Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Gran Turismo 4 -kokemuksia

Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

Grandi sanoi:
En ole missään vaiheessa sanonut GT:n olevan simulatiivinen vaurionmallinnuksen, vaan ajo-ominaisuuksien suhteen.
No kun ei ole edes kunnolla sen suhteen. Ja vaurionmallinnus on joka tapauksessa osa simulaatioita, ei tärkein osa-alue mutta yksi tärkeimmistä.

Pointti koko pelissähän ei ole se, että yritetään 150 kertaa joista kerran saadaan huippuaika ja ehjä kierros. Pointti on se, että ajetaan kierros/kierroksia, jotka pystyy ajamaan omien taitojensa sisällä, mahdollisimman nopeasti, niissä rajoissa.
Miten hotlappaus liittyy tähän mistä me nyt väiteltiin?

Tämä korostuu viimeistään GT Onlinen rantauduttua, jolloin hullut riskinotot luultavimmin viimeistään loppuvat (myös GT4:n sisältämän arcaden drive through -penalty sekä aikarangaistus olisivat hyödyksi).
Ei se mihinkään lopu, niin kauan kuin seinään ajamisesta ei tapahdu muuta kuin ajan menetys. Olisi jo suuri edistys jos auton edes saisi edes tekemään voltteja kolareissa, mutta ei tapahdu mitään, pelissä kun ei ole edes fysiikoita tehty sitä varten. Mielenkiintoista nähdä miten GT-fanien mielipide muuttuu GT Onlinen myötä, vai muuttuuko mihinkään, tuon kolaroinnin suhteen. Tähän asti on ainakin saanut kuulla näitä "kolarointi ei kuulu kilpa-ajoon" selityksiä mikä on aika naurettava, tosin ei se varmaan niin haittaakaan GT4:ssä kökkö-AI:n takia. GT Onlinessa bump-drafting saa varmaan uudet merkitykset, kun voi ottaa tukea ja vauhtia muiden pelaajien autoista...
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

FZ50 sanoi:

Nyt olet asian ytimessä miekkonen, GT-sarjan suurena fanina tuo on juuri se seikka mitä olen kironnut jo ammoisista ajoista alkaen, tuo vauhdin ottaminen kilpaveljen puskurista vähentää pelaamisintoa kiitettävästi... :mad:
AI on tosissaan kökkö ja vauriomallinnusta kaipaan, mutta siitäkin huolimatta nautin GT-sarjan peleistä kaikkine puutteineen, se on vain yksinkertaisesti playstation2:n paras ja realistisin autopeli...
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

FZ50 sanoi:
Miten hotlappaus liittyy tähän mistä me nyt väiteltiin?

hotlappaus liittyy ihan vaan siihen että niinhän ne epärealistiset ajat on tehty.

Ja eipä paljon voittoja onlinessa tipu jos seiniin ajelee.. ainakaan tasokkaammissa kisoissa.
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

Grandi sanoi:
hotlappaus liittyy ihan vaan siihen että niinhän ne epärealistiset ajat on tehty.
Se on pelin vika, jos se mahdollistaa jonkun säädön/ajolinjan/whatever, mistä seuraa epärealistinen aika.
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

FZ50 sanoi:
Se on pelin vika, jos se mahdollistaa jonkun säädön/ajolinjan/whatever, mistä seuraa epärealistinen aika.

En tuota tarkoita. Sitä meinaan et sillä 956:llakin pystyy varmasti ajamaan nortin aika paljon kovempaa kun 6:25. Hotlappaushan ei sisällä mitään epärealistisia ajolinjoja vaan epärealistisen huonon itsesuojeluvaiston. Jos nyt sen ymmärrät.
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

Grandi sanoi:
En tuota tarkoita. Sitä meinaan et sillä 956:llakin pystyy varmasti ajamaan nortin aika paljon kovempaa kun 6:25. Hotlappaushan ei sisällä mitään epärealistisia ajolinjoja vaan epärealistisen huonon itsesuojeluvaiston. Jos nyt sen ymmärrät.
Hotlappaus sisältää kaiken sen mitä peli antaa tehdä. Hotlappauksen idea on saada mahdollisimman hyvä aika, jopa joskus tietyissä tapauksissa käyttämällä hyväksi pelin puutteita tai jopa bugeja.

Ihan vaan jos haluat verrata aikoja, niin tässä GT Legendsin: http://gtl.gplrank.info/mchForm (valitse radaksi "Themother"). Kuten huomaat, niin ei näy mitään 5-minuutin aikoja. Rata on se klassinen versio, EI siis se nykyinen ns. 24h -versio "Nordschleife+GP-rata". Kaiken lisäksi GTL:n ja GTR:n Nordschleife on alunperin käännetty 7 vuotta vanhasta Grand Prix Legendsistä, tosin päivitettynä miljoonaan kertaan. Joka tapauksessa huomattavasti epätarkempi mallinnus kuin Gran Turismossa. Eikö se kerro jotain GT4:sta...?

