Vastaus: Gears of War 3 [X360]
Kaksijakoinen peli.
Ekat kolme actia oli aika masentunut olo. Vaikka kaikki turha paska Gears kakkosesta olikin karsittu, niin jotenkin kampanja kulki totaalisessa keskinkertaisuuden suossa. Grafiikka ei vakuutanut paria kohtausta lukuunottamatta, musiikki geneeristä ja jokainen taistelu jotenkin totaalisen tylsä ja rutiininomainen.
Neljäs act alkoi ja peli räjähti käyntiin. Neljäs ja viides act ovat kevyesti parasta Gearsia koskaan ja jos koko peli olisi ollut samanlaistamenoa, olisi kyseessä yksi suosikkeja yksinpelikampanjoitani koskaan. Grafiikatkin nousivat uudelle tasolle ja yhtäkkiä se geneerinen musiikkikin tuntui huomattavasti jyskyttävämmältä, kun menossa oli pelimekaanisesti ja rytmillisestikin vauhtia ja fiilistä.
En tiedä meneekö kuitenkaan Gears ykkösen ohi parhaaksi sarjan peliksi yksinpelin puolella, sen verran tylsää huttua kolme ekaa actia olivat. Ykkönen on tasaisempi, kolmosessa on pelisarjan kevyesti parhaat kaksi actia pelisarjassa.
Mihin oli hävinnyt ykkösen tunnelmalliset musiikit? Valikossa taitaa soida vähän, sääli, että pelistä tippunut pois.