levittäytyvä tähtäinkuvio tuo sen edun, ettei nopeissa tilanteissa vaadita kovinkaan ammattitaitoista sihtausta. Katkaistu haulikko tuo peliin todella tervetulleen ja - omasta mielestäni - peliä tasapainottavan elementin. Hullun lailla poukkoilevat haulikkomaakarit joutuvat miettimään kahteen kertaan, kannattaako kikkailla kivääriä heiluttavan soturin liiveihin: usein käy niin, että tämä kaivaakin vain antidootiksi takataskustaan tuplapiipun ja pysäyttää junan varsin tyydyttävään malliin. Hauskempaahan tämä on luonnollisesti, kun useampi yrittää kerralla!
Useallehan ei tule yllätykseksi, että meikäpoika tykkää vähän noista pärskeistä, ja niitähän riittää. Edellämainitun brutaalin haulikkoräjäytyksen lisäksi uudet lopetusliikkeet pistävät peliin ihan eri spinniä, kun pääsee kurittamaan kaatuneita vihulaisia. Hauskempaahan tuo on vielä, kun mukaan on saatu rämpytyselementtikin: turpaan tai irti revityllä kädellä voi maassa loikoilevaa taistelijaa piestä suorastaan törkeän kauan. Siinä ehtiikin sitten puristella ohjainta, kun sattuu omalle kohdalle.
Graafisesta toteutuksesta sen verran, että onhan tuo selkeästi Xbox 360:n kärkeä, vaikka ei nyt itseäni enää niin onnistunutkaan päräyttämään. Johtunee tuosta Crysis 2:sta, kun mikään ei juuri näytä enää miltään sen rinnalla.