Ja vielä GTR: http://www.schuerkamp.de/zope/gtrank/mchForm (radaksi "Nordschleife")
Ja jos haluat verrata GTR:n aikoja muillakin radoilla, niin siinä vielä FIA:n virallinen sivu: http://www.fiagt.com/results.php?season=2003&event=1&session=Qualifying 1 (GTR:ssä on 2003 kauden autot, ja muista verrata qualifying-aikoihin)

Vielä Nortin virallinen sivu, jossa tosin ei ole kuin nuo kolme virallista rataennätystä: http://www.nuerburgring.de/7_archiv/rekorde/index.html?L=1
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

En kyseenalaistakaan em. pelien ratamallinnusta tai ajofysiikkaa, päinvastoin, omasta mielestäni ne ovat oikein hienoja tekeleitä.

Itse testailen tällä hetkellä R92CP:llä pohjoislenkkiä RSH-seoksella (RSH olisi luultavimmin se jota käytettäisiin pitkissä kilpailuissa, joita kyseisillä autoilla ajettiin).
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

Noniin, 2 kierroksen ensitesti suoritettu, tässäpä vähän tulosta:

Auto: '92 Nissan R92CP ; 1001hp / 1100kg (200kg ballast, keskelle sijoitettu) ; RSH / RSH

Kierrokset:
1. 6'04.xxx
2. 5'58.xxx

Ballastia käytän auton teho/paino -suhteen palauttamiseksi alkuperäisiin tilastoarvoihin (tosin tällä autolla 200kg on edelleen liian vähän). Tämä sen takia että GT4:n automaattinen kilpa-autojen tehonnostoperiaate vetää suorituskyvyn aivan päin petäjää, eikä lisäpainojen laittaminen tässä tapauksessa täysin riitä tasapainottamaan tilannetta.

Nuo kierrokset olivat ensimmäiset kyseisellä yhdistelmällä ja ajettu sellaisella nopeudella, että onnettomuusriski on käytännössä nollattu. Ilman riskinottoja aika ei tuosta paljon parane, mutta todettakoon, että auton suorituskyky on R/L rataennätykseen nähden tasapainotuksista ja rengasseoksesta huolimatta edelleen liian kova (n. 20s / kierros = n. sekunti / kilometri).
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

Ei ihan pitänyt paikkaansa noi teidän vinkit siitä Professionalin Super car festivalin kisasta. Ei sitä millään cerbera Speed 12:sta ole mitenkään mahdollista voittaa. En nyt kyllä muista enää millä autolla itse annoin b-specin ne vetää, mutta jakoa niillä ei oikein ollut.

Nyt puuttuisi enää Special lisenssi jota ei kiinnosta edes aloittaa pelaamaan, koska aikarajat eivät ole mielestäni ollenkaan inhimmilliset.

Peli olis täydellinen ilman lisenssikokeita. Prosentteja minulla on pelissä nyt jotain 31,5% muistaakseni. Extreme eventsistä olen vetänyt pari ekaa formulalla b-specillä, helposti se pärjää.

Paljonko pitää olla b-spec pisteitä, että se kuski kehittyy? Ei se kuski osaa ajaa oikein millään autolla esim new yorkin rataa prkl, vaikka miten ajoissa pistäisi slow pace 1:elle :(
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

Exhorder sanoi:
Paljonko pitää olla b-spec pisteitä, että se kuski kehittyy? Ei se kuski osaa ajaa oikein millään autolla esim new yorkin rataa prkl, vaikka miten ajoissa pistäisi slow pace 1:elle :(

Aja ihan suosiolla A-specillä :)
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

Tervehdys täältäki päin. Kukas "no life"-poika tuo fz50 on? :)

Aina noita jostain sikiää jotka ei tajua että GT4:sta parempaa autopeliä ei ole, realistisuudesta puhumattakaan. Hauskaa elämän jatkoa GT4:n nelivedon toimimisen epärealistisuuden todistamisen kanssa jatkossakin :rolleyes:

Eilen ostin muuten tuon verkkosovittimen ja nyt pitäis saada GT4 skulaamaan sen kanssa. MoH:ia jo kokeilin ja hyvin toimi.

Kunhan saa syötyä niin alan säätelemään tuon Xlinkin kanssa.
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

Exhorder sanoi:
Ei ihan pitänyt paikkaansa noi teidän vinkit siitä Professionalin Super car festivalin kisasta. Ei sitä millään cerbera Speed 12:sta ole mitenkään mahdollista voittaa. En nyt kyllä muista enää millä autolla itse annoin b-specin ne vetää, mutta jakoa niillä ei oikein ollut.

Nyt puuttuisi enää Special lisenssi jota ei kiinnosta edes aloittaa pelaamaan, koska aikarajat eivät ole mielestäni ollenkaan inhimmilliset.

