Eli nyt olisi tarkoituksena kysellä onko foorumilla innokkaita GT:n pelaajia, jotka ovat aina halunneet kisata H-kaaviolla, mutta onlinessa se on ollut täysin turhaa, kun ei voi pärjätä sillä? Itseäni kiinostaa ja tiedän vissiinkin kaksi halukasta osallistujaa jo, joten kysyn onko tämmöistä kannattavaa järkätä? Turismo aka qpedroq lupasi osallistua, jos semmoinen ja järjestetään ja hiphei_finland oli (kai?) mukana osallistumassa. Ei tarvitse minua hirteen viedä, jos ei hiphei_finland olekaan mukana. Lisäksi voin kysyä meidän foorumimme taitelijalta eli Metsapicassolta.
Autoja/ratoja/tarkempia sääntöjä yms. en nyt kerro ennen kuin edes on osallistujia tähän sarjaan. Eli kaikki halukkaat ja H-kaavion (ja kytkimen) omistavat mukaan vaan! Ei tarvitse pelätä, että mahdottomilla ratahirmuilla ajetaan. Ajetaan sopivan rauhallisilla autoilla, että pysyttäisiin kuitenkin viivojen välissä. Ja kannatan sportti renkaita, jotta olisi jokin tolkku "normiautojen" pidoissa.
Mukaan otetaan 16 osallistujaa, mutta hyvin todennäköisesti tulla kovinkaan montaa saamaan. Siis sarjalla on mahdollisuus järjestyä, jos on osallistujia. Tiedän, että monesta tuntuu epäinhimilliseltä ratkaisulta hyväksyä vain pelkkä H-kaavio, mutta se on nyt vain ideana. DFGT:n ja DF Pron seqventaaleja ei hyväksytä. H-kaavion käyttöä on hankala vahtia ja homma toimii noin pääasiallisesti luottamuksen perusteella ja uskon, että foorumilla on tarpeeksi suoraselkäisiä. Tarvittaessa, jos herää epäilyjä huijauksesta, katsotaan replay ja yritetään sitä kautta tutkia äänen ja muunkin perusteella on puhtaat jauhot pussissa. Huijaamista ei tietenkään katsota hyvällä ja mahdollinen rangaistus keksitään sittemmin, toivottavasti ei tarvitse keksiä...
Alustavia ilmoittautumisia kuittaillaan kirjoittamalla tähän ketjuun ja samalla saa kertoa mielipiteitä, rakentava kritiikki sallittu ja ehdotuksia sarjaan liittyen yms.