Peli olis täydellinen ilman lisenssikokeita. Prosentteja minulla on pelissä nyt jotain 31,5% muistaakseni. Extreme eventsistä olen vetänyt pari ekaa formulalla b-specillä, helposti se pärjää.

Paljonko pitää olla b-spec pisteitä, että se kuski kehittyy? Ei se kuski osaa ajaa oikein millään autolla esim new yorkin rataa prkl, vaikka miten ajoissa pistäisi slow pace 1:elle :(

Tommonenhan pilaa koko pelin :mad:
Eikä se Special lisenssi mikään hirmuvaikea ole :rolleyes:
Nimimerk. Kaikki hopeella, kullalle ajamassa :p
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

Omasta mielestä S-lisenssin testit oli helpoimpia noista lisensseistä. Saa vähä toteuttaa sitä omaa ajotyyliä niin joka lisenssi jotain 1-5 sekkaa alle kulta-ajan ;)

Kenellä täälä muuten on tuo Xlink toiminnassa? Aattelin että voitais ottää tänään jotain skabaa kunhan saan tuon toimimaan.
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

Nyt on Xlink toiminnas :cool:

M.V. ja Rämo lisätty listaan. Toivottavasti kohta pääsee pelaamaan ;)
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

Tulikettu sanoi:
Tervehdys täältäki päin. Kukas "no life"-poika tuo fz50 on? :)

Aina noita jostain sikiää jotka ei tajua että GT4:sta parempaa autopeliä ei ole, realistisuudesta puhumattakaan. Hauskaa elämän jatkoa GT4:n nelivedon toimimisen epärealistisuuden todistamisen kanssa jatkossakin :rolleyes:
Minkä vahvuiset GT4-fanipoikalasit sulla on? Muista ottaa ne ainakin pois ennen kuin astut oikeaan autoon.
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

Erittäin vahvat fanipoikalasit. Eikö sitä ny jo huomaa tuosta provosaatiosta johon sä nappasit heti kiinni... takuulla oot joku "xboxfanboy":n altteri joka ei voi vieläkää ottaa miehekkäästi vastaan sitä tosiasiaa, että GT4:sen voittanutta ei vaan oo.

Se, että sä väität että GT4:ses on jotain vikoja on sama ku sä menisiti Sveitsiin ja sanoisit: "Kyllä tämä teidän pankkijärjestelmä on sitte perseestä." Nehän nauraa sut ulos sieltä, vähä niinku sulle käy täälä joka viestin jälkeen minkä sä pistät :)

Muista sä hankkia elämä ennen ku meet ulko-ovesta pihalle ;)
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

No ilmankos se on sitte niin tietävää mitä autoihin tulee. Kohta sieltä tulee taas jotain todella kritisoivaa ja rankkaa tekstiä... odotan jo pieni naurun virnistys suupielessä.
 
Vastaus: Gran Turismo 4 kokemuksia [PAL]

Tulikettu sanoi:
Erittäin vahvat fanipoikalasit. Eikö sitä ny jo huomaa tuosta provosaatiosta johon sä nappasit heti kiinni... takuulla oot joku "xboxfanboy":n altteri joka ei voi vieläkää ottaa miehekkäästi vastaan sitä tosiasiaa, että GT4:sen voittanutta ei vaan oo.
Heh, en todellakaan ole Forza-fani. Kummatkin ovat yhtä samanlaisia tekosimuja enkä pidä kummastakaan pelistä. Itse ainakin juuri paljastit olevasi GT-fanipoika. Taas se nähtiin, että kun Polyphony Digital on GT-sarjallaan jo vuosia sumentanut konsolipelaajien silmiä "real driving simulaattoreillaan", niin ei edes ymmärretä, että markinoilla on olemassa hieman hardcorempaa simulaatiota tarjoavia pelejä. Tosin ei konsoleille.

Se, että sä väität että GT4:ses on jotain vikoja on sama ku sä menisiti Sveitsiin ja sanoisit: "Kyllä tämä teidän pankkijärjestelmä on sitte perseestä." Nehän nauraa sut ulos sieltä, vähä niinku sulle käy täälä joka viestin jälkeen minkä sä pistät :)
Voisit sen nauramisen sijaan vaikka ottaa kantaa edes yhteen tässä ketjussa osoittamaani kritiikkiin. Sun mielestäsikö GT4:ssa ei ole mitään vikoja? Voisin tässä luetelle niitä vaikka yhden sivun verran, mutta luepa vaikka iltasaduksi tämän ketjun pari edellistä sivua, kun en jaksaisi samoja asioita toistaa kun ei se teille mene kumminkaan perille.

jussi28 sanoi:
Kyllä se on mopopoikia niinkuin nimimerkistä ja jutuista voi päätellä.
Ja sinun nickisi numero viittaa ÄO:n määrään?

Otollinen mopoikä on jo kaukana takana. Enkä ole silloinkaan omistanut mopoa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös Bottom